#932: Miten huollan varusteeni?

Pystynköhän laskemaan edes kahden käden sormilla, miten usein multa on kysytty varusteistani. Milloin mistäkin: mitä merkkejä käytän, mikä on suosikkini, miten huollan varusteeni ja miten ne ovat niin hyväkuntoisen näköisiä. Nuo kaksi viimeistä kysymystä korreloivat varmasti jotenkin keskenään, joten niputetaan ne yhteen ja tehdään niistä yksi postaus näin joulun alla. Lupasin nimittäin avata hieman sitä, miten pidän huolen omista varusteistani!

Hevosharrastajien joukossa on varmasti tuhansia erilaisia varusteiden huoltajia. On sellaisia, jotka eivät putsaa varusteitaan juuri koskaan ja sellaisia, jotka hinkkaavat niitä jokaisen käyttökerran jälkeen. Suurin osa tietysti sijoittunee tuolle välille, sillä monet tallikaverini ja hevostuttuni putsaavat esimerkiksi kuolaimet jokaisen ratsastukserran jälkeen, mutta eivät putsaa nahkavarusteita saippualla joka päivä. Nämä asiat jakavat varmasti ihmisiä moneen eri kastiin, mutta myös mielipiteitä: toisten mielestä liika putsaaminen kuluttaa varusteita, joten se ei ole hyväksi. Uskon vakaasti siihen, että huonoilla välineillä putsaaminen on varmasti loppujen lopuksi haitaksi mille tahansa varusteelle, mutta järkevällä toiminnalla varusteiden huolto pidentää niiden käyttöikää. Painotan kuitenkin, että nämä kaikki tässäkin postauksessa esitetyt seikat ovat vain omia mielipiteitäni, joten jokaisen oma tehtävä on pohtia, sopivatko ne juuri siihen omaan toimintamalliin.

Lähtökohta mun varusteiden putsaamiselle on se, että taidan olla vähän neuroottinen asian suhteen. Viimeisen vuoden aikana olen kyllä oikeasti löysännyt pipoa paljon, sillä toisinaan superkiireisinä päivinä tai vaikkapa kuumeessa ollessani en välttämättä putsaa suitsia saippualla, jos olen tehnyt sen edellisenä päivänä ja tiedän tekeväni sen kuitenkin seuraavana. Mutta kyllä, joskus näin jopa painajaisen siitä, etten ollut pessyt varusteitani. Tallilla mä olen saanut sellaisen siivousintoilijan maineen, koska kaikki varusteeni tulee olla siististi ja järjestyksessä. Viikkaan joka päivä loimet uudelleen oveen tallityöntekijän jäljiltä, putsaan rehulaarini vähintään harjalla (ja likaisina ollessaan myös saippualla) ja rehusankon huuhtelun jälkeen en enää laita sitä maahan ennen sen säilytyspaikkaan sijoittamista.

Kaikista kuvista kuuluu kiitos Vilmalle! Kuvissa istun hevosen selässä ilman kypärää, mutta kuten useasti sanottu: suosittelen kypärän käyttöä ihan jokaiselle ja sen käyttö on mielestäni äärimmäisen tärkeää. Tässä kuvaustilanteessa mun ei pitänyt mennä hevosen selkään, mutta hetken mielijohteesta sen toteutimme. Käytän kypärää aina ratsastaessani :)

Olen aina halunnut putsata varusteeni myös itse. Jos olen tallilla kaverin kanssa, pyydän heitä hoitamaan hevosen sillä välin, kun huollan varusteet kuntoon. Yleensä kyllä esimerkiksi reissujen jälkeen kylmään itse hevosen jalat, jonka aikana apukäsipari voisi esimerkiksi pestä jo varusteita, mutta haluan tehdä sen itse myöhemmin. Tässäkin kohden musta on muuten tullut nykyään paljon lepsumpi, koska esimerkiksi noin viikko sitten Riders Innin hyppyreissun jälkeen kaverini putsasi osan nahkavarusteistani samalla, kun hoidin muita juttuja tallilla. Mutta nyt mulla onkin tosi hyvä saippua, jolla kuka tahansa osaa putsata varusteen kuin varusteen kunnolla.

Mistä kaikki mun varusteenputsausintoilu on sitten saanut alkunsa? Homma juontaa juurensa niinkin kauas kuin vuosiin 2011 ja 2012, kun olin töissä Stephexillä ja Guttecovenissa. Jokaisen työpäivän päätteeksi pesimme kaikki nahkavarusteet, jokaisen käytön jälkeen suojat ja huovat menivät pesukoneeseen, kaikki loimet oli pakko viikata oviin tietyllä tavalla ja esimerkiksi käytävillä ei saanut olla ainoatakaan purua. Jos joku ihminen oli tarkka siisteydestä, niin Fagerströmin ykköshevosenhoitaja Tiina. Siellä mulle iskostettiin niin syvään päähän se, että asiat on tehtävä tuolla tavalla, että se on jatkunut menestyksekkäästi aina näihin vuosiin saakka. Tämä pätee tosin vain omia varusteitani, sillä ratsastaessani muiden hevosilla en putsaa heidän varusteitaan lähimainkaan samalla tavalla. Toki harjaan suojat hiekasta ja esimerkiksi pyyhkäisen suitset nopeasti, mutta sellainen jynssääminen ei todella edes käväise mielessä.

Huollan ratsastuksen jälkeen kaikki varusteet, jotka ovat silloin olleet käytössä. Suitset ja satulavyö saavat pesun, jonka jälkeen ristitän suitset omalla tavallani kaappiin ja laitan satulavyön satulan päälle. Satulasta harjaan joka kerran jälkeen jalustimet ja putsaan kaikki reunat siten, ettei niissä ole likaa. Jos satulan nahkaosassa on esimerkiksi pölyä, pyyhin sen pyyhkeellä siipien alta jne. Vältän pesemästä satulaa saippualla kovinkaan usein. Satulan päällä käytän aina satulansuojusta.

Suojat ja saappaiden pohjat putsaan aina harjalla, jonka jälkeen pesen saappaat ja suojat satulasaippualla. Säilytän suojat siististi yhdessä korissa ja saappaat omassa laatikossaan vaakatasossa, jotta ne eivät mene nilkoista kasaan. Pesen suojat ja esimerkiksi bootsit pesukoneessa yleensä kerran kuussa. Satulahuovan kopistelen joka käyttökerran jälkeen ja jos se on hikinen, ripustan sen kuivumaan. Muussa tapauksessa käytössä oleva huopa säilytetään satulan päällä. Vaihdan huopaa aina, kun se näyttää sisältä päin likaiselta. Kotikäytössä mulla on yleensä joku normaali huopa, mutta kuvauksia, kisoja ja muita tärkeämpiä tilaisuuksia varten käytän meidän edustushuopia ja suojia. Ne ovat kyllä samoja, mitä käytän muutenkin, mutta vähemmän käytettyjä ja uudempia.

Putsaan raipan ja hanskat ennen kuin laitan ne kaappiin, enkä muutenkaan lähtökohtaisesti pidä mitään tavaroitani, kuten loimia, suojia tai vilttejä maassa. Laitan kypärän päähän ja saappaat jalkaan viimeisenä asiana ennen hevosen selkään menoa ja otan ne pois heti, kun olen saanut hevoselta varusteet pois. Näin vältän sen, että ne sotkeutuisivat muissa tallihommissa. Harjapakin ollessa käytävällä pidän sen kantta aina kiinni, ellen ota sisältä jotain tavaraa, koska en halua sinne joutuvan turhaa likaa. Putsaan aina kaikki harjat kädellä käytön jälkeen, poistan esimerkiksi kaviokoukusta kaiken lian ja nypin harjasta mahdollisesti irronneet jouhet pois. Pesen myös kannukseni joka kerran jälkeen veden alla, myös nahkaremmit. Kannuksien remmit ovat sen verran kuluvaa tavaraa, etten ole kokenut niiden vesipesusta mitään haittaa. 

Nahkavarusteiden pesuun käytän nykyään aina Sporren nahanpuhdistusainetta, joka on tehty luonnollisista ainesosista. Olen käyttänyt valehtematta varmaan kolmeakymmentä eri satulasaippuamerkkiä, ihan niistä kalleimmista halvempiin. Tämän otin käyttöön syksyllä, enkä kyllä suostuisi vaihtamaan pois. Saippuaa kuuluu käyttää siten, että sitä vaahdotetaan märällä sienellä koko nahkaosaan, jonka jälkeen nahka kuivataan puhtaalla pyyhkeellä. Muut satulasaippuat ovat jättäneet mun varusteet vähän tönköiksi ja koviksi, vaikka pinta olisi ollut kiiltävä. Kauhistelin aluksi ajatusta siitä, että nahkaosia pitäisi oikeasti ihan vaahdottaa sillä vedellä, mutta tuo toden totta toimii. Nahka jää todella kiiltäväksi, mutta kuitenkin mattapintaiseksi. Tein joskus sen virheen, että hankasin aina ennen kisoja edellisiä saappaitani silikonisienellä, mikä kulutti nahkaa todella paljon. Se teki nahasta toki säihkyvän kiiltävää, mutta samalla liukasta. Nahkaa ei koskaan saisi putsata sellaisella välineellä, sen jos jokun asian opin edellisestä työpaikastani. 

Tässäpä oli hyvin pähkinänkuoressa kaikki se, miten pidän huolta varusteistani. Myönnetään, että moni pitäisi touhuani neuroottisena, mutta mulle on tärkeää pystyä harrastamaan siistissä ympäristössä. Sen vuoksi olen joskus jättänyt tallikavereillekin viestiä, että siivoaisivat jokainen omat jälkensä rehuhuoneesta. Kaikkien on kivempaa harrastaa yhdessä, kun ympäristö on siisti - eikö totta! Ja hei, jos joku haluaa lukea vanhan postaukseni siitä, miten pesen kypäräni, niin tsekkaas tämä. Siellä on hyvät ohjeet sille, miten kypärästä saa raikkaan tuoksuisen. 

Miten sä huollat varusteesi?

Lue lisää

#931: Vieraileva tähti Macon selässä

Bloggaaminen on kyllä ollut valtavan hieno harrastus tässä kuluneen kuuden vuoden aikana. Kun mietin tätä aikajanaa taaksepäin, en voi kuin ihmetellä, miten moniin kivoihin ihmisiin olen tutustunut blogin kautta: toisiin bloggaajiin, vaikka keneen hevosharrastajaan, yhteistyökumppaneihin ja jopa parhaaseen kaveriini Millaan. Tai no, Millan ja mun tiet ristesivät kisoissa, mutta Milla oli tiennyt mut blogin kautta jo aiemmin ja osasi siksi avata suunsa oikeassa kohdassa. Enpä olisi uskonut, että saan tätä kautta elämääni mukaan ihmisen, joka on kasvanut parissa vuodessa tärkeäksi osaksi sitä, mitä olen nyt. 

Mutta tämä postaus ei koske Millaa, vaan ihan toista henkilöä, johon olen tutustunut blogin kautta: Kultahippuja-blogia pitävää Danielaa. Monille Danielan Goldi-poni taitaa olla tunnetumpi Instagramin puolelta, mikä on ihan ymmärrettävää kyseisen sosiaalisen median alustan trendaavuudesta johtuen. Itse olen tutustunut Danielaan kunnolla vasta ihan viime aikoina, mutta olemme tunteneet toisemme jo vuosia blogihommien parista. En kyllä edes muista, milloin juttelimme ensimmäisen kerran, mutta yksi muistikuva mulla on jostain bloggaajatapaamisesta. Joka tapauksessa, Daniela riensi apuuni Ainon pukuratsastuskisan osallistumisen suhteen ja samalla reissulla heitin idea siitä, että hän tulisi ratsastamaan Macolla kokeilumielessä. Meillä on yhteinen hovikuvaaja Vilma, joka halusi samalla paikalle ottamaan kuvat tapahtumasta, joten sovittiin päiväksi viime viikon perjantai ja laitettiin hommat tuumasta toimeen!

Päiväksi oli sovittu perjantai, mikä tarkoitti iltatalleilua. Olin mennyt tallille itse jo Vilmaa ja Danielaa aiemmin tekemään hevosten ruoat valmiiksi, jotta pääsisimme ajoissa kukin omiin koteihimme viettämään viikonloppua. Kerkesin harjailla Macoa valmiiksi ennen Danielan saapumista, mikä näkyykin hyvin tuolla tekemällämme videolla. Toteutuksellisesti video ei varmasti ole YouTuben parhaimmistoa, mutta ainakin siitä saa pienen käsityksen meidän touhuistamme. Samalla mukana on videoklippejä mun ja Danielan ratsastuksesta, joten pelkkiin kuviin ei tarvitse tyytyä.

Daniela saapui tallillemme sovittuun aikaan, vaikka meinasin jo soitella hänelle, onkohan reitti hukassa. Mä olen nimittäin itse aika huono karttojen kanssa, vaikka koulussa suunnistaminen onnistui ihan kiitettävästi. Autolla ajaessa onnistun aina päätymään väärään paikkaan, mikä on todistettu useammin kuin kerran. Ehkä se on enemmänkin keskittymiskyvystä kuin karttojen tulkitsemistaidoista johtuvaa, kun huomaan ajaneeni oikean risteyksen ohi heti silloin, kun risteys on kohdalla. Lisätään tämä siis to do -listaan seuraavalle vuodelle: opettele ajamaan sinne, minne pitäisi.

Tallireissumme sujui kokonaisuudessaan varsin rennoissa merkeissä. Juttelimme niitä näitä hevosista ja elämästä yleensäkin samalla, kun varustimme hevosia kuntoon, kävelimme alkukäyntejä ja putsasimme varusteita ratsastuksen jälkeen. Halusin hölkätä Macolla hieman alkuun ennen Danielan vuoroa, koska toisinaan ruuna saattaa olla hidas käynnistymään, jos siltä ei osaa heti pyytää tarpeeksi energiaa liikkumiseen. Ymmärtäähän sen hyvin, kun uuden hevosen selkään nousee ensimmäistä kertaa: silloin ei oikein uskalla vaikuttaa mihinkään. Danielalla tässä oli takana vielä pieni muuttuja, jonka nimi on Goldi ja jonka säkärkokeus on 144 senttimetriä. Niin, kun ratsastaa pääosin ponilla, voi olla varma, että noin 30 senttiä isompi hevonen tuntuu hieman erilaiselta ja vaikuttaa myös siihen, miten sillä voi ratsastaa. Mutta Daniela selvisi tästä haasteesta erittäin hyvin, vaikka hän sanoikin, että laukassa tuntuu siltä kuin hevonen leijuisi ilmassa pari minuuttia askelten välillä. Haha, Macolla kun on vielä aika keinuva laukka!

Erityisen ilahtunut olin siitä, miten hyvin Maco toimi vieraan ratsastajan kanssa. Toki sillä on mennyt kouluvalmentajani, estevalmentajani ja esimerkiksi kaverini Milla hyvinkin säännöllisesti kesän aikana, mutta ruuna on osoittautunut todella kiltiksi ja selväjärkiseksi myös muiden ratsastajien kanssa. Se on saanut toimia alkusyksyllä myös esimerkiksi kaksivuotiaan kummipoikani ratsuna, ja he menivät yhdessä jopa puomien yli. Okei, toki olin itse taluttajana, mutta siltikin. Mä niin rakastan tuota hevosta, se on yksi iso pala kultaa.

Linkki videoon.

Danielan ratsastamisen ajan ratsastin samalla Kallella, joka oli mun liikutettavana viikon aikana useampana päivänä omistajan lomaillessa Suomen rajojen ulkopuolella. Meille sattui ihan mahdottoman hauska homma, sillä olemme menossa Kallen omistajan kanssa vain päivän erolla lomalle joulun alla ja vielä samaan paikkaan siten, että hotelliemme välillä on vain kilometrin ero. Ensimmäisen hämmästyksen jälkeen iski kysymys siitä, kuka liikuttaa hevoset tällä välin, mutta onneksi innokkaita on aina olemassa. Vaikka mä kyllä liikutan Kallen enemmän kuin mielelläni, sillä se on todella mukava ratsastaa ja antaa ratsastajalleen myös paljon. Oman kehityksen tämän hevosen kanssa huomaa selvästi, sillä noin vuosi sitten musta tuntui siltä, etten osannut ratsastaa sillä ollenkaan. Nyt sen tavat ja toiminnat tuntee jo paljon paremmin.

Iltamme jatkui Danielan ja Vilman kanssa tallilta läheiseen ravintolaan, jossa istuimme syöden ja jutellen aina siihen saakka, kunnes ravintoloitsija antoi valomerkin puoli kymmenen aikoihin. Pakko sanoa, että ilta oli ainakin omasta mielestäni oikein mukava ja onnistunut - "kollegoita" on niin mukava tavata. Juttua riittää aina, sillä hevosharrastajien piirit ovat loppujen lopuksi niin pienet, että kaikki tuntuvat tuntevan kaikki. Odotan innolla, josko toteutetaan joku vastaava reissu uudelleen tulevaisuudessa. Eihän sitä tiedä, vaikka eksyisin joskus ratsastamaan keltaisella ponilla! 

Onko Goldi-poni teille entuudestaan tuttu? :)

Lue lisää

#930: You're not effective enough

Enpä muista, koska olen viimeksi lähtenyt kirjoittamaan puhdasta kouluvalmennuspostausta. Vaikka se ajatuksena onkin kiinnostanut ihan samalla tavoin kuin estevalmennuksistakin kirjoittaminen, saan harvemmin kuvamateriaalia kouluvalmennuksista. Ja ilman mitään materiaalia on ehkä vähän tylsää yrittää pukea sanoja todeksi. En toki syytä tästä ketään, koska onhan koulutuuppauksen kuvaaminen väkisinkin esteratsastuksen vastaavaa tylsempää - ainakin tällaisen harrastelijatuuppauksen kuvaaminen! Miten se sanonta meneekään maalin kuivumisesta..

Vaikka kouluvalmennuspostauksia ei ole tämän blogin puolella hetkeen näkynyt, olen silti käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti kerran viikossa kouluvalmennuksissa. Toisinaan joku viikko on jäänyt välistä milloin työkiireiden takia, milloin aikataulujen sopimattomuuden vuoksi. Onneksi mulla on maailman parhain luottovalmentaja, jonka kanssa me pystytään katsomaan valmennusaikoja myös todella erikoisiin kellonaikoihin. Omat suosikkiaikani ovat vuosien varsilla olleet ehdottomasti kello 7.00 ja 22.00 alkaneet valmennukset. Vähän sitä extremeä arkeen, hah! Onneksi suurin osa valmennuksista sijoittuu kuitenkin normaalien ihmisten aikoihin, jolloin sekä kuski, että valmentaja ovat ehkä vähän skarpimpana. Itse kun olen luonteeltani sellainen, että valmennus saattaa mennä nopeasti pelkäksi jutteluksi ratsastusmaailman käänteistä. Eikä siinä mitään, ainakin hevonen saa pidemmät välikäynnit ;)

Mulla ei ole tähän hätään kuvia musta ja Macosta koulutunneilla, joten otetaan Kallesta ja musta olevia kuvia reilun kuukauden takaa. Nämä ovat jääneet julkaisematta :) Kuvista kiitos Vilma T.!

Kuten monesti olen sanonutkin, ei meidän kouluvalmennukset estehevosen kanssa ole koskaan olleet sellaista "harjoitellaan sulkua, jotta osataan näyttää oikeaoppista sulkua kouluradalla" -treenaamista. Sen sijaan teemme sulkua parantaaksemme hevosen liikkuvuutta, ratsastettavuutta ja toimintaa ajatellen esteradalla etenemistä. Ja toki treenataaksemme myös ratsastajan eli mun tekemistä hevosen selässä: nopeutta, fiiliksen pohjalta ratsastamista ja lihasmuistin parantamista. Tämä pätee ihan kaikkeen, mitä valmennuksissa teemme. 

Kesän alussa Macon saapuessa Suomeen lähdimme liikkeelle siitä pisteestä, että töitä oli paljon edessä. Niitä on edelleen, sillä tämä polku ei ole koskaan valmis! Paljon ollaan kuitenkin edistytty ratsukkona ja yksilöinä, mikä toivottavasti välittyy sinne ruudun toisellekin puolelle. Kun ratsastaa ja näkee hevosta lähes päivittäin, on välillä vaikeaa huomata sitä kehitystä, mikä meillä on jo tässä vaiheessa tapahtunut. Sille kehitykselle ikään kuin sokaistuu ja tulee miettineeksi, että miksi me ei olla kehitytty tämän enempää. No, paljon hyvää tässä ollaan jo saatu aikaiseksi, joten puolen vuoden treeniin pitäisi olla ihan kohtuullisen tyytyväinen. Samalla tietysti tunnustaen se tosiasia, että monta asiaa on edelleen korjattavana.

Jos mietitään ihan perusratsastuksellisia kehittymiskohtia, ovat suurimmat muutokset tapahtuneet ehdottomasti Macon kantokyvyn osalta. Enkä nyt tarkoita sitä lastia, mitä Maco jaksaa selässään kantaa, vaan faktaa siitä, että ruuna jaksaa liikkua pidempiä pätkiä kootumpana. Se ei enää makaa käden päällä niin paljon kuin kesällä, ellei ratsastaminen unohdu. Yhä edelleen Maco osaa kyllä käyttää tilaisuuden hyväksi ja on varmasti todella painava kädelle, jos ratsastaja sen sallii, mutta se ei enää lähtökohtaisesti roiku ohjilla ratsastuksen alusta loppuun. Se on saanut kantovoimaa myös laukkaan, mikä näkyy vasemman laukan parantumisena. Vielä alkusyksystä vasen laukka tuntui ajoittain jopa nelitahtiselta sen ponnettomuuden vuoksi, mutta nyt siinäkin ollaan päästy suuri harppaus eteenpäin.

Kehitystä on tapahtunut myös tasapainossa ja suoruudessa. Maco ei enää samalla tavoin kaadu ympyrällä sisään tai ulos, vaan se pystyy liikkumaan kaikissa askellajeissa suhteellisen suorana ja tasapainoisena. Se näkyy etenkin ravin laadussa, sillä ruunalta on löytynyt ihan uudenlainen ravi, jossa sen etuosa liikkuu estehevoseksi oikeinkin kivasti. Toki takapää on vielä vähän eri paria ja sen voimattomuus tulee esiin varsinkin liikkeissä, joissa hevosen pitää ottaa takaosaansa ristiin mahan alle (esimerkiksi avotaivutus). Mutta tässä ollaan tultu iso harppaus eteenpäin, koska kesän alussa musta tuntui, että ihan suoralla uralla liikkuessa ravi saattoi tuntua ajoittain epäsymmetriseltä, kun Maco ei liikkunut tasapainossa. Tästähän joku jo kerkesi ht.netissäkin huudella, että hevoseni on rikki, koska se ontuu joka jalkaansa. Nuorten ja vielä keskeneräisten hevosten kanssa kun on välillä ongelmia tasapainon kanssa, mikä heijastuu sitten liikkeiden symmetrisyyteen.

Ihan konkreettinen esimerkki tasapainosta ja Macon oppimiskyvystä on muutamien viikkojen takaa, kun kouluvalmentajani ratsasti Macolla kotona. Olimme edellisellä viikolla treenanneet valmennuksessa vastalaukkaa, tai oikeastaan yrittäneet treenata. Siitä ei tullut mitään, sillä Maco vaihtoi laukan lähes poikkeuksetta kaarevalla linjalla, vaikka olisin yrittänyt miten pitää hevosta oikeassa asennossa. Kouluvalmentajani meni ruunan selkään seuraavalla viikolla ja työsti samaa asiaa. Ongelmaksi osoittautui se, että mä olin antanut Macon nojata mun apuihin, jolloin ruuna ei tietysti kantanut itseään rehellisesti. Sillä ei oltu koskaan aiemmin ainakaan Suomessa tehty vastalaukkaa koko maneesia ympäri myös ympyröitä käyttäen, joten se tarjosi aina vaihtoa, koska se oli sille helpompaa. Kouluvalmentajani osasi tuoda hevosen kaareville linjoille asennossa, jossa hevosen oli helppo suorittaa vastalaukka, eikä hän antanut sen nojata apuihinsa. Ei mennyt kauaakaan, kun Maco suoritti saman ratsastuksen aikana vastalaukkaa kuin vanha tekijä. Seuraavalla viikolla teimme tätä valmennuksessa lopputunnista mun kanssa, eikä laukan suhteen ollut mitään ongelmia edes vasemmassa kierroksessa, joka osoittautui jopa paremmaksi suunnaksi. Pieniä korjauksia, joilla on suuri vaikutus.

Omassa ratsastuksessani olemme korjanneet vaikuttavuutta. Siis sitä, että uskallan oikeasti käyttää niitä apujani silloin, kun sille on tarve. Olen aina pyrkinyt ratsastamaan alitajuntaisesti todella eleettömästi, mutta se ei pidemmän päälle vie ketään eteenpäin. Toki eleettömyys on aina se lopputulos, mutta sinne päästäkseen pitää uskaltaa käyttää käsiä, istuntaa ja jalkoja. Tästä sanottiin mulle ensimmäisen kerran jo vuonna 2012, kun olin töissä hollannissa. "You're not effective enough", totesi eräs hevosenhoitaja liikuttaessani yhtä hevosta. Totesin takaisin, että siksi olen töissä hevosenhoitajana, enkä kilparatsastajana. Vasta nyt viiden vuoden jälkeen ymmärrän oikeasti, mitä tuolla tarkoitettiin: pitää uskaltaa ratsastaa välillä "rumasti" (todella huono sana tähän, mutta ymmärtänette pointin ilman, että ymmärrätte väärin), jotta voi sitten taas olla eleetön. Tällainen mun tasoinen ratsastaja saa aikaan vain huonosti avuilla liikkuvia hevosia, jos yrittää ratsastaa päivästä toiseen tekemättä selässä oikeastaan mitään konkreettista.

Olipahan taas kärjistetysti sanottu, mutta menköön! Ensi vuodelle on valtavasti tekemistä, mutta sitä varten on hetki hengähdettävä ja annettava hevosellekin lomaa kaikesta treenistä. Maco on suorittanut niin hyvällä asenteella ja drivella koko kesän ja syksyn, että se saa nyt joulun aikaan treenilomaa vajaan kahden viikon ajan. Haluaisin, että sillä maastoiltaisiin pari viikkoa putkeen, mutta meidän tallilla se ei valitettavasti ole itsestäänselvyys: pimeillä ajankohdilla en halua maastoon lähteä vilkkaan liikenteen vuoksi. Ja koska olen itse pois Suomesta parisen viikkoa, en halua laittaa ketään muutakaan maastoilemaan. Tästä syystä Maco saa olla kävelytyskoneessa, minkä lisäksi tallimestarimme ohjasajaa tai hölkkäilee sen kanssa sen mukaan, miltä tuntuu. Katsotaan sitä maastoilulomaa sitten vuodenvaihteen jälkeen :)

Mitä konkreettista kehitystä teidän ratsastuksessa on tapahtunut vuonna 2017?

Lue lisää

#929: Mitä Maco syö?

Montakohan kertaa multa on kysytty kuluneen puolen vuoden aikana siitä, mitä Maco syö? Kysymykset ovat tulleet lähes poikkeuksetta kuvaamieni tallipäivien videopostauksien tai Snapchatin MyDay-koosteiden takia, kun olen niissä vilauttanut ohimennen päivän rutiinina sitä, miten teen hevoselleni ruoat. Olen aina lupaillut tämän postauksen toteuttamisen, mutta syystä tai toisesta tekeminen on aina jäänyt ja jäänyt. Mutta nyt mennään itse asiaan!

Oikeastaan syy tälle postauksen karttamiselle on aika selvä: hevosten ruokinta jakaa ihmisten mielipiteitä todella suuresti. Kaiken kaikkiaan olen tainnut tehdä blogiini näiden kuluneiden kuuden vuoden aikana yhteensä ehkä viitisen ruokintaan liittyvää postausta, mikä on aika minimaalinen määrä ottaen huomioon postauksen kokonaismäärän (jonka jokainen voi lukea tämänkin postauksen otsikosta). En koe olevani ruokinnan asiantuntija, enkä siksi halua sellaista kuvaa kenellekään antaa. Toisaalta ruokinta menee vähän samaan kastiin kuin loimitus - toiset haluavat mahdollisimman yksinkertaista ja toiset taas kaikkea mahdollista. Siitähän se soppa syntyykin, kun muutenkin mielipiteitään kärkkäästi puolustavat hevosihmiset alkavat väittelemään asioista. Usein unohtuu, että hevosetkin ovat yksilöitä, eikä kaikki käy kaikille. 

Seitsemäntoista harrastusvuoden aikana on tullut nähtyä yhtä jos toista ruokintatapaa aina pieniltä maalaistalleilta Säyneisen perukoilta kansainvälisen tason myyntihevostalleille Belgiaan asti. Koskaan en ole joutunut pohtimaan omien hevosteni ruokintaa yksin, vaan sitä on ollut miettimässä valmentajani tai joku muu alan ammattilainen. Esimerkiksi Champin ruokinnan suhteen kysyin apua eläinlääkäreiltä ja monilta mahahaavahevosten omistajilta, jonka jälkeen saimme suunniteltua sellaisen ruokinnan, joka tuntui sopivan hevoselle hyvin. Ja ainakin omaan silmääni ruuna näytti ulospäin hyvältä, sillä se oli pyöreä, kiiltäväkarvainen ja eloisa. Ruokinta kun puhuttaa muutenkin nykyään esimerkiksi hevosten ylipainon osalta, sillä moni maassamme oleva harrastehevonen on jo liian lihava. Champin kohdalla kävimme ajoittain siinä rajalla, että se oli jo turhankin mörssäri. Vuosi taisi olla 2015 eli juuri silloin, kun sen mahahaavaa hoidettiin akuuteimpana.

Postaus tehty osittain yhteistyössä St. Hippolytin kanssa.

Macon kanssa lähdin ruokintakuvioihin niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Koska olin ilman hevosta viitisen kuukautta Champin ollessa Saksassa, ehdin hävittää suurimman osan rehuista muille tallikavereilleni. Champin kanssa olin mennyt ajoittain vähän neuroottiseksi ruokinnan osalta, sillä syötin sille mahaystävällisiä rehuja, mahahaavalääkettä ja ties mitä ennaltaehkäisevää lisäravinnetta, jonka toimivuutta voimme todeta vain omien kokemustemme perusteella. Kun olimme saaneet varmistuksen uuden hevosen hankinnasta, aloin tietysti heti pohtimaan uusia rehuvaihtoehtoja. Halusin tällä kertaa mahdollisimman yksinkertaisen ja helpon yhdistelmän, joka toimisi pitkällä aikavälillä harrastekilpahevosella. Ja kuten arvata saattaa, on rehuvalikoimaa maassamme pilvin pimein, joten valinta ei todellakaan ollut helppo.

Kesällä Macon saavuttua sain yhteydenoton St. Hippolytillä aikoinaan työskennelleeltä Eiralta, joka tarjosi mahdollisuutta ilmaiseen ruokintasuunnitteluun. Palvelu on St. Hippolytin oma, kaikille maksuton ruokintasuunnittelu, jonka pohjalta suunnitellaan juuri omalle hevoselle sopiva ruokinta kyseisen merkin rehuilla. Nykyään Eira ei enää ole St. Hippolytin palveluksessa, mutta käsittääkseni joku toinen tekee vastaavia suunnitelmia edelleen. Olin kuullut St. Hippolytistä paljon hyvää, joten päätin tarttua tilaisuuteen ja saada ammattilaisen näkökulman sopivaa ruokintaa ajatellen. Eira kun on yliopistotasolla juuri hevosen ruokintaan perehtynyt ja paljon luentoja ympäri Suomen pitänyt spesialisti, joka on suunnitellut myös monen kilpailevan ja menestyvän ravurin ruokinnan uusiksi. Kävin myös kuuntelemassa yhden hänen pitämän ruokintaluennon alkusyksystä, mikä tuki paremmin kuin hyvin sitä, mitä halusin hevosen ruokinnalta: simppeliä, mutta järkevää kokonaisuutta.

Eira kävi meidän kotitallillamme tutustumassa Macoon, jonka lisäksi halusin ottaa tuolloin ruunasta myös verikokeet. Maco oli kesällä vähän sulkeutuneen oloinen Suomeen saapuessaan, eikä sillä tuntunut olevan kamalasti puhtia. Sopiva kuvaus tälle olisi ehkä se, että koko hevonen tuntui olevan kropastaan tukossa. Ei jumissa lihaksistaan, vaan syötetty tukkoon. Tätäkin on vaikea kuvailla, mutta ehkä joku saa ajatuksesta kiinni. Halusin Macoon enemmän sitä positiivista eloisuutta, massaa ja jaksamista ilman turhaa energiaa. Tätä ei tietysti saada aikaan pelkällä ruokinnalla, mutta oikea ruokinta tukee asiassa valtavasti. Tiedän monta hevosta, jotka ovat ihan tukossa esimerkiski suuren väkirehumäärän takia niin, etteivät ne koskaan hikoile kovassakaan treenissä. 

Niinpä lähdimme rakentamaan Macon ruoan St. Hippolytin rehujen pohjalta. Sain Eiralta ensimmäisen säkin mysliä ja kivennäistä ilmaiseksi, mutta sen jälkeen olen syöttänyt rehuja Macolle omasta pussistani maksaen nyt noin puolen vuoden ajan. Vaikka St. Hippolytin rehut ovat pussihinnaltaan esimerkiksi Racingia kalliimpia, on niiden syöttömäärät todella paljon pienempiä. Esimerkiksi Racingin Selectediä olisi pitänyt syöttää Champille (joka on Macoa pienempi hevonen) ohjeistuksen mukaan 4-6 litraa päivässä, mutta St. Hippolytin Struktur E -mysliä Maco syö noin 1,5 litraa päivässä. Se onkin ruunan päärehuja hyvän heinän lisäksi. Mysli on jaettu kolmelle päiväannokselle aamuun, alkuiltaan ja yöruokinnalle. Heinää Maco saa neljästi päivässä eli kolmen edellä mainitun kerran lisäksi myös päivällä. 

Struktur E valikoitui meidän päärehuksi sen vuoksi, että se on tarkoitettu nimenomaan suoritushevosille energianlähteeksi. Kokemuksien mukaan se ei tuo hevosille turhaa energiaa, vaan nimeomaan vapauttaa energiaa tasaisesti. Rehu on todellakin luonnonmukaista, sillä se esimerkiksi sisältää 30 eri yrttiä, suojaa vatsan ja suoliston limakalvoja ja stimuloi ihon aineenvaihduntaa. Rehussa on korkea energiapitoisuus, mutta kohtuullinen tärkkelys. Entisen mahahaavahevosen omistajana en halunnut ottaa käyttöön rehua, jonka tärkkelysarvot olisivat taivaissa. Tästäkin rehusta olisi ollut tarjolla vielä matalatärkkelyksisempi versio, mutta tulimme siihen tulokseen, että Saksan arvoille tottuneelle hevoselle Struktur E olisi parempi vaihtoehto.

Perinteisen energiarehun lisäksi halusin jonkun rehun, johon voisin sekoittaa lisäravinteet, kuten kivennäisen, suolan ja msm:n. Tähän tarpeeseen valitsin samalta merkiltä Irish Mashin, joka on varmasti monelle hevosen ruokintaan perehtyneelle tuttu. Kyseessä on siis mash, jota voi käyttää hevosen juomisen lisäämiseen, vatsan hyvinvoinnista huolehtimiseen tai vaikka palautumisen tukemiseen. Annan tätä Macolle joka päivä puoli litraa siten, että sekoitan joukkoon muut lisäravinteet ja teen tästä ikään kuin puuron. Toisinaan annan mashia myös juomaveteen sekoitettuna parantamaan juomista, koska yksi kourallinen tätä riittää helposti ainakin Macon kohdalla saamaan yhden ämpärillisen vettä alas hevosen suusta.

Tässäpä pieni ennen-jälkeen kuvakatsaus Macoon. Kuvien välissä aikaa noin 4kk :)

Kivennäiseksi valikoitui kahdesta St. Hippolytin vaihtoehdosta voimakkaampi eli Gemüse-kivennäinen, joka sekin luonnonmukaisena tuotteena sisältää kaikki tärkeät kivennäis- ja hivenaineet ja aminohapot oikeassa suhteessa. Tätä olen syöttänyt Macolle yhden mitallisen päivässä. St. Hippolytiltä olen vielä erikseen hankkinut Makor-nimisen täydennysrehun, joka on magnesiumia, e-vitamiinia ja yrttejä sisältävä valmiste. Meidän hieroja suositteli antamaan hevoselle magnesiumia lihaksien palautumista ajatellen, joten tuo oli siltä osin järkevä valinta. Haluan syöttää hevoselle kaikki rehut mahdollisimman pitkälti samalta valmistajalta, koska silloin vältetään myös ns. liiallinen päällekäisyys. 

Puuron Maco saa aina liikutuksen jälkeen. Kivennäisen, mashin ja magnesium-lisän lisäksi siihen tulee merisuolaa, msm:ää ja kurkumaa. Kurkumasta kerron myöhemmin lisää, mutta sitäkin olen syöttänyt Macolle nyt elokuusta lähtien nivelten hyvinvointia tukeakseni. Ja tokihan puuroon tulee myös vettä, jota laitan yleensä ihan koko ämpärin täyteen. Sillä tavalla saan taas vähän lisää nestettä hevosen suusta alas, mikä ei näin talviaikaan ole koskaan pahitteeksi. Niin monta kertaa kuulee ähkytarinoita, että sitä pyrkii välttämään viimeiseen asti.

Tällainen on Macon ruokinta ollut kesästä asti eli käytännössä siitä lähtien, kun se on mulle tullut. En tiedä mikä vaikuttaa mihinkin, mutta Macosta on tullut paljon energisempi ratsastaessa, olematta kuitenkaan villi. Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut hevosen olemuksessa, sillä siitä on tullut paljon avoimempi ja eloisampi. Se ei ole enää samalla tavalla sulkeutunut ja tukkoisen oloinen, vaan se ottaa paljon enemmän kontaktia ympäristöönsä ja osallistuu kaikkeen tekemiseen. Tähän vaikuttaa varmasti paljon myös se, että hevosta on huomioitu eri tavalla sen ollessa Suomessa - Saksassa kun hevosia oli samalla tallilla useampi sata, eikä silloin ehditä kohdella myytäviä hevosia "yksilöinä". 

Mä olen ollut todella tyytyväinen Macon nykyiseen ruokintaan, enkä näe mitään syytä, miksi mun pitäisi vaihtaa toisenlaiseen systeemiin. St. Hippolytin rehuja saa monesti paikasta ympäri Suomen, mutta mä itse ostan ne Just Dressagelta, joka on sponssannut mua muutenkin vuosien aikana. Joskus pohdin ääneen yhdelle Havensin rehuja välittävälle ammattiratsastajalle, josko kokeilisin Havensin Gastroa Macolle, mutta ratsastaja onneksi totesi hyvin seuraavaa: "jos sä olet tyytyväinen nykyiseen ruokintaan, niin älä vaihda. Ei kannata vaihtaa ruokia vain siksi, että joku toinen merkki tai tuote on nyt suosittu muiden keskuudessa." Niin, näinhän se on. Mitä sitä hyvää vaihtamaan. Hänellä ei ollut mitään tekemistä St. Hippolytin rehujen kanssa, joten tämä toteamus oli pois hänen mahdollisesta tienestistään. Siksi arvostin suuresti sitä rehellisyyttä, joka tuon ihmisen suusta kuului.

Onko sulla kokemuksia St. Hippolytin rehuista?

Millä periaatteella rakennat hevosesi ruokinnan?

Lue lisää