torstai 18. lokakuuta 2018

#1020: Vuoden parasta aikaa

Pitkä odotus palkitaan - Helsinki International Horse Show on jälleen täällä! Loppuviikko kuluukin kokonaisuudessaan Helsingin jäähallilla hienojen hevosten, onnistumisista iloitsemisten, hyvien ystävien ja huippu-urheilun parissa. En liene ainoa, jonka mielestä HIHS on valehtelematta vuoden parasta aikaa. Tämä loppuviikko kun eletään ihan omassa pienessä kuplassaan, jolloin elämä jäähallin ulkopuolella tuntuu olevan kovin kaukaista. Ja hyvä niin, pieni irtiotto arjesta sallittaneen kerran vuodessa! 

Tapahtumaa ei ole järjestetty vielä kovinkaan montaa vuotta viisipäiväisenä, mutta nyt kansallisten luokkien paljoudesta johtuen pääsemme nauttimaan kilpaurheilusta heti keskiviikosta alkaen. Se ei ainakaan meikäläistä haittaa, sillä voin hyvillä mielin istua katsomossa kuluttamassa punaisia penkkejä myös kansallisten luokkien aikaan. Vähänhän se on tänä vuonna haikeaa, sillä mun piti hypätä keskiviikkona ja torstaina Lucky Winners -luokissa 120cm tasolla muiden noin kolmenkymmenen osallistujan joukossa. Sen sijaan menemme tänään torstaina klinikalle Macon kanssa selvittämään, onko Macolla edessään sairaslomaa, ja jos on, miten pitkä sellainen olisi tiedossa. Tieto on kuitenkin tietämättömyyttä parempaa ainakin tässä kohden, joten pidetään todellakin peukut pystyssä, että olen huomenna aavistuksen viisaampi hevosenomistajana.

Liput tapahtumaan saatu Helsinki Horse Show'lta.



Seurasin keskiviikkona tiiviisti paitsi Amateur Tourilaiset ja poniluokan, myös tuon Lucky Winnersin, jossa munkin piti hypätä. Rata oli yllättävän tekninen, sillä jo heti kakkosesteeltä alkaen piti ratsastaa hieman haastavampi linja kolmannelle pystylle. Muutenkin radalla sai olla rytmiä, jotta tehtävät pystyi suorittamaan sujuvasti. Helpoksi ei siis rataa ensimmäiselle päivälle rakennettu, mutta siltikin voittaja saatiin maaliin puhtaalla suorituksella ja nopealla ajalla. Jäähallilla ratsastaminen on varmasti todella jännittävää, ja nostankin kaikille osallistuville ratsastajille isosti hattua! Ehkä meidät nähdään Macon kanssa paikalla ensi vuonna.

Lupasin kuvata jokaisesta päivästä materiaalia sosiaaliseen mediaan nyt, kun mulla ei ole muuta varsinaista roolia tapahtumassa. On ollut kyllä kummallista vain hengata kavereiden kanssa ja katsella kisoja, sillä vielä pari vuotta sitten olin yhteensä viiden vuoden ajan kansliassa töissä aamusta iltaan joka päivä. Eihän täältä kansliasta ihan hevillä pääse pois, vaan olen yhä linnottautunut koneineni Erjan valtakuntaan paitsi pitääkseni muille seuraa, myös ollakseni niin sanotusti kaiken kisatoiminnan ytimessä. Kanslia on siitä mahtava paikka, että täällä tosiaan näkee ja kuulee kaikenlaista sellaista, mitä ei katsomosta käsin voisi välttämättä tietää. Ja onhan kansliassa toimihenkilöinä vaikuttavat tyypit ihan mahdottoman kivoja kaikki!




Tässäpä siis sen pidemmittä puheitta ensimmäinen video keskiviikolta jokaisen teidän katsottavaksi. Jos joku on tulossa paikalle esimerkiksi viikonloppuna, voit nyt virittäytyä tunnelmaan katsomalla videon ennen saapumistasi. Toivottavasti se viihdyttää ja avaa hieman tapahtumia myös katsomon ulkopuolella! Ja samalla jokainen voi halutessaan esittää toiveita tulevien päivien videoille. Mitä sä haluaisit nähdä ja kuulla Horse Show'sta? Kenen haastattelu olisi kiva lukea blogista tai katsella videolta? Sen verran voin paljastaa, että myöhemmin tällä viikolla haastateltavaksi päätyy ainakin eräs World Cup -ratsastaja, joka on varmasti monen suomalaisen suosikki ;) Samalla koostan eräänlaista tunnelmavideota, jossa ääneen pääsevät niin suomalaiset kuin ulkomaalaisetkin ratsastajat, surevat omaiset, katsojat ja toimihenkilöt. Näitä on niin hauska tehdä. Äh, koko HIHS on hauskaa aikaa. Eipä tässä kannata edes yrittää muuta selitellä.

Ihanaa HIHS-viikkoa sulle! ♥

6 kommenttia

  1. Tosi kiva video =) innolla odotan muita ja toivottavasti Macolla ei ole mitään vakavampaa rikki tms. hmm..Oiskohan ajk se jota haastattelet :D Ja jonkun muunkin suomalaisen ratsastajan haastattelu ois kiva, kuten jonkun kouluratsastajan vaikka et kouluratsastaja olekaan :)

    VastaaPoista
  2. Näistä pääsee hyvin seuraamaan tunnelmaa ennen kun pääsen ite paikalle viikonloppuna! Kiitos siis.

    VastaaPoista
  3. Sähän kävit sillon myös hyppäämässä maastoesteitä, ois hauskaa saaada materiaalia Indoor Eventing ohjelmanumerosta ja erityisesti haastattelu Tuija Rosenqvistista olisi huippu!

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä video ja niin kuin yks aiempi kommentoija sanoi niin hyvin välittyi tuosta tunnelma meillekin jotka ei päästä paikan päälle tällä kertaa :) Toipumista Macolle! <3

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat