#907: Sadeleikkejä

Viime viikko olikin pitkästä aikaa poikkeuksellisesti oikea tehovalmennusviikko, sillä olin kahden valmennustunnin sijaan kolme kertaa valvovan silmän alla. Syy tähän oli oikeastaan kerrankin sopivasti kohdanneet aikataulut, kun valmentajani tuli hypyttämään tallillemme toista hevosta ja pääsin samalla osallistumaan karkeloihin myös itse. Pakko hehkuttaa heti tähän alkuun muuten sitä, että meidän maneesi on vihdoin käyttökunnossa! Hyvästi sateessa ratsastus, seuraavan kerran menen ulos sitten, kun on luvattu viikon verran pelkkää auringonpaistetta ;)

Ja tuota auringonpaistetta saadaankin odotella varmasti ihan ajan kanssa. Sunnuntaina tuijotin ikkunasta pihalle ja katselin varsin harmaata näkymää, jossa ihmiset parveilivat sateenvarjojensa kanssa katutasossa. Omalle kohdalleni osui vielä iltatalleilu, sillä hoidin koko päivän ajan muita hommia aamun Ullanlinnassa vietetyn brunssin jälkeen. Viikonloput ovat yleensä oikein mukavia rentoutumishetkiä arjen työn jäädessä hetkeksi pois kuvioista, mutta toisinaan on tehtävä hommia sitten senkin edestä. Sain samalla tiedon siitä, että olemme menossa joulukuussa Thaimaahan viettämään kunnon lomajakson. Siitä onkin ihan liian pitkä aika, kun olen ollut viimeksi aurinkolomalla, joten en oikeasti malta odottaa! Tai tarkemmin ajateltuna vuosihan siitä edellisestä aurinlomasta on kulunut, mutta täällä sateen keskellä se tuntuu ikuisuudelta.

Onneksi hevoset piristävät arkea ihan loistavasti. Tai niinhän sitä sanotaan, että hevoseton on huoleton ja muuta vastaavaa, mutta kaikki hevosihmiset tietävät, että vaikka sitä onkin vähän päästään tämän lajin takia sekaisin, tekee tätä hommaa silti mieluumin kuin mitään muuta. Eikö totta? Kyllä sitä taas keskiviikkona mietin, että nämäkin tunnit voisin käyttää elämässä johonkin muuhun, kun kannoin tallista tavaroita traileriin kaatosateessa sellaisen valtameren läpi, etten ollut ennen nähnyt. Olimme siis valmentajani tallilla yöreissulla keskiviikosta torstaihin maneesimme remontin, sillä vettä tuli monta päivää kaatamalla ja meidän kenttämme ei ollut enää siinä vaiheessa kovinkaan hyvä kunnolliseen ratsastukseen. Tai todennäköisesti olin itse liian sokerista tehty, etten vain viitsinyt mennä useampaa päivää kaatosateessa, joten ajoin Macon tyytyväisenä Solbackaan ja kävin siellä ollessani tiitai-iltana kouluvalmennuksessa sekä keskiviikkoaamuna estevalmennuksessa.

Joku saattoi seurata Snapchatin puolelta videoita tuolta reissulta, sillä sitä vettä oli tullut yöllä niin paljon, että tallin eteen oli tullut paikoitellen jopa 20cm syvä vesilammikko, joka oli leveydeltään viitisen metriä ja pituudeltaan koko tallirakennuksen mittainen. Onneksi olin ottanut kumisaappaat, sillä siitä ei olisi päässyt yli kuivin jaloin, vaikka auton olisi ajanut suoraan tallin oveen kiinni. Keskiviikon valmennusta ennen suurin ongelma olikin saada Maco tallista ulos, koska se ei tunnetusti Ypäjän reissun perusteella suostunut ulkoveteen menemään. Kun me pienen kannustuksen jälkeen saimme hevosen tallista ulos, oli sama duuni vielä takaisin sisälle mentäessä. Ja toki sitten vielä kertaalleen ulos tultaessa. Se oli hauskaa kaksi ensimmäistä kertaa, mutta kolmannella kerralla totesin vain, että kyllä mulla on yksinkertainen hevonen. Ja ahne, sillä raippa tai paine ei auttanut, mutta sain lahjottua sen yhdellä heppanamilla keskelle vesilammikkoa. Jep.

