lauantai 14. helmikuuta 2015

#499: Viikonlopun kuulumiset

Ihanaa viikonloppua kaikille ja oikein hyvää ystävänpäivää! Me olemme tällä hetkellä viettämässä kavereiden kanssa meillä viikonlopun mittaisia sleepovereita, joten oikeastaan vasta ensi viikon alusta olisi tiedossa varsinaista ratsastusmateriaalia. Ajattelin kuitenkin tulla kertomaan teille vähän kuluneen viikon kuulumisia, sillä viikkoon on mahtunut vaikka mitä mielenkiintoista.
 
Alkuviikko sujui varsin normaaleissa merkeissä: maanantaina ratsastin Champilla töiden välissä, sillä kävin töissä sekä aamu- että iltavuorossa. Tiistaina heräsin aivan uskomattoman ihanaan auringonpaisteeseen ja siitä innostuneena otin kameran mukaan tallille. Tarkoituksenani oli juoksuttaa hevosta maneesissa, mutta koska siellä oli tunti menossa, päädyin ensin päästämään hevosen hetkeksi irti maneesin viereiselle pellolle.
 
Nämä kuvat on otettu tiistaina.


 
Tämä oli Champin mielestä hurjan kiva idea: se laukkasi ensin täyttä päätä toiseen päähän peltoa (joka ei ole mikään pieni) ja jäi sitten sinne repimään oksia aidan toisella puolella olevasta puusta. Jouduin lopulta tarpomaan hevosen luokse ja taluttamaan sen takaisin portille, jotta sain siitä edes muutaman kuvan. Apukäsi olisi ollut tarpeen, sillä kuvaajana on vaikea samalla yrittää saada hevosta liikkeelle. No, lopulta Champ juoksi takaisin puiden äärelle ruokailemaan ja jouduin hakemaan ensin portin luota liinan, kävelemään hevosen luokse ja sitten takaisin portille. Tämä olisi muuten käynyt ihan kivasta aamukävelystä, mutta kun lunta oli omien polvieni yli.. Tuli kyllä sen verran kuuma, ettei vähään aikaan ole tullut! Kävelin lopulta pelkkä toppi päällä, sillä aurinko lämmitti ilmaa älyttömän paljon.
 
Odotellessamme maneesiin menoa juoksutin ruunaa hetken aikaa lumessa ja se oli melko innoissaan. Liikaa ei viitsi hevosta hangessa juoksuttaa, sillä se on sen verran rankkaa lihaksille. Lopuksi kävimme maneesissa pyörimässä liinan kanssa sen verran, että hevonen venytti kunnolla eteen-alas. Champillä kyllä olisi edelleen riittänyt virtaa ja se esittikin muutaman kerran spurttaamista ympyrällä.
 


 
Keskiviikkona ratsastin aamuvarhaisella sileätyöskentelyä ja Champ oli todella kiva! Tein vastalaukassa avotaivutuksia ja laukka-käynti -siirtymisiä niin, että kaviouraa seuraten laukattiin ja kolmisen kertaa pitkän sivun aikana siirryttiin käyntiin, tehtiin käynnissä pieni voltti ja nostettiin laukka uralle saavuttaessa. Hyvä harjoitus, jota saa tehostettua vielä lisäämällä voltille pienen takaosan väistättämisen.
 
Sileätreenin jälkeen olikin torstaina vuorossa puomeja. Laitoin pitkästä aikaa kannukset jalkaan ja voi että, miten kiva hevonen mulla oli! Se suoritti kaiken niin kivasti, oli äärettömän herkkä ja toimi ajatuksella. Voisin jatkaa hehkuttamista vaikka miten paljon! Laitoin keskihalkaisijalla neljä vinopuomia niin, että puomin toinen pää oli n. 60cm korkeudella. Tulin niitä ympyrän kaarella (kuitenkin suoristaen puomeille) harjoitusravissa, ihan koulujalustimilla. Lisäksi tein laukassa ympyrällä töitä kahdella puomilla siten, että säätelin laukkaa vähän isommaksi tai pienemmäksi puomien väliin. Isommassa laukassa hevonen ei saanut kaatua sisään ja pienemmässä se ei saanut jäädä hitaaksi jalalle.
 



 
Ihan vain "verta nenästä kerjätäkseni" laitoin maneesiin pitkästä aikaa vesimaton, jonka päälle lisäsin vielä esteeksi sinisen laineen. Champ ei pelännyt sitä kantaessa ollenkaan, mutta kerran käyntiväistöä sen ohitse tehdessäni se järkyttyi ja kääntyi ympäri. En ollut vielä ajatellut hyppääväni sitä, mutta koska ruuna päätti alkaa pelleilemään, piti "este" sitten ylittää. Jatkoin tämän jälkeen yllä kertomiani tehtäviä ja tulin lopuksi laukassa vesimatto-laine-yhdistelmää. Parin jännittyneemmän hypyn jälkeen pystyin ratsastamaan sen yli niin, että Champ laukkasi rentona ja pidemmässä muodossa.  Kertaakaan hevonen ei yrittänyt kieltää, mutta kyllä siitä taas huomasi, että se yritti keksiä jotain spookya. Viime marraskuun jälkeen kun en ole vesimattoa sille näyttänyt.
 
Mulla on nyt torstaista sunnuntaihin toinenkin hevonen liikutettavana, kun tallikaverini on reissussa. Hevonen on osaava kenttäruuna, joka kuuluu kuskinsa kanssa maajoukkueeseen. On oikein opettavaista ratsastaa erilaisilla hevosilla - tämä kun sattuu olemaan melko vastakohta Champille! Champ on jopa vähän tyhjä suusta, vähän "löysä/letkeä", eikä aina kovin hyvin raiteilla. Uusi ratsututtavuus sen sijaan on ajoittain melko vahva, mutta se on hyvin suoralla linjalla ja ratsastettavuudeltaan "mekaaninen". En tosin ole vielä päässyt kovin hyvin sisään siihen, miten sillä pitäisi ratsastaa, joten tämä vahvuus johtuu pitkälti siitä. On oikea lottovoitto päästä ratsastamaan uusilla hevosilla pidempiä jaksoja putkeen, sillä oma tekeminen pääsee kehittymään sitä kautta!
 
Tässä olen kävellyt jo puoleen väliin peltoa, ja kaukana näkyy Champ syömässä..


 
 
Loppuun vielä muutama kännykkäkuva sekä video, jonka otin juoksuttaessani Champia muutaman kierroksen. Näissä ei nyt laatu päätä huimaa, mutta ainakin kyseessä on sitä aitoa "livemateriaalia"!
 
Ratsastatteko te paljon erilaisilla hevosilla? :)
Millaiset ovat suosikkejanne?

15 kommenttia

  1. Hyvää ystävän päivää sinullekkin:) Champille iso hali<3

    VastaaPoista
  2. Hyvää ystävänpäivää teillekin! <3

    -Nea

    VastaaPoista
  3. Onks seuraava postaus jokin erikoispostaus, ku se on jo 500.? :)

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa ystävänpäivää sulle ja Champille! Oli muuten tosi kivoja kuvia. :)

    VastaaPoista
  5. Voi mitä mahtavaa ravia videolla!!

    VastaaPoista
  6. mikä on tuon ruunan nimi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti kerro, kun se ei tänne blogiin sen kummemmin kuulu :)

      Poista
  7. Siis häh, miksi nimeä ei voi kertoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten yllä vastasin, se ei ole tämän blogin puolelle kuuluva asia :) En usko, että sinäkään hevosenomistajana pitäisit siitä, että ilman lupaasi oman hevosesi nimeä kerrottaisiin blogeissa.

      Poista
  8. Anteeksi en lukenut tekstiä, luulin ettet suostu kertomaan Champin oikeaa nimeä:D

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat