tiistai 28. kesäkuuta 2016

#753: L O M A

Juhannus tuli ja meni. Olimme kaveriporukalla viettämässä aikaa Raumanmeren juhannusfestivaaleilla, joten otin todellisen irtioton arjesta - en käynyt tallilla, avannut blogia tai pähkäillyt opiskelujuttujen parissa periaatteessa neljään päivään. Oikeastaan en tainnut edes ajatella tämänkään blogin olemassaoloa, sillä ulkoasuremontin vuoksi blogi on ollut kiinni ilmeisesti kolme päivää. Tästä en mene sanomaan varmaksi, mutta esimerkiksi tuo edellinen postaus on varmasti monella sen takia lukematta. Kannattaa tsekata, jos söpöt varsakuvat kiinnostavat ;) Mobiiliversiota muokataan lähipäivinä vielä uuteen uskoon, mutta muuten tämä uusi ja kesäisempi ulkoasu alkaa olemaan valmis.

Meidän festivaalireissu oli ohitse jo ennen kuin asiaa kerkesi edes kunnolla sisäistämään. Neljän päivän aikana unta ei kerinnyt kertyä kuin vajaat viitisentoista tuntia, sillä itse telttamajoituksessa nukuimme ensimmäisenä yönä reilun tunnin ja seuraavana reilut kolme. Sunnuntaina kotimatkalle lähti väsynyttä porukkaa, mutta sehän ei menoa haitannut. Takana oli kivoja festaripäiviä ja tunnelma keikoilla oli ihan huikea! Ensi viikolla jatketaan samoissa merkeissä Ruisrockissa, joskin tällä kertaa majoitumme ihan neljän seinän sisällä kaverini luona.

Maanantaina eli eilen koitti kauan odotettu päivä, kun lähdimme Champin kanssa mummolaani Itä-Suomeen. Tällä hetkellä istun meidän mummolan olohuoneessa ja kirjoitan tätä postausta teille kännykästä jaetun netin voimalla. Pitänee toivoa, ettei yhteys katkea tai rajat tule vastaan ihan lähipäivinä! Musta on oikeasti todella uskomatonta, että me ollaan täällä Champin kanssa lomailemassa. En uskonut koko hommaa todeksi, ennen kuin näin hevosen seisomassa väliaikaiskarsinassaan eilen illalla heinien äärellä. Tästä on haaveiltu niin pitkään!

Tässä postauksessa vain puhelinkuvia, joten laatu sen mukainen! 





Tällä hetkellä tunnelmaa latistaa hieman oma flunssani sekä ulkona oleva sadesää. Eilen aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta tänne saapuessamme, mikä oli oikein ihana lisä pitkän matkan jälkeen. Halusin purkaa kaikki hevoseni tavarat paikoilleen heti saavuttuamme päämäärään, joten pääsin itse nukkumaan lopulta vasta kolmen aikaan yöllä. Aamulla herätys oli seitsemältä aamutalliin, enkä ollut nukkunut yön aikana juuri ollenkaan, sillä välillä palelin ja välillä hikoilin kuin pieni sika - liekö flunssa nostanut kuumeen yön aikana. Aamutallista selvittyäni kömmin takaisin nukkumaan ja nukuin aina puoli yhteen asti, jonka jälkeen kävin ruokkimassa hevoset uudelleen ja söin vihdoin jotain ruokaa.

Ja tässä sitä nyt ollaan, tekemässä koulujuttuja. Mulla on jäljellä vielä kaksi esseetä, joissa on palautus tällä viikolla. Yritän saada nämä alta pois ennen torstaita, sillä silloin on luvattu aurinkoista säätä - se tarkoittaa sitä, että aion olla koko päivän ulkona nauttimassa mökkielämästä. Mun päivät pyörivät täällä melko pitkälti hevosten ruokinnan tahtiin, sillä vastaan kokonaan itse Champin hoidosta ja samalla sen hevoskaverin jutuista. Aamulla ruokin hevoset seitsemältä, vien ne ulos tarhaan, siivoan karsinat ja laitan kaikki kamppeet paikoilleen. Päivällä noin yhden aikaan hevoset saavat jälleen heinää ja samalla siivoan tarhat. Nyt on sateen takia sen verran liukasta, etten ole uskaltanut laittaa Champia metsätarhaan, mutta loppuviikosta se saattaa päästä sinne puuhastelemaan kantojen ja kivien keskelle. Senpä vuoksi kävin keräämässä ruohoa kottikärryllisen verran päiväheinien oheen - pitäähän hevosenkin päästä nauttimaan lomastaan :)

Tehtiin vetoauton vaihto Kuopiossa, sillä mun isän piti lähteä ajamaan omalla autollaan takaisin Helsingin suuntaan, että hän pääsee joskus nukkumaan. Champ on onneksi tosi helppo kuljettaa ja lastata, joten tällaisen vaihdon uskaltaa tehdä. Ja mä saan nykyään ajaa itsekin traileriyhdistelmää, kun sain viime viikolla kortin. Jes!

Uudessa väliaikaiskodissa. Champ sai mennä hetkeksi tarhaan saavuttuamme, kun laitoin karsinan valmiiksi. Tässä tuttavuutta Champin kanssa tekee suomenhevosneiti Taika. Kaksikosta tuli heti pariskunta, sillä en ole kuullut koskaan Champin hirnuvan muiden kuin tämän hevosen perään!
Kamalan vino kuva, mutta siellä se ruuna töröttää :)

Meinasin saada sydänkohtauksen, kun yöllä yhden aikaan näin tämän "käärmeen" meidän
laiturilla. Nopeasti selvisi, että kyseessä on leikkikäärme, mutta voitte kuvitella, että mun
piti varmistaa asia heittelemällä sitä pikkukivillä aluksi jonkun aikaa :D
Yön näkymät <3
Seuraavat ruoat hevoset saavat kuuden pintaan, jonka jälkeen lähdemme ensimmäiselle maastoreissulle. Toivottavasti sade on lakannut siihen mennessä! Viimeinen ruokinta tapahtuu kymmenen aikoihin, jonka jälkeen pistän tallin kiinni ja lähden itse nukkumaan. On oikeasti ihan kivaa päästä tekemään kaikki hommat itse, sillä nyt voin seurata itse kaikkea sitä, mitä hevoseni tekee päivän aikana: miten se on syönyt, juonut ja käyttäytyy muuten. Champ on sellainen hevonen, joka ei oikein malta syödä uudessa paikassa kunnolla, minkä lisäksi sillä menee maha lähes aina aluksi sekaisin. Nyt olenkin kerännyt sille vihreää, jota se tykkää syödä muita heiniä paremmin ja syöttänyt sen lisäksi maitohappobakteeria tukemaan vatsan toimintaa. Muutenkin omatoiminen hevosen hoitaminen jättää monia mahdollisuuksia, sillä tänäänkin otin hevoset päiväheinille sisälle sateen ollessa sen verran voimakas. Saas nähdä, kävisinkö kohta viemässä nelijalkaiset takaisin ulos.

Vaikka tällä hetkellä olo on melko voimaton ja pää on täynnä räkää, odotan silti tulevalta ajaltamme valtavasti. Uskon, että kun saan jonkinlaisen rutiinin hevosten hoitamiseen ja itseni terveemmäksi, jää mulle ihan oikeasti aikaa myös rentoutua ja nauttia luonnon rauhasta. Kunhan säät tästä paranevat aion ottaa superpaljon kuvia ja tehdä mahdollisesti myös jonkinlaisen videopostauksen teille päiväni kulusta. Tällä viikolla pitäisi ilmestyä useampia postauksia, sillä mulla on julkaisematonta materiaalia ties miten pitkien aikojen takaa. Mutta nyt palaan takaisin koulukirjojen pariin: tämä oli tällainen nopea kuulumispostaus, jatketaan seuraavaksi taas normaalien postausten merkeissä!

Miten teidän juhannuksenne sujui?

16 kommenttia

  1. Mä vietin juhannus viikonlopun mökillä kuumeessa :( Ei se silti uimista ja saunomista paljoa estänyt ja eihän sitä kuumetta loppujen lopuksi paljoa ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pystyit kuitenkin tekemään jotain :)

      Poista
  2. Missä mummolasi sijaitsee?

    VastaaPoista
  3. Kenen kanssa olet mummolassasi? :) Kenen suokki tuo on? Miten pitkää viivyt Itä-Suomessa? Oliko poikaystäväsi myös Raumalla? Voisitko joskus kertoa hänestä vähän lisää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä olen yksin, mutta poikaystäväni tulee perjantaina. Tai on täällä tätini myös, mutta hän asuu mummolassa ja mä olen pääosin mökillä, meillä on ikään kuin kaksi erillistä tilaa tässä :) Ensi viikon ke on lähtö kotiin! Ei ollut Raumalla, katsotaan, tuskin tulen kovin paljon hänestä tänne mitään kirjoittamaan :)

      Poista
  4. Suoraan asiaan, eli tämä uusi ulkoasu on TODELLA UPEA!! :o :D :D Edellinenkin oli toki hieno :)

    Kiva että ehdit lomaillakin. Välillä ottaa itselläni heppa-arki vähän koville, etenkin jos on kuumat ilmat... Toisaalta helteellä lämpenevät uimavedet ja pääsee hevosta uittamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin haluan päästä uittamaan hevosta täällä! Tarkoitus olisi sunnuntaina mennä ;) ja ihanaa, kuva että pidit! Muista säkin lomailla.

      Poista
  5. Ihana ulkoasu!
    Ompas meille sattunut samoja asioita samaan aikaan, mäkin vietin juhannusta festareilla (eri paikassa tosin) ja telttamajoituksen saldona oli juurikin ekana yönä tunti ja toisena kolme, ja nyt oon flunssassa. Viime yö oli samanlainen kuin sulla ja nyt nenä vuotaa kuin sanonko mistä. :D

    VastaaPoista
  6. Tuo somepalkKI tulee ikävästi tekstin tielle...

    VastaaPoista
  7. Puhelimella kun katsoin internet versiota, niin ne some jutut kulkee tossa keskellä näyttöä, joka haittaa lukemista. En tiedä miten olisi jos koneella lukisi. Mobiili versiona toimii hienosti. Todella ihana ulkoasu muuten!!
    Kiva jos juhannus meni hyvin! Hyvää kesää sinulle ja champille <3
    -sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Koneella (ainakin omallani) toimii hyvin. Pitää koittaa korjata :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat