keskiviikko 4. toukokuuta 2016

#730: Jännitys - mörkö vai mahdollisuus?

Sunnuntaina ilmoittautuessani tämän viikon kilpailuihin tajusin, että tunsin pitkästä aikaa vatsanpohjassani pientä jännitystä. Se tunne ei ollut pelonsekaista panikointia, muttei toisaalta myöskään innostunutta ja odottavaa jännitystä. Ajatuksieni ylle leijaili välittömästi valtavan kokoinen synkkä pilvi: enkai ala jälleen jännittämään kisoihin osallistumista! Vastahan siitä päästiin eroon. 

Mietin pitkään, haluanko kirjoittaa tästä aiheesta kaikille lukijoilleni juuri ennen kilpailupäivää. Sisimmässäni tiedän, että haluan. Eri asia on, kehtaanko. Olisin voinut jättää aiheen käsittelemättä ja kertoa vaikka viime valmennuksesta, ihanista maastolenkeistä tai jostain muusta arkisesta, mutta se ei olisi tullut suoraan sydämestäni - tämä asia on käsiteltävä ja pystyn siihen parhaiten kirjoittamalla. Siitäkin huolimatta, että se saattaa antaa muille vaikutelman siitä, että olen oikea jänishousu. Vastahan me ollaan hypätty koko kausi hyvillä suorituksilla! Mutta ne muutamat epäonnistumiset ovat nyt syöneet omaa itseluottamustani sen verran paljon, että alan tuntea itseni epäonnistujaksi.

Mistä nyt onkaan kyse? Itsensä tai muiden kanssa kilpaileminen on ihmiselle täysin luonnollinen prosessi, jolla pyritään täydellisyyteen. Kilpailemisen ei tarvitse olla tietoista: voit asettaa itsellesi tavoitteita esimerkiksi kilpailutilannetta ajatellen siten, ettet itse edes huomaa asiaa. Olen luonteeltani monessa asiassa melkoinen perfektionisti tai haluan ainakin tehdä asiat mahdollisimman pitkälle hyvin. Kesti pitkään sisäistää se tosiasia, ettei mun pidä ajatella kilpailutilanteita niin sanotusti "näytön paikkoina", vaan tilanteina, joissa kilpailen itseäni vastaan. Ja niissäkin tilanteissa ilman stressiä.

Fake it 'till you make it, vai miten se meni? 
No juu, ei me ihan FEI World Cupin osakilpailua kuitenkaan viime vuonna voitettu, vaikka ruusuke toisin väittääkin ;)
Nämä sen sijaan voitettiin. Pakko oli ottaa tällainen kuva, kun olen sitä niin pitkään haikaillut!
Ratsastusurheilu on pitkälti yksilölaji, mikä lisää tiedostamatonta kilpailua entisestään. Näemme kilpailupaikalla muiden ratsukoiden suorituksia ja vertaamme niitä itseemme. "Tuo ratsastaja oli viime vuonna mun kanssa samoissa luokissa ja hyppää nyt isompia luokkia kuin minä." Vertaamme itseämme tiedostamatta ja toki myös tiedostaen alan ammattilaisiin, mikä on tietysti typerää, sillä siihen on syy, miksi he ovat ammattilaisia. Esikuvia pitää olla, sillä heidän tekemisistään voi oppia. Tarkkailemme ja matkimme muita ratsastajia soveltaen sitten näkemäämme omassa tekemisessämme. Emme kuitenkaan saisi asettaa itsellemme turhia paineita tai tavoitteita, jotka eivät ole realistisia.

Ratsatuksessa, kuten muissakin liikuntalajeissa, kilpailutilanne syntyy siis kuin itsestään halutessamme oppia sen, mitä jokin taitavampi ratsastaja jo osaa. Asetamme haasteita itsellemme huomaamatta. Huomasin tämän itsestäni joskus selvästi niissä tilanteissa, joissa joku kaverini pärjäsi todella paljon itseäni paremmin omassa luokassaan - varsinkin silloin, jos kilpailimme samalla tasolla. Vaikka halusin iloita täydestä sydämestäni hänen onnistuneen suorituksensa puolesta, en pystynyt siihen sataprosenttisesti. Toki hymyilin, onnittelin ja esitin parhaani mukaan ilahtunutta, mutta sisimmässäni en hyppinyt tasajalkaa onnesta. Olin harmissani omista suorituksistani, mikä heijastui kykyyni iloita muiden puolesta. Onneksi epäonnistumiset eivät jatku ikuisuuteen ja onnistumiset luovat tyydytyksen tunteen, joka innostaa jatkamaan eteenpäin. 

Kilpailutilanteissa jännittäminen ei ole pelkästään negatiivinen asia, sillä sopiva jännitys parantaa suorituksia. Toisaalta liiallinen jännittäminen halvaannuttaa: palaamme vanhoihin, huonoksi todettuihin toimintatapoihin tai yritämme liikaa. Emme osaa rentoutua, mikä välittyy hevoselle. Ratsastuksessa on mukana kaksi elävää olentoa, joten hyvää suoritusta varten molempien tulisi pystyä toimimaan rentoina ja sopivan skarppeina. Helpommin sanottu kuin tehty! 




Mikä on sitten sitä sopivaa jännittämistä? Opin viime kaudella, ettei ainakaan sitä, kun ei saa nukuttua kisoja edeltävänä yönä katkonaista torkkumista kummemmin ja joutuu syömään rauhoittavia ennen jokaista starttia. Olen vielä sillä polulla, jossa etsin itseäni kilpailijana. Onko okei jännittää jo vähän tallilla laittaessani varusteita kuntoon vai saako jännitys alkaa vasta juuri ennen lähtömerkin saamista? Miltä hyvän jännityksen kuuluisi tuntua? Se ei ainakaan lamaannuta, vaan tsemppaa parempaan suoritukseen. Jos en jännitä ollenkaan, ei tilanne ole mulle merkittävä. Silloin olisi ihan sama, vaikka olisin jäänyt kotiin.

Jännittäminen syntyy ainakin itselläni tarpeesta kilpailla itseäni vastaan. Se taas on merkki vahvasta oppimismotivaatiosta eli halusta edistyä paremmaksi ratsastajaksi. Joillakin, myös mulla, edistymishalu voi muuttua nopeasti tarpeeksi menestyä. Menestyminen on sekin jokaiselle ihmiselle tavallinen piirre, joka näkyy toisilla vahvemmin. Se myös tarkoittaa eri ihmisille erilaisia asioita: jonkun mielestä menestymistä on suuren estekilpailun voittaminen, toisille menestyminen on onnistunut pätkä valmennustunnilla. Menestymisen tarve täytyisi osata suhteuttaa sen hetkiseen tilanteeseen - jos olet viimeksi saanut hylätyn suorituksen, olisi hyvä menestys seuraavalla kerralla ehkä vain puhtaan radan saaminen, sijoituksista viis. 

Haluaisin päästä tämän viikon kilpailusuorituksissani tilanteeseen, jossa pystyn itse hengittämään ja toimimaan järkevästi. En halua yliratsataa, mutten myöskään alisuorittaa. Saan jännittää - se on ihan normaalia! Pyrin ratsastamaan omalla tasollani ja toimimaan niin hyvin kuin tilanteessa on mahdollista. En halua paineistaa hevosta, vaan tarjota sille raamit, joissa se pystyy suorittamaan rennosti ja hyvällä fiiliksellä. Aion nauttia lämpimästä säästä, hyvistä kisapuitteista ja muiden kilpailijoiden seurasta. Onnittelen hyvistä suorituksista, kiitän apukäsiä ja hevostani. Hymyilen. Hymyilkää tekin, jos törmätään!

Ihania kisapäiviä ja menestystä kaikille tämän viikon karkeloihin :)

28 kommenttia

  1. Moi! Olipa hyvä postaus. Tästä tuli mieleen oma tilanteeni ratsastuksessa....en kehittynyt haluamallani tavalla ja hevonen vänkäsi ratsastaessa vastaan. Sitten eräänä kertana kaverini totesi minulle katsellessaan ratsastustani : "älä suorita ratsastaessasi!" Tämä ajatus päässäni olen mennyt viimeiset puoli vuotta, vaikka se hankalaa onkin ollut... Tätä ajatusta soveltaen varmasti kisajännityksestäkin pääsisi eroon, mutta ajan kanssa tottakai :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno oivallus kaveriltasi, niinhän se on :) toivotaan että pääsisi!

      Poista
  2. Hyvin kirjoitettu postaus :)

    VastaaPoista
  3. Käyn ratsastus koululla ja meen kesällä estekisoihin ja voin sanoo et mua jännittää ne jo nyt. No onhan ne vasta tokat kisat ja esteitä en oo paljoo menny

    VastaaPoista
  4. 100% asiaa! Nähään viikonloppuna :) tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. Hyvä postaus! Itse ainakin huomaan, että oma jännitykseni johtuu osittain siitä, että suoritus kestää vain minuutin tai pari ja se onnistuminen pitäisi tulla sitten juuri sillä hetkellä. Valmennuksessa on tunti aikaa korjailla virheitä, jolloin on helpompi olla rento ja pelkäämättä epäonnistumisia. =) Tsemppiä ja hyvää fiilistä kisoihin, siellä nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten aivan totta! Kiitos Mira, kohta nähdään :)

      Poista
  6. Hyvä kirjoitus. Jännittäminenhän ei ole missään tapauksessa mikään valinta, vaan jo lapsuudessa opittu käyttäytymis- ja reagointitapa. Uhkaava tilanne odottaa -> reaktio on jännitys. Tämähän on sinänsä aivan luonnollinen ihmisen käyttäytymismalli, mutta reaktion voimakkuus vaihtelee tottakai ihmisittäin.

    Aivojen hermoradat sarjoittuvat jo varhaislapsuudessa kunkin tilanteen ja siten reaktion vaatimalla tavalla. Sanomattakin selvää, että tällaisten ajatuskulkujen muuttaminen on todella vaikeaa. Toinen reagoi kuumottaviin tilanteisiin jännittämällä, toinen ahdistumalla, pakenemalla tilanteesta jne.

    Olen itsekin aina ollut kova jännittämään. En pelkästään kisoja, vaan lapsesta asti kaikenlaista. Ratsastuskisoja saatoin odotella viikon vatsa sekaisin. Kaikki neuvot, kuten "älä jännitä" tai "relaa" ovat täysin turhia. Muutenkin helposti syyllistyvällä luonteenlaadulla on aivan turha kieltää itseltään niinkin perus tunnereaktio kuin jännitys.

    Paras lähestymistapa kokemukseni mukaan on ensimmäiseksi myöntää itsellensä, että jännittäminen on aivan ok. Jännittäminen on reaktio tähän tilanteeseen, ja tunne, joka menee pian ohi. Se ei tee minusta yhtään huonompaa ihmistä, päinvastoin on hyvä olla tunteidensa kanssa kosketuksissa ja tiedostaa ne. Tämän jälkeen avaudun yleensä asiasta läheisilleni ja he yrittävät parhaansa mukaan lohduttaa minua. Toimii ihan niin kuin lapsena vanhempien lohdutus: joku taputtaa sinua selkään ja sanoo, että hyvin se menee -> tulee heti parempi fiilis.

    Tsemppiä tuleviin kisoihin!

    VastaaPoista
  7. Oletko koskaan ollut Vuohimäen ratsastuskoulun Opera Games -kisoissa? Tai meinasitko tänä vuonna mennä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ollut siellä kisaamassa, leirillä vain :) en oo vielä suunnitellut kisakalenteria sen kummemmin!

      Poista
  8. Mikä sun sukunimi on? :)

    VastaaPoista
  9. Tosi hyvä teksti! Itse juuri eilen pääsin liiasta kisajännittämisestä eroon sekä varmuus ja päättäväisyys palasivat puolen vuoden karkumatkan jälkeen. :)

    Onnea kisoihin!

    VastaaPoista
  10. Tosi hyvin kirjoitettu postaus! Itse huomasin oman jännittämiseni maaliskuussa, kun jännitys sai minut täysin lamaantumaan, mutta tässä lajissa virheistä opitaan eniten kun ne tiedostaa ja seuraavista kisoista tuli sininen ruusuke, kun jopa mietin siinä radalla, mitä täytyy tehdä seuraavaksi. :D Tsemppiä ja menestystä teille jatkoon!

    VastaaPoista
  11. Heippa! Pakko kysyä mitä aineita yms. Käytät champin karvaan kun se näyttää niin upelta!?

    VastaaPoista
  12. Tämä kirjoitus on sellainen jonka tulen joka kerta huonon kisasuorituksen jälkeen lukemaan! Pystyn samaistumaan tähän kirjoitukseen niin hyvin. Tää saa aina mut tajuamaan, että kun tällä asenteella lähtee niin asiat onnistuu paremmin. Kiitos Aada!

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat