#1011: Mitä Macolle kuuluu?

Viittasin edellisessä postauksessa lyhyesti siihen, miten olemme päässeet Macon kanssa jälleen treenaamisen makuun. On ehkä liioiteltua puhua suoranaisesta paluusta vanhaan hyvään vireeseen, sillä tällä hetkellä Maco on kaiken kaikkiaan aivan älyttömän huonosti läpiratsastettu. Emme vielä hyppää 130cm ratoja valmennuksissa (saati kisoissa) tai väännä koulua hampaat irvessä, mutta arkirutiineihin siirtyminen on toden teolla aloitettu niin este- kuin kouluratsastuksenkin parissa valmentajien silmien alla. Tällä hetkellä en voisi olla onnellisempi, koska tulevaisuus näyttää valoisalta niin syksyn kisasuunnitelmien kuin myöhempienkin ajatusten suhteen!

Nyt kai pitäisi koputtaa sitä surullisen kuuluisaa puuta. Iloita ei saisi koskaan, mutta pienistä asioista on pakko olla iloinen - eihän tästä muuten tulisi mitään. Tärkein asia koko tässä lepojakson jälkeisessä elämässä on ehdottomasti oivallukseni siitä, että mun on nyt pakko opetella ratsastamaan Macoa entistä paremmin ajatuksella ylämäestä ja avoimemmasta muodosta. Tämä on toki aina ollut tavoitteena, mutta jostain syystä homma konkretisoitui mulle, kun Niclas Aromaa sanoi asiasta kahdella lauseella ja käski samalla laittamaan hevoselle pehmeämmän kuolaimen suuhun ohuen kolmipalan sijaan. Siitähän se riemu repesi, sillä mulla ei ole hirveästi kokemusta kuolaimista, enkä sen vuoksi osaa oikein lähteä testaamaan sopivia vaihtoehtoja.

Juteltuani valmentajani ja parin ystävän kanssa lainasin Stall Solbackan kuolainvuokraamosta neljä kuolainta, joista käytössä on nyt ollut yksi: suora kumikuolain kielentilalla ja kiinteillä "tuteilla". Kuten varmasti jokainen tietää, on Maco luonnostaan melko pitkä, etupainoinen ja jatkuvasti lapojensa päällä. Se seisoo vapaanakin ollessaan herkästi hyvin ryhdittömänä, eikä siis anna täten helpotusta ratsastajalleen, joka on itsekin helposti pulassa etupainoisten ja pitkien hevosten kanssa. Olemme Macon kanssa siis melkoinen yhdistelmä, sillä hitaana ratsastajana mun on hankala saada ratsu kunnolla pohkeen eteen ja herkäksi kädelle, jotta se voisi edes ajatella liikkuvansa takaa eteen. Siksi olen suosinut sillä kolmipalaa, ja esteillä siihen on lisätty vielä keskiosaan kuparirolleri ja viikset. Tämä on tuntunut toimivan hyvin, joskin ruuna on herkästi ollut haluttuakin lyhyempi edestä ja painuu näin herkästi kuolaimen taakse. Niinhän sitä sanotaan, että kuolaimen pitäisi aina olla suhteessa ratsastajan jalkaan ja istuntaan. Mitä enemmän "rautaa" suussa, sitä enemmän jalkaa. En esimerkiksi voisi ikinä laittaa hevoselleni suuhun vaikkapa pelhamia, jolla se on hypännyt viisivuotiaana Saksassa, koska mulla ei riitä istunta ja jalat siihen kuolaimeen. Toista se on ammattilaisella, joka on vielä kaiken lisäksi mies.

Tässä viikon kestäneen kuolainpohdikselun jälkeen olen päässyt kokeilemaan neljästä kuolaimesta vain yhtä, mutta se osoittautui heti ensiyrittämällä sellaiseksi, joka tuntuu Macolle miellyttävämmältä kuin aiempi kuolain. Se on aina ollut aika levoton kielensä kanssa, eikä pelkästään kuolaimen ollessa suussa, vaan ihan tylsistyessäänkin esimerkiksi kuntoonlaittopaikalla seistessä. Kielensä Maco on tunkenut suustaan ulos ratsastaessa etenkin muotoillun kolmipalan kanssa, mutta myös yhtä lailla estekuolaimella ratsastaessani. Nyt testasin sille siis Beriksen suoraa kumikuolainta kielentilalla, jossa on tutit. Aiemmin olen testannut Macolla tutillista niveltä, enkä huomannut mitään eroa kolmipalaan. Jostain syystä tuo kielentilallinen suora kumikuolain teki hevosesta välittömästi tyytyväisemmän, eikä se ole heittänyt kieltä ulos suustaan kertaakaan sillä ratsastaessani.

Ainoa miinuspuoli kuolaimessa on sen hitaus. Syy on toki ratsastajan, mutta tarvitsisin hieman enemmän kuolainta varsinkin esteille, koska muuten olen auttamatta pulassa hevosen päästessä vahvaksi, pitkäksi ja matalaksi. Ensimmäinen kouluvalmennus tuon kuolaimen kanssa (joka toimi samalla ensimmäisenä ratsastuskertana) oli melkoinen kokemus, koska Maco tuntui olevan ajoittain ihan puuta suustaan. Se oli kyllä tasainen, mutta ei todellakaan miellyttävä. Tunnin jälkeen mulla oli paitsi kädet rakoilla, myös tunto hävinnyt neljästä sormestani. Tunto ei ole edelleenkään palautunut takaisin nimettömien päihin, mutta se kuulemma johtuu vain siitä, että hartiani ovat menneet niin pahasti jumiin. Kyllä tämä harrastus on aivan mahtavaa! :D

Seuraavat ratsastuskerrat eivät olleet enää yhtä tuskaisia, ja keskiviikon estevalmennus kavalettien kanssa sujui kohtuullisesti uuden kuolaimen kanssa. Vaikka olinkin avoimesti sitä mieltä, ettei omaa ratsastusta kannattanut kehua kovinkaan suureen ääneen, totesi valmentajamme positiivisesti: "Mutta hei, oli tämä silti parempaa tekemistä kuin silloin, kun kävin vajaa vuosi sitten ensimmäisen kerran teitä katsomassa." Siihen onkin hyvä tiivistää aikalailla kaikki tunnelma. Sovimme, että hankin samasta kuolaimesta version, jossa olisi hieman enemmän vipua apuna tavallisen pyöreän kuolainrenkaan sijaan. Tuo tavallinen kuolainrengas saa kelvata sileälle, siinä mun on vain yksinkertaisesti pakko opetella ratsastamaan paremmin hevonen avuille sen kuolaimen kanssa.

Jotta elämä ei olisi liian tylsää, sain sunnuntaina kokea pienimuotoisen sydämenpysähdyksen, kun talliltamme soitettiin Macon olevan kolmijalkainen. Siinä ehdin jo hetken ajan nähdä silmissäni kaiken suunnitellun peruuntumisen: ei kisoja syksyllä, ei matkaa Espanjaan. No, onneksi tallilla oltiin hoidettu hevonen eläinlääkärin ohjeistuksen mukaan ensiluokkaisen hyvin, ja pääsimme vielä sunnuntaina klinikalle päivystykseen kuvaamaan jalkaa muiden tutkimusten ohella. Diagnoosi oli helpottava: kaviopaise, joskaan se ei kuvissa näkynyt. Haudetta ja tänään uudelleen klinikalle ja samalla Jaskan kengitettäväksi, vaikka hän oli kengityksen yhdessä meidän kengittäjän, eläinlääkärin ja Vermon klinikkakengittäjän kanssa suunnitellutkin. Tuleepahan nyt laitettua kaikki osaaminen Macon kengitykseen - jos ei sillä kulje, niin ei sitten millään!

Nämä kuvat ovat elokuulta. En muista julkaisseeni näitä tänne aiemmin, toivottavasti näin! C. Sofia Kerstinen

Huomenna menen hakemaan inspiraatiota ratsastukseen Ratsastuskeskus Ainoon, kun yksi kaikkien aikojen suurimmista idoleistani, Rolf-Göran Bengtsson, saapuu Suomeen pitämään esteratsastusklinikkaa. Näitä tapahtumia ei todellakaan näe Suomessa liian usein, joten olimme tietysti kaveriporukalla menossa jo heti siitä hetkestä asti, kun tämä julkaistiin aiemmin tänä vuonna. Eniten odotan ehdottomasti Roffen oman ratsastuksen näkemistä, mutta toki yhtä lailla mua kiinnostavat kaikki ne ratsukot, jotka lähtevät suorittamaan annettuja tehtäviä yleisön silmien alle. Mukana on onneksi kavereitani ja muutenkin tuttuja nimiä, joten mielenkiintoista nähdä, miten tekeminen muuttuu Roffen ohjeistuksen myötä.

Entuudestaan tiedän, että juuri tällaisten tapahtumien jälkeen into treenata on yleensä ihan huipussaan. Voin siis jo etukäteen kuvitella, miten innoissaan olen viikonloppuna virittelemässä treenejä pystyyn, jahka Maco saa luvan normaaliin liikuntaan kaviopaisejuttujen jälkeen. Vielä päälle Aino Mastersin kansainväliset kisat, joita aion seurata paikan päällä viikonloppuna. Siinä onkin hyvä paketti kasassa, ja matka kohti HIHSiä voikin vähitellen alkaa :)

Onko sulla ollut viime aikoina kuolainkokeiluja?