Joulukalenterin 14. luukku - Lupa luovuttaa?

Jouluaattoon on enää kymmenen päivää jäljellä! Sehän tarkoittaa sitä, että tänään aukeaa joulukalenterin neljästoista luukku. Luukun takaa paljastuu pitkään toivomanne mielipidekirjoitus aiheesta, joka on puhutellut itseäni kuluneen syksyn aikana useamman kerran. Haluan ottaa aiheen esiin nyt, sillä uskon sen koskettavan jollakin tapaa ainakin osaa teistä lukijoista. Tänään puhutaan siitä, voiko hevosten kanssa luovuttaa.

Olen pyöritellyt koko syksyn mielessäni ajatuksia tätä mielipidepostausta varten ja yrittänyt selvittää itselleni, mitä haluaisin ja toisaalta voisin asiasta sanoa. Vaikka aihe onkin ollut mielessäni kauan, on tämä postaus toteutettu enemmän ja vähemmän sekavasti, sillä en osaa pukea ajatuksiani sanoiksi. Ensimmäiset konkreettiset ajatukset lähtivät liikkeelle alkusyksyllä, kun olimme juhlimassa erään suomalaisen esteratsastajan syntymäpäiviä Lounais-Suomessa. Juttelin tuolloin yhden etelämmässä vaikuttavan kilparatsastaja-valmentajan kanssa omasta ratsastuksestani ja siitä, miten meillä oli ollut Champin kanssa kuluneen kauden aikana vastoinkäymisiä. Murehdin omaa kokemattomuuttani ja pohdin erilaisia syitä siihen, miksi asiat olivat silloin kuin olivat. Tovin keskusteltuamme tämä ratsastaja totesi, että hänen mielestään mulla oli kiva hevonen, eikä mun kannattaisi luovuttaa sen suhteen vielä.

Keskustelu jatkui ja aiheet vaihtuivat, mutta tuo lause jäi kaivelemaan mieltäni illan jälkeen. En ollut koskaan edes kuvitellut vaihtoehtoa, jossa olisin ikään kuin lyönyt hanskat tiskiin ja päättänyt vaihtaa hevosta lennosta toiseen. Kun kuulin tuon lauseen ammattilaisen sanomana, voin sanoa ihan suoraan jopa säikähtäneeni: enhän mä sitä ole tarkoittanut, että haluaisin luovuttaa. En mä halua myydä hevostani tai luopua siitä muuten, vaikka meillä ei aina sujuisi. Halusin vain etsiä erilaisia vaihtoehtoja ja turvautua kokeneempien ihmisten mielipiteisiin.

Mitä sitten, vaikkei aina onnistu? Se kuuluu elämään, meistä kukaan ei ole seppä syntyessään!

Tuo käymäni keskustelu ei suinkaan ole ainoa samasta aiheesta, joissa olen ollut osallisena kuluneen vuoden aikana. Koska tunnen enemmän ja vähemmän suomalaisia esteratsastajia ja lajin parissa vaikuttavia henkilöitä, tietävät monet meidät ratsukkona ja näin ollen myös kisaongelmamme. Olen saanut paljon kehuja hevosestani aina kansainvälisellä tasolla menestyneiltä ratsastajilta, mutta ihan samalla tavoin myös negatiivisempaa palautetta ratsastusmaailman vaikuttajilta silloin, kun homma ei ole sujunut. "Sun hevonen oli tänään ihan kauhea possu", totesi eräskin arvostettu estetuomari kansallisten kisojen yhteydessä, kun Champ jäi pomppimaan maneesin nurkkaan sekä mun, että lainakuskin kanssa. 

Suomalainen ratsastuskulttuuri pitää karkeasti jaoteltuna sisällään kaksi vaihtoehtoa tällaisissa ongelmatilanteissa. Ensimmäinen vaihtoehto on, että hevosta ei vaihdeta, koska se olisi luovuttamisen merkki. Suomalaiseen sisuun kuuluu, että tiiliseinästä mennään läpi vaikka sitten pää edellä, mutta periksi ei anneta. Vaikka hevosen kanssa toimiminen olisi hengenvaarallista, ei kukaan halua myöntää tilanteen tosiasioita ja nöyrtyä viemällä hevosta osaavamme ratsastajalle tai vaihtamalla kokonaan itselleen parempaan ratsuun. Kukaan ei halua olla heikko muiden silmissä tai ainakaan myöntää, että on ollut itse väärässä. 

Toinen vaihtoehto on tilanne, jossa uusia hevosia ostetaan tilalle aina, kun entinen hajoaa tai lakkaa kulkemasta voitosta voittoon. Tästähän monet kilparatsastajat saavat yleensä kasan haukkuja niskaansa, sillä muita kanssakilpailijoita harmittaa, kun kaverilla on mahdollisuus hankkia uusia menopelejä aina silloin kuin huvittaa tai tarpeen niin vaatiessa. "Se pitää hevosiaan vain kisavälineenä", sanoo yksi. Jos ongelma tulee vastaan, katoaa se yhtä nopeasti uuden hevosen myötä.

Okei, kylläpäs tuli kärjistettyä. Tosiasiassa hevosta ei vaihdeta ongelmien tullessa vastaan yleensä siksi, että niitä pidetään ystävinä. Et voi myydä veljeäsikään, vaikka hänen käytöksensä saattaa välillä ärsyttää suunnattomasti. Jos hevoseen on muodostunut tunneside, on luopuminen yleensä viimeisiä vaihtoehtoja. Toisaalta yksi hevosenvaihdon este voi olla myös rahallinen tilanne: uuteen hevoseen ei yksinkertaisesti ole taloudellisia mahdollisuuksia. Ihan samalla tavoin kärjistin myös jälkimmäisessä vaihtoehdossa, jossa hevosia vaihdettaisiin heti ongelmien tullessa vastaan. Fakta on se, että mikäli juniori haluaa kehittyä kilparatsastajana, tulee häneltä löytyä hommaan sopivat hevoset. Joskus tähän tarkoitukseen hankittu ratsu osoittautuukin virhearvioinniksi, eikä viisas urheilija jää hakkaamaan päätään seinään.

Kun mietitään hevosesta luopumista jonkinasteisena luovuttamisena, nousee esiin myös kysymys siitä, missä tilanteissa se nähdään yleisesti hyväksyttävänä. Kuka antaa viimeisen siunauksensa sille, että hevosen saa vaihtaa toiseen? Riittääkö päätöksen taakse yksittäinen valmentaja vai tarvitaanko kaikilta hevostalli.netin anonyymeiltä yhtäläinen mielipide, jotta toimenpide on sallittua? Ja ennen kaikkea, miten tämä asia näkyy tai vaikuttaa suomalaisessa ratsastuskulttuurissa. 

Mutta sitten ne onnistumiset tuntuvat entistä paremmilta <3

On olemassa myös kolmas vaihtoehto. Sellainen, johon kuulun itse ja jonka takia halusin nostaa tämän aiheen esille blogissani. Kun mulle ensimmäisen kerran sanottiin, ettei mun kannattaisi luovuttaa Champin kanssa, huomasin yhden seikan. Mä en edes ollut ajatellut, että tällaisten ongelmien takia voisi luovuttaa. Oliko meillä oikeasti ongelma? Ja mitä sitten, jos oli. Koska mä en koskaan halua kilpailla ammatikseni, vaan nimenomaan harrastuksen takia, en osannut ajatella asiaa ammattilaisen näkökannalta. Mulle nämä kilpailuissa esiintyneet haasteet olivat nimenomaan vain tilapäisiä haasteita, eivät maailmaa mullistavia ongelmia, joiden takia olisin valvonut öitä tai edes kuvitellut hankkivani toista hevosta. Siksi oli enemmän kuin mielenkiintoista huomata, miten eri tavalla ammattilaiset tämän asian näkivät. 

Kun olen pohtinut ongelmiamme ääneen ja miettinyt erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja, ovat jotkut ammattilaiset tulkinneet tämän jonkinlaisena luovutushuutona. On toki ollut mukava huomata, ettei mun heidän mielestään tulisikaan vaihtaa hevosta, vaan yksinkertaisesti opetella ratsastamaan ja tekemään asioita oikein. Ja vaikka Champ on mulle äärimmäisen tärkeä, enkä halua siitä koskaan luopua, en silti koe, että uuden hevosen hankinta tietyissä tilanteissa olisi millään tavalla väärä ratkaisu. Enkä puhu nyt itsestäni, vaan ihan yleisesti kaikista ratsastuksen harrastajista ja hevosenomistajista. Omalla kohdalla sopimaton hevonen saattaa loistaa toisen ratsastajan kanssa. Joskus nöyryys on avain menestymiseen.

Mitä mieltä te olette aiheesta? Voiko hevosten suhteen luovuttaa?