keskiviikko 27. toukokuuta 2015

#552: Grip-paikat ratsastushousuissa?

Muutamat teistä saattoivat huomata, että edellisen postauksen kuvissa mulla oli jalassa uudet ratsastushousut. Ennestään vaatekaapissa majaili kuudet täysin käyttökelpoiset ja jokapäiväisessä käytössä olevat housut, mutta kun sain lopputalvesta kuulla Veljekset Wahlstenin valikoimaan tulevista grip-paikkaisista housuista, tiesin sillä sekunnilla haluavani sellaiset käyttööni. Ja niinpä nuo kyseiset housut saapuivat mulle reilu viikko sitten.
 
Grip-paikka ratsastushousuissa on nyt "muotia", mutta se saattaa silti olla monelle hieman vieras käsite. Avataan ideaa siis vähän! Grip-paikat tarjoavat entistä paremman käyttömukavuuden tavallisiin kokopaikkaisiin housuihin verrattuna, sillä housut ovat grip-osia lukuunottamatta samaa joustavaa kangasta myös paikkaosan kohdalta. Jos joskus on tuntunut siltä, että kokopaikkaiset housut ovat kesäisin hiostavat tai muuten epämukavat, ei grip-paikkaisilla housuilla tätä ongelmaa ole. Laadukkaat grip-paikkaiset housut eivät kuluta satulaa tai jätä siihen jälkiä, toisin kuin monet ajattelevat. Paikkaosa kestää myös kulutusta eli se ei hankaudu hetkessä pois.
 

 
Olin kuullut monilta kavereiltani sekä hyvää, että huonoa grip-paikoista ja halusin ehdottomasti testata niitä itse - kaikkihan ei sovi kaikille. En ole koskaan tykännyt ratsastaa polvipaikkaisilla housuilla, joten halusin gripit kokopaikkaisina, vaikka niitä saa myös polvipaikkaisena versiona Veljekset Wahlstenin liikkeestä. Näin ollen postissa saapui Horse Comfortin fullseat grip-housut, jotka ovat olleet käytössä ahkerasti.
 
Nämä Horse Comfortin housut on ilmeisesti samalla mallilla toteutetut kuin kahdet edelliset samalta valmistajalta hankkimani housut, mutta silti eron tavallisen kokopaikan ja gripin välillä huomasi heti ensimmäisestä käyttökerrasta lähtien. Vaikka koko on kaikissa kolmissa housuissa sama, oli nämä grip-paikalliset alusta asti joustavammat, istuvammat ja mukavammat käyttää. Monesti tuntuu, että varsinkin uusien housujen kohdalla niitä pitää käyttää muutamia kertoja, ennen kuin ne muokkautuvat ja venyvät hieman ratsastajan mallin mukaisiksi. Ihan kuin saappaissa! Käytin heti ensimmäisenä päivänä uusia housuja jalassa kokonaisen pitkän tallipäivän, enkä edes muistanut, että mulla on ratsastushousut jalassa. Niin "huomaamattomat" ne olivat tavallisiin kokopaikkaisiin verrattuna.
 

 
Haluatte varmaan kuulla käyttökokemuksia myös satulan päältä? Ikinä, en ikinä ole istunut niin tiiviisti satulassa kuin näiden housujen kanssa. Aluksi musta tuntui ihan, että liimauduin penkkiin täysin. Keventäminen oli aluksi hassun tuntuista, sillä gripit eivät "irtoa" satulasta yhtä äänettömästi kuin kokopaikkaiset housut pienen kitkan takia ja siksi mulla oli aluksi sellainen fiilis, että irtoan satulasta ennen housuja. Nopeasti tähän kuitenkin tottui ja lopulta asiaan ei kiinnittänyt juurikaan huomiota. Suurin ero tavallisiin kokopaikkaisiin housuihin oli omalla kohdallani laukassa. Mulla on helposti ongelmana, että irtoan laukassa satulasta tai että seilaan liikaa satulassa laukan tahdin mukana. Näiden housujen kanssa tätä ongelmaa ei ollut, sillä peppu pysyi penkissä juuri eikä melkein siinä, mihin sen oli asettanut. Toki asentoa pystyi korjaamaan helposti - kyse ei sentään ole liimasta ;) Hypätä en ole näillä housuilla vielä kokeillut, mutta eiköhän sekin tule joskus vastaan.
 
Horse Comfortin grip-paikkaiset housut on koristeltu takataskujen vaaleilla vetoketju-yksityiskohdilla sekä oikeanpuoleisen taskun kuvioinnilla. Myös etutaskujen yläosassa on pientä niittikoristetta. Aiemmissa housuissani on ollut aina jotain yksityiskohtaa: on timanttikuolaimia, punaisia yksityiskohtia vaaleansiniseen yhdistettynä, valkoista ommelta, valtavasti timantteja ja muuta bling-blingiä, mutta tällaisia niittikoristeita ei ole mun housuissa aiemmin tullut vastaan. Aluksi vierastin hieman tuota kuviota, mutta näin pidemmän päälle olen alkanut tykkäämään siitä entistä enemmän. Ja koska grip-paikka on itsessään jo sen verran näyttävä, ei housut tarvitse muuten juuri ollenkaan koristelua.
 

Tämä kuva tuli ihan vahingossa yhden päivän ratsasteluiden ohella: vaikka taskun koristeissa ei ole blingiä, ne kiiltävät silti ihan kunnolla!
Housujen lahje on perinteiseen tapaan joustavaa materiaalia eli siinä ei ole ollenkaan tarroja. Malli on hyvin istuva ja sitä saa ko'oissa 34-46 (itselläni on koko 36) tummansinisenä, valkoisena ko'oissa 34-44. Hinta Veljekset Wahlstenilla näille housuille on 119 euroa.
 
Oletko kokeillut ratsastaa grip-paikkaisilla housuilla?
Miltä nämä housut mielestäsi näyttävät? :)

39 kommenttia

  1. Oon aina vähän ollut näitä housuja vastaan, mutta nyt ehdottomasti herätti mielenkiintoa et pitäiskö sittenkin kokeilla.....nimenomaan sen takia että kesäsin on niin turkasen kuuma kokopaikkaisten housujen kanssa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata! Ainakin mä olen tykännyt :)

      Poista
  2. Olisi kiva kuulla Champin ruokinnasta postaus, lähinnä kuinka paljon se nykyään syö heinää mahahaavan jälkeen? Entäs muita ruokia? kuinka paljon mahahaava muutti teillä ruokintaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin joskus tällaisen tehdä, mutta oon tainnut niissä mahahaavapostauksissa asiaa jo käsitellä :)

      Poista
  3. Mäkin oon haaveillut jo kauan tällaisista housuista, mutta ajattelin ettei niitä ole kokopaikkaisina :D Täytyypä katsoa joskus, jos ostaisin nuo samat! Hiukan vain huolettaa tuo grip-paikkatakapuolessa, mutta sittempähän opin istumaan oletettavasti edes vähän paremmin laukassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kokopaikallisina ne pitääkin olla, en mä osaisi varmaan ratsastaa polvipaikkaisilla :D testaa ihmeessä!

      Poista
  4. Olen kokeillut ja tyytyväinen olin! tsekkaa blogini: tuiskuntahdissa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Mistä tälläset voi ostaa? Voiko kokeilla kaupassa? Vai onko vain nettikauppa? Pystytkö ilmoittaa muutaman viikon/kuukauden jälkeen jos gripit alkaa irrota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä noista aadan kyseisistä huosuista mutta ei koskaan mun housuista mitkään gripit ole irronneet. Ei ne oikeasti irtoa mihinkään. Mulla on kahdet animon gripit ja yhdet italialaiset iago-merkkiset (~150€), joissa on polvipaikkagrip ja laikissa housuissa on gripit ihan kuin uusissa, vaikka uusimmatkin ovat olleet käytössä jo vuoden.

      Poista
    2. Nää Aadan on ilmeisesti Veljekset Wahlstenin, merkiltään Horse Comfort ja hintaa katsoin olevaksi 119e.
      Itsekin nimittäin kiinnostuin, joten lähdin penkomaan! :) Tietääkö joku myydäänkö näitä housuja muuallakin?

      Poista
    3. Minulla toisesta polvesta kyllä on gripit lähteneet vähän irtoamaan. Minulla tosiaan on kyllä animon housut. Että kyllä on mahdollista että laadukkaistakin housuista ne irtoavat.

      Poista
    4. Ensimmäiselle ja kolmannelle anonyymille: Housuja voi kokeilla Wahlstenin liikkeessä Lahdessa tai sitten niillä jälleenmyyjillä, joiden valikoimaan Horse Comfort kuuluu :) hinta ja muut tiedot löytyy postauksesta.

      Grippien irtoamisesta: Kannattaa olla yhteydessä tuotteen ostopaikkaan/suoraan valmistajaan, sillä virheellisistä tuotteista yleensä saa jonkinlaisen korvauksen :)

      Poista
  6. Mulla on Equilinen griphousut ja käytän niitä paljon nuorilla ja vähän reaktiivisemmilla hevosilla ratsastaessa. Useassa sivuloikassa peppu on pysynyt kuin liimattuna satulaan juurikin paikkojen tuoman kitkan ansiosta, joten niistä on mielestäni hyötyä myös turvallisuuden kannalta! Koulutreenissä käytän housuja vaihtelevasti: toisaalta on ihanaa, miten tiiviisti pystyy istumaan mutta toisaalta taas asennon korjaaminen on paljon hitaampaa ja vaikeampaa. Equilinen housuissa grippiä on myös polvien kohdalla, enkä tykkää ollenkaan siitä että polvi tarrautuu yhtään satulaan. Tästä ei pidä myöskään yksikään tuntemani hevonen, joten gripeillä ratsastaessa joudun keskittymään paljon "jalat irti" ratsastamiseen. Onkohan sellaisia housuja olemassa, joissa grip olisi vain takareidessä ja pepussa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, toi olisikin hyvä tuotekehityksen paikka siis ;)

      Poista
  7. Ootko käyny muissa isoissa kisoissa kun gucci masters? Missä? Mihin haluaisit mennä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon käynyt monissa, mutta jos tarkoitit ulkomailla, niin Hollannissa parissa kisoissa vuonna 2012. Haluaisin lähteä vaikka minne! Kaikkia GCT:n osakilpailut (etenkin Miami, Antwerp ja Monaco) olisivat huikeita, Lontoon kilpailu joulukuussa, Arezzon kisat.. Ja tietty Eiffel Tour pitää joskus nähdä! :)

      Poista
  8. Mitä kokoa käytät housuissa useimmiten? Mietin näiden housujen hankkimista, mutta koko mietityttää. Ovatko mielestäsi pientä, isoa, normi mitoitusta? Ihanan näköiset ovat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, tää on vaikea! Mulla on ratsastushousuissa yleensä se 36, kun suhteellisen kapeat mutta pitkät jalat. 38 voisi mennä, mutta se olisi vähän löysempi. Normihousuissa menee varmaan 38, kun ei tarvi olla niin tiukat :) ihan normaalia kokoa nämä mielestäni ovat, venyvät jonkun verran päällä!

      Poista
  9. Itseäni on aina kiehtonut tällaiset grip-paikat, mutten ole koskaan uskaltanut ostaa, sillä korvaani tuo grip kuulostaa oudolle ratsastushousuissa. Kuulisin mielelläni lisää kokemuksia näistä housuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerron mielelläni lisää, kunhan ovat olleet pidempään käytössä :)

      Poista
  10. Moi! Vaikka postaus onkin housuista niin huomion vei sun mahtava vyö! Voitko ehkä kertoa mistä se on peräisin niin voisin tehdä yhden ihmisen todella onnelliseksi hänen syntymäpäivänään =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla, että sait idean lahjaan tätä kautta! Mä en valitettavasti muista tuon liikkeen nimeä, sillä ostin vyön vuoden 2014 joulukuussa Pariisin Gucci Mastersin yhteydessä olleilta suuremmilta hevosalan messuilta, jossa oli satoja näytteilleasettajia.. En pistänyt muistiin yhdenkään liikkeen nimeä, joten valitettavasti en pysty tässä auttamaan :/ toivottavasti löydät vyön tai vastaavanlaisen jostain! :)

      Poista
    2. Hööksiltä löytyy samantyyppisiä vöitä (joita oon kuolannut pitkään :D)! Mulla kesti kyllä hetki totutella nihin housuihin, ulkonäkö nappasi heti, mutta juurikin toi liimautuminen toi omat haasteensa kun en hirveästi ole lähivuosina edes perus kokopaikkoja käyttänyt, grippejä kylläkin, mutta polvipaikkaisina. Nyt kuitenkin oon jo tottunut ;) Noi sun housut näyttää muuten kuvissa ihan mustilta!

      Poista
    3. No hyvä että vastaavanlaisia löytyy, jospa sieltä pystyisi sopivan hankkimaan :)

      Ja joo, ne näyttää aika tummilta, kun jouduin ilta-auringon takia muokkaamaan vähän liikaa näitä... Hups:D

      Poista
  11. Minkä pituinen olet? Koska itse olen tosi hoikka, n. 170cm pitkä ja ajattelin tilata nämä housut, näyttää aivan ihanilta!! Mietin vain, että kuinka pitkä oot niin sitä kokoa sitten... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon 173,5cm pitkä :D ainakin kun viimeks on mitattu. Kiva että tykkäät housuista!

      Poista
  12. Itseltä löytyy Back2Backin grip-kokopaikkahousut, sellaiset oudon harmaat. Hyväksi on todella todettu ja niillä istuu satulaan tiiviisti eikä housut jätä jälkiä. Itsellä vaan keventäessä irtoaa kuin normaalit housut eikä niistä edes muista että on nämä housut päällä. Toinen nimi näille housuille taisi olla silikonipaikkahousut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis eihän nämäkään jää satulaan kiinni varsinaisesti eli kyse on enemmänkin siinä, että tottuu aluksi siihen tunteeseen :)

      Poista
  13. Olen aina suhtautunut noihin "tahmahousuihin" suurella varauksella. Koen ne huijaamiseksi ja haluaisin itse opetella oikesti istumaan satulassa jotta pysyisin selässä. Tulee noista mieleen jo sarjakuvien liimaa takapuolessa -konnankoukut :D
    Mutta voin hyvinkin olla vain vanhanaikainen tämän asian suhteen. Muut esittelemäsi tuotteet ovat vaikuttaneet tosi kivoilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no voihan sen toki noinkin ajatella:D mä tosin välillä "huijaan" muutenkin laittamalla esim saapasliimaa satulan ja saappaiden pohjeosan väliin, että jalka pysyisi paremmin paikallaan ;)

      Kiva että oot tykännyt!

      Poista
  14. Missä sun pylly NAINEN?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on oikeestaan tosi surullinen tarina, mutta kerronpa silti:

      Oltiin kerran kahdestaan, pylly ja mä, kaupungilla ostoksilla. Ihan tavallinen päivä ja halusin lähteä käymään yhdessä kaupassa joka ei sitten tälle reissun toiselle osapuolelle sopinut. Sovittiin sitten niin, että tavataan tunnin päästä kauppakeskuksen infopisteellä. Oottelin lopulta kaksi tuntia, mutta ketään ei näkynyt. Mun oli pakko lähteä jatkamaan matkaa ja silloin meidän tiet erosi :(

      Pitäisköhän hakea kriisiapua tän takia..?

      Poista
  15. Mitenköhän toimisivat nää housut ilman satulaa mennessä? Ite tykkään aina joskus mennä ilman satulaa, joten se mietityttää vähän..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman satulaa mennessä (minulla ainakin) ei liiku takapuoli niin paljon kun normipaikkasissa. Minulla on nämä housut. Hirveästi en eroa huomaa ilman satulaa mennessä.

      Poista
  16. Kääk, nää on niin mulle! Hevoseni nostaa vauhtia heti, kun horjahtaa satulassa, mikä on välillä ongelma. Mietin vaan, mistä näitä saa, toimiiko tilaus vai täytyisikö ajaa liikkeeseen...? :)

    VastaaPoista
  17. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  18. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  19. Minulla on nämä ratsastushousut, olen kyllä samaa mieltä että ovat todella hyvät. Laukassa pystyy todellakin istumaan pomppimatta. Kalliit mutta sen arvoiset.

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat