Tässä tulee tämän blogin viidessadas postaus - huh! Sen kunniaksi vuorossa on kertomusta vuoden ensimmäisestä ulkopuolisesta valmennuksesta, joka ei todellakaan ollut se kaikista onnistunein valmennus. Tai itseasiassa oli, ehdottomasti yksi parhaista valmennuksista, joissa olen koskaan ollut: ei ratsastajan tai hevosen ansiosta, vaan nimenomaan sen annin perusteella, jota valmentaja mulle tarjosi.
Tämä postaus sisältää paljon kuvamateriaalia ja pitkän pätkän videoita. Meillä oli videokamera, josta loppui akku kovan pakkasen vuoksi niin, että kovalevylle tallentuivat vain ne alun huonot radat, virheet ja epäonnistumiset. Mietin pitkään, viitsinkö julkaista niitä ollenkaan ja toivon todella, että luette tekstin ja katsotte videot yhdessä ilman, että irrotatte kuvallista materiaalia asiayhteydestään. Harmi, etteivät onnistuneet radat tallentuneet videolle - niitä olisi katsellut mieluummin ;)
Kuvista kiitos kuuluu Sallalle (suurin osa kuvista) ja isälleni, videoista kiitos Katjalle :) |
En oikein osaa päättää, mitä lähtisin ensimmäiseksi kertomaan. Mulla on ihan valtavasti kerrottavaa valmennuksesta ja toivon, että jaksatte lukea postauksen alusta loppuun. Voisin jaaritella alkuun vaikka mitä positiivista ja innostavaa, mutta lienee helpointa nostaa kissa suoraan pöydälle: en olisi voinut huonommin ratsastaa, eikä hevonen olisi voinut kovinkaan paljon jännittyneempi olla. Silti valmennuksesta lähdettiin kotiin fiksumpana kuin koskaan aiemmin näiden kyseisten ongelmien suhteen ja tunnelin päässä todellakin näkyi valoa!
Champhan on hypännyt aina todella hyvin kotona, mutta viimeisen vajaan vuoden ajan se on ollut ulkopuolisissa paikoissa vaihteleva. Välillä kaikki on sujunut hyvin, välillä mikään ei ole onnistunut. Olenkin aiemmin kertonut ongelmien syitä täällä blogissa, joten en tartu niihin sen kummemmin. Niclas osasi kuitenkin pukea hyvin sanoiksi sen, missä tilanteessa olen nyt: kun hevonen jännittyy radalla, rupean heti ratsastamaan hevosta "aggressiivisesti", jolloin se jännittyy entisestään ja odottaa sitä, että sitä rankaistaan. Kun se jännittyy, sen ratsastettavuus häviää ihan kokonaan, enkä pysty ratsastamaan esteille paikkoja. Champ on niin varovainen, ettei se halua ottaa puomeja, eikä loputtomasti pelastella huonoista paikoista, joten se ei halua mennä esteille ollenkaan ja jää kulmiin pomppimaan. Tällaisia tilanteita on vaikea ratkaista, sillä niitä ei tule kotona. Onneksi tämän valmennuksen aikana saimme ratkottua kaikkia näitä tilanteita.
Aloitimme tunnin ihan itsenäisesti verrytellen. Ravasin ja laukkasin pitkään yrittäen saada hevosta rennoksi ja paremmin avuille. Näennäisesti se oli varmasti ihan hyvä, mutten oikeastaan saanut siitä mitään irti: se vain oli sellainen, yhdessä moodissa. Pystyin lyhentämään, mutten ratsastamaan ollenkaan eteen ilman, että koko pakka hajosi. Aloitimme hyppäämisen ristikolla ja sitten pystyllä. Niclas puhui paljon samaa Nina Fagerströmin kanssa, eli en saanut ottaa hevosta heti esteen jälkeen kiinni, koska se alkaisi ennakoimaan kättä jo heti esteen jälkeen ja lähtisi siksi eteen. Esteen jälkeen piti istua alas, tehdä pidäte ja ratsastaa istunnasta eteen ilman kannusta, pohje kiinni hevosessa. Käden piti olla koko ajan rento, matalalla ja tasainen.
Verryttelyhypyt sujuivat siis vähän niin ja näin, sillä Champ pyrki lähtemään heti esteen jälkeen eteen pois mun alta. Yritin kovasti tehdä juuri, kuten Niclas neuvoi, mutta se oli haastavaa. Mulle on todella vaikeaa istua sinne satulaan tiiviisti, mutta rennosti (luulisi, että fysiikan lakien mukaan se olisi helpompaa kuin se jalustimilla seisominen, mutta ei, oma pää pistää vastaan), varsinkin kun hevonen vetää selkä jännittyneenä pää taivaissa. Sain tulla monta toistoa ja aina esteen jälkeen hevonen piti kääntää voltille, jossa ratsastin sitä rennosti eteen niin pitkään, että se antoi periksi.
Radan kulkua mun ei varmaankaan kannata selittää sen enempää, sillä näette sen videolta hyvin. Kaikenlaisia estetyyppejä löytyi: vesimattoa, lankkuja, normaaleja puomiesteitä ja erikoisempia täytteitä. Esteet pysyivät koko ajan pieninä ja aloitimme ihan polvenkorkuisista. Ensimmäinen rata saattoi näyttää videolla vesimattoesteelle asti ihan hyvältä, mutta paikallaolijoiden silmiin se oli aivan muuta. Hevonen juoksi alta, ei ottanut pidätteitä vastaan, mutta ylireagoi kuitenkin käteen ja varoi sitä. Vesimatolle tultaessa Champ vetikin sitten liinat kiinni. Muutin estettä kohden omaa ratsastustani sen verran, että tuin sitä enemmän jalalla. Mun olisi pitänyt vain tulla esteelle aivan kuten muillekin, mutta tieto aiemmista ongelmista vesimatolla aiheuttaa itselleni tämän yliratsastamisen vaikeissa tilanteissa.
Kiellon jälkeen tulimme uudelleen, jolloin sama toistui kauempaa. Tulimme sen jälkeen vesimattoa toisesta suunnasta ensin harjoitusravissa ja sitten laukassa, jotta hevonen rentoutuisi. Niclas painotti sitä, etten missään vaiheessa saanut käydä hevosen kimppuun. Jos Champ jäi pomppimaan, piti kääntää ympäri rauhassa ja tulla uudelleen. Tietysti siinä vaiheessa, jos hevonen kieltäisi ihan turhaan ja aivan viime hetkellä, sitä saa rankaista, mutta ei "turhaan" - silloin se vain jää odottamaan sitä, että sen kimppuun käydään. Kerran Champ teki pomppimiskohtauksen, vaikka ratsastin täysin ilman painetta ja ihan rentona kohti vesimattoa, jolloin sitä sai komentaa. Sen jälkeen se ei yrittänyt tehdä vastaavaa enää ollenkaan.
Tyytyväinen, lopultakin! |
Tosiaan, ensimmäisen vesimatto-ongelman jälkeen radalla menikin kaikki pieleen. Jäin ratsastamaan itse liikaa painetta, jolloin hevonen laittoi yhteistyön kokonaan jäihin. Se ei halunnut hypätä kavalettikokoisten esteiden yli, vaikka paikka olisi ollut ihan siedettävä ja este aivan normaali, ilman mitään pelättävää. Edelleenkään en saanut reagoida tähän, vaan tulin uudelleen, rennompana ja silloin hevonen hyppäsi hyvin. Toistimme 13 esteen radan varmaankin kymmenen kertaa (ellei enemmänkin) ja kerta kerralta hevonen rentoutui enemmän. Sain itse ideasta kiinni ja pääsin istumaan paremmin hevosen ympärille, tukemaan sitä pohkeella ilman kannusta ja sallimaan sen laukata isommin jättäen käden rennoksi ja antaen hevoselle tilaa tehdä omat ratkaisunsa.
Lopulta nostimme esteet noin metrisiksi ja tulin lyhennettyä rataa kuuden esteen mittaisena todella monta kertaa peräkkäin. Yhdessä vaiheessa hevonen oikein huokaisi syvään, sen tunsi selkeästi satulaan asti. Viimeinen rata oli oikeasti ihan super hyvä! Vaikka hevonen (ja kuski) alkoivat toden teolla väsymään, hyppäsi Champ todella rennosti, ilman mitään kyseenalaistamista ja niin, että pystyin sallimaan kädellä ohjan vaikka "kokonaan pois" ilman, että se lähti alta. Samassa ryhmässä ratsastanut Erika sanoikin, ettei ole koskaan nähnyt Champia noin rentona. Teimme töitä yhteensä puolisentoista tuntia ja lopussa, kovista -15 asteen pakkaslukemista huolimatta Champin pää oli ihan läpimärkä.
Linkki videoon (jostain syystä ei anna upottaa tähän videoita?)
Tässä oli nyt erittäin tiivistetty ajatuksenjuoksu siitä, miten meidän valmennuksemme meni ja mitä työkaluja sain mukaani. Videolta kuuluu pitkät pätkät valmentajan neuvoja, joten niitä kannattaa katsella! Niclas totesi, että Champin kanssa pitää päästä käymään paljon, mieluiten ihan viikoittain ulkopuolisissa paikoissa. Esteet voi pitää ihan pieninä ja toistoja voi tehdä useita, jotta hevonen suorittaa rentona. Lopuksi korkeutta voi nostaa kisakorkeuteen - mutta vasta sitten, kun hevonen hyppää rentona pienemmillä esteillä. Niclas sanoi, että normaaliin tilanteeseen pääseminen voi viedä pari kuukautta tai vaikka vuoden, mutta se kannattaa tehdä, sillä hevosen laatua ei kannata pilata pakottamalla sitä väkivallalla: se ei ole koskaan pitkäkestoinen ratkaisu.
Ensi kuussa Niclas tulee jälleen Suomeen ja tarkoituksena olisi mennä kahtena päivänä hyppäämään. Siihen asti treenataan kotona ja yritetään käydä harjoittelemassa muualla! Toivottavasti nyt kesään mennessä saadaan paketti kasaan ja yhteistyö toimimaan myös kodin ulkopuolella :)
Mitä piditte tällaisesta valmennuspostauksesta?
Kiitos! Fantastinen postaus!
VastaaPoistaTosi mielenkiintoista lukea ja antaa paljon myös omaan tekemiseen. Sääli, että akku väsähti kesken!
Ihanaa kuulla, että tästä oli hyötyä :) toden totta harmi, kun akku loppui, mutta ensi kerralla viisaampana otan toisen kameran mukaan tai lataan akun aivan täyteen :D
PoistaJotenkin jännä ryhmä, champ ja kaksi suomenhevosta : D Tuntuu ettei erityyppisempiä hevosia voi olla..
VastaaPoistaMutta mun mielestä on tosi hienoa ja aikuismaista että pystyt myöntämään ja tunnistmaaan omat virheesi!
Joo, mun piti alunperin olla Erikan ja Akun kanssa samassa, mutta koska joku perui, vaihdettiin vähän järjestystä. Ei se menoa haitannut :)
PoistaJa kiitos! Tässä lajissa kun ei eteenpäin pääse, ellei virheitään myönnä :D
Tämä oli pitkästä aikaa sellainen valmennuspostaus, minkä oikeasti luki todella mielenkiinnolla alusta loppuun. Ja täytyy sanoa, että ihana valmentaja! Parhaitenhan siinä juuri oppii, että valmentaja oikeasti näkee raadollisesti ne virheet ja pääsee pureutumaan niihin. Kuitenkin jo tuolla tasolla millä ratsastat se perussiisti ja ihan kiva ei enää riitä jos halutaan hyviä suorituksia. Tsemppiä jatkoon! Ja täytyy sanoa, että vaikka mielestäsi nuo videolle tallentuneet radat oli ihan kauheita niin minusta niissäkin näkyi jo selvää parannusta aina kun pystyit tekemään kuten valmentaja ohjeisti. Olisi tietysti ollut hienoa nähdä niitä lopputunnin ratoja videolta mutta eihän akun simahtamiselle mitään mahda.
VastaaPoistaVoi kiitos :) olen kanssasi ihan samaa mieltä valmentajasta ja siitä, ettei peruskiva enää riitä!
PoistaToivottavasti seuraavaan niken valmennukseen mennessä olemme päässeet pari kertaa muaalle treenaamaan ja sitä kautta kehitystä on tapahtunut. Ja toivottavasti kamera kestää silloin pidempään :D
Tää oli superkiva postaus! Ainoa miinus että alussa olisi voinut ehkä mainita että mikä ja missä, tästä joutui lukija aika paljon rivien välistä päättelemään :)
VastaaPoistaMulla tuli heti kans sama mieleen! Oli häiritsevää lukea, kun ei tiennyt missä ollaan oltu ja kuka valmentaa.
PoistaMutta tosi kiva postaus muuten :)
Kiitos! Joo, unohdin mainita eli kyseessä oli siis Niclas Aromaan valmennus Hongisojan kilpatallilla :)
PoistaVau mikä valmentaja! Painoitti juurikin asioita, joita itsekin pidän tärkeinä ja jotka tulisivat olla tärkeitä jokaisella ratsastajalle. Rentous, rauhallisuus, tyytyväinen hevonen = tyytyväinen ratsukko. Kädet hiljaa, istunnalla hiljaa ja anna hevosen suorittaa. Champissakin näkyi selkeä ero tuolla "ratsastustyylillä"!
VastaaPoistaJoo, mun oma valmentaja painottaa ihan samoja asioita, mutta niitä on vaikeaa lähteä treenaamaan kotona sen kummemmin noissa tilanteissa, kun ei hevonen siellä pelleile.. Mutta ehkä tämä tästä :)
PoistaOdotin pohjustuksen perusteella jotain oikeasti katastrofaalista..ja pah =) Todella hyviä ja selkeitä neuvoja saitte! Oli kiinnostava katsoa ja kuunnella ja saada taas ajateltavaa myös omaan tekemiseen. Hyvin onnistuit korjaamaan tilannetta, harmi kun lopputunti ei tallentunut videolle!
VastaaPoistaJep, ärsyttävä kamera... Ensi kerralla toinen mukaan ;D Ja kiva kuulla, että tästä sai vinkkejä omaankin ratsastukseen :)
PoistaOmalla hevosella vähän sama juttu, kun tarpeeksi suuttuu jostain ratsastajan virheestä niin sitten ei mennä edes puomeista yli :D
VastaaPoistaVoi ei :D
PoistaMiksi suttaat naamasi joissakin kuvissa? Onko sinulla mielestäsi huono ilme niissä vai mitä? Kun enemmän omaan silmääni pistää selkeä blurraus kuin mikä hyvänsä ilme, koska harvemmin kukaan muu katsoo kuvia ajatellen "onpa tuolla kamala ilme naamalla!" vaikka omia kuviaan katseleekin huomattavasti kriittisemmin sillä silmällä.
VastaaPoistaJep, juurikin sen takia. Oikeastaan kaikissa noissa kuvissa on mun mielestä huono ilme, jos siitä lähdetään miettimään, mutta niissä, jotka blurraan, on ilme niin kauhea, etten halua sellaista julkaista :D
PoistaOlipa ihana kuunnella valmentajaa joka painotti pehmeyttä ratsastukseen eikä aina sellaista ronskia ratsastusta!
VastaaPoistaMinun silmääni ratsastat kyllä aina ihanan lempeästi ja hevosystävällisesti, olette Champin kanssa yksi harvoista kenen menoa on oikeasti ilo katsoa ja toivonkin että joku päivä osaan itsekin ratsastaa noin siististi kuin sinä :)
Voi kiitos paljon ihanasta kommentistasi :)
PoistaChampilla on passikäynti vai onko vaan kovin jännittynyt? Omalla harjoteltiin puomella niin käynnin tahti parani huimasti.
VastaaPoistaSen käynnistä tulee passitahtista heti, jos se jännittää selän tai jos sen ajaa ulos tahdista. Sillä on niin valtava yliastunta, ettei se pysty kävelemään nelitahtisesti silloin, jos sitä ajaa päättömästi eteen :)
PoistaMun mielestä oli sinänsä hyvä että juuri nuo "epäonnistumiset" tallentuivat, koska se auttaa luultavasti itseäsi tiedostamaan ongelman paremmin ja pureutumaan siihen, ja myös opettaa meitä lukijoita - kun oli tukena kattava selitys ja sitten pystyi itse näkemään saman videolta, niin saa kenties omaankin treeniin eväitä :) Tsemppiä treeneihin, olette hieno pari!
VastaaPoistaKiitos paljon :) Kiva kuulla, että tästä voi olla apua teille lukijoillekin! Ja kyllä juuri näin, saan itse pohdiskeltua ongelmaa paremmin kun se on tallentunut videolle :)
PoistaMahtava postaus! Varmasti ensimmäinen valmennuspostaus jonka jaksoi lukea valehtelematta alusta loppuun. Eritäänin mielenkiintoinen tunti. :)
VastaaPoistaKiitos todella paljon :) !
PoistaOnks Champilla kuolaimettomat?
VastaaPoistaD-kuolain näyttäis olevan..
PoistaEi ole kuolaimettomia, vaan esteillä D-renkaalliset paksut muovinivelkuolaimet ja sileällä aivan perus paksut kolmipalat :)
PoistaMielenkiintoista katsoa välillä tämmöistäkin, eikä aina niitä onnistumisia ja samaan rataan menneitä valmennuksia:) Miten muuten kannattaisiko hypätä välillä ilman kannusta? Eihän kaikki hevoset sitä tarvitsekkaan, mutta näillä pienillä ja kokeille tämän ongelman ajan helpottaa painetta, kannuksen pois otolla? Vaikka ihan näillä pienillä perus esteillä? Et edes välttämättä huomaa kun kannus osuu hevoseesi, ja jotkut hevoset välttelee sitä muutenkin, ihan vain luulona että se kohta taas tökkää. Mutta sinähän ratsastat todella siististi, joten en tullut väittämään että sinä Champpia pilalle potkisit, päin vastoin!:)
VastaaPoistaAadahan ratsastaa aika useinkin ilman kannuksia. Näin olen ainakin ymmärtänyt.
PoistaEnsimmäiselle anonyymille: kun Champ tuli Suomeen, hyppäsin aina ilman kannuksia ja ratsastin sileällä kannukset jalassa. Sitten aloin käyttämään kannuksia myös hypätessä- Viime kesästä asti olen mennyt sileällä ilman kannuksia, hypätessä pitänyt pyöreäpäisiä kannuksia. Nyt laitoin valmennukseen vasarat, jotka olivat liian terävät Champille ja se reagoi niihin turhan voimakkaasti - ensi kerralla otan tutut kannukset takaisin käyttöön :) Niclas itseasiassa sanoi, että mun pitäisi pitää kannuksia myös sileällä, koska hevonen ei ole luonnostaan niin pohkeen edessä.
PoistaMutta olet ihan oikeassa siinä, että kannukset osuvat aina ihan huomaamattakin kylkiin. Huomaan sen kyllä, että hypyissä kannus osuu ja varsinkin silloin, jos Champ sitä protestoi (pukittamalla esteen päällä tms). :)
Todella mielenkiintoinen postaus! Plussana toi että kuvattiin loppuun mitä valmentaja sanoi, eikä katkaistu heti kiellon tai viimeisen esteen jälkeen, niin että ettei kuule miten valmentaja neuvoo korjaamaan ratsastusta esteelle! :)
VastaaPoistaKiitos :) Joo, nyt oli eri kuvaaja, niin tuli vähän erilaista materiaalia!
PoistaTää oli kivaa luettavaa :-) Itsellekin valmentajani on huomauttanut liian 'agressiivisesta' ratsastamisesta esteille. Kun oman balanssin löytäisi ja antaisi hevosen tehdä työnsä sujuisi paljon mutkattomammin, itsellä ongelmana juuri löytää tuo balanssi ja rauhallisuus :-D
VastaaPoistaOllaan sitten samassa veneessä :D Kiitos!
PoistaNikke on kyllä loistava valmentaja. Oma ratsastukseni ja hevosenikin on kehittynyt valtavasti sen reilun puolen vuoden aikana, mitä olen täällä Saksassa Aromailla jo viettänyt. Hypättiin itseasiassa samanlaista rataa viime viikon treeneissä ;) Tämä oli hyvä postaus
VastaaPoistaKiitos! :) Tsemppiä sulle treeniin, varmasti mahtavaa olla siellä treenaamassa!
PoistaTosi hyvä postaus, ja huippu juttu että sain paljon vinkkejä takataskuun :) Nikke vaikutti kyllä tosi mukavalta, kun edellisenä päivänä juteltiin, ja todella asiallisesti ohjeisti oppilaita (mm. erikaa ja akua). Harmi tosiaan ettet ollutkaan molempina päivinä, olisi ollut kiva nähdä :)
VastaaPoistasait*
PoistaKiitos! Joo, oli kyllä ihan superkiva tunti ja varmasti mennään uudelleenkin. Ehkä törmätään sitten siellä uudelleen? :)
PoistaMä odotin et menisitte tuol pitkin laitoi ja seinistä läpi mut hyvältähän toi näytti !! Ja hei it's always darkest before the dawn. Ei varmasti oo helppoo mut kuha nyt jaksatte työstää noita ongelmia niin pääsette viel vaikka mihin !! Ootte nii hienoi ♥.♥
VastaaPoistaSusanna hahah oot huippu :D ! Toivottavasti niin, toivossahan on tunnetusti hyvä elää.. :D
PoistaOli paras postaus ikinä! Nikke vaikuttaa todella pätevältä valmentajalta, kun muutokset teissä oli noin silminnähtävät. Vitsit, kun saitte munkin ymmärrystä kasvatettua :)
VastaaPoistaApua, ihana kuulla! Kiitos todella paljon :)
PoistaHarvemmin kommentoin kenenkään postauksia, mutta pakko kyllä sanoa, että olipa opettavainen postaus näin ihan lukijankin kannalta!
VastaaPoistaKiitos kovasti, kiva kun kommentoit :)
PoistaNikke on kyllä huippu :) ja teidän muutos tunnin aikana oli huima! Ens kerralla sit taas uusiks :)
VastaaPoistaJep, ja sä olet huippu kun järjestät näitä! :)
PoistaHyvää pitää jakaa muillekki ;)
PoistaMahtavia neuvoja ja oivalluksia! Olen yrittänyt itsekin löytää valmentajaa, joka opettaisi minulle juuri tuota samaa asiaa. Lopettaisin säätämisen ja taaksepäin ratsastuksen ja osaisin edetä ja olla pehmeä, sitä on tosi vaikeaa treenata yksin, jostain syytä...
VastaaPoistaJoo, yksin on aika hankalaa tehdä korjauksia :( Toivottavasti löydät jonkun sopivan valmentajan :)
PoistaTekstin perusteella odotin jotain ihan järkyttävää mutta ei sun ratsastus pahalle näyttänyt! Videolla näki ihan selvän eron ekan ja vikan radan välillä ja sä osasit oikeesti toteuttaa kaiken mitä Nikke sanoi ja ohjeisti. Itelläkin ongelmana on se että jään liikaa pitämään ennen estettä ja se saa hevosen jännitymään. Monesti vaan se että joku muistuttaa aina välillä rentoutumaan auttaa. Ja postaus oli kivasti kirjotettu :)
VastaaPoistaKiitos kovasti :) Kun miettii, miten iso ero oli jo tuon videon ensimmäisellä ja viimeisellä radalla, niin olisitpa nähnyt eron vielä ihan valmennuksen viimeiseen rataan verrattuna :D Ehkä ensi kerralla se kamera ei kuolisi kesken kaiken..
PoistaIhania kuvia! varsinkin tuo viimeinen <3
VastaaPoista- Veera
Kiitos :)
PoistaIhan sairaan kiva postaus ja tästä sai myös itse tosi paljon vinkkejä ratsastukseen!
VastaaPoistaKiva kuulla, kiitos :)
Poistaminkä merkkiset noi sun ratsastus housut on? tosi kivan näköset!:)
VastaaPoistaNää on jotkut ikivanhat Esperadonit, joista on kulunut väri kokonaan pois :D Alun perin olivat tummanruskeat, mutta Hollannissa näistä lähti väri auringon takia.. Talvihousuina käytän, koska en halua venyttää kesähousuja :)
PoistaIhanaa, että uskallat myöntää epäonnistuneesi ja jakaa tällaiset ahaa-elämykset blogissa, sillä uskon, että tästä on apua myös monelle muulle. Kärsivällisyyttä uuden opetteluun!
VastaaPoistaKiitos :) Joo, turha sitä on yrittää esittää muuta kuin on, eihän siinä itsekään oppisi!
PoistaMahtavaa! Tyhjentävin valmennuspostaus, mitä vähän aikaan oon lukenut. Hienoa, että oot niin reilu hevostasi kohtaan, video antoi miettimisen aihetta myös omaan ratsastukseen. Valmentajalla ihan todella hyviä kommentteja ja muistuttaa paljon Madis Mornaa, ainakin kommenttien perusteella joita hän sanoi. Hienoo, että julkaiset myös tälläisistä tilanteista materiaalia, koska enemmän tästä sai irti kuin siitä, että valmentaja sanoo vaan "joo, hyvä, jatka". Tsemppii tulevalle kaudelle! :)
VastaaPoistaVoi miten kiva kuulla :) Olet ihan oikeassa. Kiitos!
PoistaTosi kiva postaus! On kiva kuulla vähän epäonnistumisistakin, kun niitä tässä lajissa tulee. Sullahan ei mikään epäonnistuminen tää ollutkaan niinkuin sanoit, että loppuen lopuksi kaikki alkoi sujumaan. Olisi kiva tietää, että pelkäätkö Champin selässä, kun se alkaa hyppimään ja pomppimaan??
VastaaPoistaKiitos :) En pelkää, se ei hypi yleensä kovin isosti. Pari kertaa se on hypännyt oikeasti kunnolla pystyyn, jolloin olen ottanut kaulasta kiinni, etten tipu. Mutta onneksi näitä tapahtuu vain pari kertaa vuodessa, ei siis mikään tapa :)
PoistaHYvä postaus, luin suurella mielenkiinnollla ja katsoin videon äänet täysillä, Niclaksen neuvoista sain omaan ratsastukseen pientä vinkkiä kun oma poni on vähän samankaltainen tyyppi kuin champ :)
VastaaPoistaHarkitsin itse osallistumista valmennukseen, mutta en kehdannut lähteä kun meillä on kotitreeneissä mennyt vähän sillisalaatiksi, mutta nyt harmittaa! Valmennus olisi ollut todella hyvä selkeästi :)
VastaaPoista