#748: Takaisin estevalmennuksien pariin!

Tiistaina koitti se kauan odotettu päivä, kun kapusin hevosen selkään suuntana estevalmennus. Päätin tuossa äsken ihan piruuttani katsoa, koska olen viimeksi ollut kunnon estevalmennuksessa: tällainen päivämäärä löytyy jostain huhtikuun puolen välin tienoilta. Tässä välissä olen kyllä hypännyt kotona muutaman kerran itsekseni eri hevosilla, mutta kerrat ovat laskettavissa yhden käden sormilla. 

Ajallisesti ajateltuna tuo jakso on hirveän pitkä - lähes kaksi kuukautta - mutta näin jälkikäteen katsottuna aika meni todella nopeasti. Pääsin ajattelemaan asioita eri näkökulmalta ja panostamaan kunnolla sileäntreeniin. Kyseenalaistin omaa tapaani toimia ja näin, miten eri ihminen tekee ratkaisuja hevoseni selässä. Edelleenkään en ole täysin selvillä vesillä ajatuksieni kanssa, mutta kerron niistä sitten lisää, kunhan olen saanut jäsenneltyä asioita johonkin suuntaan. Selvää on kuitenkin se, että mun on löydettävä joku tietty systeemi, jolla toimia. Mulla on nyt tarjolla niin monia erilaisia vaihtoehtoja, tunnen olevani jollain tapaa tyhjän päällä. Suuria päätöksiä edessä, jotka eivät suinkaan liity hevosen vaihtamiseen.

Mutta ei tyhjiä lauseita sen enempää! Paluu takaisin valmennuksien pariin tapahtui kenenkäs muun kuin jo entuudestaan tutun Niclas Aromaan opeissa. Nikke saapui tallillemme pitämään valmennuksia yhden päivän ajaksi aina Saksasta asti, joten pitihän tuo tilanne hyödyntää. Olemme saaneet Champin kanssa kyseiseltä valmentajalta ihan älyttömän paljon neuvoja tekemiseen esimerkiksi toissa talvena, jolloin tuo pomppiminen tapahtui esteradalla poikkeuksetta, oli tilanne hallissa tai ulkona. Lähdin valmennukseen melkoisen jännittyneenä, sillä pelkäsin mokaavani kaiken oman taukoni takia. Toisaalta koin, ettei mulla ollut mitään menetettävää. Valmennuksiinhan mennään korjaamaan virheitä ja saamaan neuvoja, ei esittämään muille sitä, mitä osaa. Tai toki sitäkin, parhaansa on aina yritettävä, mutta tilanne eroaa esimerkiksi kisoista monella tavalla.

Ensimmäiset neljä kuvaa ovat videokaappauksia, loput kuvat sitten itse ottamiani seuraavan ryhmän porukasta :) 

Jokin Niclaksen valmennuksissa saa mut aina kovin rauhalliseksi. Ehkä se on tapa opettaa, ken tietää? Joissain muissa valmennuksissa mulla on pakottava tarve onnistua, minkä vuoksi jännityn koko kropastani ja alan paineistamaan hevosta. Nikke painottaa jatkuvasti rauhallisuutta, rentoutta ja luottamusta esteiden välissä. Toki hevosen tulee olla aktiivinen ja sitä saa tarpeen mukaan käskeä reilustikin, mutta paineistaminen ja turha säätäminen tekee hommasta ihan kamalan vaikeaa syöden sekä hevosen, että ratsastajan itseluottamusta.

Nikke oli ilmeisen perillä meidän tämän vuoden kuviosta: hallikausi oli mennyt paremmin kuin koskaan ja sen jälkeen alkoi alamäki. Hän totesi heti valmennuksen alkuun, että tänään en saanut ratsastaa paineella. Ei haitannut, vaikka hevonen olisi kieltänyt muutamaankin otteeseen, mutta sitä ei saanut paineistaa esteitä kohden. Mun piti antaa sen laukata vapaammin, ilman puskemista. Luottaa siihen, että se menee. Ja jos ei mene, tilanne korjataan sen mukaan. Toisin sanottuna en siis saanut ratsastaa hevoseen painetta varmuuden vuoksi, vaan mun piti pystyä lähestymään esteitä pienemmässäkin laukassa, paremmin takaosa aktiivisena ja ajatuksella siitä, että hevonen pystyisi rentoutumaan niskastaan esteitä kohden. 

Champin ilme esteitä kohden valmennuksen alussa oli melko epäluuloinen. Se kyllä imi esteille ihan hyvin, mutta se oli todella ylhäällä ja alakaula jännittyneenä, vähän epävarmana. Ei siis mitenkään normaalista poikkeavana, mutta Nikke halusi sitä vanhaan tuttuun tapaan rennommaksi, paremmin takaosalle ja luottavaisemmaksi. Ihan kuten esimerkiksi Pantsu valmennuksissaan on meidän kohdalla tehnyt. Aloitimmekin tunnin tulemalla puomilta pystylle siten, että väliin piti tehdä kolme pientä laukka-askelta kahden sujuvamman askeleen sijaan. Ensimmäisen kerran jälkeen sain ajatuksesta kiinni: hevosen piti olla tarpeeksi takaosansa päällä, jotta se mahtui väliin edes sen suuntaisesti. Kerran töpeksin lähestymisen kokonaan, jolloin Champ pudotti raville jo puomia ennen, eikä tietenkään lähtenyt tällaisen sähellyksen jälkeen hyppyyn. Nikke sanoikin, että mikäli mulla käy tuollainen virhe, kannattaa mun kääntää hevonen pois esteeltä ja ottaa uusi lähestyminen. Treeneissä se ei haittaa, sillä hevosta ei kannata tehdä epävarmaksi tuomalla sitä tarkoituksella huonoilla lähestymisillä.

Paikalla oli myös valmennuksen laadunvalvoja ;)

Puhuimme valmennuksen aikana ja sen jälkeen paljon meidän tilanteesta. Champin pomppimiseen voidaan nähdä ratkaisuna kahta koulukuntaa: niitä, jotka tekevät homman läpi väkivallalla sekä niitä, jotka ratkaisevat tilanteen muuten. Niken sanojen mukaan Champ on niin laadukas hevonen ollen kuitenkin samalla tarvittaessa jätkä, että mikäli sitä alkaa potkimaan, paineistamaan ja tappelemaan sen kanssa, ei se lopulta mene enää yhtään mihinkään. Jos hevonen sikailee, sitä saa toki komentaa, mutta paineen on loputtava heti sen jälkeen. Esteitä pitää pystyä lähestymään rennosti, kaarteissa pitää pystyä rentoutumaan. Jos on hevosen kimpussa koko ajan, ei se ihan oikeasti mene mihinkään. Toisilla hevosilla silkka pakottaminen voi onnistua, toiset eivät kestä sitä ollenkaan.

Ongelmat pitää siis lähteä korjaamaan sillä ajatuksella, että niitä ei saa edes muodostua. Hevosen pitää olla niin rento ja avuilla, että sen ei tarvitse protestoida. Jos ratsastan itse huonoon etäisyyteen esimerkiksi puskemalla askeleen pois ja hevonen kieltää, mun pitää estää ohimeno, tuoda hevonen esteen eteen, tehdä voltti ja lähestyä uudelleen. Ei taputtaa hevosta, vaikka virhe olisi omani, vaan nollata tilanne ja tulla uudelleen. Tai jos se kieltää pitkälle vedelle (jota hyppäsimme valmennuksessa myös), hevonen pitää tuoda esteen eteen, tehdä voltti kerran tai pari käynnissä sen edessä ja tulla uudelleen. Jalka kiinni, käsi matalana, istunta tiiviinä. Ei maiskutusta, ei raippaa, ei huitomista. Toki, jos hevonen kieltää ihan tavalliselle esteelle toistuvasti turhaan (jota ei onneksi nyt käynyt), sitä saa komentaa isommin. Mutta sekin pitää tehdä järkevästi ja niin, että sillä on joku tarkoitus.

Linkki videoon.

Ylipäänsä koko valmennuksen ajan sain kommenttia siitä, että mun pitäisi olla hiljaa. Ei saa maiskuttaa - hevonen pitää osata jättää yksin. Suurin ongelma mulla tällä hetkellä onkin se, että tieto on lisännyt tuskaa. Vielä kolme vuotta sitten osasin vain matkustaa kyydissä, jolloin hevonen meni ilman ongelmia. Nyt, kun periaatteessa tiedän, mitä mun pitäisi tehdä, teen ihan liikaa ja koko ajan jotain. Se häiritsee hevosta, eikä se siksi halua mennä esteille. Ei, koska todennäköisesti teen esteillä jotain väärin, se pääsee helpommalla, kun ei mene lähelle. Näin siis kisoissa. Herkkää hevosta pitäisi osata myös olla ratsastamatta.

Tulimme valmennuksessa kaikkia radan osia aluksi ihan matalina ja lopuksi esteet olivat noin 110cm korkeudessa, joku saattoi olla isompikin. Epävarmuus omasta tekemisestä helpotti toistojen avulla ja lopussa mulla oli jälleen varsin rento fiilis. Vaikka lähestymisten kanssa oli ajoittain ongelmia, sain kuitenkin pääosin ratsastettua tilanteet loppuun asti ja tehtyä päätöksiä. Mulle oli henkisesti hirveän tärkeää päästä nyt valmennukseen ja nähdä se, miten toimin itse Champin kanssa. Ensi viikko on viimeinen treeniviikko ennen tulevaa lomaamme, jonka jälkeen palaamme treeniin vähitellen heinäkuun puolen välin tienoilla. Silloin edessä on uudet kuviot ja toivon, että homma lähtee pelittämään systeemin vakiintuessa tulokselliseen suuntaan :)

Minkä tyyppisillä hevosilla sinä ratsastat? Herkillä, kuumilla,

laiskemmilla vai jollain ihan muulla?