torstai 4. elokuuta 2016

#770: Kohta mennään!

Sain teiltä lukijoilta kyselyä siitä, miten kannattaa varautua festareille lähtiessään. En voi nimittää itseäni varsinaisesti festarikonkariksi, mutta useampana vuonna eri festareita kiertäneenä voin jakaa teille jotain omia vinkkejäni käytettäviksi. Jokainen voi sitten itse päättää, ottaako neuvoista vaarin! Ja kertokaa ihmeessä kommenteissa, jos teillä on jotain ehdottoman hyviä vinkkejä festareita ajatellen.

Näin hevosihmisenä ensimmäisenä on pakko mainita tietysti hoitaja hevoselle. Jos festarit ovat kaukana ja niissä yövytään, tarvitsee hevonen toki hoitajan koko sille ajalle, jonka omistaja viettää poissa kotoa. Weekend Festival järjestetään jo tutuksi tulleeseen tapaan Helsingin Kyläsaaressa, josta on kotiini varsin siedettävä automatka: en siis ole koskaan tarvinnut hankkia yösijaa muualta näitä festareita varten. Koska festarit starttaavat vasta iltapäivällä, olen myös ehtinyt ratsastaa hevoseni hyvillä mielin ennen illan rientoja. Kyllähän se vaatii tiettyä kestävyyttä herätä lyhyiden yöunien jälkeen tallille aikaisin aamulla, mutta mitäpä sitä ei nuorena oman hevosensa takia tekisi..

Tänä vuonna mulle kävi sen verran hassusti, että joudun olemaan aamulla töissä aina kahteentoista asti, joten siirryn työpaikalta melkolailla suoraan kohti festarialuetta. En siis ehdi ratsastamaan tai hoitamaan Champia itse, joten pyydän, että joku kaverini hoitaisi sen lauantaina ja tekisi sille ruoat valmiiksi. Sunnuntaina tulen toki itse paikalle ja huomenna perjantaina käyn aamulla ratsastamassa normaalisti. Vaikka lähtisin itse pitämään hauskaa ilman hevosia, pidän silti aina ensisijaisen tärkeänä huolehtia hevosen asiat kuntoon ennen omaa hauskanpitoa.

Tässä edellisten vuosien rannekkeita ja pieni muisto vuodelta 2013. Teetettiin Sarinan kanssa tuollainen sytkäri paikan päällä, sydämen tilalla piti olla &-merkki, mutta virheestä huolimatta tuo on aika tyylikäs ;D


Kun hevoselle on hommattu hoitaja, on aika miettiä ihan jotain muuta - nimittäin festareita itsessään! Ennen paikalle lähtemistä on hyvä miettiä pukeutumista ja sitä, mitä reissuun pakkaa mukaan. Mä olen itse pukeutunut festareille monilla erilaisilla tyyleillä. Välillä olen yrittänyt panostaa kunnolla ja pukeutua oikein siististi, mutta välillä päälle on eksynyt jotain vähän erikoisempaa. Festareilla saa ja pitääkin mun mielestä repäistä, siellä voi ihan hyvin käyttää vaatteita ja asusteita, joita ei käyttäisi normaalisti missään muualla! Esimerkiksi me suunnittelimme Millan kanssa alunperin pukeutuvamme Weekendiin tänä vuonna 80-luvun hiihtoasuihin ja lippa taivasta kohti osoittavaan lippikseen, mutta jouduimme perumaan suunnitelmamme rekvisiitan puuttumisen takia. Sen sijaan olen tänä kesänä tatuoinut kroppani täyteen ties millaisia "feikkitatuointeja" ja edustanut esimerkiksi vain farkut ja urheilurintaliivit päälläni, räppiletit ja käppi päässä. Sellaista lookia en laittaisi siviilissä ihan heti päälleni :D Luovuutta siis peliin! Festareilla on hienoa nähdä mitä erilaisempia asuja ja kaikki erikoiset asusteet kirvoittavat yleensä hymyn jokaisen huulille. 

Vaikka asukokonaisuus olisi kuinka huoliteltu, kannattaa mukaan pakata varsinkin näin Suomessa asuessamme myös joku lämpimämpi paita, sadetakkia unohtamatta. Itse olen ratkaissut tilanteen ottamalla mukaan erittäin pieneen tilaan ahdettavan untuvatakin ja kertakäyttösadeviitan, jotka eivät vie yhdessäkään kovin suurta tilaa repusta tai laukusta. Ja toden totta, reppu tai laukku on lähes pakollinen varuste! Mulla on ollut parina vuonna mukana käsilaukku, mutta se on oikeasti vaikea pitää mukana ja lopulta se on näyttänyt lähinnä auton alle jääneeltä ja varsin kaltoinkohdellulta. Sitä laukkua kun ei jaksa kantaa kädessään jokaista hetkeä, jolloin muut tallovat sen päälle varsin tehokkaasti. Reppu siis mukaan, se pysyy selässä vähän reippaamassakin menossa! 

Tästä ja alemmasta kuvasta näkee väenpaljouden jonotustilanteessa! Aikaisin paikalle siis :)


Kannattaa huomioida myös se, että festareilla esimerkiksi kengät tulevat kärsimään aikalailla. En siis laittaisi jalkaan niitä parhaita valkoisia converseja, sillä varsinkin monipäiväisten festarien jälkeen valkoinen väri on muisto vain. Vaikka sää olisi hyvä, pölisee hiekkainenkin maaperä aina sen verran paljon, ettei puhtaana selviä kotiin asti. Muuten mukaan kannattaa pakata tyhjä muovinen vesipullo (täysiä ei saa tuoda sisälle alueelle), lippu, puhelin ja vara-akku, henkilöllisyystodistus, aurinkosuojaa hyvälle säälle sekä vaikka korvatulpat, jos liian kova musiikki häiritsee. Weekendissä sisälle alueelle ei saa viedä alkoholia, ruokaa, sateenvarjoa tai esimerkiksi hiuslakkaa. Kannattaa tsekata listat sallituista tavaroista esimerkiksi täältä.

Weekend festivaaleilla portit aukeavat molempina päivinä kahdelta ja normaalin lipun omistavien kannattaa olla paikalla hyvissä ajoin. Paikalle tulee aina todella paljon ihmisiä, määrissä puhutaan kymmenistä tuhansista. Itse jonottelimme viime vuonna tunnin verran, sillä olimme paikalla vähän aiottua myöhemmin. Toisaalta edeltävänä päivänä olimme päässeet sisään ilman mitään jonoja - kannattaa siis oikeasti pelata sen aikataulun kanssa! Suurin ruuhka taitaa olla porttien avautumisesta parin ensimmäisen tunnin ajan, jonka jälkeen tilanne varmasti rauhoittuu. Normaalilla lipulla sisään pääsee kerran ja lippu on säilytettävä seuraavaakin päivää varten. Vip- ja priority-lipun omistajille on omat jononsa, lisäksi tarjolla on express-jono niille, joilla ei ole tavaraa mukanaan. 



Näinkin överiksi voi vetää, jos on lähdössä festareille!
Festivaalialueen sisällä on hyvä pitää mielessä se tosiasia, että porukkaa on paljon liikenteessä. Mun mielestä on niin hauskaa lukea jälkikäteen tuohtuneiden ihmisten avautumisia iltalehtien sivuilta siitä, miten mikään ei toimi. Festareille kannattaa varata mukaan positiivista asennetta ja hyvää mieltä, sillä pääsee pitkälle! Jonoja on varmasti esimerkiksi vessaan ja ruokapisteisiin juuri keikkojen välisten taukojen aikana, joten fiksuna kannattaa ajoittaa niillä asioinnit hetkiin, jolloin kaikki muut ihmiset eivät ole tekemässä samaa. Lavojen edessä on aina ruuhkaa, joten jos haluat katsoa lempiartistisi keikan juuri eturivistä, kannattaa varautua hengaamaan lavan edessä hyvä tovi ennen keikan aloitusta. Mä tykkään katsoa keikat noin parinkymmenen metrin päästä lavasta, mutta olenpa keikkunut ihan eturivissä myös Weekendeillä esimerkiksi Calvin Harrisin keikalla. Parhaan fiiliksen saa mielestäni kuitenkin muualla kuin juuri siinä edessä, vaikka sen jälkeen olisikin kiva päivittää kavereille saavutuksistaan ;) 

Ennen kaikkea festareille ollaan menossa pitämään hauskaa, kuuntelemaan hyvää musiikkia ja nauttimaan ihanien ihmisten seurasta. Avoin mieli, joustavuus ja rento ote elämään taitavat olla avainsanoja onnistuneeseen festarikokemukseen itse kullakin. Mä toivotan teille kaikille Weekendiin osallistuville oikein hyviä festareita, me nähdään lauantaina - jos törmätään! Viettäkää kesän paras viikonloppu!

*Postaus toteutettu yhteistyössä Weekend Festivalin kanssa*

6 kommenttia

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat