#952: Oppia ikä kaikki + arvonta!

Jos viime viikolla sain ahaa-elämyksen Macon ratsastuksen suhteen viime postauksessa kertomani tavoin, sisältyi samaiseen viikkoon myös toinen ahaa-elämys liittyen ihan hevosenomistajuuteen yleensä. Nimittäin siihen, että kun itsellä on tietty fiilis asioiden laidasta, niin yleensä siihen kannattaa luottaa. Vaikka kukaan muu ei olisi muuta sanonutkaan.

Meillä oli suunnitelmana hypätä sunnuntaina Riders Innissa ratatreenit, sillä Ypäjälle ajaminen yhden luokan takia tuntui ikävältä ajatukselta. Tiedättehän, pitkä matka, kylmyys ja yleisesti huono sää. Viikonlopuksi sattui kuitenkin ihan huikean hyvä keli, mikä pisti miettimään, että olisihan sinne kisoihin ollut kiva ajella. Onneksi tässä on koko vuosi aikaa! Ja toisaalta, samalla tavalla tuolla vieraassa maneesissa tulee treenattua rataa kisatyyppisesti. Riders Innissa oli ollut kisat juuri samana päivänä, mutta siellä isoin luokka oli metri, joten emme siksi menneet osallistumaan kisojen oikeina lähtijöinä.

Tämä oli siis suunnitelma. Mutta kuten kaikki hevosihmiset tietävät, ei suunnitelmat aina mene ihan putkeen. Lauantaina tallille tultuani huomasin Macoa harjatessani, että sillä on kintereen kohdalla jalan etupuolella ihan hyvän kokoinen vekki, todennäköisesti tarhakaverin nirhaisema. Haava oli pintahaava, eikä siitä ollut lähtenyt juuri nahkaa enempää irti. Haavakohta oli tuore, koska siihen ei ollut muodostunut vielä rupea päälle. Kyllä mä hetken taas mietin mielessäni, että on tämä rakas ruunani osoittautunut oikein tapaturma-alttiiksi. Toisaalta Pämppis tarhasi aikanaan yksin, eikä sillä siksi ollut koskaan mitään haavereita tarhauksen jäljiltä.

Kaikki kuvat kyseiseltä sunnuntailta, kuvista kiitos Millalle :)

Tunnustelin haavakohdan, eikä se aristanut ollenkaan. Jalka oli haavan kohdalta ehkä aavistuksen lämpimämpi, mutta ei turvonneen oloinen. Tuo kohta jalassa on siitä hankala, että se ei oikeasti turpoa, koska kinner pääse turpoamaan kovin suureksi. Nesteiseksi kyllä, mutta ei palloksi. Kävin pyöräyttämässä ruunaa liinan päässä tarkistaakseni tilanteen ja todetakseni, että se liikkui vähintään yhtä hyvin kuin ilman naarmuaan. Siispä suuntasin lauantaina pellolle höntsäilemään, jonka jälkeen kylmäsin jalan ja laitoin haavaan puhdistusaineen. Mitään sidevirityksiä tuohon kohtaan on hankala laittaa, koska ne valuvat alaspäin poikkeuksetta. Hevonen pääsi vielä takaisin tarhaan, olihan ulkona mahtava sää aurinkoa myöten.

Sunnuntai koitti, eikä tallinomistajamme laittanut aamulla hälyttäviä tietoja jalan tilanteesta. Lähdin luottavaisin mielin tallia kohden, enkä ajatellut asiaa sen enempää. Tallille päästyäni kokeilin jalan, eikä se ollut sen nesteisempi kuin edellisenä päivänä. Lämpimämpi taas aavistuksen juuri haavan kohdalta, mutta mitään muita merkkejä ei ollut. Pintanaarmu oli parantunut hyvin, mutta tokihan se siinä edelleen olemassa oli. Kävin taas pyöräyttämässä ruunaa liinassa hetkisen verran, eikä liikkeessä ollut mitään moitittavaa. Macon ilme oli kuitenkin vähän närkästynyt: sellainen "onko pakko, tuntuu ikävältä" -tyyppinen. Se ei ollut eilen pellolla ollut superinnoissaan, mitä se yleensä on ollut. Mutta se liikkui puhtaasti, enkä siksi osannut kyseenalaistaa tilannetta kummemmin.

Pohdin tallilla, kannattaako mun lähteä treenaamaan. Yritin soittaa valmentajalleni mielipidettä kysyäkseni, mutta hän ei ollut puhelimen ääressä. Siispä pakkasin tavarat ja hevosen autoon suunnaten Riders Inniin. Ajattelin, että tehdään sen verran, mitä voidaan.

Treenit lähtivät hyvin käyntiin ja Maco tuntui sileällä oikeinkin kivalta. Verryttelyhypyt teimme pystylle kahdeksikolla, ja yllätyksekseni vasen kierros oli paljon helpompi. Oikeassa suunnassa Maco tuntui tappelevan kunnollista taipumista vastaan, eikä se halunnut ottaa sisätakajalkaa kunnolla alleen. Samaa jalkaa siis, missä sen haava oli. Hypyt itsessään sujuivat kuitenkin ongelmitta, vaikka jouduin tekemään paljon normaalia enemmän töitä hyppyjen väleissä. Valmentaja ohjeisti tekemään oikeita asioita, mutta ihmettelin samalla, miksi tekeminen oli paljon epätasaisempaa kuin normaalisti. Tai ehkä epätasainen on väärä sana - oikeastaan voisi sanoa, että tekeminen ei ollut niin helppoa kuin se on ollut. Maco on niin suoraviivainen hypätessä, että tällaiset asiat pistää heti miettimään.

Kun siirryimme tekemään linjoja, korostui tuo ongelma entisestään. Maco kyllä eteni, mutta se ei todellakaan ollut raiteilla: esteiden välissä se punki takaosaansa oikealle ja heittäytyi ihan pohkeen taakse. Sitä se ei tee koskaan, sillä sen ajatus on normaalisti aina kohti estettä. Ei se nytkään jarruttanut esteitä kohden, mutta se ei vaan selkään tuntunut ollenkaan niin hyvältä kuin normaalisti. Ulospäin ero ei kuulemma näkynyt muuten kuin "on vähän rytmi hukassa" -tyyppisesti.

Ensimmäisen radan jälkeen sanoin valmentajalle, että uskon kaiken menossa olevan epätasaisuuden johtuvan puhtaasti tuosta takajalasta. Vaikka hevonen liikkuu puhtaasti, eikä jalka ole arka, voi se silti kinnata ikävästi kintereen kohdalta. Valmentaja kokeili jalan, eikä Maco aristellut vahvaakaan puristusta. Sanoin kuitenkin, että ei se tunnu normaalilta esteillä. Joku toinen olisi varmaan katsomosta käsin sanonut, että ratsasta paremmin hevonen apujen väliin, niin kyllä se siitä. Mutta en mä halunnut käskeä hevosta tekemään paremmin, kun takaraivossa oli koko ajan tunne siitä, että se jalan haava aiheuttaa nuo "ongelmat". Ja jos käsken hevosta tekemään töitä silloin, kun se ei ole 100% kunnossa, häviää työnteosta ilo. Se on viimeinen juttu, minkä haluan Macon kohdalla tehdä.

Niinpä hyppäsimme vielä viimeisen linjan, ja kun kaikki sujui hyvin tässä, keventelin loppuravit ja lopetin hommat siihen. Valmennus jäi siis lyhyeksi, mutta se ei ollut asia, mikä mua harmitti. Olin vähän pettynyt itseeni, kun lähdin valmennusreissulle, vaikka mun olisi pitänyt tietää olla menemättä. Mistä? Alkuvuodesta Macolla oli samassa kintereessä vastaava haava, jota se ei ontunut, mutta joka ärsytti sitä liikkeessä selvästi. Silloin se saattoi alkukäynneissä laittaa korvat luimuun, vaikka liike oli puhdas. Silloin kävelimme, koska en halunnut kiusata hevosta treenillä.

No, nyt tiedän, että vastaavissa tilanteissa jäädään kotiin ja katsotaan myöhemmin uudelleen. Tällä viikolla Maco saikin kevyemmän jakson, kun maanantaina ohjasajoin sitä hyppäämisen palautteluna, ja ruuna oli maanantaina sekä tiistaina kävelytyskoneessa. Keskiviikkona Sanni ratsasti ruunan kevyesti, mutta halusin antaa sen vielä torstainakin vain hölkötellä, joten menimme ilman satulaa käyntiä ja vähän laukkaa. Tulinpa samalla seisoneeksi Macon selässä! Se on kyllä niin kiltti. Tänään perjantaina ruuna oli kävelytyskoneessa ja sillä oli kiropraktikon käsittely aamusta. Illalla menen tallille kävelyttämään pojan mahdollisen klippauksen ohella. Viikonloppuna höntsäillään maastossa ja nautitaan auringosta :)

Sellaista sitten! Ihanan aurinkoisen sään ansiosta ei tällainen oma typeryys loppujen lopuksi kauaa ärsyttänyt, ja odottelen innolla ensi viikkoa. Se onkin kovin tapahtumarikas, sillä edessä on oma muuttoni ja viikonloppuna Helsinki Horse Fair. Ajatuksenani on tulla paikalle molempina päivinä, sillä lupauduin groomiksi kaverini hevoselle hänen kisatessa messuilla esteluokissa. Samallahan siellä ratkotaan Blogiexpon palkinnot, joissa mä olen ehdolla "Vuoden ratsastusblogi" -kategoriassa. Jos haluat, voit jättää äänesi omille suosikeillesi täältä.

Mulla on tapahtumaan ylimääräisiä lippuja, joten ajattelin arpoa ne lukijoideni kesken täällä blogissa. Kommentoi tähän postaukseen oma nimesi/nimimerkkisi ja sähköpostiosoitteesi keskiviikkoon 28. helmikuuta mennessä, niin olet mukana neljän koko viikonlopun messulipun arvonnassa. Yhden lipun arvo on 19 euroa. Lipulla pääsee osallistumaan GoExpo-messuille kokonaisuudessaan kahtena päivänä aikavälillä 2.-4.3. Arvonta ei ole yhteistyö. Voittajille ilmoitan henkilökohtaisesti.

Mukavaa viikonloppua teille kaikille! :)