Toukokuun alku starttasi tuttuun tapaan myös näin esteratsastajan kannalta kiinnostavan kilpailukauden, kun Ratsastuskeskun Ainossa hypättiin GP-sarjan ensimmäinen osakilpailu. Kävin sunnuntaina paikan päällä katsomassa pääluokat kameran kera, ja haluankin nyt jakaa teille nähtäville muutamia otoksiani pääluokasta 145-150cm-tasolta. En ollut ulkoiluttanut kameraani pitkiin aikoihin, joten tämä oli todellinen paluu vanhojen juurien äärelle. Niin kivaa, että voisin hyvin siirtyä kameran taakse useamminkin!
Kuvat eivät esittelyjä kaipaa, joten siirryn tekstistä tällä kertaa suoraan kuvien pariin. Mainittakoon kuitenkin vielä ensimmäisen osakilpailun voittaja Emma Tallberg, jota me kannustimme katsomosta käsin suosikkinamme koko luokan voittoon. Toivoisin, että Emma voittaisi tällä kaudella sarjakilpailun kokonaisuudessaan, sillä uusi nimi voittajien listaan olisi paikallaan. Tästä kaudesta voikin tulla mielenkiintoinen, kun mukana on monia varteenotettavia kilpailijoita! Seuraavan kerran GP-sarjan parissa kilpaillaan ensi viikolla Korpikylässä, jossa meidän piti alun perin hypätä Macon kanssa amatöörisarjaa ja avoimia luokkia 120cm-tasolla. No, ehtiihän tuota. Tässä on koko kausi aikaa päästä näkemään iloisia ilmeitä ja kiiltäviä hevosia ympäri Suomen kisakenttiä.
Onko sulla suosikkia kauden GP-sarjaan? :)
Tosi hienoja kuvia! :)
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaHienoja kuvia! Emma on myöskin oma suosikkini, toivottavasti hän pääsee pitkälle! :D
VastaaPoistaItselläni on myöskin oma motivaatio vähän kadonnut valokuvaamiseen - nyt kuitenkin luonnon herätessä eloon ja auringon lämmittäessä on hirveä kaipuu päästä seuraamaan ja kuvaamaan kenttäkisoja, kahlaavia hepoja ja auringon lämmössä makaavia pikkuponeja. :)
Toi lämmön ja väriloiston palaaminen merkkaa kyllä paljon innon löytymiseen! Ihana kun on kesä <3
PoistaVau, onpa upeita kuvia!! :o :) Ei vitsi, kyllä munkin täytyis taas elvyttää valokuvausharrastus... Nyt olis ainakin paljon hienoa kuvattavaa kun kesä on tullut :)
VastaaPoistaSuosittelen ehdottomasti! Kesä on parasta aikaa kuvaamiseen :)
Poista