maanantai 27. maaliskuuta 2017

#862: Viisi tuhatta kuvaa

Normaalisti maneesikuvaus raastaisi mun sydäntä, enkä kehtaisi julkaista ottamiani kuvia missään julkisesti. Menneellä viikolla kisattiin kuitenkin sen verran kivoissa puitteissa, että meikäläisenkin kuvaustaidoilla sai jonkinlaista jälkeä aikaiseksi. Kyseessä oli jo aiemmin mainitsemani Mercedes-Benz Aino Masters CSI 2* eli kahden tähden kansainvälinen esteratsastuskilpailu torstaista sunnuntaihin. Näinhän siinä kävi, että vietin kahden viikon verran enemmän ja vähemmän kaiken aikani kansainvälisten kisojen parissa. Mutta nyt on tarmoa ja motivaatiota treenaamiseen ihan valtavasti!

Mun urakka Ainon kisojen merkeissä alkoi jo viikko sitten maanantaina, kun kävin toimihenkilöpalaverissa. Keskiviikko olikin arkipäivistä ainoa, jolloin ehdin itse ratsastamaan toiselle tallille ja tekemään muutakin kuin hommia kisojen puitteissa. Torstaina kilpailut pyörähtivät käyntiin vasta iltapäivällä, mutta mä olin paikalla jo hieman ennen yhtätoista auttamassa, kuvaamassa ja ihan vaan hengailemassa kavereiden kanssa. Päivät olivat pitkiä, sillä poikkeuksetta lähdin kotiin vasta reilusti yhdeksän jälkeen illalla ja saavuin paikalle aina ennen luokkien alkua aamulla. Poikkeuksena lauantain ja sunnuntain välinen yö, jolloin istuimme porukalla iltaa ja yövyimme kuka missäkin. Mä sain kuulla vasta lauantaina tuosta kellojen siirtämisestä ja olin ihan hämmentynyt siitä, miten olin pystynyt elämään ihan pimennossa tämän asian suhteen! Sunnuntaina olin kellojen siirrosta huolimatta kuitenkin jo seuraamassa aamuratsastusta ja myöhemmin kuvaamassa kaverini varsan irtohypytystä Sipoossa ennen kisakuvauksen pariin palaamista. En ole koskaan aiemmin seurannut irtohypytystä paikan päältä, joten tuo oli mielenkiintoinen kokemus. 














Mun tehtävä kisoissa oli auttaa radanrakennuksessa tai lähinnä esteiden numeroinnissa, koska ratamestari pyhitti sitä hommaa mulle aina kun olin paikalla. Muuten mä kuvasin aamusta iltaan suorituksia, palkintojenjaot, tallialuetta, ihmisiä ja tunnelmaa. Siirsin kuvia koneelle, päivitin tapahtuman Facebook-sivuja ja vastailin ihmisten viesteihin koskien kuvaamista. Mä sain kymmeniä ja kymmeniä kuvakyselyitä, joten jos en ole vielä vastannut sulle, niin älä ihmettele - vastaus tulee kyllä ajallaan. Kuvia tuli otettua yli viisi tuhatta, joten niiden läpikäymisessä kestää hetki.. Olisin aloittanut rumban jo tänään, mutta mun netti ei jostain syystä toimi ja joudun tekemään tämän postauksen puhelimen nettiä jakaen, enkä voi käyttää sitä suurten kuvatiedostojen lataamiseen ihan jo sen hitauden vuoksi.

Ainon kisoissa oli ihan älyttömän kiva tunnelma ja muutenkin todella mukava fiilis. Vaikka messuilla oli kivaa, on tällaisissa vähän isommissa kisoissa aina oma juttunsa. Moni mun kavereista, jotka hyppäsivät kisoissa kansainvälisiä luokkia, olivat paikalla yhden tai kahden hevosen voimin. Voitte kuvitella, että silloin päiviin mahtuu sitä aikaa ihan älyttömän paljon, kun hoidettavana on vain se yksi tai kaksi hevosta. Eräskin ratsastaja tilasi itselleen jo torstaina kasvisruokaa ihan vain siksi, että sen valmistuksessa kestää pidempään. Mun mielestä se kuvastaa hyvin tuota liiallista aikaa :D Ehdimme käydä viikonlopun aikana mitä ihmeellisempiä keskusteluja ties kenen kanssa, joista jäi taas elämään hauskoja lausahduksia. Yksi suosikeistani oli toteamus siitä, miten suomalaiset osaavat rakentaa tilavalle kentälle ahtaita ratoja. Ihan huippu!















Jottei homma menisi ihan pelkäksi jaaritteluksi, lataan tähän postaukseen kasapäin kuvia kisoista. Toivottavasti saatte näistä hieman makua tunnelmasta, mikäli ette päässeet paikalle. Netistä on nähtävillä jälkikäteen laadukasta livetallennetta, joka on kuvattu kolmen kameran voimin torstaista sunnuntaihin. On enemmän kuin hienoa, että kotikatsojillekin tarjotaan mahdollisuus seurata kilparatsastusta, mikäli kisapaikalle ei pääse konkreettisesti. Sunnuntaina Ainossa tosin oli ihan valtavasti porukkaa seuraamassa, kun katsomo sekä ravintolan puoli oli tupaten täynnä. Kahden tähden Grand Prix -luokkaa oli mieletön seurata, sillä yleisö eli tiiviisti mukana. Luokassa jaettiinkin yli 24.000 euroa palkintorahaa! Mä kävelin radan ennen luokan alkua ja voi että, miten isoja ne esteet olivat. Jo kolmas este oli melko ahtaasta kaarteesta ulos ihan jäätävän kokoinen pystyeste, jolta jatkettiin muistaakseni neljällä askeleella okserille. Luokan korkeus oli 145cm ja ne esteet sitä tosiaan olivat. Mä jännitin niin paljon kavereideni puolesta, että sydän hakkasi suoritusten jälkeenkin.. Ei mun kisahermot mitkään kovin vakuuttavat ole.

Sunnuntaina kävin kisojen jälkeen ratsastamassa hevosia kotitallilla kaikesta väsymyksestä huolimatta. Kun on seissyt ulkona (tai maneesissa, mutta sama asia) päivät pitkät, syönyt vähän miten sattuu ja nukkunut huonosti, ei olotilalta voi mitään kovin ihmeellistä odottaa. Tallille päästyäni piristyin kuitenkin kummasti ja jaksoin tehdä ihan kunnon treenejä kavalettien avulla. Keskityin paitsi omaan istuntaani ja apujenkäyttööni, myös hevosten suoruuteen ihan eri tavalla. Kisojen seuraaminen on aina hyödyllistä, sillä motivaatioboosti on sen jälkeen aika valtava ;)

Olitko sä paikalla tai katsoitko kisoja livestä?

20 kommenttia

  1. Hei, onko sulla kuvia kansallisista luokista? Mietin sattuisiko sulta löytymään suorituksestani kuvia, tuleeko lisää nähtäville jonnekkin tai onko muuten mahdollista saada kuvia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kaikista ratsukoista ihan muutamaa lukuunottamatta kuvia kyllä :) Kuvat eivät tule esille, mutta niitä voi kysellä multa sähköpostitse ja sitten ostaa omaan käyttöön. Vastailen siellä kunhan ehdin käydä kuvia läpi!

      Poista
  2. Wow mitä kuvia! :o :D Olin paikalla, on kiva nähdä jälkikäteen kuvia ja lukea tapahtumasta myös. Toi oli kyllä hyvä huomio noista ahtaista radoista... ;)

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuviahan nuo on! Muuten mikä kamera/objektiivi sul on?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mulla on Canon 7D ykkösrunkona ja kakkosena 70D, nyt pitäis vaihtaa 7D mark II jossain vaiheessa. Objektiiveja mulla on Canonin 70-300mm f4-5.6, 100-400mm f4-5.6 2x lisäzoomilla ja nää on kuvattu 70-200mm f2.8 :)

      Poista
  4. Löysin vasta äskettäin blogisi ja onneksi löysinkin :-)! Todella laadukas ja hyvin tehty, jään mielenkiinnolla seurailemaan.

    VastaaPoista
  5. Todella hyviä kuvia ja hyvin kirjoitat! Jäänkin seuraamaan teidän kuulumisia. Itselläni on kolme hevosta mutta ratsastan vain yhdellä eniten. Sillä myös kilpailemme!

    VastaaPoista
  6. Laittelin spostia ennen kisoja jo kuvien ostosts enkä ole saanut vastausta. Onkohan mennyt ohi vai onko vielä kuvien kahlausoperaatio kesken? Kyselen siksi että ei vahingosda ole mennyt ohi, ymmärrän että menee aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän vastailla tänään kaikkiin viesteihin, kenellekään en ole vielä ehtinyt kuvia lähettää paria kaveria ja kisajärjestäjää lukuunottamatta. Mulla alkoi maanantaina uusi 8h/pv-duuni, päälle kaikki ridattavat hevoset ja opiskelu. Kaikki kuvat oon kyllä ehtinyt kansioimaan niitä pyytäneille, mutta lähetyksen saan käyntiin vasta tänään :) nettikin oli pois toiminnasta viallisen johdon takia pari päivää, että kyllä tässä on hermoja koeteltu :D sori kun on kestänyt!

      Poista
    2. Ok! Tämän epäilyksen takia en spostilla n hätyyttelemään :)

      Poista
    3. Jep! Kiitos kärsivällisyydestä :)

      Poista
  7. Katoin kisoja livenä kun en menojen takia herkullisesti pääsyt paikan päällä käymään.:-( Kiva postaus kumminkin!

    VastaaPoista
  8. kiva postaus! Upeita kuvia!

    vaaranvoima.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Näkeekö näitä Ainon kisoja enää netissä vai oliko reaaliajassa vaan se live ja nyt poistettu? Mistä löytyisi?

    Paljon veloitat kuvista jotka lähetät ostajalle?:)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat