#789: Hallikausi avattu

Terveisiä kiireen keskeltä! Mulla olisi kamalasti postattavaa, mutta aikaa suhteellisen rajallisesti. Tai oikeastaan aikaa olisi, mutta se on käytetty kaikkeen muuhun kuin sisällä koneella istuskelemiseen.. Nuorena sitä pitää kokea yhtä jos toista, joten olen ottanut arjesta kaiken irti toteuttamalla suunniteltuja ja hyvinkin suunnittelemattomia asioita viimeisen viikon aikana. Jos tämä tästä taas tasoittuisi tulevina päivinä, juhlitaan ensin alta nämä tämänpäiväiset syntymäpäivät!

Yksi syy koneella istumisen puutteeseen löytyy viikonlopulta, jolloin Ypäjällä järjestettiin Porsche Horse Show'n karsintakilpailut. Tuolla jaettiin paikkoja paitsi Amateur Tourille, myös kansallisiin luokkiin aina junioriluokista isommille korkeuksille asti. Edellisinä vuosina olen nähnyt kisoista kuvia vain sosiaalisen median välityksellä, mutta koska kisat järjestettiin tänä vuonna Team Eurohorsesin kanssa yhteistyössä, tuli mulle tilaisuus lähteä mukaan työntekijänä ja ottaa samalla oma hevonen mukaan kilpailemista varten. Asiaa hankaloitti hieman se, että mulla oli pakollinen työvuoro lauantaina aamukuudesta iltapäivään asti, joten jouduin jättämään hevosen perjantai-illasta lauantaihin asti niin sanotusti muiden hoidettavaksi. Onneksi paikalla oli monia vapaaehtoisia apukäsiä, jotka ruokkivat ja ulkoiluttivat Champin mun poissaolon aikana.

Meidän kisaviikonloppumme alkoi jo perjantaina, jolloin hyppäsin illalla ensimmäisen päivän verryttelyluokan metrin korkeudella. Vaikka starttimme oli vasta illalla, olin lupautunut saapumaan Ypäjälle jo yhdeksältä aamulla auttaakseni ratojen rakentamisessa. Se tarkoitti sitä, että mun oli herättävä neljältä ehtiäkseni pakkaamaan hevosen tavarat kolmen päivän rupeamaa varten. Siinä aamuyöstä heräillessäni pohdin hetken verran, onko tässä lajissa yhtään mitään järkeä. Sanokaa mun sanoneen, ettei me hevosihmiset olla täysin kunnossa päänupistamme, kun teemme jatkuvasti jotain ihan ihmeellistä näiden hevosten eteen.

Perjantai kului onneksi yllättävän nopeasti väsymyksestä huolimatta, sillä kahden hallin rakentaminen kisakuntoon otti oman aikansa. Opistohallissa kisat starttasivat käyntiin jo kahdelta, mutta Ypäjähallissa pääsimme aloittamaan karkelot kaksi tuntia myöhemmin. Mun kaikki luokat hypättiin Ypäjähallissa, mikä sopi itselleni paremmin kuin hyvin. Sain verrytellä maneesissa, eikä radoissa ollut mitään kovin ihmeellistä paria vähän hassumpaa tietä lukuunottamatta. Nuokaan eivät olleet ratsastuksellisesti vaikeita, mutta ehkä hieman epäloogisia varsinkin luokkakorkeuksia ajatellen. Olin ilmoittautunut perjantaina verryttelyluokkaan, joka tarkoitti sitä, ettei mun tarvinnut ratsastaa kisavarustuksessa: jokaisella ratsukolla oli 80 sekuntia aikaa suorittaa haluamansa rata valitsemallaan korkeudella.

Verryttelyluokka on siitä kiva mahdollisuus, että se tarjoaa ratsastajalleen tilaisuuden korjata virheitä ottamalla esimerkiksi jonkin esteen uudelleen epäonnistumisen jälkeen. Mä käytin tilaisuuden hyväkseni ja aloitin radan niin, että ensimmäinen hyppy tuli verryttelyä kohden esteellä numero neljä. Tästä jatkoin radan loppuun siten kuin se oli alunperinkin rakennettu eli ykkösestä aina esteeseen numero kymmenen asti. Tiesin, että Champ saattaisi jäädä herkemmin verryttelyn luokse pomppimaan, jos niikseen tulisi, joten tuolla ylimääräisellä hypyllä sain niin sanotusti homman käyntiin vaivattomammin. Rata ei ollut todellakaan mikään parhaimmistani, muttei missään nimessä mikään katastrofi. Hevonen oli liian pitkänä ja vähän jännittynyt, itse matkustelin hieman liikaa ja jäin keikkumaan jalustimille. Mitään ongelmia ei kuitenkaan ollut, joten lähdin hyvillä mielin kohti seuraavaa päivää.

Lauantaina hyppäsin pelkästään 110cm-luokan, sillä metrin luokka alkoi jo iltapäivällä, enkä olisi ehtinyt sen radankävelyyn töideni takia. Rata oli muuten simppeli, mutta se alkoi siten, että ensimmäinen este hypättiin suoralla linjalla pois verryttelystä. Voitte kuvitella, että jouduin ongelmiin. Vaikka yritin pitää hevosen pohkeen edessä ja jättää verryttelyn aitaan hieman väliä, emme meinanneet päästä lähtölinjasta yli millään. Champ pysähtyi vauhdista aina aidan kohdalla hypäten ylös siten, että mulla lähti lopulta molemmat jalat jalustimista ja olin oikeasti todella lähellä tippumista - niin ylhäällä se kävi kertaalleen. Lopulta sain kuin sainkin hevosen liikkeelle ja ensimmäisen esteen yli, josta tuli puomi mukaan ymmärrettävästi: olinhan joutunut ratsastamaan estettä kohden täysin ilman paikkaa, ainoana ajatuksena saada hevonen eteen. Meillä oli hyvä kannustusjoukko, kun puolet katsomosta ja koko verryttelyn ihmisporukka teki kaikkensa auttaakseen meidät matkaan :D Loppurata olikin sitten puhdas, Champ hyppäsi tosin niin valtavia hyppyjä joillekin esteille, että mulla meinasi olla vaikeuksia pysyä mukana menossa. Tuloksena siis neljä virhepistettä. 

Radan jälkeen ihmiset tulivat vuorotellen toteamaan, että olipas hevoseni possu. Se on selkeästi oppinut sen, että tuollaisella hyppimisellä se pääsee tilanteesta pois, joten oli enemmän kuin hienoa, että saimme sen liikkeelle ihmisten avustuksella. Kun olin päässyt ensimmäisen esteen yli, ei loppuradalla ollut mitään ongelmia - kuten ei muinakaan päivinä. Olin aluperin ilmoittautunut sunnuntaina vain 110cm-luokkaan, mutta jälki-ilmoittauduin vielä metriinkin saadakseni ratoja alle. En halunnut, että sama pääsisi tapahtumaan toisena päivänä putkeen, joten otin suosiolla alle pienemmän luokan saadakseni hevosen esteistä yli vaikka takaperin. 

Tultiin ehkä vähän lähelle :D Nämä ratakuvat siis lauantailta, mulla ei ole muita kuvia radoilta ja sunnuntai oli ainoa päivä, jolta sain videota.

Sunnuntaina hyppäsin siis kaksi luokkaa, metrin ja 110cm korkeudella. Molemmissa luokissa oli samat radat, sillä konsepti tehtiin samoin kuin jäähallilla Amateur Tourissa on tapana: estekorkeudet nousevat, mutta radat pysyvät samoina. Lähdin metrin luokkaan luottavaisin mielin tarkoituksenani ratsastaa aikaa sijoituksen saadakseni, mutten ajatellut lähteväni tekemään kovinkaan pieniä teitä. Toisin sanoen halusin varmistaa, että rata olisi sujuva ja siisti, mutta toisaalta en halunnut kiertää pitkiä teitä ja menettää ruusuketta sen vuoksi. Katselin muutamia suorituksia miettien, etten tosiaan halua tehdä pientä kaarretta yhdeksänneltä esteeltä kympille, sillä silloin joutuisin hyppäämään okserin todella vinosti. Mutta niinhän siinä kävi, hevonen tuntui hyvältä ja tuo lyhyempi reitti oli lopulta paljon sujuvampi hypättyäni esteen vinosti, joten sen ratsastaminen sujui luontevasti. Puhtaalla suorituksella aikamme riitti neljänteen sijaan noin kuudenkymmenen lähtijän joukosta.

Ennen 110cm-luokkaa käytin Champin karsinassa juomassa ja otin siltä suojat pois jalasta, jättäen kuitenkin satulan löysemmällä vyöllä selkään. Pian lähdimme uudelleen verryttelyyn, jossa tein lyhyemmän työn hevosen ollessa jo valmiiksi verrytellympi edellisen luokan ansiosta. Lauantaina ja sunnuntaina mulla oli paikalla valmentaja mukana auttamassa, mikä oli enemmän kuin hieno juttu oman tekemiseni kannalta: ratsastin skarpimmin ja tein verryttelyn suunnitelmallisemmin ilman ylimääräistä panikointia aikatauluista. Tosin sunnuntain viimeiseen luokkaan lähdin hieman kiireellä, kun ratsastin superhuonosti viimeiselle isommalle okserille, jonka vuoksi Champ meni esteestä ohi. Jouduin tulemaan sen uudelleen ja sain lähtömerkin vielä ollessani verryttelyalueella. Menin sitten radalle ja huusin tuomarille (joka onneksi oli kaverini) olinkohan jo mahtanut saada lähtömerkin. Muutama katsoja taisi naurahdella! Eihän siinä, ohjat vaan käteen ja menoksi. 

Linkki videoon (sunnuntain 100cm + 110cm -radat)

Kympin rata oli muuten ihan sujuva, mutta otimme toiselta esteeltä puomin mukaan. Päästin Champin kaarteesta pitkäksi, jolloin hypystä tuli matala ja se kostautui etujalkavirheellä. Oma moka, minkäs sille mahtaa. Champ oli jo hieman väsähtänyt, eikä samalla tavalla terävänä, jolloin sekään ei enää korjannut mun virhettä samalla tavalla kuin esimerkiksi lauantaina. Silloin se oli niin kamalan irti puomeista varsinkin oksereilla, lensin välillä kaulalle alastulossa! Radan jälkeen tuo puomi harmitti vähän, koska olin lähtenyt hakemaan tuostakin luokasta ruusuketta. Toisaalta olin iloinen, että sain alle kaksi ihan siedettävää rataa, eikä ruuna yrittänyt tehdä mitään temppuja. 

Muuten Ypäjällä oli oikein mukava meno ja meillä oli kasassa jälleen ihan mahtava porukka. Kävimme Champin kanssa useaan otteeseen kävelyillä, näimme valkohäntäpeuroja (tai jotain vastaavia eläimiä), polskimme Ypäjän Rivieralla ja vain nautimme olostamme. Champ oli tuttuun tapaan oikea konkarimatkustaja, se ei stressannut turhista ja käyttäytyi koko ajan enemmän kuin mallikkaasti. Sunnuntai taisi olla myös ensimmäinen kerta Ypäjän kisaviikonlopuista, kun mua ei väsyttänyt ollenkaan - takana kun oli kahdeksan tunnin yöunet. Tällaisia kisareissuja lisää, kiitos! Seuraavat Ypäjän kisat ovat tosin vasta marraskuussa, sitä ennen kisataan lähempänä kotoa. Tulevana viikonloppuna mut saatetaan nähdä hommissa Ainossa, jos tarpeeseen tulee, mutta hevosen kanssa osallistun kisoihin seuraavan kerran ensi viikolla Riders Innissa. Siihen asti palautellaan akkuja ja nautitaan syksystä :)

Olitko sä mukana Ypäjän kisoissa tavalla tai toisella?