perjantai 7. marraskuuta 2014

#439: Viime viikon estevalmennus

Vihdoin sain aikaseksi ladata viime viikon estevalmennuksesta videot koneelle ja nettiin. Pakko heti alkuun kommentoida videon laatua, joka on tällä kertaa todella huono: videot olivat niin pimeitä, että mun piti lisätä niihin valoisuutta oikein kunnolla. Valoisuuden lisäämisen jälkeen kävi niin, että laatu heikkeni ihan puuroksi.. Samalla selvisi muuten syy siihen, miksi videokameralla kuvatut videot ovat nyt olleen älyttömän pimeitä! Isäni oli syyskuun alussa säätänyt kameran valotusta eri tavalla, enkä ollut tajunnut vaihtaa sitä takaisin. Meidän videokamera on varmaan 10 vuotta vanha, en olisi uskonut, että siihen saa vaihdettua asetuksia millään tavalla.
 
Mutta sitten itse valmennukseen. Aloitimme ravipuomeilla pitkällä sivulla niin, neljän puomin yli mentiin kerrallaan ja seuraaviin puomeihin oli reilusti tilaa. Ensimmäiset neljä olivat reilummilla väleillä ja jälkimmäisillä välit olivat vähän lyhemmät. Champilla on sen verran isompi askel (tai oikeastaan se ei ole niin hyvin takaosan päällä, että kokoaisi), että ensimmäisillekin puomeille sai tulla rauhassa sisään. Jos puomeille tulee kaahottaen, ei niistä oikeastaan ole enää mitään hyötyä, sillä jumppaava vaikutus häviää.
 
Tämä laadukas kuva on nyt tällä kertaa postauksen ainoa, juurikin siksi, kun laatu on näin surkea! Lukekaa sen sijaan tekstit ja katsokaa video, jossa on kaikki hypyt kuvattuna :)
Mulla on tuossa videolla kaikki hypyt, joten näätte ne paremmin siitä. Aloitimme verryttelemään pystyllä, joka oli pituushalkaisijan keskellä: ennen estettä piti jatkaa suoraan ja tietysti myös esteen jälkeen. Sain noottia siitä, että mun pitäisi istua heti esteen jälkeen satulaan ja ratsastaa kunnolla kaarteet. Yritin kyllä kovasti, mutta niissä tilanteissa, joissa laukka piti vaihtaa esteen jälkeen (meillä määrättiin aina suunta, jonne jatkaa), en voinut istua vaihdossa alas Champin tehdessä vaihdot pukin kautta - se tekee niitä aina, kun ei ole kunnolla jalan edessä. Muuten tehtävä sujui ihan siedettävästi.
 
Tämän jälkeen aloimme tulemaan s-kiemuraa: piti ratsastaa todella hyvin kulmaan, jotta pääsi ensimmäiselle esteelle vähän vinoon ja näin ollen sai hyvät viisi laukkaa keskihalkaisijalla olevalle pystylle, josta taas viisi laukkaa toisessa kulmassa olevalle pystylle. Aluksi jätimme viimeisen pystyn pois ja tulimme vain kahta ensimmäistä. Mulla suurin hankaluus oli se, etten yksinkertaisesti ratsastanut. Ajelehdin vähän joka suuntaan, mutten oikeastaan tehnyt mitään konkreettista. Pienillä esteillä ongelmana on se, että ratsastan helposti liian isoa laukkaa ja jätän hevosen pitkäksi, jolloin niiden jumppaava vaikutus loppuu.
 
Videolla näkyy hyvin, kun tulimme ensimmäisen kerran koko kiemuran ja Piude oli lisännyt väleihin tötteröt, joiden välistä meidän piti ratsastaa. Champ katsoi noita maassa olevia tötteröitä ja väisti niitä minkä kerkesi tehden viimeiselle pystylle kunnon loikan ja vinkaisi vielä mennessään. Vähän nauratti, vaikka olikin hankala pysyä kyydissä. Sanoinkin ihan suoraan, että kun hevonen on niin pohkeen takana ja ratsastan itse huonosti, se tekee tuollaisia villejä hyppyjä ja mun on hankala olla mukana. Toisaalta hyppytaukoa oli kertynyt kaksi viikkoa, joten Champ oli syystäkin innoissaan.

 
 
Alkuverryttely 0:00-2:52
S-kiemuran ratsastus 2:53-4:35
Okserilinjan ratsastus 4:36-5:32
Ratojen ratsastus 5:33-7:30
 
Kun esteet nousivat, alkoi hommaan tulla joku järki. Lisäsimme s-kiemuran jälkeen vielä pitkällä sivulla olevan okseri-okseri -linjan, johon piti ensin tulla kuusi laukkaa ja esteiden noustessa viisi. Väli taisi olla 18,5 metriä, mikä on kisakorkeudella hyvät viisi laukkaa. Piude halusi aluksi kuusi laukkaa ihan vain siksi, että Champ joutuisi vähän jumppaamaan ja malttamaan esteelle. Tulin kerran vähän huolimattomasti isommassa laukassa ja tällöin askelia tuli kuuden sijaan viisi, mistä tulikin heti sanomista. Ja sama kuin pystyillä: kun okserit olivat yli metrisiä, aloin ratsastamaan kunnolla. Videolla kuuluu, kun Piudekin toteaa: "rupesitko sä ratsastamaan". Tyhmä minä, pitäisi vaan asennoitua heti alusta asti tosissaan hommaan eikä pelleillä ja nauraa hevosen ollessa vähän tuhma ;)
 
