#749: MyDay - kävin hevoshuutokaupassa!

Päivät kiirehtivät huomaamatta eteenpäin ja kuinka ollakaan, yhtäkkiä en ole päivittänyt blogia ikuisuuteen. Tai siltä se ainakin tuntuu, nyt kun kesäkuussa ollaan päästy vihdoin takaisin siihen normaalin postaustahdin pariin. Mä olen kuitenkin juossut pää kolmantena jalkana paikasta toiseen, nukkunut ihan liian vähän ja palauttanut opiskelujututkin viimeisillä minuuteilla, joten aikaa ei tosiaan ole jäänyt yhtään ylimääräistä. Tsempataan tästä nyt kuitenkin!

On tehty, vaikka ja mitä. Kuunneltu teidän kappale-ehdotuksia monen tunnin verran etsien samalla niihin sopivia kuvia (on muuten operaatio, pakko sanoa!), kuvattu yhtä jos toista videota, käyty haastattelemassa valtavan reipasta ja lahjakasta junioriesteratsastajaa, kokeiltu uutta valmentajaa estepuolella, tuupattu tutun kouluvalmentajan silmien alla ja lusittu viimeinen työpäivä ennen lomaa. Näin jälkikäteen mietittynä ihmettelen, mihin olen saanut kulutettua kaiken ajan, sillä mitään konkreettista en ole saanut aikaiseksi. Välillä näinkin - elämästä pitää osata nauttia hetkessä :) 

Lauantaina päätin kuitenkin kuvata teille paljon toivotun MyDayn, sillä suuntasin kulkuni ensimmäistä kertaa koskaan hevoshuutokauppaan. Tällä kertaa matkassa oltiin ihan katsojan roolissa, mutta olihan tuo hauska kokemus ja hyvää viihdettä itse kullekin. Edes sateinen sää ei päässyt haittaamaan tunnelmaa, sillä saimme nauttia keikkataukoaan viettävän Jenni Vartiaisen akustisesta esiintymisestä sähköjen ollessa poikki koko paikkakunnalta. Olipahan kokemus, täytyy ihailla tuota taitoa ottaa yleisö haltuun noinkin intiimissä esiintymistilanteessa. 

Mutta nyt tämän videon pariin! Mä en selitä sen enempää, sillä joudutte katselemaan pärstääni useamman minuutin ajan aina videon alusta sen loppuun saakka. Mukana on toki myös niitä hevosia, joten ihan pelkäksi selitykseksi ei tuo videokaan onneksi mene. Hevoshuutokaupan lisäksi videolla vilahtaa myös pukuratsastukseen osallistuneita ratsukoita ratsastuskeskus Ainon päättäjäisistä, ihana ystäväni Milla sekä liuta muita ennestään tämän blogin puolella tuttuja tai tuntemattomia kaksi- ja nelijalkaisia. Loput näettekin painamalla toistonappia ja säätämällä videon laadun HD:ksi, sillä kerrankin siihen on mahdollisuus panostettuani kuvausvarusteisiin. Allekirjoittanut lähtee nyt nukkumaan ja kuittaamaan univelkoja, joita on ehtinyt kertyä ihan liikaa yhden silmäparin kannettavaksi. Kuulemisiin!

Ladyt yhteiskuvassa ;)

Linkki videoon.

Lue lisää

#748: Takaisin estevalmennuksien pariin!

Tiistaina koitti se kauan odotettu päivä, kun kapusin hevosen selkään suuntana estevalmennus. Päätin tuossa äsken ihan piruuttani katsoa, koska olen viimeksi ollut kunnon estevalmennuksessa: tällainen päivämäärä löytyy jostain huhtikuun puolen välin tienoilta. Tässä välissä olen kyllä hypännyt kotona muutaman kerran itsekseni eri hevosilla, mutta kerrat ovat laskettavissa yhden käden sormilla. 

Ajallisesti ajateltuna tuo jakso on hirveän pitkä - lähes kaksi kuukautta - mutta näin jälkikäteen katsottuna aika meni todella nopeasti. Pääsin ajattelemaan asioita eri näkökulmalta ja panostamaan kunnolla sileäntreeniin. Kyseenalaistin omaa tapaani toimia ja näin, miten eri ihminen tekee ratkaisuja hevoseni selässä. Edelleenkään en ole täysin selvillä vesillä ajatuksieni kanssa, mutta kerron niistä sitten lisää, kunhan olen saanut jäsenneltyä asioita johonkin suuntaan. Selvää on kuitenkin se, että mun on löydettävä joku tietty systeemi, jolla toimia. Mulla on nyt tarjolla niin monia erilaisia vaihtoehtoja, tunnen olevani jollain tapaa tyhjän päällä. Suuria päätöksiä edessä, jotka eivät suinkaan liity hevosen vaihtamiseen.

Mutta ei tyhjiä lauseita sen enempää! Paluu takaisin valmennuksien pariin tapahtui kenenkäs muun kuin jo entuudestaan tutun Niclas Aromaan opeissa. Nikke saapui tallillemme pitämään valmennuksia yhden päivän ajaksi aina Saksasta asti, joten pitihän tuo tilanne hyödyntää. Olemme saaneet Champin kanssa kyseiseltä valmentajalta ihan älyttömän paljon neuvoja tekemiseen esimerkiksi toissa talvena, jolloin tuo pomppiminen tapahtui esteradalla poikkeuksetta, oli tilanne hallissa tai ulkona. Lähdin valmennukseen melkoisen jännittyneenä, sillä pelkäsin mokaavani kaiken oman taukoni takia. Toisaalta koin, ettei mulla ollut mitään menetettävää. Valmennuksiinhan mennään korjaamaan virheitä ja saamaan neuvoja, ei esittämään muille sitä, mitä osaa. Tai toki sitäkin, parhaansa on aina yritettävä, mutta tilanne eroaa esimerkiksi kisoista monella tavalla.

Ensimmäiset neljä kuvaa ovat videokaappauksia, loput kuvat sitten itse ottamiani seuraavan ryhmän porukasta :) 

Jokin Niclaksen valmennuksissa saa mut aina kovin rauhalliseksi. Ehkä se on tapa opettaa, ken tietää? Joissain muissa valmennuksissa mulla on pakottava tarve onnistua, minkä vuoksi jännityn koko kropastani ja alan paineistamaan hevosta. Nikke painottaa jatkuvasti rauhallisuutta, rentoutta ja luottamusta esteiden välissä. Toki hevosen tulee olla aktiivinen ja sitä saa tarpeen mukaan käskeä reilustikin, mutta paineistaminen ja turha säätäminen tekee hommasta ihan kamalan vaikeaa syöden sekä hevosen, että ratsastajan itseluottamusta.

Nikke oli ilmeisen perillä meidän tämän vuoden kuviosta: hallikausi oli mennyt paremmin kuin koskaan ja sen jälkeen alkoi alamäki. Hän totesi heti valmennuksen alkuun, että tänään en saanut ratsastaa paineella. Ei haitannut, vaikka hevonen olisi kieltänyt muutamaankin otteeseen, mutta sitä ei saanut paineistaa esteitä kohden. Mun piti antaa sen laukata vapaammin, ilman puskemista. Luottaa siihen, että se menee. Ja jos ei mene, tilanne korjataan sen mukaan. Toisin sanottuna en siis saanut ratsastaa hevoseen painetta varmuuden vuoksi, vaan mun piti pystyä lähestymään esteitä pienemmässäkin laukassa, paremmin takaosa aktiivisena ja ajatuksella siitä, että hevonen pystyisi rentoutumaan niskastaan esteitä kohden. 

Champin ilme esteitä kohden valmennuksen alussa oli melko epäluuloinen. Se kyllä imi esteille ihan hyvin, mutta se oli todella ylhäällä ja alakaula jännittyneenä, vähän epävarmana. Ei siis mitenkään normaalista poikkeavana, mutta Nikke halusi sitä vanhaan tuttuun tapaan rennommaksi, paremmin takaosalle ja luottavaisemmaksi. Ihan kuten esimerkiksi Pantsu valmennuksissaan on meidän kohdalla tehnyt. Aloitimmekin tunnin tulemalla puomilta pystylle siten, että väliin piti tehdä kolme pientä laukka-askelta kahden sujuvamman askeleen sijaan. Ensimmäisen kerran jälkeen sain ajatuksesta kiinni: hevosen piti olla tarpeeksi takaosansa päällä, jotta se mahtui väliin edes sen suuntaisesti. Kerran töpeksin lähestymisen kokonaan, jolloin Champ pudotti raville jo puomia ennen, eikä tietenkään lähtenyt tällaisen sähellyksen jälkeen hyppyyn. Nikke sanoikin, että mikäli mulla käy tuollainen virhe, kannattaa mun kääntää hevonen pois esteeltä ja ottaa uusi lähestyminen. Treeneissä se ei haittaa, sillä hevosta ei kannata tehdä epävarmaksi tuomalla sitä tarkoituksella huonoilla lähestymisillä.

Paikalla oli myös valmennuksen laadunvalvoja ;)

Puhuimme valmennuksen aikana ja sen jälkeen paljon meidän tilanteesta. Champin pomppimiseen voidaan nähdä ratkaisuna kahta koulukuntaa: niitä, jotka tekevät homman läpi väkivallalla sekä niitä, jotka ratkaisevat tilanteen muuten. Niken sanojen mukaan Champ on niin laadukas hevonen ollen kuitenkin samalla tarvittaessa jätkä, että mikäli sitä alkaa potkimaan, paineistamaan ja tappelemaan sen kanssa, ei se lopulta mene enää yhtään mihinkään. Jos hevonen sikailee, sitä saa toki komentaa, mutta paineen on loputtava heti sen jälkeen. Esteitä pitää pystyä lähestymään rennosti, kaarteissa pitää pystyä rentoutumaan. Jos on hevosen kimpussa koko ajan, ei se ihan oikeasti mene mihinkään. Toisilla hevosilla silkka pakottaminen voi onnistua, toiset eivät kestä sitä ollenkaan.

Ongelmat pitää siis lähteä korjaamaan sillä ajatuksella, että niitä ei saa edes muodostua. Hevosen pitää olla niin rento ja avuilla, että sen ei tarvitse protestoida. Jos ratsastan itse huonoon etäisyyteen esimerkiksi puskemalla askeleen pois ja hevonen kieltää, mun pitää estää ohimeno, tuoda hevonen esteen eteen, tehdä voltti ja lähestyä uudelleen. Ei taputtaa hevosta, vaikka virhe olisi omani, vaan nollata tilanne ja tulla uudelleen. Tai jos se kieltää pitkälle vedelle (jota hyppäsimme valmennuksessa myös), hevonen pitää tuoda esteen eteen, tehdä voltti kerran tai pari käynnissä sen edessä ja tulla uudelleen. Jalka kiinni, käsi matalana, istunta tiiviinä. Ei maiskutusta, ei raippaa, ei huitomista. Toki, jos hevonen kieltää ihan tavalliselle esteelle toistuvasti turhaan (jota ei onneksi nyt käynyt), sitä saa komentaa isommin. Mutta sekin pitää tehdä järkevästi ja niin, että sillä on joku tarkoitus.

Linkki videoon.

Ylipäänsä koko valmennuksen ajan sain kommenttia siitä, että mun pitäisi olla hiljaa. Ei saa maiskuttaa - hevonen pitää osata jättää yksin. Suurin ongelma mulla tällä hetkellä onkin se, että tieto on lisännyt tuskaa. Vielä kolme vuotta sitten osasin vain matkustaa kyydissä, jolloin hevonen meni ilman ongelmia. Nyt, kun periaatteessa tiedän, mitä mun pitäisi tehdä, teen ihan liikaa ja koko ajan jotain. Se häiritsee hevosta, eikä se siksi halua mennä esteille. Ei, koska todennäköisesti teen esteillä jotain väärin, se pääsee helpommalla, kun ei mene lähelle. Näin siis kisoissa. Herkkää hevosta pitäisi osata myös olla ratsastamatta.

Tulimme valmennuksessa kaikkia radan osia aluksi ihan matalina ja lopuksi esteet olivat noin 110cm korkeudessa, joku saattoi olla isompikin. Epävarmuus omasta tekemisestä helpotti toistojen avulla ja lopussa mulla oli jälleen varsin rento fiilis. Vaikka lähestymisten kanssa oli ajoittain ongelmia, sain kuitenkin pääosin ratsastettua tilanteet loppuun asti ja tehtyä päätöksiä. Mulle oli henkisesti hirveän tärkeää päästä nyt valmennukseen ja nähdä se, miten toimin itse Champin kanssa. Ensi viikko on viimeinen treeniviikko ennen tulevaa lomaamme, jonka jälkeen palaamme treeniin vähitellen heinäkuun puolen välin tienoilla. Silloin edessä on uudet kuviot ja toivon, että homma lähtee pelittämään systeemin vakiintuessa tulokselliseen suuntaan :)

Minkä tyyppisillä hevosilla sinä ratsastat? Herkillä, kuumilla,

laiskemmilla vai jollain ihan muulla?

Lue lisää

#747: Kiitoksien aika

Nyt taitaa olla kiitoksien aika. Monet ovat povanneet, että blogien aika alkaa pikkuhiljaa olemaan ohi. Ehkä sellaisenaan kyllä, ken tietää, mutta limittyessään osaksi muuta sosiaalisen median kenttää, ei välttämättä. Parhaillaan olevan kuukauden aikana olen kirjoittanut paljon analyyttisiä postauksia haastaen samalla itseäni ja kyseenalaistanut omaa tapaani toimia bloggaajana. En osaa sanoa, miten tämä on näkynyt teille lukijoille, mutta ainakin itse olen ilahtunut aktiivisuudestanne.

Kesäkuun postauksien kommenttikentissä on käyty vilkasta keskustelua maastoilun tärkeydestä, tulevaisuuden tavoitteista ja ratsastajan kunnosta. On jaettu omia kokemuksia, tsempattu muita ja neuvottu toimimaan toisin. Oltu pääosin hyvin asiallisia ja ennen kaikkea, kirjoitettu niin analyyttisiä vastauksia postauksiini, että ihan itseänikin kummastuttaa. Tällaista on se vuorovaikutteisuus, josta olen aina haaveillut ja kaivannut blogien pariin. Aitoa halua keskustella ja kertoa omia kokemuksiaan.

En sano, etteivätkö ne usein esiintyvät "kiva postaus"-kommentit ilahduttaisi kirjoittajaa. Voi kyllä, nekin saavat hymyn huulille. Mutta sellaiset kommentit, jotka herättävät ajattelemaan, tarjoavat myös blogia pitävälle valtavasti enemmän. Ei tällaisten kommenttien tarvitse olla aina minkäänlaisia neuvoja sisältäviä, vaan kyse voi olla puhtaasti samanlaisten kokemusten jakamisesta. Tieto siitä, että samojen asioiden parissa pyörii muitakin todellisia ihmisiä, on aina jollain tapaa helpottavaa. 

Kiitos. Kiitos siitä, että olette olleet aktiivisia ja jakaneet mietteitänne blogiini. Arvostan tätä ihan älyttömästi, sillä tiedän, ettei pitkän kommentin kirjoittaminen ole aina itsestäänselvyys! Kommenttikenttän aktiivisuuden lisäksi myös niin sanotut hiljaiset lukijat ovat olleet aktiivisia, sillä esimerkiksi ratsastajan kuntoa käsittelevä postaus nousi hetkessä kaikkien aikojen luetuimpien postauksieni kärkisijalle. Sanattomaksi vetää, vaikka niitä sanoja tähän pitäisi jotenkin saada.

Mutta se tästä tunteilusta, otetaan tähän väliin vähän kevyempiä aiheita. Viime aikoina olen kiinnittänyt erityisen paljon huomiota siihen, miten hyvin erilaiset laulujen sanat ja laulut sopivat kuviin, joita olen ottanut hevosten parissa tai joissa itse esiinnyn hevostellessani. Mulle tuli mieleen hauska ajatus, jota haluaisin kokeilla. Laittakaahan tulemaan tähän postaukseen ehdotuksia erilaisita kappaleista, joista haluaisitte nähdä kuvan! Siis ideana olisi, että kirjoittaisitte jonkun biisin, jota kuvastavan kuvan julkaisen kappaleen nimen ja linkin yhteydessä (jokainen voi sitten kuunnella ja todeta, onko tuo sopiva valinta). Tai jos haluaa, että etsin jonkun tietyn kohdan jostain tietystä kappaleesta, voi sen tietyn kohdan mainita erikseen. 

Lupaan kaivaa kaikki vanhat valokuvani esille ja julkaista blogissa pääosin sellaisia kuvia, joita täällä ei ole koskaan aiemmin nähty! Luvassa on hauskoja, tunteellisia ja vakavamielisiäkin kuvia - riippuen ihan siitä, millaisia aiheita te kappaleiden avulla haluatte esiin tuoda. Nyt sana on vapaa :)

Ja vielä kerran: kiitos.

Lue lisää

#746: Valmennusta, aikaa ja asennetta

Haluan olla mahdollisimman rehellinen kertoessani mietteitäni hevosmaailman parista, joten tämä postaus tulee sisältämään melkoista ajatusvirtaa. Aivojeni toimintakyky lähentelee tällä hetkellä nollaa, mutta halu kirjoittamiselle on valtava. Jollain tapaa on terapeuttista purkaa ajatuksiaan sanoiksi, vaikkei kokonaisuudesta tulisi sekametelisoppaa kummoisempaa tekelettä. Niin tai näin, nyt sitä mennään!

Sen kummemmin kiertelemättä, suoraan asiaan. Tänään oli vuorossa se päivä, kun Champ pääsi ammattilaisen kanssa kisoihin testaamaan sitä, miten se käyttäytyy osaavan kuskin kanssa kisaradalla. Asioita kaunistelematta voin todeta, että eihän se hyvin mennyt. Champ jäi molemmissa luokissaan pomppimaan kulmaan tai vesihaudan taakse samalla tavalla, jota se teki mun kanssa viime kisoissa Ainossa - ja mitä se teki viime vuoden ulkokaudella. En moiti ratsastajaa millään tasolla, sillä hän teki sen, mitä tehtävissä sillä hetkellä oli. Hyvin vähän, sillä nämä korjaukset lähtevät ihan muualta.

Tällä hetkellä mulla on tosi kaksijakoinen fiilis. Suurin tunne on valtava henkinen pettymys ja väsymys. Monet kaverini yrittivät lohduttaa sanomalla, että nyt sain varmistuksen sille, ettei vika voi olla kokonaan omassa tekemisessäni kisaradan aikana, sillä Champ teki saman temppuilun myös ammattilaisen käsissä. Toisaalta tuollaiseen ajatukseen uskominen on ongelmien vähättelyä, sillä asia ei todellakaan ole noin mustavalkoinen. Syy, miksi hevonen ei toimi edes ammattilaisen kanssa ulkokisoissa, johtuu alkujaan itsestäni. Siitä, että olen ratsastanut hevoseni huonosti, eikä se vastaa apuihin halutulla tavalla. Se on oppinut, että tekemällä stopin ja jäämällä pomppimaan kulmaan, ei siihen pysty vaikuttamaan. Toki sitä voisi raipottaa, potkia ja hakata sydämensä kyllyydestä tällaisissa tilanteissa, mutta ei se olisi hevosen kannalta oikein. Nuo tilanteet pitäisi pystyä ratkaisemaan jo ennen kuin niitä edes pääsee tapahtumaan.

Kaikki postauksen kuvat c. Salla Salminen, kiitos!

Joku varmasti ajattelee samaa kuin viime syksynä, jolloin sama episodi tapahtui aluemestaruuksien yhteydessä: hevonen on varmasti kipeä jostain, kun se tekee tuollaista. Se on kuitenkin hypännyt hallikauden paremmin kuin koskaan aiemmin mun kanssa, tekee kaiken hyvin kotona ja pääosin hyvin myös ulkopuolisissa treeneissä. Se on kisaverryttelyssä hyvä. Olen oppinut tuntemaan hevoseni näiden kolmen ja puolen vuoden aikana sen verran hyvin, että tunnen selkään sen, ettei vika ole siinä. Voisin toki kuskata sitä klinikoilla ja etsimällä etsiä vikoja, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että hevonen on ratsastettu huonosti omasta toimestani. Olisi helppoa piikittää varmuuden vuoksi jotain niveltä ja uskotella itselleen, että kohta kaikki on paremmin. Viime vuoden kokemuksella voin sanoa, että ei ole. Muutoksen tulee tapahtua omaan ratsastukseeni.

Ja sillä tiellä olemme tälläkin hetkellä. Masentavaa, sillä vaikka aloitimme pohtimaan uutta otetta ratsastukseeni tänä keväänä, eivät tulokset tietenkään näy kuukauden jälkeen. Toki Champ on ainakin omasta mielestäni tällä hetkellä paljon paremmin pohkeen edessä, mutta ei niin merkittävästi, että se heijastuisi kaikkeen tekemiseen. Se on luonteeltaan äärimmäisen viisas, mutta samalla hieman laiska ja jätkämäinen hevonen. Se tietää, milloin siltä vaaditaan ja milloin se pääsee asioista helpommalla. Se ei ole tyhmä, mikä tuo mulle haasteita ratsastajana - mun on oltava itse viisaampi kuin hevoseni. Helpommin sanottu kuin tehty!

Tämän päivän kisareissu toi mulle paljon ajateltavaa. Sain varmistuksen sille, että nyt mun on tehtävä töitä kahta kauheammin. Koska hevosellakin on rajallinen määrä hyppyjä, tulee jokainen hyppykerta käyttää ajatuksella. Jokainen ratsastuskerta on tehtävä ajatuksen kanssa: mitä haluan saavuttaa, miksi haluan saatuvuttaa ja millä tavoin aion tavoitteet saavuttaa. Toki ratsastuksessa pitää säilyä se vaihtelevuus eli maastoilu, vapaapäivät, juoksuttaminen tai mikä ikinä meidän viikko-ohjelmaan on noin muutenkin kuulunut. Mutta ne ratsastuspäivät, ne itsenäisetkin: niissä tulee olla ajatusta.

Kisapaikalla moni tuli kommentoimaan mulle Champin possuilua ratojen jälkeen. "Se on hieno, mutta se on ihan sika." Ilmeisesti ruunan ulkonäkö jää hyvin ihmisten mieleen, sillä moni on seurannut sen tekemistä hallikaudella ja tykästynyt siihen kovasti. Eräskin valmentaja tuli juttelemaan mulle toisen startin jälkeen kysellen, onko Champ mun hevonen. Hän kertoi aluksi mielipiteitään Champin pomppimisesta ja totesi, että tarvitsisin hevosen, joka olisi helpompi ratsastaa, mikäli haluaisin päästä kehittymään kilparatsastajana. Hän sanoi, että mikäli haluan hyvän, mutta helpomman hevosen, hän voi ottaa Champin vaihdossa itselleen tai voin myydä sen hänelle sellaisenaan. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, sillä eräs toinenkin Suomen kärkiratsastaja on ilmaissut mielenkiintonsa Champia kohtaan.

Enhän mä ole luopumassa hevosestani, sillä se on mun perheenjäsen. Rakas sellainen! Mutta eihän sitä pienelle mielelleen mitään mahda, kun huomaan ajattelevani asiaa järjellä: tilannetta, jossa mulla olisi hevonen, jolla pääsisin hyppäämään vaivatta 120cm-luokkia ja mahdollisesti isompaa. Huolimatta siitä, onko kyseessä halli- vai ulkokausi. Ilman pelkoa siitä, päästäänkö me tänäänkään lähtölinjan yli, saati maaliin asti. Täysin rationaalisesti ajateltuna vaihto helpompaan hevoseen olisi kilparatsastajan uran kannalta järkevää. Tekisi mieli käydä katsomassa tarjolla olevia hevosia, ihan vain mielenkiinnon vuoksi.

Mutta enhän mä halua kilpailla ammatikseni. Haluan toki kehittyä ratsastajana, myös kilparatsastajana, mutta jos se vaatii sitä, että hakkaan päätä seinään useamman vuoden, on se varmasti lopulta sen arvoista. Jos tulen joskus pääsemään 130cm-luokan maaliin Champin kanssa puhtaalla ja siistillä nollaradalla, voin luvata, että kaikki se nähty vaiva on ollut sen arvoista. Toisaalta tuntuu vieraalta edes ajatella tilannetta, jossa näkisin Champin kisaavan jonkun muun omistuksessa. Ei siksi, että en kestäisi nähdä sen tekevän paremmin toisen kanssa - sehän olisi pelkästään hienoa, jos ja kun hevonen suorittaisi isompia luokkia vaivatta. Mutta se tunne, että olen luopunut jostain mulle äärimmäisen rakkaasta varsin itsekkäistä syistä, sitä en halua edes kuvitella.

Huomaan kompensoivani epäonnistunutta ratsastustani muilla elämän osa-alueilla. Olen luonteeltani suorittaja ja haluan tehdä asiat hyvin. Vaikka olen nukkunut viimeiset kolme yötä vain muutamaa tuntia yössä, nostattanut sen vuoksi lämpöä, eikä ääntäkään lähde enää kuin pihauksen verran, lähdin kisapäivän jälkeen lenkille. Tein esseen. Laadin maanantain luennolle esitelmän valmiiksi. Siivosin taloamme. Kun olen epäonnistunut hevoseni ratsastettavuuden kanssa, piiskaan itseäni muuten. Tunnen olevani hyvä ihminen, kun olen jaksanut hoitaa kaiken tunnollisesti tallilla, urheillut ja vielä opiskellut kesäloman aikana silloin, kun muut opiskelijakaverini viettävät lomaa. Ihan sairasta! Ahkera saa ja pitääkin olla, mutta eihän kukaan voi olla täydellinen. Jos epäonnistun, ei mun pitäisi yrittää korvata sitä tekemällä jotain muuta kahta kovemmin.

Kyllä me vielä noustaan!

Tässä video siitä, miten ihana hevonen mulla on. Eihän tuosta voi luopua ♥

Tulevalla viikolla mulla on kaksi estevalmennusta, joten pääsen toden teolla takaisin hommiin esteidenkin parissa. Vaikka haluaisin edelleen, että ammattilainen ratkoisi ongelmia Champin kanssa, vaatisi se sitä, että hevonen menisi kokopäiväisesti hänen ratsastettavakseen. Se ei taas kehitä mua ratsastajana, joten ainoa vaihtoehto taitaa olla se, että opettelen kaiken itse. Vaikka se veisi aikaa, voimia ja hermoja. Tahkoan vaikka koko kesän pieniä seurakisoja, joissa saan jäädä mahdollisten hylättyjen suoritusten jälkeen treenaamaan rataa kertaalleen. Uskon itseeni ja siihen, että joskus onnistun tekemään oikeita ratkaisuja. Se vaatii hyvää valmennusta, asennetta ja aikaa.

Ensi viikon jälkeen meille on tulossa pakollinen kesäloma, sillä lähden juhannusviikolla pois kotoa ja siitä seuraavat kaksi viikkoa vietämme Champin kanssa Itä-Suomessa maastoillen. Varsinaiset treenit jatkuvat siis vasta heinäkuun toisella viikolla, jolloin pääsemme paneutumaan ongelmiin toivottavasti jälleen hieman levänneinä. Uskon, että puolentoista viikon höntsäilyloma tekee hyvää paitsi itselleni, myös Champille. Jos meistä ei kisakentille tänä kesänä ole, ainakin me osataan nauttia hetkestä ja siitä, mitä kesällä on meille annettavana! Nyt siirryn takaisin koulutehtävien pariin, jonka jälkeen annan itselleni luvan mennä nukkumaan pitkät yöunet ennen seuraavan aamun aikaista herätystä. Nauttikaa viikonlopusta, jokainen tahollanne ♥

Onko lukijoiden joukossa muita suorittaja-luonteisia ihmisiä? :)

Lue lisää