#1016: Lippuarvonta: Macoa ei tänä vuonna nähdä HIHSissä

Tavoitehakuista ihmistä määriteltäessä esiin nousee usein yksi yhtenäinen linjaus: henkilö tietää täsmällisesti, mitä hän haluaa tehdä ja saavuttaa, ja ohjaa kaiken toimintansa tämän toteuttamiseen. Toki muutkin määritelmät ovat merkittävä osa tavoitehakuista ihmistä, mutta tuohon kiteytyy mielestäni oleellisesti se, minkä ympärille tällaisen ihmisen persoonallisuus rakentuu. 

Mä olen tavoitehakuinen ihminen. Se ei liene yllätys kenellekään, koska olen tätä asiaa pohtinut niin monesti blogissani menneiden vuosien aikana. Jos mun pitäisi valita, onko toiveeni tulevaisuudesta unelmia vai tavoitteita, ne ovat ehdottomasti tavoitteita. Ero on hiuksen hieno: unelmista unelmoidaan, mutta ne tuntuvat ehkä vielä hieman kaukaisilta ja saavuttamattomilta. Tavoitteiden eteen sen sijaan tehdään töitä joka ikinen päivä, vaikka ne olisivat vasta kaukana tulevaisuudessa. Nämä ovat toki vain omia ajatuksiani, ja joku muu voi kokea määritelmät ihan eri tavoin. 

Asetin tänä vuonna itselleni kaksi tavoitetta ratsastusurheilun suhteen. Ensimmäinen näistä oli saada alle hyviä ja tasaisia ratoja 120cm korkeudelta ja mahdollisesti nousta 125cm luokkiin. Se oli mielestäni erittäin realistinen tavoite, jonka voin sanoa jo tässä vaiheessa kautta saavuttaneeni. Toki tasaisuus on suhteellista, ja jokaista suoritusta voi parantaa jatkuvasti, mutta olen silti mahdottoman tyytyväinen siihen fiilikseen, joka mulla oli radalla kesän kilpailuissa. Olo oli suurimmaksi osaksi levollinen, ja syynä tähän oli oma varmuuteni siitä, etteivät esteet tai tehtävät tuntuneet enää isoilta. Tämä taas tuli tutuksi toistojen ja oikeanlaisen valmennuksen kautta - unohtamatta hevosta, jonka kanssa kehittyminen ja varmuuden hankkiminen on ollut helppoa. Suoranainen ilo!

Postauksen lippuarvonta tehty yhteistyössä Helsinki Horse Show'n kanssa.

Talvella treenattiin kovaa vauhtia kohti HIHSiä.

Toinen konkreettinen tavoitteeni kaudelle 2018 oli osallistua Helsinki International Horse Show'hun ja tarkemmin juuri Lucky Winners -luokkiin, jotka hypätään keskiviikkona ja torstaina 120cm tasolla Helsingin Jäähallilla. Tuo tavoite asetettiin maaliskuussa, ja muistan elävästi ne keskustelut, joita kävimme valmentajani kanssa. En silloin ollut varma 120cm luokkien ratsastaja, vaan hain vasta kokemusta siltä tasolta. Oli kuitenkin rauhoittavaa asettaa itselleen selvä tavoite, johon koko kausi tähtäisi. Yhdessä Juulia Jyläksen valmennuksessa ymmärsin itsekin, ettei tavoite olisi mitenkään saavuttamattomissa, sillä onnistuimme tekemään sujuvia ratoja osan esteistä ollessa jopa 130-140cm korkeudella. Tuohon aikaan kun elettiin vasta alkuvuotta.

"Jos jotain olen hevosilta oppinut, niin sen, etteivät hommat mene aina suunnitelmien mukaan. Olen todella joutunut opettelemaan pettymyksien sietoa. Milloin olen jäänyt karvan verran mitalisijoilta, hevonen on sairastunut juuri ennen h-hetkeä tai se ei ole mennyt ostotarkastuksesta läpi."

Yllä oleva sitaatti on osa lokakuun Sport-lehdessä ilmestynyttä pientä haastatteluani, jossa pohdin tiiviisti ajatuksiani kilpailemisesta ja hevosurheilusta ylipäänsä. Jutussa mut esiteltiin esteratsastajana, joka "tähtää lokakuussa pidettävään Helsinki International Horse Show'hun hevosensa Maroccon kanssa". Haastattelu ei olisi voinut osua sopivampaan kohdaan, ja tässä kohden nimenomaan tuon yllä olevan sitaatin osalta. Horse Show'ssa kilpailemiseen liittyvä tavoitteeni päättyi nimittäin tänä vuonna pettymykseen Macon loukkaantumisen vuoksi. Kaikkea ei voi hallita etukäteen, ja vaikka miten varmistelisi ja toivoisi parasta, voi lopputulos olla kuitenkin kaikkea muuta kuin se, jota on tavoitellut lähes vuoden ajan.

Kaiken piti olla valmista Horse Show'ssa kilpailemista ajatellen: oli kesältä kertynyttä kisarutiinia, hevonen hyvässä vireessä ja oma pääkoppa valmiina ratsastamaan isommalla areenalla. Toki ajatus jännitti etukäteen, mutta se kuului asiaan. Lokakuun alussa sain varmistuksen muiden Wild Card -hakijoiden kesken siitä, että Macolla ja mulla olisi osallistumisoikeus tapahtumaan. Ainoa musta pilvi tavoitteen yllä oli ruhje, jonka Maco oli onnistunut hankkimaan kavioonsa syyskuun viimeisinä päivinä. Kolme pahaista viikkoa ennen h-hetkeä Helsingin jäähallilla.

Kun olin Macon kanssa klinikalla sunnuntaina päivystyksessä, olivat ajatukseni vielä varsin toiveikkaat kilpailemisen osalta."Muutama päivä paiseen hoitoa ja kaikki on ok", pyöri mielessäni. Seuraavan viikon tiistaina diagnoosi muuttui ruhjeeksi kaviossa, joka ei sekään vaikuttanut mahdottomalta ajatukselta - joskus paraneminen saattaisi viedä vain viikon verran. Nopeasti kuitenkin tajusin, ettei me välttämättä selvittäisi niin pienellä vaivalla, sillä monet tallikaverini ja ammattiratsastajat kertoivat, että he olivat parannelleet kavion ruhjeita jopa kolmesta viikosta kolmeen kuukauteen. Lupasin itselleni, että katsoisin tilannetta siten, että tekisin päätöksen kilpailemisestamme 1,5 viikkoa ennen Horse Show'n alkamista. Siihen asti annoin armonaikaa itselleni elätellä toiveita siitä, että pääsisimme vielä toteuttamaan kauden toisen tavoitteen.

Niin koitti viime viikon torstai, jolloin tapahtumaan oli vajaat kaksi viikkoa aikaa. Kipusin hevosen selkään, joka oli enemmän kuin innoissaan maastokävelystä ja ravasi kuin mikäkin maitovarsa häntä tötteröllä puhkuen energiaa. Toiveet heräsivät, ja perjantaina ratsastin varovaisesti ensin pitkään käyntiä, sitten hieman ravia ja lopussa muutaman kierroksen laukkaa. Ravi tuntui normaalihkolta, ehkä aavistuksen verran vain jäykältä kropastaan pitkän kävelykuurin ja karsinassa seisomisen vuoksi. Laukkaa en oikein uskaltanut edes pyytää rullaamaan, vaikka hevonen kyllä paineli korvat pystyssä kiihdytellen ja heitellen riemuloikkia. Seuraavana päivänä menin taas selkään, ja totesin, ettei meno ollut muuttunut merkittävästi. 

Mietin tilannetta. Mulla oli vaihtoehtona, että ratsastaisin tulevan viikon ajan normaalisti ja ehtisin ehkä hypätä kertaalleen kotona ennen Horse Show'ta. Edellisen ratatreenin olimme ehtineet tehdä elokuun ensimmäisellä viikolla kisoissa hypätessäni 125cm luokan Ainossa. Väliin mahtui yksi kavalettivalmennus. Voisin siis mennä jäähallille yrittämään parastani siltä osin, mitä se olisi näissä olosuhteissa mahdollista. Hevonen tuskin olisi kovinkaan hyvin läpiratsastettu ja kuski enemmän tai vähemmän epävarma siitä, millaisia ratkaisuja radan aikana olisi hyvä tehdä. Ja pahimmassa tapauksessa kavion ruhje ei olisi parantunut vielä kokonaan, ja alkaisi vihoitella hyppäämisestä johtuen. 

Totesin, ettei kyseinen asetelma olisi reilu minulle, saati sitten hevosellekaan. Vaikka olen tavoitehakuinen ja kilpailuhenkinen, tiedostan kuitenkin ne puitteet, joissa tätä harrastusta pystyn tekemään. Vaikka Maco olisi täysin terve, eikä kavion ruhje enää vihoittelisi, ei tällä treenimäärällä ole järkevää lähteä hyppäämään kilpaa olosuhteisiin, jotka edellyttävät onnistumiseen oikeanlaista valmistautumista. Tällainen treeni ei ole oikeanlaista valmistautumista, ainakaan allekirjoittaneelle. Mun kokemuksella ei ole mahdollista lähteä tekemään parasta suoritustaan ilman, että alla on varma tunne sujuvuudesta. Maco olisi kyllä varmasti hypännyt, sillä se hyppää vaikka harmaan kiven läpi ratsastajan niin pyytäessä. Ei olisi kuitenkaan ollut oikein käyttää sen valtavan suurta sydäntä väärin ja viedä sitä kilpailemaan noin vähän treenin jälkeen isolle areenalle, jossa kuskikaan ei ole kartalla siitä, mitä tuleman pitää.

Näin ollen me keskitytään seuraavaan tavoitteeseen, joka käy toteen tammikuussa 2019: Espanjan kilpailumatkaan. Tavoitteena on päästä kilpailemaan siellä siistejä ratoja 120-130cm tasolla terveen hevosen ja kuskin kanssa huhtikuuhun asti. Jos onni on puolellamme, ei kavioruhje vaivaa meitä enää jatkossa ja pääsemme näin ollen treenaamaan ja kilpailemaan normaalisti Suomessa jo tämän kuun puolella. En kuitenkaan halua ottaa mitään stressiä tai paineita siitä, että meillä olisi mikään kiire takaisin treeniin. Nyt haluan antaa hevoselle ihan reippaasti aikaan toipua, vaikka sitten ihan ylimääräistäkin. Ensi viikko on tästä oiva esimerkki, sillä aion viettää Horse Show'ssa kaikesta huolimatta aikaa keskiviikosta sunnuntaihin, joten Maco saa sillä välin keskittyä kävelyyn ja ulkoiluun ihan itsekseen.

Tavoitteet pitää toisinaan asettaa uudelleen. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä pettymyksien kanssa on opittava elämään - ja kaikella on varmasti lopulta tarkoituksensa! Ehkä me kilpaillaan ensi vuonna entistä taitavampana ratsukkona jäähallilla ja päästään toteuttamaan yksi tavoitteistani. Ja tämän muutoksen myötä mulla onkin aikaa keskittyä jäähallilla päivästä toiseen juuri siihen ratsastuksen seuraamiseen, kavereiden kannustamiseen ja heidän kanssa hengailuun - expon kiertämistä, tunnelmasta nauttimista ja somejuttuja unohtamatta!

Sitä odotellessa haluan jakaa teille vielä viimeisen lippuarvonnan yhteistyössä Helsinki Horse Show'n kanssa. Tämä lippupaketti (2kpl lippuja) on keskiviikon Finland Finals -näytökseen ja sen arvo on 59,80 euroa. Keskiviikkona tapahtuma starttaa noin klo 11, ja luokkina nähdään Lucky Winnersin lisäksi esimerkiksi Amateur Tour, Pony Tour ja Junior Tour. Päivä päättyy nuoriin hevosiin, joiden viimeinen luokka alkaa klo 23:00. Päivän täydeltä esteratsastusta siis! Arvontaan osallistut jättämällä tähän postaukseen oman nimesi/nimimerkkisi ja toimivan sähköpostiosoitteesi. Arvon voittajan postitusaikataulun vuoksi jo torstaina 11. lokakuuta klo 21:00, joten osallistua kannattaa heti. Toivotan kaikille onnea arvontaan! :)

Oletko sä tulossa HIHSiin tänä vuonna? Kisaajana vai katsojana?