tiistai 9. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 9. luukku - Hevosenomistaja?

 
Champ on ollut minulla omistuksessa melkein kahden vuoden ajan. Samalla on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää, miten aika on kulunut niin hirvittävän nopeasti, mutta samalla taas meidän ensimmäinen yhteinen päivä tuntuu entistä kaukaisemmalta. On siis ehkä aika verestää muistoja ja miettiä näin kaksi vuotta jälkeenpäin, millaista elämä oli tuolloin.
 
Vuoden 2011 lopulla sain ylläpitoon nuoren ja kokemattoman hevosen, jonka kanssa pääsin hiljalleen kehittymään aivan maahankaivetuista esteistä metrin luokkiin. Hevonen lähti omistajalleen puolen vuoden jälkeen, koska vaihdoin itse maisemia ja suuntasin Hollantiin kesällä 2012. Palattuani takaisin Suomeen, olin ilman hevosta ja ilman minkäänlaista ratsastuspaikkaa. Ensimmäisen viikon ajan soittelin vanhoille ratsastuksenopettajilleni ja kyselin, josko olisin mahtunut tunneille. Löysin vuokrahevosen ja ratsastin kahdella vakiotunnilla kahdessa eri ratsastuskoulussa, minkä ohella etsimme mulle enemmän ja vähemmän aktiivisesti hevosta joko ylläpitoon tai omaksi.
 
Loppusyksystä 2012 lähdimme isäpuoleni kanssa Hollantiin hevosenostoreissulle, minkä seurauksena saavuin kotiin kuukauden liikuntakiellon kanssa solisluu kahdesta kohtaa katkenneena. Kun liikuntakielto oli virallisesti ohi (jouluaattona - okei, kävin kyllä salaa hevosen selässä myös aiemmin, vaikka käsi olikin kantositeessä), kiipesin samana päivänä hevosen selkään ja jo seuraavalla viikolla hyppäsin ensimmäisen kerran. Viikko sen jälkeen olin jo kokeilemassa uutta hevosta Suomessa, mutta se ei mennyt ostotarkastuksesta läpi. Tammikuun aikana lähdimme valmentajani kanssa uudelleen Hollantiin ja sieltä mukaan tarttui Champ, oma hevoseni.
 
Helmikuu 2013

En oikeastaan edes muista kauhean paljon tuosta ajasta. Kaikki kävi äärettömän nopeasti - ensin olin varma, etten saa hevosta ja sitten olimmekin jo ensimmäistä kertaa Hollannissa. Pettymys onnettomuuden vuoksi oli valtava, mutta silloin ainakin tiesin, että kyllä - olen todella saamassa hevosen. Toisen Hollannin reissun jälkeen kilistelimme valmentajani kanssa aitoa samppanjaa lentokentällä uuden hevosen kunniaksi ja olin ehkä maailman onnellisin ihminen.
 
Jos ihan totta puhutaan, ei hevosen osto tuossa elämäntilanteessani ollut kauhean fiksu ratkaisu. Olin lukiossa kolmatta vuotta eli meneillään oli abivuoteni. Keväällä edessä oli kirjoitukset ja voitte kuvitella, miten vähän luin niihin oman hevosen uutuuden pauloissa. Hevosen ostamisen jälkeen menin töihin, mikä vei myös huomattavan osan ajasta opiskelua ajatellen. Keväällä jokaisen olisi pitänyt lukea yliopiston pääsykokeisiin, mutta itselläni tuo luku-urakka oli lähinnä kirjojen selailua ja tallilla hengailua. No, eihän sellaisella panostuksella päässyt sisään yliopistoon.
 
Kun luen nyt vanhoja postauksia tuolta ajalta, näen niissä kirjoittajan, jolla oli pitkä matka edessään. Se, mikä tuolloin oli mun ja Champin kohdalla "hyvä", on nykyään huonoimmasta päästä koskaan. Hevonen oli niin erilainen kuin mikään aiemmin ratsastamani, että vei miltei puolitoista vuotta aikaa päästä sisälle sen ratsastettavuuteen. Yhä edelleen oppimista on valtavasti, mutta nyt tunnen hevosen "kuin omat taskuni" ja tiedän, miten se reagoi missäkin tilanteissa.
 
Helmi-maaliskuu 2013

Toki hevosenomistaminen oli ihanaa. Ensimmäiset viikot olivat sellaista ruusuilla tanssimista, etten varmasti välittänyt mistään ulkopuolisesta koko maailmassa. Olin haaveillut hevosesta jo aivan pienestä lapsesta saakka, enkä olisi ikinä voinut kuvitella saavani omaa hevosta. Perheessäni tai suvussani ei ole ketään muita hevosihmisiä, joten aluksi oma hevonen oli heillekin vähän kaukainen asia. Äitini kävi kyllä tervehtimässä Champia aina silloin tällöin ja isäni sekä isäpuoleni kuskasivat minua kisoihin, mutta muuten Champ oli heille vain hevonen muiden joukossa.
 
Kuluneen kesän ja syksyn aikana olen huomannut, miten Champista on tullut kaikille perheenjäsenilleni "tasa-arvoinen" (jos hevosesta voi näin sanoa) perheenjäsen. Isäni yrittää ymmärtää sen käytöstä mitä erilaisimmilla pohdinnoilla, isäpuoleni on aina hyvin ylpeä puhuessaan Champista muille ja äitini hemmottelee sen pilalle, vaikka yrittää esittää tiukkaa kasvattajaa ;) Tullessani tallilta kotiin en enää saa kysymystä "miten tallilla meni", vaan enemmänkin "miten Champ voi". Se on asia, mitä arvostan äärettömän paljon ja josta olen kaikille perheenjäsenilleni kiitollinen.
 
Tästä tuli kyllä todella sekava postaus, sillä en oikein osannut jäsentää ajatuksiani oikein. Vanhoja aikoja on hauska muistella ja miettiä, miten paljon sieltä onkaan tultu eteenpäin. Itse olen kasvanut näiden vuosien aikana hevosenomistajana, ihmisenä ja bloggaajana paljon - toivon, että sama kehitys jatkuu edelleen.
 
Millaista teidän aikanne uutena hevosenomistajana oli aikoinaan?

19 kommenttia

  1. En muista oikein, olin silloin 9v kun sain nykyisen hevoseni, tottakai se oli varmasti hienoa! :D

    VastaaPoista
  2. Olen itse tuore hevosenomistaja, kaksi kuukautta on ollut oma ! Vuokrannut olin sitä jo kauemmin, mutta kyllä se oma on aina oma!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun koeratsastin nykyisen hevoseni, ei meidän ollut tarkoitus ostaa mitään. Meillä oli vielä vanha ponimme, jota yritimme myydä jännevamman takia. Poni ei soveltunut enää haluamaanne käyttöön ja poni vuoteni olivat ohi. Kuulostaa kylmäsydämiseltä mutta meillä ei ollut varaa pitää kahta eikä ostaa uutta. Meille onnellisen sattuman kautta eräs tallilaisemme oli myymässä fwb ruunaansa kiireellä pois. No niinhän siinä kävi, että löysin itseni sieltä selässä. No ppari päivää myöhemmin ponimme läht kivaan kotiin seuraponiksi ja hups seuraavana päivänä olimmekin taas hevosen omistajia. Kaikkein hassuinta on etten pitänyt hevosesta koeratsastulsessa hirveästi, se oli täysin erilainen kuin ponini ja 20cm korkeampi. No nyt 2,5 vuotta myöhemmin olen onnellinen että otimme riskin tämän kohdalla. En olisi voinut toivoa parempaa opettajaa. Olen oppinut tässä ajassa enemmän kuin 6 vuodessa rats.kouluissa ja omien ponien kanssa yhteensä. :)

      Poista
  3. mitä tapahtu kun sun solisluu murtui?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katopa tuolta vanhasta postauksesta

      http://aadanhevoselamaa.blogspot.fi/2012/11/106-shit-happens.html

      Poista
  4. Siitä on kohta 8 vuotta kun sain oman ponin, mutta muistan vieläkin sen talvipäivän kuin eilisen, kun sain ensimmäistä kertaa mennä tallille hoitamaan ihan ikiomaa ponia. Poni tosin oli ollut minulla jo melkein puoli vuotta ylläpidossa ennen ostamista, joten siitä huolehtiminen oli jo tuttua, mutta oli se silti ihan eri tunne mennä hoitamaan omaa ponia. Nuorena vähän päälle 12-v tyttönä silloisen tallinpitäjän ja muiden tallilla kävijöiden tuki oli kyllä tärkeää, varsinkin kun omat vanhempani eivät hevosihmisiä olleet, mutta nykyisin poni on ehdottomasti perheenjäsen. Vaikka ponini on todella kiltti ja hyvätapainen, melko haastavan ratsastettavuuden vuoksi aina ei ole ollut kovin helppoa, mutta osaavien valmentajien avulla ollaan kaikesta selvitty ja yhdessä kehitytty. Välillä hevosenomistaminen on ollut raskasta, mutta se kuitenkin antaa niin paljon, että päivääkään en vaihtaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Sama täällä, päivääkään en vaihtaisi!

      Poista
  5. Hui, miten sun solisluu murtu? :o Voitko tehdä postauksen omista ratsastusonnettomuuksista tai loukkaantumisista? :) Jos vain on kuvamatskua/videomatskua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulle oo käynyt ratsastaessa muita onnettomuuksia kuin tuo, niin ei siitä kannata postausta uudestaan tehdä. http://aadanhevoselamaa.blogspot.fi/2012/11/106-shit-happens.html tuolta löytyy video ja tekstiä :)

      Poista
  6. Vuokrasin vuoden erästä pientä ponia (mikä silloin ei tuntunut pieneltä. Tekstiä luettuasi eteenpäin tiedät miksi) Tämä poni kuitenkin kuoli vuoden päästä kaviokuumeeseen ja suru oli suuri. Kaikkien yllätykseksi omistaja otti itselleen ylläpitoon hevosen. Pienen pullaponin tilalle tuli iso 175cm korkea puoliverinen. Puoli vuotta vuokrasin tätä hevosta tyytyväisenä. Toiset puoli vuotta tuskailin, että tulisin taas menettämään pian tärkeän hevosystävän, sillä hevonen ei soveltunut omistajan tarkoituksiin. Tästä alkoi kausi jolloin unohdin TÄYSIN toisen harrastukseni, jääkiekon. Osa kavereistani ajatteli minun tulleeni sairaaksi, mutta ei, olin vain hevoskuumeessa. Kuinka ollakaan vuoden vuokrauksen jälkeen minusta tuli kuin tulikin hevosen ylläpitäjä. En olisi voinut koskaan kuvitellakaan. Se oli ja on sanoinkuvaamatonta. Se vapauden tunne, kun sain vaihtaa juuri sellaiset varusteet kuin halusin/haluan, se tunne, kun saan suunnitella liikutuksen ihan itse.

    Hevonen ei ole kuitenkaan omani. Mutta tarkoituksella. Parin vuoden päästä lähden opiskelemaan ja minun on pakko laittaa hevosen etu edelle. En voi pitää hevosta jos ei ole varmuutta onko aikaa/rahaa. Toivon kuitenkin, että silloin pystyn sanomaan samat sanat kuin sinä nyt: "Kun luen nyt vanhoja postauksia tuolta ajalta, näen niissä kirjoittajan, jolla oli pitkä matka edessään. Se, mikä tuolloin oli mun ja (Champin) kohdalla "hyvä", on nykyään huonoimmasta päästä koskaan. Hevonen oli niin erilainen kuin mikään aiemmin ratsastamani, että vei miltei puolitoista vuotta aikaa päästä sisälle sen ratsastettavuuteen. Yhä edelleen oppimista on valtavasti, mutta nyt tunnen hevosen "kuin omat taskuni" ja tiedän, miten se reagoi missäkin tilanteissa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti näin tulee käymään :) Tsemppiä!

      Poista
  7. Mä sain mun ponin ihan samoihin aikoihin kun sä Champin :)

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva postaus :) oman sain muutaman päivän yli vuosi sitten ja alku lähti vähän vaikeemman kautta käyntiin mutta nykyään on kyllä ihan erilaista, positiivisesti :)!

    VastaaPoista
  9. Mun heppa tuli espanjasta vuosi sitten ja on ollut kaikenlaista menoa ja melskettä.Ihananpaa hevosta en löytäis

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat