#566: Kohti kenttäkisoja?

Reilu viikko sitten olimme hyppäämässä ensimmäistä kertaa koskaan maastoesteitä Champin kanssa. Kerkesin tekemään tuosta kerrasta pienen postauksen muutaman lempparikuvani kanssa (tässä linkki), mutta vasta nyt sain kiireeltäni kasattua kokoon paremman postauksen tekstin, videon ja muiden kuvien kera. Tässä postauksessa on valtava kuvamäärä, sillä en oikeasti osannut päättää, mitä jättäisin pois. Toivottavasti se ei haittaa!

 

Lähdin Tuija Rosenqvistin pitämään maastoestevalmennukseen vähän ristiriitaisin fiiliksin: olin samalla äärimmäisen innoissani tulevasta, mutta toisaalta pelkäsin vähän sitä, miten Champ reagoisi uuteen hyppäämisympäristöön. Veden tiesin olevan meille ongelma, joten sanoin Tuijalle jo heti aluksi, että mennään sitä sen mukaan, miltä hevonen muuten tuntuu valmennuksen edetessä. Ryhmämme oli muutenkin aloittelevien maastoesteratsastajien ryhmä, joten kaikki tehtävät olivat helppoja - sellaisia, mitä helpoimmassa kenttäluokassa voitaisiin mennä.

 

Aloitimme tunnin itsenäisen verryttelyn jälkeen ravaamalla sekä laukkaamalla mäkeä ylös ja alas. Tuija painotti, että ylämäkeen mentäessä hevonen saisi mielellään venyttää askeltaan isommaksi ja alas tullessa taasen olla vähän "kootumpi" ja istua takaosan päälle. Muutamien toistojen jälkeen siirryimme laukkaamaan pidempään ylämäkeen kunnolla eteen. Champ oli todella innoissaan ja otti kaiken ilon irti isolla pellolla laukkaamisesta. Olin laittanut sille ohjeiden mukaan nurmihokit jokaisen kengän kantoihin, jotta liikkuminen kovemmassakin vauhdissa olisi turvallista nurmella. Jaloissa mulla oli kenttäsuojat, joita olin lainannut kaveriltani ja niiden päällä vielä jesaria pitämässä suojat paikallaan veteen mentäessä. Muuten varustus oli samanlainen kuin rataesteillä.

 

Varsinaisen hyppäämisen aloitimme pienellä ja helpolla tukkikasalla. Ensimmäisen kerran tulin ravissa, sitten laukassa. Pellolla sai edetä vähän normaalia ratalaukkaa enemmän, vaikkei tietenkään esteiden korkeuden puolesta vauhtia varsinaisesti tarvittu. Champin mielestä tuo tukkikasa oli ihan easy, eikä se kytännyt sitä yhtään. Taputtelin ja kehuin hevosta hirveästi jokaisen hypyn jälkeen ja annoin sen laukata haluamaansa tahtia esteiden jälkeen eteen. Ruuna pinkoikin menemään joissain kohdin korvat tötteröllä aikamoista haipakkaa. Selässä ei voinut kuin nauraa!

 

 

Tukilta jatkoimme tehtävää pienelle keltaiselle mökki-esteelle. Aluksi Champ yritti hieman kiemurrella, mutta olin kerrankin ajan tasalla ja ylitimme esteen ilman kieltoa. Kaikkinensa hypyt tulivat jokaisella esteellä melko lähelle, normaaliin ponnistuspaikkaan verraten. Tuija kuitenkin sanoi sen olevan ihan hyvä ja johtuvan siitä, että Champ on sen verran varovainen ja herkkä hevonen, ettei se halua tällaisissa sille epävarmoissa tilanteissa lähteä hyppäämään kauempaa, jos tilanteessa pitää valita läheltä tai kaukaa. Toki sitten jos joskus oikeasti rupeaisimme maastoesteitä treenaamaan ja korkeudet kasvaisivat, olisi ponnistuspaikoilla suurempi merkitys.

 

Varsinainen ensimmäinen ongelma tuli vastaan alamäkeen hypättävällä punaisella "tukkikasaesteellä". Koska este oli alamäessä, tuli sille ratsastaa hevosta kootummin ja enemmän takaosan päällä. Ensimmäisellä kerralla en ollut yhtään menossa esteen yli ja tuijotin alas, jolloin hevonen kielsi. Se ei tajunnut, että kiinteää estettä päin ei voi mennä kuten puomiesteitä päin mahdollisen kiellon tullessa, joten meinasimme lentää nurin hevosen taiteillessa esteen sivusta joka jalka eri suuntaan sojottaen. Seuraavissa hypyissä Champ olikin sitten oikein varovainen jaloistaan..

 

 

Tässä välissä hyppäsimme pienen seitsemän esteen radan. Aloitusesteenä oli ensimmäisenä hyppäämämme tukkikasa, toisena keltainen mökki. Matka jatkui pienen laukkaosuuden jälkeen yhdelle isommalle tukille, josta suoralla linjalla ruskea pieni laatikkoeste. Tämä linja tuli todella hyvin, jes! Laatikon jälkeen laukattiin ylämäkeen vähän enemmän eteen, jossa oli pieni risueste ja siitä kohti alamäessä olevaa valkoista "porttia". Tässä välissä hevonen olisi pitänyt saada taas hallintaan ja enemmän takaosansa päälle, mutta meillä ei oikein vauhti hidastunut ja siksi hyppy tuli aika pohjaan. Ei haitannut ja meno jatkui takaisin keltaiselle mökille eri suunnasta kuin aiemmin. Tähän otimme yhden kiellon, sillä aurinko paistoi mökkiin eri tavalla tästä suunnasta ja lopetin ratsastuksen pari askelta ennen estettä. Uudella lähestymisellä mitään ongelmaa ei ollut.

 

Olin niin fiiliksissä radan jälkeen! Maastoesteratsastus on tosi siistiä. Ennen vedelle siirtymistä hyppäsimme vielä pienen pientä hautaa, joka oli siis suurin piirtein käyntiaskeleen mittainen. Champille nuo haudat ovat aina olleet tosi pelottavia - se pelkää ihan vaikka nurmipellolla olevia traktorin renkaiden jälkiä, sillä sen mielestä maailman reuna on suurin piirtein siinä kohden. Ensimmäisellä yrityskerralla hevonen jäi monta metriä haudan toiselle puolelle, mutta kannustuksella siitäkin selvittiin kunnialla. Sen jälkeen hommassa ei ollut mitään ongelmaa ja Champ hyppäsi haudan muutamia kertoja uudelleen, täysin ilman epäröintiä.

 

 

Champ on vähän sellainen herkkis, että se tekee helposti jostakin asiasta hirveän numeron. Jos sen mielestä jokin este on pelottava tai tilanne stressaava, se hyppii kahdella jalalla ja osoittaa todella selkeästi, ettei se haluaisi mennä. Kun este on ylitetty kerran tai tilanteesta päästy muuten yli, muuttuu homma ruunan mielestä maailman siisteimmäksi jutuksi. Sitten este ylitetään korvat hörössä ja ihan innoissaan, ihan kuin mitään epäröintiä ei olisi koskaan ollutkaan. Tuollaisia tilanteita pitää osata tulkita hyvin, sillä se määrittää, miten niissä kannattaa toimia. Jos Champ selkeästi "pelkää" tai epäröi, pitää tilanne yrittää rauhoittaa ja viedä se loppuun päättäväisesti, mutta ilman turhaa väkivaltaa. Jos hevonen taas ihan selkeästi possuilee ja vetää ratsastajaa nenästä, saa sitä komentaa tarpeen vaatiessa kunnolla niin, että asia menee perille.

 

Vedelle mentäessä tuo Champin herkkyys tuli hyvin esille. Meidän ryhmässä ei ollut yhtään kokenutta maastoestehevosta, joten vetohevosia ei ollut. Ensimmäisenä veteen meni toinen ruuna, joten me odottelimme parin metrin päässä vuoroamme. Champ seisoi oikein nätisti, rentona ja seurasi ympäristöä kiinnostuneena. Kun oli meidän vuoromme ja otin ohjat käteen ajatuksena lähteä kohti vettä, kääntyi ruuna heti kahdella jalalla ympäri, eikä suostunut menemään metriäkään lähemmäs. Pienen keskustelun jälkeen saimme sen kävelemään rantaviivaa pitkin muutaman metrin verran ja kerta kerralta pidettyä hevosta pidemmän aikaa veden läheisyydessä. Joka kerta, kun Champ otti askeleenkin lähemmäs vettä, kehuin sitä hirveästi. Ruuna ei olisi todellakaan halunnut mennä veteen, sillä se lähti paikalta pois heti mahdollisuuden tullessa eteen. Lopulta pääsimme tilanteeseen, jossa Champ uskalsi nuuhkia ja leikkiä vedellä turvallaan. Se on aina hyvä merkki! Jalka kerrallaan, pienen pohdinnan kanssa, se asteli veteen. Seisoimme ensin molemmat etuset vedessä ja takaset rannalla, ratsuni hieman hölmistyneen näköisenä. Kehuin sitä jatkuvasti todella paljon ja pian kaikki jalat olivat vedessä. Muutaman epäröivän askeleen jälkeen Champ tarpoi menemään kuin mikäkin kokenut konkari!

 

 

GoPro-videot (linkki videoon).

 

 

Maasta kuvatut videot (linkki videoon).

 

Kahlasimme ensin hetken vedessä, jonka jälkeen teimme hieman uusintatreeniä. Ajattelin, että pahimmassa tapauksessa olisin joutunut käymään saman taistelun uudelleen veteen menon kanssa, mutta onneksi ei - Champ asteli ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopulta laukassa veteen korvat hörössä ja todella innoissaan. Sen mielestä vedestä tuli super kiva paikka! Jos pääsemme treenaamaan maastoesteitä tällä kaudella uudelleen, on edessä todennäköisesti sama totutus, tosin toivottavasti hieman lyhempänä prosessina.

 

Vesitreeni päätti meidän ensimmäisen maastoestevalmennuksen. Tuija selitti koko valmennuksen ajan jokaisen esteen tarkoitusta ja sitä, miten niille kuuluu ratsastaa. Saimme myös vertailla vaikeampia esteitä ja kuulla hieman niiden osuudesta maastoesterataan. Todella mielenkiintoinen ja antoisa reissu, joka opetti paljon mulle. Tällaiset maastoestetreenit ovat estehevoselle ennen kaikkea hyviä luottamuksen rakentajia, sillä kun hevonen saadaan tekemään jotain "pelottavaa" mielellään, on se loistava lisä molemminpuoliseen luottamukseen. Tuija kehotti mua osallistumaan ensi vuonna Ypäjän kisaviikolla järjestettävään Sennuderbyyn, joka kisataan 120cm tasolla derbyesteiden kera. Eihän sitä tiedä, jos me vaikka ensi kaudella eksyttäisiin joihinkin kenttäkisoihin ;)

 

Osaatko sanoa, mikä paikka olisi hyvä tällaiselle aloittelevalle ratsukolle

ensimmäisiä kenttäkisoja varten?