#500: Vaikeuksien kautta voittoon

Tässä tulee tämän blogin viidessadas postaus - huh! Sen kunniaksi vuorossa on kertomusta vuoden ensimmäisestä ulkopuolisesta valmennuksesta, joka ei todellakaan ollut se kaikista onnistunein valmennus. Tai itseasiassa oli, ehdottomasti yksi parhaista valmennuksista, joissa olen koskaan ollut: ei ratsastajan tai hevosen ansiosta, vaan nimenomaan sen annin perusteella, jota valmentaja mulle tarjosi.

 

Tämä postaus sisältää paljon kuvamateriaalia ja pitkän pätkän videoita. Meillä oli videokamera, josta loppui akku kovan pakkasen vuoksi niin, että kovalevylle tallentuivat vain ne alun huonot radat, virheet ja epäonnistumiset. Mietin pitkään, viitsinkö julkaista niitä ollenkaan ja toivon todella, että luette tekstin ja katsotte videot yhdessä ilman, että irrotatte kuvallista materiaalia asiayhteydestään. Harmi, etteivät onnistuneet radat tallentuneet videolle - niitä olisi katsellut mieluummin ;) 

 

Kuvista kiitos kuuluu Sallalle (suurin osa kuvista) ja isälleni, videoista kiitos Katjalle :)



 

En oikein osaa päättää, mitä lähtisin ensimmäiseksi kertomaan. Mulla on ihan valtavasti kerrottavaa valmennuksesta ja toivon, että jaksatte lukea postauksen alusta loppuun. Voisin jaaritella alkuun vaikka mitä positiivista ja innostavaa, mutta lienee helpointa nostaa kissa suoraan pöydälle: en olisi voinut huonommin ratsastaa, eikä hevonen olisi voinut kovinkaan paljon jännittyneempi olla. Silti valmennuksesta lähdettiin kotiin fiksumpana kuin koskaan aiemmin näiden kyseisten ongelmien suhteen ja tunnelin päässä todellakin näkyi valoa!

 

Champhan on hypännyt aina todella hyvin kotona, mutta viimeisen vajaan vuoden ajan se on ollut ulkopuolisissa paikoissa vaihteleva. Välillä kaikki on sujunut hyvin, välillä mikään ei ole onnistunut. Olenkin aiemmin kertonut ongelmien syitä täällä blogissa, joten en tartu niihin sen kummemmin. Niclas osasi kuitenkin pukea hyvin sanoiksi sen, missä tilanteessa olen nyt: kun hevonen jännittyy radalla, rupean heti ratsastamaan hevosta "aggressiivisesti", jolloin se jännittyy entisestään ja odottaa sitä, että sitä rankaistaan. Kun se jännittyy, sen ratsastettavuus häviää ihan kokonaan, enkä pysty ratsastamaan esteille paikkoja. Champ on niin varovainen, ettei se halua ottaa puomeja, eikä loputtomasti pelastella huonoista paikoista, joten se ei halua mennä esteille ollenkaan ja jää kulmiin pomppimaan. Tällaisia tilanteita on vaikea ratkaista, sillä niitä ei tule kotona. Onneksi tämän valmennuksen aikana saimme ratkottua kaikkia näitä tilanteita.

 

 

Aloitimme tunnin ihan itsenäisesti verrytellen. Ravasin ja laukkasin pitkään yrittäen saada hevosta rennoksi ja paremmin avuille. Näennäisesti se oli varmasti ihan hyvä, mutten oikeastaan saanut siitä mitään irti: se vain oli sellainen, yhdessä moodissa. Pystyin lyhentämään, mutten ratsastamaan ollenkaan eteen ilman, että koko pakka hajosi. Aloitimme hyppäämisen ristikolla ja sitten pystyllä. Niclas puhui paljon samaa Nina Fagerströmin kanssa, eli en saanut ottaa hevosta heti esteen jälkeen kiinni, koska se alkaisi ennakoimaan kättä jo heti esteen jälkeen ja lähtisi siksi eteen. Esteen jälkeen piti istua alas, tehdä pidäte ja ratsastaa istunnasta eteen ilman kannusta, pohje kiinni hevosessa. Käden piti olla koko ajan rento, matalalla ja tasainen.

 

Verryttelyhypyt sujuivat siis vähän niin ja näin, sillä Champ pyrki lähtemään heti esteen jälkeen eteen pois mun alta. Yritin kovasti tehdä juuri, kuten Niclas neuvoi, mutta se oli haastavaa. Mulle on todella vaikeaa istua sinne satulaan tiiviisti, mutta rennosti (luulisi, että fysiikan lakien mukaan se olisi helpompaa kuin se jalustimilla seisominen, mutta ei, oma pää pistää vastaan), varsinkin kun hevonen vetää selkä jännittyneenä pää taivaissa. Sain tulla monta toistoa ja aina esteen jälkeen hevonen piti kääntää voltille, jossa ratsastin sitä rennosti eteen niin pitkään, että se antoi periksi.

 

 

Radan kulkua mun ei varmaankaan kannata selittää sen enempää, sillä näette sen videolta hyvin. Kaikenlaisia estetyyppejä löytyi: vesimattoa, lankkuja, normaaleja puomiesteitä ja erikoisempia täytteitä. Esteet pysyivät koko ajan pieninä ja aloitimme ihan polvenkorkuisista. Ensimmäinen rata saattoi näyttää videolla vesimattoesteelle asti ihan hyvältä, mutta paikallaolijoiden silmiin se oli aivan muuta. Hevonen juoksi alta, ei ottanut pidätteitä vastaan, mutta ylireagoi kuitenkin käteen ja varoi sitä. Vesimatolle tultaessa Champ vetikin sitten liinat kiinni. Muutin estettä kohden omaa ratsastustani sen verran, että tuin sitä enemmän jalalla. Mun olisi pitänyt vain tulla esteelle aivan kuten muillekin, mutta tieto aiemmista ongelmista vesimatolla aiheuttaa itselleni tämän yliratsastamisen vaikeissa tilanteissa.

 

Kiellon jälkeen tulimme uudelleen, jolloin sama toistui kauempaa. Tulimme sen jälkeen vesimattoa toisesta suunnasta ensin harjoitusravissa ja sitten laukassa, jotta hevonen rentoutuisi. Niclas painotti sitä, etten missään vaiheessa saanut käydä hevosen kimppuun. Jos Champ jäi pomppimaan, piti kääntää ympäri rauhassa ja tulla uudelleen. Tietysti siinä vaiheessa, jos hevonen kieltäisi ihan turhaan ja aivan viime hetkellä, sitä saa rankaista, mutta ei "turhaan" - silloin se vain jää odottamaan sitä, että sen kimppuun käydään. Kerran Champ teki pomppimiskohtauksen, vaikka ratsastin täysin ilman painetta ja ihan rentona kohti vesimattoa, jolloin sitä sai komentaa. Sen jälkeen se ei yrittänyt tehdä vastaavaa enää ollenkaan.

 

Tyytyväinen, lopultakin!

Tosiaan, ensimmäisen vesimatto-ongelman jälkeen radalla menikin kaikki pieleen. Jäin ratsastamaan itse liikaa painetta, jolloin hevonen laittoi yhteistyön kokonaan jäihin. Se ei halunnut hypätä kavalettikokoisten esteiden yli, vaikka paikka olisi ollut ihan siedettävä ja este aivan normaali, ilman mitään pelättävää. Edelleenkään en saanut reagoida tähän, vaan tulin uudelleen, rennompana ja silloin hevonen hyppäsi hyvin. Toistimme 13 esteen radan varmaankin kymmenen kertaa (ellei enemmänkin) ja kerta kerralta hevonen rentoutui enemmän. Sain itse ideasta kiinni ja pääsin istumaan paremmin hevosen ympärille, tukemaan sitä pohkeella ilman kannusta ja sallimaan sen laukata isommin jättäen käden rennoksi ja antaen hevoselle tilaa tehdä omat ratkaisunsa.

 

Lopulta nostimme esteet noin metrisiksi ja tulin lyhennettyä rataa kuuden esteen mittaisena todella monta kertaa peräkkäin. Yhdessä vaiheessa hevonen oikein huokaisi syvään, sen tunsi selkeästi satulaan asti. Viimeinen rata oli oikeasti ihan super hyvä! Vaikka hevonen (ja kuski) alkoivat toden teolla väsymään, hyppäsi Champ todella rennosti, ilman mitään kyseenalaistamista ja niin, että pystyin sallimaan kädellä ohjan vaikka "kokonaan pois" ilman, että  se lähti alta. Samassa ryhmässä ratsastanut Erika sanoikin, ettei ole koskaan nähnyt Champia noin rentona. Teimme töitä yhteensä puolisentoista tuntia ja lopussa, kovista -15 asteen pakkaslukemista huolimatta Champin pää oli ihan läpimärkä.

 

 

Linkki videoon (jostain syystä ei anna upottaa tähän videoita?)

Tässä oli nyt erittäin tiivistetty ajatuksenjuoksu siitä, miten meidän valmennuksemme meni ja mitä työkaluja sain mukaani. Videolta kuuluu pitkät pätkät valmentajan neuvoja, joten niitä kannattaa katsella! Niclas totesi, että Champin kanssa pitää päästä käymään paljon, mieluiten ihan viikoittain ulkopuolisissa paikoissa. Esteet voi pitää ihan pieninä ja toistoja voi tehdä useita, jotta hevonen suorittaa rentona. Lopuksi korkeutta voi nostaa kisakorkeuteen - mutta vasta sitten, kun hevonen hyppää rentona pienemmillä esteillä. Niclas sanoi, että normaaliin tilanteeseen pääseminen voi viedä pari kuukautta tai vaikka vuoden, mutta se kannattaa tehdä, sillä hevosen laatua ei kannata pilata pakottamalla sitä väkivallalla: se ei ole koskaan pitkäkestoinen ratkaisu.

 

Ensi kuussa Niclas tulee jälleen Suomeen ja tarkoituksena olisi mennä kahtena päivänä hyppäämään. Siihen asti treenataan kotona ja yritetään käydä harjoittelemassa muualla! Toivottavasti nyt kesään mennessä saadaan paketti kasaan ja yhteistyö toimimaan myös kodin ulkopuolella :)

 

Mitä piditte tällaisesta valmennuspostauksesta?