Macon ilme, kun se ei halunnut mennä veteen kävelemään..

Keskittynyt ilme mullakin :D

Itse valmennukset menivätkin sitten viime viikolla vaihtelevasti! Kouluvalmennuksissa olen kokenut varsinaisia herätyksiä ihan sen oman tekemisen suhteen, joten hommaan on tullut jotain edistysaskeleita. Me ollaan Macon kanssa kumpikin ihan kamalan toispuoleisia, mikä näkyy varsinkin koko runkoa taivuttavissa liikkeissä ja heijastuu samalla sinne esteille hypätessä. Vasen kierros on Macolle oikeasti paljon hankalampi, mistä todisteena on keskiviikkona koetut tuskanhetket laukkasulkujen parissa. Oikeaan suuntaan laukkasulku onnistui ilman mitään ongelmia, mutta vasemmassa kierroksessa pääsimme lopulta menemään lähinnä pohkeenväistöä uraa pitkin ilman taivutusta. Pitää toki muistaa, että kyseessä on seitsemänvuotias estehevonen, jolla on ratsastettu aiemmin varmaankin vain suoraan ja jokunen ympytä suuntaan tai toiseen. Kun ei siellä monien satojen hevosten talleilla käytetä kovinkaan paljon aikaa ja vaivaa siihen, että hevonen taipuisi oikeasti rehellisesti sisäpohkeen ympäri.

Sainkin kouluvalmennuksesta suureksi kotiläksyksi treenata paitsi esimerkiksi laukkasulkuja, myös sitä vähän kootumpaa laukkaa. Oikeaan suuntaan laukka pyörii hyvin, mutta vasemmassa Macolla ei ole tarpeeksi kantovoimaa. Jos ratsastan sitä enemmän eteen, on laukka hienoa ja tahdikasta, mutta se ei pidemmän päälle kehitä hevosta siihen pisteeseen, johon sitä haluaisimme. Toki me olemme oikeasti tulleet tämän kolmen kuukauden aikana ihan valtavan suuria edistysaskeleita, sillä Maco on jo paljon paremmin pohkeen edessä ajatellen itse ylös ja ennen kaikkea se vastaa apuihin nopeammin. Mutta vielä paljon enemmän on tehtävää, jotta kaikki palaset loksahtelisivat kohdilleen ja esteilläkin homma rupeaisi pelittämään niiden hyppyjen välissä oikein.

Tää hevonen ei innostu kyllä kunniakierroksista, sen oon päässyt todistamaan. Ei sitten millään. Champilla keitti aina yli!

 Esteillä meillä ei ole mitään suurempia ongelmia silloin, kun tulemme yksinkertaisia linjoja tai rataa. Maco on niin suoraviivainen, että se tekee kiltisti ja menee kuin juna. Okei, välillä se saattaa olla liian vahva esteiden jälkeen ja haluaisinkin sitä paljon enemmän takajaloilleen, jotta se ottaisi pidätteet paremmin läpi ja tulisi oikeasti itsekin takaisin jäämättä nojaamaan mun kädelle. Tätä varten olemme pohtineet sopivaa kuolain- tai suitsiehdotusta useiden valmentajien kanssa, mutta ainakaan toistaiseksi en ole keksinyt mitään mullistavaa ratkaisua. Haluaisin kokeilla micklemeitä ja kolmipalaa rullaavalla keskiosalla, mikä oli itseasiassa yksi Niken ehdotuksista, mutta katsotaan, koska saan sellaiset testattavaksi hommattua! Nyt olen hypännyt ja ratsastanut meksikolaisilla, jotka ovat olleet paremmat kuin tavallinen englantilainen turpahihna alaturpiksella. Toisinaan olemme menneet ilman alaturpahihnaa ja hyvin löysällä turpahihnalla, toisinaan kokonaan ilman mitään turpahihnaa ja joskus vähän erilaisilla kuolaimilla. Sileällähän tuo on oikein kiva ja kevyt, mutta se pidätteiden hitaus tulee esiin nimenomaisesti esteillä, kun Maco jännittää alakaulan ja vetää kättä vasten innostuessaan.

Ja kun mukaan liittää vielä sen taipumattomuuden, niin siinähän sitä ollaan. Tämä tuli esiin keskiviikon estetunnilla, kun teimme yksinkertaista tehtävää ympyrällä yhden esteen muodossa. Sepäs olikin sitten haaste, sillä perille pääseminen järkevään paikkaan oli melkoinen urakka. Ehkä liioittelen, mutta siltä se tosiaan tuntui! Kun Maco ei taipunut kyljistään ollen oikeasti sisäpohkeen ympäri rehellisesti ja jäi herkästi vetämään estettä kohden pari viimeistä askelta, tulin mä monesti vähän turhan lähelle estettä. Tämä johtikin kertaalleen siihen, että lähdimme hyppyyn ihan puolikkaasta askeleesta, jonka jälkeen seisoimme keskellä estettä tolpat kaatuneena. Harmi, ettei mulla ollut aamulla kuvaajaa mukana, mutta tuon jälkeen tulimme estettä vielä muutaman kerran uudelleen hypäten sen jälkeen radan kertaalleen. Lauantaina hyppäsimme uudelleen, jolloin hommassa oli ehkä hieman enemmän järkeä, mutta hevosella oli virtaa sitten senkin edestä kahden kevyemmän päivän takia. 

Linkki videeon (Ypäjän tunnelmavideot).

Se kauhun tasapaino on asia, mikä olisi hyvä löytää omaan tekemiseen. Seuraavat kaksi viikkoa tulee olemaan hevoselle kevyttä ja helppoa, sillä en pääse itse Ainon kisojen ja Horse Show'n takia tallille kuin kolmena päivänä, joten esimerkiksi valmennukset voimme jättää suosiolla kuun loppuun. Sinne meillä onkin toivottavasti suunnitteilla seuraavat kisat, mahdollisesti sitten 110cm ja 120cm -luokkien muodossa. Mä olin jo ilmoittautunut lauantaina Ainoon hyppäämään viime viikolla nuo luokat, mutta peruin startit meidän keskiviikkoisen esteen sekaan ratsastuksen jälkeen, koska en halunnut ottaa riskiä, jos Maco olisi varonut sen takia jotain jalkaansa. Onneksi mitään tällaista ei ollut ja kylmäsimme varmuuden vuoksi kinttuja seuraavien päivien ajan. Otin oikeasti varman päälle, sillä emmehän menneet edes nurin. Sivusta näitä seuranneena en kuitenkaan halunnut ottaa riskejä asian suhteen, sillä eihän tuo kylmääminen haitaksikaan ollut.

Sellaista tältä erää! Tässä postauksessa oli tosiaan Vilman ottamia kuvia parin viikon takaiselta Ypäjän reissulta sekä pieni koostevideo tunnelmista. Toivottavasti piditte! Ja toivotaan, että pääsemme nauttimaan Ainon kisoissa tällä viikolla yhtä hyvästä säästä kuin Ypäjällä tuolloin oli. Sade saa jo riittää! Ja hei, jos et ehtinyt lukemaan eilen julkaistua postausta, niin klikkaile itsesi sinne seuraavaksi. Oon nyt yrittänyt kunnostautua täällä bloginkin puolella, joten odotettavissa on ehkä hieman aktiivisempi postaustahti.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille teille :)