#911: Muistoja vuosien takaa + arvonta

En liene ainoa ihminen, joka saa vanhoista kappaleista mieleensä ihan valtavan hyviä muistoja. Tässä yhtenä päivänä kuuntelin soittolistaa, jolle olen taltioinut vuosien saatossa lähemmäs tuhat kappaletta - osa tältä vuodelta, mutta lähes kaikki kauempaa historiasta. On ihmeellistä, miten jokainen biisi tuo mieleeni jonkun muiston elämästä. Hauskoja hetkiä kavereiden kanssa, lämpimiä kesäiltoja aurinkomatkoilla, kisasuorituksia, ihmissuhteita ja vaikkapa sen, miten nautin jostain tietystä maastoreissusta alkavan syksyn viimeisissä kullanhohtoisissa auringonsäteissä. Paloja onnellisuudesta. 

Monet kappaleet liittyvät hevosiin, sillä kuten varmasti uskoa saattaa, on tallilla ja hevosten parissa tullut vietettyä vuosien saatossa useampikin tunti. Eilen illalla ajelin tallilta kotiin myöhään illalla kuunnellen samalla radiota, kun joltakin kanavalta alkoi soimaan tuttu kappale. Se oli soinut paljon kesän alussa ja toi mulle heti mieleen sen päivän, kun Maco saapui Suomeen. Uskomatonta, että siitäkin on kulunut jo yli neljä kuukautta aikaa! Vastahan puunasin karsinaa puhtaaksi uutta hevosta varten ja jännitin, millaiseksi uusi nelijalkainen ystäväni lopulta osoittautuisikaan. Elin uudestaan sitä uuden hevosen tuomaa huumaa, mutta olin kuitenkin jo neljä vuotta kokeneempi hevosenomistaja vailla sitä äyräiden yli pursuavaa intoa. Vaikka taisi meidän tallimestarimmekin todeta Macoa ensimmäistä kertaa rekasta karsinaan taluttaessani, että "tuon onnellisemmalta ei taida ihminen näyttää".

Postauksen loppupuolella arvonta, joka on tehty yhteistyössä Equestrian Stockholmin kanssa.

Enpä olisi voinut parempaa hevosta toivoa. Neljä kuukautta ovat menneet nopeasti ja kun pysähdyn miettimään kulunutta aikaa, en ehkä edes osaa olla tarpeeksi kiitollinen saamastani mahdollisuudesta uuden hevosen hankintaan. Tottakai arvostan jokaista päivää, mutta toisaalta en edes osaa kuvitella tilannetta, jossa olisin jättänyt hevosen ostamatta. Julkaisin parisen viikkoa sitten blogini Facebookissa päivityksen, jossa kerroin Horse Show'n merkityksestä mulle lapsena, kun asuimme äitini ja veljeni kanssa kolmistaan vanhempieni eron jälkeen. Tuon kilpailun katsominen paikan päältä oli mulle ihan valtavan iso juttu, sillä pääsin seuraamaan kymmenvuotiaana ja vähän vanhempana hienoja hevosia ja ison maailman meininkiä. Olimme paikalla äitini kanssa aina torstainäytöksessä, sillä muuhun ei ollut mahdollisuutta rahallisesti. Istuin katsomossa iltamyöhään seuraamassa kouluratsastusta tuulipuvun housut jalassani, äiti mukanani. En ymmärtänyt sen enempää ratsastuksen saloista, äiti sitäkin vähemmän. Mutta me nautittiin, yhdessä. 

Halusin tuossa Facebookin päivityksessä tarjota jollekin äidille ja lapselle mahdollisuuden lähteä katsomaan samaa torstain näytöstä Horse Show'hun antamalla kaksi lippua, jotka olin voittanut aiemmin kisoista Ypäjältä sijoituttuani lauantain luokassa. Kaverini piti ideaa hyvänä ja lahjoitti oman lippunsa mukaan, jota täydensimme vielä yhdellä lipulla. Sain satakunta aivan ihanaa viestiä, jossa äidit tai tyttäret kertoivat omasta yhteisestä harrastuksestaan, elämäntilanteistaan ja unelmistaan. Niitä lukiessa huomasin, miten valtavasti vanhemmat rakastavat lapsiaan ja miten lapset toisaalta välittävät vanhemmistaan haluten tarjota heille irtiottoa arjesta. Jotkut tarinat olivat surullisia, mutta kaikista paistoi läpi toivo paremmasta huomisesta. Silloin tajusin, miten suuresti mun pitää oikeasti osata arvostaa hyviä perhesuhteita ja ennen kaikkea sitä iloa, mitä tämä harrastus meille hevosihmisille antaa. Niin paljon yhteistä aikaa meille tärkeiden ihmisten kanssa.

Harmittavasti noitakin lippuja oli vain neljä jaettavana, mutta sen lisäksi arvoin sitten yhteistyössä Horse Show'n kanssa blogissa ja Instagramissa useampia lippupaketteja. Toivottavasti jakamani ja arpomani liput ilahduttavat saajiensa mieltä! Kohtahan sitä mennään, sillä Horse Show starttaa virallisesti huomenna. Mä menen paikalle huomenna vasta alkuillasta, koska autan illan toisiksi viimeisessä luokassa Erikaa, joka kisaa hevosensa kanssa nuorten hevosten luokassa. Tarkoitus olisi myös kannustaa ystäviäni Lucky Winners -luokassa, jos ehdin paikalle siihen aikaan. 

Ennen Horse Show'n viiden päivän rupeamaa aion kuitenkin nauttia Macon kanssa hengailemisesta oikein olan takaa, sillä se on jäänyt enemmän ja vähemmän taka-alalle muiden tapahtumien takia. Sunnuntaina olin tallilla taas ensimmäistä kertaa Aino Mastersin jälkeen uuden testikuolaimen kanssa, jonka hankin kisoista pitkällisen pohdinnan jälkeen. Enkä edes liioittele, sillä ehdotus tuon kuolaimen käytöstä tuli mulle ensimmäisen kerran jokus kaksi kuukautta sitten! Voimme ehkä virallisesti julistaa, että mä oon maailman huonoin erilaisten varusteiden kokeilija.. Meninhän mä aikoinaan Champillakin monta vuotta putkeen samalla kuolaimella, koska olin niin mielikuvitukseton, etten viitsinyt lähteä testaamaan erilaisia vaihtoehtoja. 

Joka tapauksessa hankin nyt Macolle viiksellisen kolmipalan, jossa keskiosa on jonkinlainen kuparirulla. Tuota kuolainta olisi tarkoitus käyttää vain esteillä, sillä haluaisin sinne hieman enemmän kääntöapua ja toisaalta pidätteet paremmin läpi esteen jälkeen. Missään nimessä en voisi kuvitella laittavani Macolle suuhun kovempaa kuolainta, kuten pelhamia, koska se ei ole tarpeeksi hyvin mun jalan edessä toimiakseen sellaisella ratkaisulla. Toisaalta en näe esimerkiksi gägiäkään vaihtoehtona, sillä Maco rullaisi turpansa ihan kamalan alas tullen entistä enemmän lapojensa päälle. Olen nyt ratsastanut tuolla uudella kuolaimella kahdesti sileällä ja toistaiseksi se on vaikuttanut oikein kivalta! Samalla muutin hieman suitsitusta meksikolaiseen eli testaushommia on menossa enemmänkin.

Aluksi pidin Macon turpahihnaa melko kireällä, mutta nyt olen jättänyt sitä tarkoituksella löysemmäksi. Macon ärsyttävä puoli on sen kieli, jota se roikottaa suustaan riippumatta siitä, onko se liikutuksessa vai seisooko se karsinassaan odottamassa heiniä. Tai no, eipä sitä voi kielen roikottamiseksi kutsua, kun ruuna työntää koko kielensä mitä ihmeellisimmissä asennoissa ulos suustaan. Toisaalta tuo vähenee todella hyvin sen mukaan, mitä paremmin hevonen kantaa itsensä ratsastuksen aikana. Voisin sulkea Macon suun aika hyvin turpahihnoilla, mutta silloin siitä tulee ajoittain aika tahmea kädelle, eikä se ole esteillä ollenkaan hyvä juttu. Löysemmällä suitsituksella kieli on ulkona enemmän, mutta tuntuma suuhun on kevyt kuin mikä. Kaksipiippuinen juttu. No, emmehän me onneksi koulua kisaa, niin asian suhteen ei ole suurepaa paniikkia. Pitää vaan ratsastaa paremmin, jotta kieli pysyisi suussa tulevaisuudessa aina. Ehkä.

Toinen uusi ja ihmeellinen asia, joka viime viikolla täydensi meidän elämäämme, on Equestrian Stockholmin uutuusmallisto. Osa noista uutuusväreistä myytiin loppuun jo ennen kuin ne kunnolla rantautuivat Suomeen, mistä johtuen monet meistä yhteistyöratsukoista eivät saaneet varusteita itselleen heti. Mä kuitenkin kuuluin näihin onnekkaisiin, joille varusteet saapuivat. Ja voi että, miten oon tykästynyt! Aina aihemmin olen liputtanut puhtaasti vain tummansinisen nimeen, mutta nyt on pakko myöntää, että tuo kiiltävä harmaa sopii ainakin Macon väriselle kimolle kuin nenä päähän. Vai voinko olla niin väärässä?

Jotain mun innostuksesta kertoo ehkä sekin, että olen pitänyt uutta takkiani tallihommien sijaan töissä. Tänään palelin lounaan jälkeen ja istuin tietokoneen ääressä tuo takki päälläni saaden työkavereiltani ihmetteleviä kommentteja, mutta myös kyselyitä siitä, mistä tuollainen takki on löytynyt. Moni ei varmasti yllättynyt sanoessani, että hevostarvikeliikkeessähän näitä myydään.. Heppatyttö mikä heppatyttö! 

Olen tehokkaasti myynyt pois vanhoja huopiani, sillä kaappini alkaa pikkuhiljaa täyttymään näistä Equestrian Stockholmin ihanuukista, enkä millään meinaisi enää käyttää muita vanhoja huopiani. Tällä hetkellä mulla on viisi settiä, joissa jokaisessa on toisiinsa sopivat huopa ja huppu. Champin kanssa hupun käyttö oli vähän turhaa, koska halusin sen hauskan päämerkin olevan esillä, mutta Macolla tuota samaa tarvetta ei ole ja huppu on oikeinkin sopiva varuste varsinkin kisoihin. Alan pikkuhiljaa tykästymään kimon hevoseni väriin, vaikka aluksi olinkin ihan varma, että kimo hevonen on vihoviimeinen valinta maan päällä. Okei, en edelleenkään ole vakuuttunut siitä karvasta, mitä on ja mikä näkyy erittäin hyvin kaikissa vaatteissani ja etenkin satulahuovissa. Equestrian Stockholmin huopien ehkä paras puoli on kuitenkin niiden ulkopinnan liukkaus, sillä karvat eivät todellakaan jää kiinni. Toisin kuin yhteen vanhaan huopaani, joka odottaa takakontissani sitä päivää, että yrittäisin irrottaa siitä pesukoneessa varsin tiiviisti tarttuneet yksittäiset valkoiset karvat.

Johan tässä onkin tullut höpöteltyä yhtä jos toista, mutta ei anneta sen häiritä! Kiva välillä kirjoittaa postausta sen kummemmin aihetta etukäteen pohtimatta. Mulla on tänään vielä vuorossa estevalmennusta, jonne saan teidän iloksenne kuvaajan paikalle. Enkä mitä tahansa kuvaajaa, vaan tämänkin postauksen upeat kuvat ottaneen Vilman. On mulla käynyt onni, kun näin taitava kuvaaja sattuu omaan ystäväpiiriin. Hevosihminen vielä. Huh!

Alkavan Horse Show'n kunniaksi pistetään vielä yksi arvonta pystyyn ennen jäähallille siirtymistä. Arvonta on tehty yhteistyössä Equestrian Stockholmin kanssa ja palkintona on Maconkin päällä esimerkiksi Ypäjällä nähty Midnight Blue -estesatulahuopa (klikkaa nimeä, näet kuvan). Toki käyttämättömänä ;) Huovan hinta on normaalisti 82,00 euroa, mutta nyt rintasyöpäkampanjan ajan huopaa voi ostaa ESS:n verkkokaupasta hintaan 70,00 euroa. Kommentoi tähän postaukseen oma nimesi ja sähköpostiosoitteesi perjantaihin 20.10. mennessä, niin pääset mukaan arvontaan. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostilla ja mikäli hän on tulossa Horse Show'hun, voi huovan noutaa mukaansa jo sieltä. Eikun kaikille tasapuolisesti onnea arvontaan!

Pakko vielä erikseen hehkuttaa näitä kuvia - eikö olekin upeita? :)