Viimeinen kierros sujui oikein hyvin. Tällöin esteet olivat noin 110cm korkeudella kaikki ja tulin niin, että ratsastin todella syvälle kulmaan ennen ensimmäistä pystyä, jolloin sain sujuttua viidellä laukalla eteen keskimmäiselle ja jatkaen tästä vähän suoremmalla linjalla viimeiselle pystylle neljällä. Tästä sitten hevonen takaisin takajaloille ja okseri-okseri-linja viidellä laukalla. Tulin lopuksi vielä pelkät okserit vähän isompina, viimeinen taisi olla reilu 120cm. Hypyt tuntuivat niin vaivattomilta, kun sain ensimmäiselle okserille hyvän lähestymisen ja pääsin laukkaamaan sujuvasti perille asti istuen itse rauhassa satulassa. Ne viimeiset askeleet tuntuivat juuri siltä, miltä esteratsastuksen varmaan pitääkin tuntua!
 
Onko teille tullut ahaa-elämyksiä esteratsastuksen parissa viime aikoina?

19 kommenttia

  1. Hienosti menitte jälleen kerran, minusta Champin laukka oli vain vähän hitaanpuoleinen, mutta se oli vissiin tarkoituskin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tarkoitus oli aluksi tulla ihan rauhassa :)

      Poista
  2. Champ on aina vaan niin hieno! :) ja sä ratsastat niin nätisti ja rauhassa, vaikka nuo hypyt näytti todella voimakkailta. Ei varmasti ihan helppo ollut pysyä hypyissä :D tuo sinun estevalmentajasi tekee aina huippu kivan oloisia tehtäviä, tosi hyödyllisiä...
    Voitko joskus tehdä niistä paperille piirrustukset, jotta voisi itsekin hyödyntää niitä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin mä joskus tehdä jotain piirustuksia, tosin tuosta näkee aika hyvin ne tehtävät kyllä :) Ja kiitos, Champ on kyllä tosi hieno hevonen ja sillä on hyvä harjoitella!

      Poista
  3. Ei tälläisiä valmennuspostauksia videoineen saisi katsoa kun itsellä jäätävä motivaatio treenata ja vielä pitäisi malttaa tovi..... :(

    VastaaPoista
  4. Ihana toi "noniin, alatsä yhtäkkiä ratsastamaan?" :D

    VastaaPoista
  5. Voisitko muuten kertoa Champin ruokinta-ajoista ja paljonko se syö? Kun ostitte Chamin niin kysyittekö vain sen edelliseltä omistajalta paljonko se syö vai kysyittekö ammattilaisesta, vai miten toimitte, jotta saitte ruokinnan sopivaksi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kysytty mitään edelliseltä omistajalta, en edes tiedä, mitä se söi Hollannissa, miten sitä oli ratsastettu, mitä varusteita sillä käytettiin, en mitään :D Mutta joo, kokeiltiin aloittaa pienistä määristä kuljetuksen jälkeen Suomessa ja sitä ollaan muokattu vuosien aikana sopivaksi :)

      Poista
  6. rupes naurattamaan kun sanoit 18,5m olevan hyvä 5 laukkaa champille, kun mun hieman pitkälaukkainen hevonen tulee 21m odottaen viidellä :D mutta hyvältä näytti teidän meno tossa videolla, varsinkin lopussa! :)

    VastaaPoista
  7. Ihanaa kun saat ratsastaa noi radat noin rauhallisessa temmossa! Itse oon ratsastuskoulussa, ja meidän estetunneilla pitäis joka kerta vetää jotai ratatempoa.. Joskus ärsyttää ku en oo ehtiny miettiä kunnolla esim. esteiden välissä, että pitäisikö nyt lyhentää, sillä ennenkun huomaankaan ollaan jo seuraavan esteen päällä. Alkuverkat mennää rauhallisesti, mutta usein nekin reippaassa tahdissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyylejä on erilaisia, toiset sopii toisille hevosilla jne :) Kannattaa kysyä opettajaltasi, mitä hän hakee tehtävillään takaa, niin saat enemmän irti tunneista!

      Poista
  8. Pari postausta sitten sanoin etten saa selvää sivun teksteistä, tarkoitin blogiarkistoo. Oon parilla eri koneella testannu, ja millään ei näy :(( Jotenki toi tausta vaan hukuttaa ton oranssin tekstin

    VastaaPoista
  9. Varsinkin viimeinen hyppy näytti hyvin hallitulta ja vaivattomalta. Siinä oli kaikki kohdallaan! :) kunpa pääsisi itsekkin taas hyppäämään!!!!

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat