Joulukalenterin 16. luukku - Arvonta

Kuudestoista luukku aukeaa jälleen arvonnalla. Arvottavia tuotteita on tällä kertaa kaksi, mutta ne muodostavat yhden kokonaisuuden eli voittajia valitaan vain yksi kappale. Jälleen kerran arvonnan palkinnoista voimme kiittää Veljekset Wahlstenia. Voitte käydä tutustumassa yrityksen joulukuvastoon tästä linkistä - mukana on toinen toistaan ihanampia joululahjaideoita niin kaksi- kuin nelijalkaisille ystävillemme. 

Aiemmassa joulukalenterin luukussa kerroin, miten mut puettiin talvena kunnolla ulos lähdettäessä. Näiden muutaman päivän aikana totuus ei ole muuttunut mihinkään, vaan samalla linjalla jatkamme edelleen. Saatoit jo arvata: arvonnan palkintona on tälläkin kertaa pipo ja kaulahuivi! Jottei homma mene ihan toistamiseksi, on pipo eri värinen ja kaulahuivi kokonaan toisenlainen.

Yhdeksi trendiksi nousseet tuubihuivit ovat olleet suosittuja markkinoilla ja nyt niitä saa myös hevoskuvioisina. Arvonnan toinen tuote onkin sininen tuubihuivi, joka on kevyttä ja ohutta materiaalia. Sopii siis myös kevät- ja syysaikaan, sekä näille leudoille talvikeleille. Kaulahuivin hinta on 16,90 euroa. Päätä suojaamaan laitetaan Horse Comfortin Super star -pipo, joka ei kutita. Pipolla on hintaa 9,90 euroa ja sen väri on tällä kertaa beige, isolla tähtikuviolla.

OHJEET OSALLISTUMISELLE:

• Kirjoita tämän postauksen kommenttikenttään nimesi ja toimiva sähköpostiosoitteesi. 
• Tykkää blogin Facebook-sivusta, Instagram-tilistä, ole blogin virallinen lukija google-tunnuksen avulla tai seuraa meitä Youtubessa.
• Muista myös varmistaa, että olet tykännyt Veljekset Wahlstenin Facebook-sivusta! Jos sinulla ei ole tunnuksia Facebookissa, ei hätää. Joulun kunniaksi voit osallistua arvontaan myös ilman sosiaalisen median tunnuksia.
• Tämän päivän arvonta suoritetaan 18.12.2015 kello 21:00, joten jätäthän kommenttisi siihen mennessä. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostitse. Mikäli sähköpostiin ei vastata kahden päivän kuluessa, arvotaan uusi voittaja.

Onnea arvontaan!

Tänään palataan ajassa monia vuosia taaksepäin, sillä pääsemme kurkistamaan hevosmuistoihini Itä-Suomesta! Enkä nyt puhu Tahkolla sijaitsevasta tallista, vaan mummolamme naapurissa olevasta tilasta, jossa on ollut hevosia niin pitkään kuin mulla vain on vuosia takana. Kun olin pienempi, vietimme mummolassani aina kaikki kesät enemmän tai vähemmän yhteen putkeen vanhempien lomien mukaan. Nuo ajat olivat kyllä äärettömän ihania ja kun vartuin vanhemmaksi, otin tavakseni lähteä mummolaani joko yksin tai jonkun kaverini kanssa viettämään kesälomaa. 

Musta on olemassa kuvia, kun silitän ehkä neljän vanhana mummolamme pihamaan kupeessa sijaitsevan laitumen aidan yli kahta suomenhevosta. Tuolloin en vielä tietenkään ratsastanut itse, mutta myöhemmin hevoset alkoivat kiinnostaa muutenkin kuin paijaamisen merkeissä. Aluksi sain ratsastaa tilan hevosilla, kun ne asuivat pienessä kahden karsinan tallissa. Tuolloin tallilla oli kaksi lämminveristä ja yksi shetlanninponi. Muistan elävästi, miten ihanasti paikan omistaja ohjeisti ja neuvoi mua laittamaan hevosille varusteita, hoitamaan jalkoja ja tekemään kaikkea muuta eläinten parissa. Olin niin onnellinen, vaikkei puitteet välttämättä niitä kaikista yleellisimpiä olleet! Sain tehdä ihan kaikkea aina ratsastuksesta kärryillä ajoon: toki aina valvovan silmän alla.

Näin vauhdikasta menoa meillä oli ;)

Tämä ihana poni osasi temppuja, mm. istua ja nousta takajaloille <3

Ratsastin välillä meidän mummolan pihalle moikkaamaan sukulaisia hevosen kanssa, koska välimatkaa oli tietä pitkin ehkä 50 metriä.

Kerran olimme menossa kesällä mummolaan ja äitini oli päättänyt hommata mulle ylläpitohevosen siksi aikaa. Olin ehkä ehkä kaksitoistavuotias, enkä todellakaan tiennyt hevosista juuri sen enempää kuin perus aloittelija. Vanhempani sen sijaan eivät olleet kuunaan koskeneet hevosiin! Kävimme kokeilemassa yhtä kimoa ruunaa parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevalla kotitilalla, missä ei ollut kunnollista kenttää, eikä oikein talliakaan. Siinä sitä rämmittiin pellolla ja koska pysyin kyydissä ja sain hevosen pysähtymään, lähti se mukaamme kohti mummolaa varastosta repäistyn satulan kera. Perillä tyrkkäsimme hevosen muiden hevosten sekaan laumaan ja voi että, millainen välienselvittely niille tuli. Lopputuloksena oli, että kimo ruuna sai osuman jalkaansa ja se joutui lähtemään takaisin parantelemaan haavojaan kotiinsa. Ihan uskomatonta toimintaa näin jälkikäteen ajateltuna - kaikkea sitä on tullut kokeiltua.. Tämä hevonen selvisi onneksi säikähdyksellä ja sain ratsastaa sillä useamman kerran ihan muutamia vuosiakin sitten, kun se asui Tahko Areenalla.

Aikaa kului ja jossain vaiheessa mummolani naapuritilalle rakennettiin todella hieno, viimeisen päälle tehty reilun kymmenen hevosen talli, hiekkatarhat valkoisilla putkiaidoilla ja kunnollinen kenttä. Tämä oli tietysti monen vuoden projekti, mutta se mahdollisti entistä upeammat harrastuspuitteet sellaiselle viisitoistakesäiselle hevostytölle. Sain ratsastaa niin paljon kuin ikinä jaksoin, pitää tunteja, maastoilla upeissa maastoissa jopa yli 20 kilometrin lenkkejä, ajaa hevosia ja poneja, hyppiä maastoesteitä, toimia leiriavustajana... Lista on loputon. Opin tuolla ihan älyttömän paljon: jos en muusta, niin ainakin vastuun kantamisesta. Kyllähän teininä tuli tehtyä vähemmän harkittuja juttuja myös hevosten kanssa, varsinkin kun useampi samanikäinen ja kokematon harrastaja löi viisaat päänsä yhteen. Pitää olla onnellinen, että selvisimme ilman haavereita, vaikka hevosilta tultiin alas milloin mikäkin ruumiinosa edellä ja välillä olimme ojassa kärryjen kanssa.

Linkki videoon (Kesältä 2010 tehty koostevideo mun ja Janitan mummolalomasta.

Olin niin kaunis! Ai että, vähän hävettää.. :D)

Linkki videoon (Leiriavustajana vuonna 2009. Hehe, tässä mulla on vielä hienompi tyyli....)

Vuonna 2012 otin mukaan silloisen ylläpitohevoseni Kaprin ja vietimme mummolassani unohtumattomat kolme viikkoa. Tamma ei ollut maastoillut kertaakaan ollessani mulla silloisen kotitallimme maastojen puutteen vuoksi, mutta tuolla pystyimme samoilemaan missä tahansa kylän keskustasta kuusimetsään. Kapri pääsi viettämään laidunelämää suomenhevosruuna Valtterin kanssa ja voi että, miten ne nauttivat yhteiselostaan. 

Tuo kesä jäi viimeiseksi mummolakesäkseni, sillä sen jälkeen en ole viettänyt siellä pidennettyjä viikonloppuja pidempiä jaksoja yhteen putkeen. Harmittaa toki, mutta toisaalta elämä vei eteenpäin ja uudet haasteet täällä suunnassa odottivat. Joskus olisi kuitenkin kiva pakata Champ autoon ja suunnata tuttuihin maisemiin viettämään kunnon kesäloma! Eihän sitä tiedä, jos joskus saisin järjestettyä työni niin, että se olisi oikeasti mahdollista. Monena kesänä sitä on tullut mietittyä, mutta jospa toteutus tulisi ajankohtaiseksi pian :)