#851: Vitsi, mikä kehitys!

Mä olen suhteellisen kriittinen ratsastajana. Siis nimenomaan sille omalle tekemiselle, sillä aina voi parantaa - jopa siitä kaikella tavoin hyvästä suorituksesta. Se on ollut omalla tavallaan mun vahvuus, mutta myös heikkous. Joskus omilta virheiltään on vaikeaa huomata niitä onnistumisia, jotka lopulta auttavat oppimisessa. Kohtuus kaikessa! Mutta nyt voin kyllä sanoa, että vitsi mä olen tyytyväinen. Tyytyväinen siihen kehitykseen, mikä meillä on Vilhon kanssa ollut esteillä viimeisen parin viikon aikana. 

Ennen kuin kukaan luulee meidän olevan suorastaan lyömättömän hyviä, haluan heti alkuun kumota omia sanojani hieman. Kyllä, mun ratsastuksessa on edelleen valtavasti puutteita, eikä meidän yhteistyö Vilhon kanssa ole tietenkään saumatonta. Mutta se kehitys, mikä tässä parin kuukauden aikana on tullut, on oikeasti jotain sellaista, mitä en olisi vielä viime viikolla uskonut itsekään. Tässä kohden voin siis höllätä perfektionistini nutturaa ja todeta, että ihan sama, vaikka välillä joku puolipidäte unohtuu matkasta tai jos hevonen ei ole jokaisella askeleella avuilla. Kokonaisuutta katsoessani en voi kuin hymyillä. Olen ihan valtavan tyytyväinen siitä, mihin pisteeseen olemme päässeet meidän yhteisen esteuramme kanssa valmentajan avustuksella. Hevosenomistajan tukea unohtamatta! Kyllä me Vilhosta vielä esteratsu tehdään ;)

Ennen kuin mennään uusien kuvien ja videoiden pariin, tässä on otos kahden viikon takaisesta videosta. Ja tämä oli se hyvä hyppy. Nyt kun katsotte näitä tämänkertaisia kuvia ja videoita, ymmärrätte varmaan, miksi olen niin tyytyväinen? ;)

Isot pahoittelut kuvien laadusta - ne ovat kuvakaappauksia videolta. Ehkä mä vielä hankin kameramiehen paikalle!

Ettei koko homma menisi pelkäksi hehkutukseksi, käydään ihmeessä itse estevalmennuksen annin pariin. Meillä oli tosiaan jälleen viikottainen valmennus, jossa olimme tällä kertaa yksin toisen ratsukon ollessa vielä estynyt. Estevalmennuksia Vilhon kanssa taitaa olla takana nyt viitisen kappaletta, joista ensimmäisellä menimme pelkästään puomeja ja kavaletteja. Siitä olettekin saaneet ääniraidallisen videon - meno oli ajoittain melko vauhdikasta. Pari viikkoa sen jälkeen olimme valmennuksessa, jossa pääsimme hyppäämään pientä rataa, tästäkin videot blogissa todisteena. Jo tuolloin sanoin ääneen, miten iso ero hevosessa tuntui valmennuksen aikana. Tunsin löytäneeni uusia työkaluja ruunan ratsastukseen, mikä ilahdutti mieltä kummasti. Enpä olisi uskonut, että nyt kaksi viikkoa myöhemmin pitäisin tuota kehitystä pienenä askeleena nykyiseen verrattuna.

Viime viikolla hyppäsimme Vilhon kanssa hieman jumppasarjaa, jota ennen verryttelimme hevosta ympyrällä pienten esteiden kanssa. Ajatuksena oli saada ruuna hyppäämään koko selän läpi, joten teimme harjoitusta pienestä laukasta siten, että hevonen tuli esteelle asti pyöreänä. Tuolloin Vilho antoi ensimmäistä kertaa koskaan mulle sellaisen tunteen selkään, että se todella hyppäsi koko kroppansa läpi. Se alkoi avaamaan takaosastaan paremmin ja malttoi aina esteille asti, eikä ryysännyt enää niiden jälkeenkään kovin voimakkaasti. Toki se kaatui herkemmin sisään esteen jälkeen, eikä meinannut jatkaa oikeaa laukkaa yhtä helposti kuin vasenta. Jumppalinjalla ruuna teki työnsä hyvin, mutta hyppyjen laatu ei ollut yhtä hyvä, kun se sai tulla linjalla niin sanotusti avoimempana ylälinjastaan ja hieman pidempänä koko kropastaan. Lopussa linjan viimeinen okseri taisi olla jotain 110cm yläpuolella, jolloin Vilho hyppäsi jo paremmin nostaen myös säkäänsä ylös hypyssä. Vaikka hypyt linjalla eivät olleet niin ilmavia, olin silti todella yllättynyt siitä, miten kivoja hyppyjä Vilho teki alkutunnin verryttelyssä ja miten se malttoi linjalla, eikä yrittänyt ryysätä esteiden alle.

Tämän viikon tunti aloitettiinkin siten, miten me Champin kanssa monesti tehtiin: puomilta kolme laukka-askelta pystylle ympyrän kaarella, sitten sama okserin kanssa. Tarkoituksena oli saada Vilho malttamaan puomin ja esteen välissä, pitäen samalla omat apuni mahdollisimman tasaisina. Ruuna liikkui alkuun turhan paljon kuolaimen alla, mutta koska se oli melkoisen jännittynyt koko alkutunnin ajan ja kyttäili oikeastaan ihan kaikkea, emme varsinaisesti kiinnittäneet siihen itsessään huomiota, vaan yritimme saada hevosen paremmin pohkeesta kohti ohjaa ja venyttämään kaulaansa alemmas. Champissa ja Vilhossa on samaa siinä, että ne molemmat hakeutuvat helposti tyhjäksi kuolaimen taakse. Vilholla se korostuu vahvemmin, koska sillä ei ole vielä voimaa kantaa itseään samalla tavoin. Champilla tuo korjaantui vähitellen juuri voiman lisääntyessä. Toisaalta myös Vilhon valtava eteenpäinpyrkimys ja taipumus reagoida kaikkeen ympärillä lisää painetta edestä, mikä mun pitäisi osata ratkaista ratsastamalla nimenomaan enemmän jalalla kuin kädellä. Mutta nämä ovat niitä asioita, joita opetellaan ja jotka korjaantuvat kerta kerralta enemmän.

Vasemmassa kierroksessa Vilho teki pystylle ihan kivoja hyppyjä, mutta varsinainen taitekohta tapahtui oikeassa kierroksessa. Mun piti ratsastaa puomille aina positiivisella askeleella eli ilman, että mun tarvitsi varsinaisesti ratsastaa eteen ennen puomia. Tällöin hevoselle jäi aina paremmin tilaa kohti estettä. Kerran esteen ollessa noin 110cm korkeudella tuli Vilho hyvään ponnistuspaikkaan, mutta se ei yksinkertaisesti lähtenyt hyppyyn kunnolla. Se ei noussut lavoistaan, eikä säästään ylös, jonka takia se otti puomin. Valmentajani totesi, että juuri tällaiset virheet ovat nuoren ja kokemattoman hevosen kanssa niitä hyviä ja tarpeellisia. Niistä ne oppivat. Ja tosiaan, seuraavalla kerralla Vilho korjasi virheensä ja hyppäsi ihan valtavan hyvän hypyn. Okei, ehkä vähän turhan paljon oikealle, jonka takia tulimme vielä kertaalleen. Ja sen jälkeen musta tuntui, että tuo hevonen hiffasi jotain uutta. Se alkoi järjestään avaamaan paremmin takaa ja nostamaan itsensä myös sään edestä hypyissä. 

Sama tapahtui oksereilla. Toki Vilho voisi käyttää hyppyyn enemmän aikaa, mutta se tulee varmasti siltäkin osin paremmaksi sitä mukaa, mitä paremmin ruuna alkaa malttamaan esteiden jälkeen. Nyt se on jo oikeasti ratsastettavissa ennen esteitä, eikä lähde enää samalla tavalla out of control esteiden jälkeen. Toki se kanttaa herkemmin sisälle, mikäli esteen jälkeen tulee kaarre, eikä se välttämättä ole jokaisen esteen jälkeen suorana, oikeassa laukassa tai menossa sinne minne kuuluisi. Välillä se unohtaa nostaa etujalkansa hyppyyn, jolloin se ottaa puomin. Joskus se saattaa ottaa pidätteen huonosti vastaan esteen jälkeen. Mutta se kuuluu kehitykseen, eikä niitä virheitä pidä pelätä. Positiivista on se, että seuraavalla kerralla korjatessamme hevonen tekee poikkeuksetta hyvin. Se on oikeasti todella fiksu, mutta kokematon.

Valmennuksen lopussa tulimme erilaisia variaatioita radoista. Vielä pari viikkoa sitten kavalettikorkeudella olevat neljä estettä menivät vauhdikkaasti, mutta nyt pystyin ratsastamaan lyhyen radan jopa suhteutetuilla väleillä ja jollain hankalemmillakin teillä metrisilläkin esteillä ihan kohtuullisesti. Kohtuullisella tarkoitan sitä, että Vilho oli avuilla, teki hyviä hyppyjä, mutta ei ollut välttämättä koko rataa tasainen. Se teki kaikki radan tehtävät hyvin, muttei välttämättä yhden radan aikana. Esimerkiksi ensimmäisellä kerralla se jäi taistelemaan hieman mun kättä vasten kohti okseria kaarteen läpi, jolloin se tuli okserille vähän lähelle, eikä se ollut esteen jälkeenkään mun avuilla. Tuloksena oli ristilaukka, hevonen kiemurteli, eikä ollut koskaan valmis seuraavalle esteelle pienestä kaarteesta. Toisella kertaa suhteutettu linja tuli hieman vauhdikkaasti. Mutta nuo korjattiin, eikä niissä ollut enää siinä vaiheessa ongelmaa. Sama tilanne oli, kun maneesiin tuli hevonen kesken valmennuksen. Mun olisi pitänyt aloittaa rata, mutta jouduin käymään näyttämässä hevosen Vilholle, koska se oli ykkösesteen takana, eikä Vilho olisi keskittynyt esteeseen ollenkaan. 

Linkki videoon (ääniraidallinen valmennusvideo).

Mutta kyllä mä vain pidän tuosta hevosesta kerta kerralta enemmän ja enemmän. Se on niin positiivisella asenteella töissä ja yrittää aina parhaansa. On vaikeaa tajuta, että mä pääsen tekemään ruunan kanssa jo jotain samoja tehtäviä, joita Champinkin kanssa teimme. Vielä kaksi viikkoa sitten en olisi koskaan uskonut meidän pystyvän hyppäämään edes jotenkin tasapainoisesti rataa tuolla korkeudella, mutta kuinkas kävikään. Nuorten hevosen kanssa on ihanaa juuri se, miten kehityksen todella näkee. Myös siinä omassa ratsastuksessa. Pitkältihän tämä homma on kiinni siitä, mitä se kuski selässä lopulta tekee ;)

Onko teille tullut kehitysharppauksia hevosten kanssa?