torstai 27. lokakuuta 2016

#808: Turkoosissa paratiisissa

Loma on tehnyt mun olon niin rentoutuneeksi. Tanaan torstaina on ensimmainen paiva, kun saa on ollut muu kuin aurinkoinen - vetta ja ukkoskuuroja on tullut iltapaivan aikana muutamaan otteeseen. Se ei menoa ole haitannut, silla olimme Maltan paakaupungissa Valletassa katsomassa paikkoja ja tekemassa ostoksia juuri sateiseen aikaan. Hieman meinasi kylmentynyt ilma tuntua bussissa seistessa, silla ruuhkan takia matka kesti miltein puolitoista tuntia ja ilmastointi todellakin toimi.. Perille kuitenkin paastiin ja sadekin loppui!

Muuten viikko on kulunut oikein hienoissa ilmoissa. En tieda mista voi johtua, mutta ma olen ollut taalla todella vasynyt. Siis ihan oikeasti, olen nukkunut yli kahdeksan tunnin younia, herannyt aamulla juoksemaan ja salille, maannut aamupaivasta alkuiltaan rannalla torkkuen enemman ja vahemman sen koko ajan ja kaynyt salilla illalla. Illallisella silmat eivat ole meinanneet pysya kunnolla auki ja sanky on tuntunut todella houkuttelevalta paidalta. Onkohan syyna liika nukkuminen, normaalia isompi ruokamaara, lammin saa tai lisaantynyt liikunta, vaiko se, etta olin viime viikolla kipeana? Tieda sitten, mutta tanaan on ollut ensimmainen paiva, kun mun ei ole tarvinnut pelata nukahtavani seisaallen.









Loman ohjelma on koostunut toki muustakin kuin nukkumisesta. Olen ottanut itselleni lomakynnet, joilla on kamalan vaikeaa kirjoittaa mitaan tietokoneella niiden pituuden vuoksi. Tallia ajatellen ei ehka kaikista fiksuin valinta, mutta kyllahan naita voi sitten lyhennella Suomessa tarpeen vaatiessa. Keskiviikkona kavimme venematkalla, jonka aikana paasimme tutustumaan alueen huikeisiin, turkoosina hohtaviin uimapaikkoihin. Saimme hyppia veneesta mereen, jossa oli siina kohden lahes 15 metria syvaa vetta. Ma olen niin vesikammoinen, etta oli oikeasti todella suuri saavutus lahtea kokeilemaan jotain tuollaista. En suostu lahestulkoon uimaan edes Suomen jarvissa, silla syva vesi ahdistaa mua jotenkin kamalasti. Uiminen itsessaan on kylla ihan maailman parasta, sita voisin tehda vaikka loputtomiin! Mutta oli tuo niin mahtava kokemus, ettei ihan hevilla unohdu. 

Champille ei ole kuulunut niin hyvaa kuin mulle. Sain alkuviikosta viestia, jossa kerrottiin elainlaakarin olevan matkalla tallillemme, silla Champ oli nostanut kuumeen, eika suostunut syomaan. Sille annettiin kipulaake suoneen, mutta nesteytysta ei onneksi tarvinnut tehda. Samana iltana toinen hevonen talliltamme jouduttiin vieda tehohoitoon klinikalle, jossa se on edelleen veriarvojen romahdettua alas. Oireita noilla hevosilla oli kuumeilu, syomattomyys, turvonneet jalat ja ihan vedella oleva vatsa. Champista on pidetty todella hyvaa huolta, se on saanut paitsi kipulaaketta, myos mahalaakkeita. Sita on alettu syottaa vahitellen normaalimmin, nyt se syo jo melko hyvin, eika kuumetta ole enaa ollenkaan. Sita on myos kavelytetty kahdesti paivassa, joskin ensimmaiset paivat se oli ollut todella vasynyt jo kymmenen minuutin jalkeen. Suunta kuitenkin parempaan pain, onneksi selvisimme saikahdyksella. Toivottavasti!









Mun loma jatkuu viela hetken aikaa lammossa ja vailla huolia arjesta. Kuulin, etta Suomessa on satanut jo lunta - huh! Toisaalta pidan talvesta sen verran paljon, etten pista pahakseni valkoisen peitteen saapumista. Mulla on odottamassa Suomessa niin paljon kivoja asioita, ettei lomalta palaaminen tunnu missaan nimessa ikavalta vaihtoehdolta, vaikka olenkin nauttinut jokaisesta hetkesta taalla. Elamassa on juuri nyt kaikki jotenkin hyvin. Pitaa osata olla kiitollinen kaikesta :)

Onko teidan hevosillanne ollut syysflunssaa tai -virusta?

20 kommenttia

  1. Tosi kivoja kuvia!
    Mun ponilla oli yskää, mutta flunssalta onneksi vältyttiin.

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia!
    Toivottavasti champ paranee <3
    Millä porukalla ootte reissussa? Onko sulla kavereita mukana? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et tainnut lukea edellistä postausta kovin tarkkaa ;)

      Poista
    2. Mä olen perheen kanssa täällä :)

      Poista
    3. Mä olen perheen kanssa täällä :)

      Poista
  3. Hmm..jotenkin tässä vuosien varrella olen alkanut epäilemään, että ponnyt ajoittavat flunssansa, ähkynsä, kaviopaiseensa ja jännevammansa siihen hetkeen, kun oma ihminen ei ole paikalla :'D "Pidä nyt oikein hauska ja rentouttava loma.." Mutta onneksi Pämppiksen ympärillä on kokeneet ja ammattitaitoiset ihmiset. Varmasti Champista pidetään parasta mahdollista huolta ja sinäkin voit keskittyä loimailuun :)

    Ja tuo nukkuminen..kuulostaa niin tutulta. Pidän aktiviisesta elämästä ja en mielestäni turhia stressaile, itsellä elämässä perhe, hevoset, koti, työt ja jatko-opinnot..ja elämä on hyvää..mutta loman alkaessa nukun JÄRJETTÖMÄN paljon (siis ihan 18h/vrk..)

    Mahtavaa lomaa Aada!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, aina kaikki tuollainen tapahtuu juuri loman aikaan. Mun ei onneksi ole tarvinnut stressata mitään, luotan niin paljon meidän tallin ihmisiin :)

      Joo, ehkä lomalla vaan vajoaa johonkin yltiökoomaan! Nukkuu kellon ympäri melkein ja silti väsyttää :D kiitti!

      Poista
  4. Ootko ottanu tatuoinnin ranteeseen? :)

    VastaaPoista
  5. Meidän koulun tallilla on ollut hepoilla jotain virusta joskus kuukausi sitten ja lähitallilla myös :)

    VastaaPoista
  6. Meillä täällä keski-suomessa lähinnä pääntautia liikkeellä... :-( onneksi ei meidän tallillamme.

    VastaaPoista
  7. Niin ihania kuvia!! Ois niin kiva päästä ekaa kertaa ulkomaille, vieläpä etelän lämpöön mutta olisiko eka hyvä käydä jossain lähempänä? Että tietäisi millaista on lentokoneessa ja ulkomailla kun en tosiaan ole ikinä ollut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lentokoneessa on tosi kivaa, sitä ei kannata jännittää :) Eli eikun vaan sinne, minne on mahdollisuus lähteä! Erilaiset kulttuurit ovat hienoja kokemuksia.

      Poista
  8. Kivoja nämä matkapostaukset ja hienoja kuvia! Pääsisinpä itsekin jonnekin lämpimään... Kiva kun blogissasi on aina välillä muutakin sisältöä kuin hevospostauksia, vaikka hevospostauksesi ovatkin tosi laadukkaita :)

    VastaaPoista
  9. Millon uus postaus? :)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat