tiistai 8. toukokuuta 2018

#973: Miten menee?

Tuntuupa hassulta kirjoittaa pitkästä aikaa jotain ihan ajatuksen kanssa tänne blogiin. Kuten jo kauan aikaa sitten kerroin, oli mulla ihan tietoinen paussi isommasta sosiaalisen median sisälläntuotannosta opiskelukiireiden vuoksi tässä keväällä. En ole julkaissut videoita youtubeen (edes niitä valmiiksi kuvattuja), kirjoittanut blogiin mitään ihmeellistä tai oikeastaan edes hirveästi panostanut esimerkiksi Instagramiin. Kamera on pysynyt visusti kaapissa ja odottanut kiireettömämpiä päiviä. Nyt voin vihdoin huokaista helpotuksesta ja kertoa, että mun opiskelut on tältä kertaa kokonaisuudessaan paketissa. Seuraavan kerran avaan koulukirjat syyskuussa.

Ajattelin, että ennen varsinaista tavalliseen blogirytmiin palaamista olisi kiva ottaa pieni hetki sille, mitä kaikkea tässä kuukauden aikana on oikeastaan tapahtunut. Oikeastaan musta tuntuu, etten ole päässyt päivittelemään tänne syvällisemmin mitään koko vuonna! Niin paljon kaikkea on tapahtunut, että kirjoittamista on vaikea aloittaa mistään. Pahoittelen siis jo etukäteen tätä mahdottoman vaikeaselkoista postausta, josta varmaan huokuu läpi sellainen elämänmyönteinen helpotus siitä, että selvisin hengissä ajoittain melko työläältäkin tuntuneesta keväästä.

Lähdetään liikkeelle siitä faktasta, että palautin mun gradun lauantaina eli kaksi päivää ennen deadlinea. Sitä on varmasti vaikea ymmärtää, mutta yksi opiskelujuttu onnistui viemään mun ajasta todella suuren osan näin keväällä. Lähes kaikki muut maisteriseminaarini ryhmäläiset tekivät gradua olematta samalla töissä, eikä meidän ryhmästä silti graduaan palauttanut kuin viitisen opiskelijaa muiden siirtäessä palautusta syksylle. Voitte kuvitella, miten onnellinen olen nyt. Mun Julkaisen, siis olen -otsikolla kulkeva gradu on pituudeltaan noin sata sivua, ja saan siitä arvosanan kesäkuun puolessa välissä. Samalla juhlistan valmistujaisiani kandin papereiden osalta. Syksylle opintoja jää muutama hassu maisterivaiheen kurssi, joiden lisäksi aloitan lukemaan sosiaalipsykologiaa perus- ja aineopintojen verran. On se opiskelu sen verran kivaa, että sitä haluaa jatkaa vielä tovin.

Kuvia sieltä täältä. Nämä postauksen kuvat on kuvattu pari viikkoa sitten koulu- ja estevalmennuksista. :)

Sairastuin viime viikolla ensimmäistä kertaa moneen vuoteen kunnon tautiin, joka pakotti mut keskiviikkoillasta perjantaihin vuodelepoon korkean kuumeen vuoksi. Kuume ei laskenut edes lääkkeillä, ja kun nielemisestä tuli tuskallista perjantaina, lähdin käymään lääkärissä. Syyksi selvisi korvatulehdus. Nyt syön antibiootteja ja olen elämäni voimissa. Kahden päivän paikallaanolo ja syömättömyys veivät kyllä hyvin kaikki voimat, ja sunnuntainen maastolenkki (ja ensimmäinen liikuntasuoritus edes kevyesti) tuntui jälkikäteen melkoisen raskaalta. Lauantaina onnistuin heittämään pesupallon suoraan silmääni siten, että näen oikealla silmällä harmaan alueen silmän ollessa samalla todella kipeä sitä liikuttaessa. Nyt silmää seurataan lääkärin toimesta, toivottavasti se palautuisi normaaliksi pian. Oikea jalkapöytäni on ottanut osumaa, ja kävely sattuu joka askeleella. Kuulemma mahdollinen hiusmurtuma, jolle ei voi tehdä mitään. Että välillä sitä voi tuntea olonsa melkolailla mukiloiduksi!

Maastolenkit ovat meille nyt arkea, sillä Maco on parin tai jopa kolmen viikon lomalla toukokuussa. Tarkoituksena on antaa ruunan lihaksistolle huilia nyt, kun se on joutunut tekemään nelisen kuukautta töitä putkeen ilman kunnon paussia. Väsymyksen näki ruunan koko olemuksessa, sillä vaikka se suoritti ihan hyvin ja oli ihan pirteä oma itsensä, huomasi muutoksen esimerkiksi sen suoruudessa ja suorittamisessa noin ylipäänsä. Se ei ollut ihan niin terävä hypyissään ja palautuminen kesti normaalia pidempään. Onneksi otan hevosestani aina puolen vuoden välein laajan verenkuvan, jossa arvoja voi verrata edellisiin. Macon veriarvot olivat täysin normaalit, joten mitään viruksia tai esimerkiksi alhaista hemoglobiinia ei tarvitse pelätä. Tulimme Jyläksen kanssa siihen tulokseen, että juoksutan ja maastoilen Macon kanssa nyt parisen viikkoa ja katson sitten uudelleen, miltä tilanne rupeaa näyttämään.




Nyt meidän lomaa on takana viikon verran, eikä elämä voisi rullata mukavammin. Lämpimät säät sattuivat juuri tähän väliin, mikä tuo omalta osaltaan hevosille muutoksen arkeen: kuumuutta ei päivästä puutu, mikä voi viedä viimeisetkin energiat hevosista. Kävimme Macon kanssa kahtena päivänä putkeen puolentoista tunnin maastolenkin, ja toisena päivänä Maco oli melkein kolmen kilometrin laukkaspurttauksen jälkeen ihan vaahdossa. Tekee kyllä hyvää koko kropalle päästä venymään - ja ennen kaikkea mielelle päästä tuulettumaan! Meillä on ihan mahtavia tyyppejä tallissa, jotka lähtevät mielellään maastoon mukaan, ja siksi maastoilu onkin huippukivaa. Seuraavan kerran mennään varmaankin viikonloppuna, tässä välissä ruuna saa kävellä kävelytyskoneessa ja juosta liinassa.

Sunnuntaina Maco täytti virallisesti kahdeksan vuotta. Juhlistimme päivää juurikin maastossa ja nautiskelemalla kevään ensimmäisiä vihreitä. Oikeastaan ihan ensimmäiset kunnolliset ruohotupsut päätyivät suuhun jo päivää aiemmin, kun olin kävelyttämässä ruunaa kentällä muiden estetunnin seassa. Oli lämmin ilta, ja olin juuri palauttanut gradun. Mieli oli kevyenä. Maco tallusteli rennosti narun päässä, itse yritin pysyä vauhdissa vielä hieman kuumeisena. Siinäpä keksin sitten pompata ruunan kyytiin ilman varusteita, pelkkä riimu ohjausvälineenä. Maco on niin kiltti! Se kääntyi pienestäkin istunta-avusta voltille, pysähtyi tai vaihtoi suuntaa. Väisteltiin hyppääviä hevosia käynnissä ja ravissa oikein näppärästi. Lopulta päätin lähteä kentältä pois ja päädyin syöttelemään ruunaa tarhojen viereen edelleen selässä istuskellen. Siitä sitten ratsastettiin talliin asti rennosti köpötellen. Mä niin pidän tuosta hevosesta, se on kuin ihmisen mieli sille päälle sattuessaan.

Tämän kuun ohjelma on vielä auki, koska en osaa tarkalleen sanoa, milloin palaan Macon kanssa kunnon treenin pariin. Alustava suunnitelmani oli, että hyppäisin Solbackassa 20.5. kilpaa, mutta todennäköisesti palaan treeneihin vasta kyseisenä viikonloppuna. Siinä meillä olisikin viikko aikaa ratsastaa ruuna avuille (ja kuski myös, koska taukoahan tämä on myös allekirjoittaneelle) suunnata hyppäämään Korpikylään kansallisia luokkia. Toisaalta kuun viimeisellä viikolla on kaksipäiväiset Juulian treenit, joihin haluaisin ehdottomasti osallistua. Sen vuoksi edellisenä viikonloppuna tuntuisi hassulta hypätä kilpaa, varsinkaan tauon jälkeen. Pitää vähän miettiä, miten tässä tullaan kisakalenteri toteuttamaan. Hyvin todennäköistä on, että pidän toukokuun kokonaan kisataukoa ja palaan kisojen pariin vasta kesäkuun ensimmäisellä viikolla. 



Kun hevonen on lomalla, joutuu ratsastaja töihin sitten jotenkin muuten. Eihän tässä laiskottelemaan rueta! Meillä on kämppikseni kanssa tavoitteena käydä salilla kesän läpi kolmesta neljään kertaa viikossa ja hankkia ihan oikeat lihakset syksyyn mennessä. Niin, se tarkoittaa muutakin kuin sitä kymmennen kilometrin juoksemista matolla. Tämä haaste piti aloittaa jo viime viikolla, mutta sairastumiseni takia se jäi tähän viikkoon. Aloittaminen on aina hankalinta, mutta kyllä siitä vielä rutiini tulee. Mulla on muutenkin paljon parempi fiilis omasta hyvinvoinnistani nyt, kun olen ollut seitsemän kuukautta herkkulakossa. Ei tee mieli karkkia, jäätelöä, sipsejä tai muuta vastaavaa. Syön säännöllisesti ja kroppa kiittää. Tavoitteena on olla herkkulakossa vuoden ajan, mutta en näe syytä, miksen voisi jatkaa tätä pidempäänkin. 

Ensi viikolla olemme toteuttamassa pitkästä aikaa vähän erikoisempia kuvauksia hevosten kanssa, mutta niistä kuulette lisää lähempänä. Sanotaan vaikka näin, että koskaan aiemmin en ole kuskannut hevosta kuvausta varten paikasta toiseen! Viikonloppuna olisi kiva kuvailla muutenkin, mutta katsotaan, mitä tässä keksii. Torstaina ajattelin repäistä sen verran, että pesen trailerini ja teen siitä juttua tänne, ihan yleisön pyynnöstä. Rästissä on kamala kasa kaikkea toteutettavaa videomateriaalia, mutta onneksi on koko kesä aikaa! Tiedä sitä, mihin tässä vielä päätyy :)

Aurinkoa just sun päivään - toivottavasti sulle kuuluu hyvää <3
Lue lisää

maanantai 30. huhtikuuta 2018

#972: Se on vihdoin täällä!

Viime viikonloppuna pääsin näkemään ensimmäistä kertaa ystäväni Millan uuden varsan, joka näki päivänvalon ensimmäistä kertaa sunnuntaina. Reipas ja terve tammavarsa syntyi maailmaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, ja näin kummitätinä riensin paikalle heti sunnuntaiaamusta. Voi että, miten suloinen nelijalkainen karsinassa odottikaan!

Otin pienokaisesta heti alkuun muutamia kuvia, joita en kuitenkaan ehtinyt muokkaamaan sen kummemmin. Halusin kuitenkin tulla jakamaan nämä kuvat teille ja toivottaa samalla kaikille aivan mahtavaa vappua! Varsakuumehan tässä nousee näitä kuvia katsellessa. Ja kuten kuvista voi huomata, maistui vastasyntyneelle ruokakin oikein hyvin. Tuota varsan touhuamista oli hauska seurata hetken aikaa, sillä vasta muutamia tunteja vanhalla hevosella ei oikein ollut vielä hallintaa omasta kropastaan. Välillä pienokainen yritti ravistella päätään, mutta meinasi samalla kaatua, kun keskittyminen seisomista varten herpaantui. On nuo ihan mainioita! Nyt vaan odotellaan, että vauva pääsee pihalle emänsä kanssa - siitä se riemu vasta alkaa.

Ihanaa vappua teille :)











Lue lisää

tiistai 24. huhtikuuta 2018

#971: Ulkokausi alkoi puhtaalla radalla

Meidän ulkokausi alkoi viikonloppuna ratsastuskeskus Ainossa, kun lähdimme kilpailemaan isolla ulkokentällä pidemmän hallikauden päätteeksi. Kaikkialla hallikausi ei tosin vielä ole loppunut, ja tällä viikolla monet kilpailevat vielä kertaalleen Ypäjällä hallikisoissa. Me kuitenkin päätettiin jättää maneesin neljät seinät taaksemme ja suunnata katse kohti kesää ja kärpäsiä - toivottavasti aurinkoista sellaista! 

Ulkokauden avaus on aina jännä paikka. Champin kanssa olin melkoisessa paniikissa mennessäni hallista pihalle, sillä ruuna hyppäsi syystä tai toisesta aina paremmin maneesissa. Treenasimme estevalmennuksia ulkona usein montakin viikkoa ennen varsinaista kisakauden avausta, mutta tällä kertaa otin Macon kanssa uuden vaihteen päälle ja päätin lähteä kisakentille neljän ulkoratsastuksen jälkeen. Ajattelin, että nykyinen ratsuni on sen verran lungi tapaus, ettei se välitä olosuhteiden muutoksista sen kummemmin suuntaan tai toiseen. Ilolla kuuntelin kavereideni selityksiä siitä, miten ulkoilma on tuonut hevosista esiin varsinaisen riemun, ja ratsastukset ovat sujuneet enemmän ja vähemmän vauhdikkaasti. Macolla tätä piirrettä ei ole juuri ollut, vaikka se oli ehkä vähän normaaliakin pidempi. Ei siis riemuloikkia tältä hevoselta, vaikka sellaisia toisinaan toivoisi. Maastossa sen sijaan ollaan menty senkin edestä pomppuloikkaa, mikä on saanut vedet valumaan silmistä nauramisen saattelemana. 

Kerkesimme treenata ulkokentällä esteitä kahtena päivänä ennen kilpailuja, joista ensimmäinen tapahtui viikko sitten sunnuntaina Stall Solbackassa. Valmennus itsessään ei mennyt mitenkään kehuttavasti, sillä oli ihan hukassa - tai siltä se ainakin tuntui. Muokkaamme tällä hetkellä ratsastustani vähän erilaiseen suuntaan esimerkiksi ihan sillä, että mun pitäisi pystyä istumaan satulaan sen jalustimilla killumisen sijaan. Lantio eteen, vatsalihakset töihin ja keskivartalo hallintaan. Enemmän jalkaa ja vähemmän kättä. Pidäte, jota seuraa hellitys. Hypyn jälkeen yksi askel kevyesti, seuraavalla satulaan, kolmannella tasapainotus, neljännellä jo valmiina kohti seuraavaa estettä. Ymmärrätte varmaan, miten paljon tuollainen ajattelu vaatii omaa keskittymistäni, koska vaikka tästä on mulle sanottu viimeiset reilun kahden vuoden ajan, olen vasta nyt konkreettisesti ymmärtänyt tavan, jolla saan tehtyä muutoksia. 

Kaikki postauksen kuvat c. Oona Pitkonen, Oona Pitkonen Photography - kiitos!


Olin sunnuntain treenien jälkeen todella pettynyt omaan ratsastukseeni, koska kaksi edellistä Ypäjän jälkeistä valmennusta menivät enemmän ja vähemmän säätämiseksi. Joku ehkä syyttäisi hevosta - "liian villi", "liian väsynyt" - mutta todellisuudessahan vika on aina satula päällä. Ainakin 90 prosenttia ratsastuskerroista. En ehkä keskittynyt tarpeeksi tai ratsastin liikaa. Tämän huonomman fiiliksen vuoksi pidimme vielä viime viikon keskiviikkona kavalettitunnin, jossa teimme kahden kavaletin avulla töitä ympyrällä siirtymisten ja kontrollin kanssa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan  (moniin viikkoihin) mulla oli sellainen olo, että pystyin ratsastamaan tehtävän aikana jokaisen askeleen omilla avuillani ilman, että joudun kuitenkaan vahtimaan hevosta. Jätin sen yksin, ja se teki mitä pyysin. 

Torstaina kävimme vielä kouluvalmennuksessa, ensimmäistä kertaa sitten helmikuun. Mietin ääneen, mitenköhän meidän käy ulkokentällä 120cm luokassa, kun olimme treenanneet pienessä laukassa koko viikon kavaleteilla ja sileällä. Ajattelin jo kauhuskenaariota, jossa lähden ratsastamaan liikaa eteen, jolloin Maco jää pitkäksi ja vahvaksi edestä. Tai vaihtoehtoisesti tilannetta, jossa ratsastan koko radan takaperin. Käytännössä siis kuvaukset molemmista radoistani Ypäjältä! Olisin halunnut hypätä alle yhden 110cm luokan ulkona, mutta valitettavasti luokkina noissa kisoissa olivat 105cm ja 110/120cm, jossa korkeus piti valita itse. Valmentajan kehotuksesta menin sitten sen pelkän 120cm, mikä näin jälkikäteen ajateltuna oli hyvä valinta. Esteet itsessään kun ovat pienen tuntuisia, varsinkin noin valtavalla ulkokentällä.

Tällaista alustusta kisoja varten siis. Voitte uskoa, etten lähtenyt kauhean itsevarmana matkaan. Olimme kisapaikalla Sannin kanssa hyvissä ajoin, koska luokkaamme oli myöhästetty parinkymmenen minuutin verran. Ulkona oli aika ikävä sää, vettä satoi vähitellen ja aurinko oli mennyt kokonaan pilven taakse. Eipä tarvinnut riisua takkeja pois, ja hevosellakin oli villaloimen lisäksi toppaloimi päällä alkukäynneissä. Hetken jo mietin, että liekkö hevosparat jäätyvät verryttelyn aikana, kun kävelyä tuli väkisinkin pitkähkön verryttelyajan vuoksi.

Verryttelin siis luokan alusta asti, koska kyseessä oli ainoa luokka meille koko viikonloppuna. Tein alkuun ihan ravi-laukka -työskentelyä ja yritin saada Macon kevyeksi kädelle siinä kuitenkaan kovinkaan hyvin onnistumatta. Verryttelyhypyt otin pitkän kaavan mukaan siten, että tein ensin useamman hypyn pienelle pystylle, jonka jälkeen kävelin hetken, hyppäsin taas pystyä hieman isompana ja kävelin taas ennen okserille siirtymistä. Viimeisenä juuri ennen omaa rataani hyppäsin yhden vähän isomman okserin, jonka jälkeen siirryin radalle odottamaan omaa vuoroani. Meitä sai olla kentällä starttivuorossa olevan lisäksi kaksi ratsukkoa, joten odotteluaika kisakentän puolella kävi lopulta pitkäksi. Kävelin ensimmäisen ratsukon ajan pitkin ohjin, ja edeltävän ratsukon vuoron aikana laukkailin kentällä yrittäen saada laukkaan hieman nyansseja. Maco tuntui hyvältä ja rennolta.




Rata oli kokonaisuudessaan oikein helppo, ja esteiden välissä oli aikaa järjestäytyä uudelleen ennen seuraavaa tehtävää. Valikoin itselleni kohdat, joiden jälkeen tarkistin kaiken olevan kunnossa: muistan hengittää, muistan istua satulassa ja laukkaan tarpeeksi rytmissä. Hymyillä, että rentoudun. Sitten radalle! Ensimmäinen este oli okseri diagonaalilla, joka meni ilman ongelmia, kakkoselle tulin kaarteesta ulos ihan mukiinmenevästi, ja muistin jopa ratsastaa tarpeeksi pitkän tien leikkaamatta kaarretta. Kolmas este oli pysty linjalla kakkosesteen kanssa, mutta en laskenut tälle mitään askelmäärää sen ollessa kuitenkin yli seitsemän askelta. Maco tuli oikein hyvin takaisin kakkosesteen jälkeen, joten jäin melko kauas kolmannelta esteeltä. Muistan, että laitoin pohkeen kiinni askeleen ennen hyppyä ja toivoin, että ruuna selvittäisi homman kotiin. Sen jälkeen meillä olisikin ollut mahdollisuus hajottaa pakka kokonaisuudessaan, mutta sen sijaan istuin satulaan ja ratsastin kaarteen neljännelle okserille hyvin. Siitä taas kaarteella viidennelle esteelle, joka oli okseri-pysty -sarja kahdella laukalla. Normaali 11 metriä, josta taas kaarteen kautta okseri-pysty -linjalle. Nuo esteet olivat numerot kuusi ja seitsemän, välissä kuusi laukka-askelta. Yllätyin itsekin, miten hyvin pääsin kuudennelle okserille, ja tasaisesti seitsemännelle pystylle. Siitä taas tasapainotus ja hyvä hyppy mulle hankalan kaarteen jälkeen kahdeksikolle. Voi että, miten olin tyytyväinen tähän asti!

Kahdeksannelta yhdeksännelle oli mun mielestä vähän outo kaarre ottaen huomioon, että muu rata oli helppoa ajelemista esteeltä toiselle. Väli oli kuusi laukka-askelta, mutta linja oli hieman jännä isolle ulkokentälle. Meille kävikin niin, että Maco jäi ristilaukalle esteen jälkeen ja mulla meni ihan rytmi sekaisin, jolloin menimme melko kiemurrellen estettä kohden. Moni hevonen olisi varmasti kieltänyt, mutta Maco sen sijaan kiipesi yli esteestä puhtaasti. Hämmennyin itsekin, että ruuna selvitti esteen ongelmitta. Siitä jatkoimme esteelle numero kymmenen, joka oli radan viimeinen hyppy. Puhtaasti maaliin, ja kolmosen isompaa hyppyä ja yhdeksikön ajatuskatkosta lukuunottamatta olin oikein tyytyväinen lopputulokseen!

Tuloksellisestihan meillä ei mennyt kovinkaan hyvin. Olimme seitsemänsiä eli ensimmäisiä ei-sijoittuneita, sillä ajallisesti olimme 20 sekuntia voittajaa hitaampia. Hieman nauroin, kun katsoin tuloslistaa! En mennyt takaperin, mutta tein paljon voittajaa pidemmät tiet. Ja parempi näin, koska en välttämättä olisi saanut Macoa yhtä kuulolle hätäisemmällä ratsastuksella. Ja sellaiseksi se homma tuppaa mulla menemään, jos alan hätiköimään liikaa.

Kaiken kaikkiaan olin erittäin tyytyväinen sunnuntain rataan ja mun ratsastukseen! Nyt treenataan tulevana viikonloppuna Juulia Jyläksen kanssa kahtena päivänä, eikä kisata hetkeen, koska sitä seuraavalla viikolla meillä on hevosen säännöllinen fysioterapiahoito. Jatkammekin kisakautta taas toukokuussa, sitten kun olen saanut gradun palautettua. Pahoittelen siis etukäteen mahdollista blogihiljaisuutta, sillä en todennäköisesti tule päivittämään kovinkaan ahkerasti ennen toukokuun kahdeksatta. Ehkä ymmärrätte - kesällä sitten paremmin! 

Oletteko te jo aloittaneet kisakauden? :)
Lue lisää

tiistai 17. huhtikuuta 2018

#970: Stressaako opinnot?

Kevät on maailman ihaninta aikaa. Uskallan väittää, ettei kukaan voi häiriintyä lintujen lisääntyvästä viserryksestä, auringonsäteiden lämmöstä, kirkkaista aamuista ja vähitellen vihertyvästä luonnosta. Luonto herää eloon, ja se jos joku tuo ainakin allekirjoittaneeseen lisäenergiaa. Aikaiset aamuherätykset tuntuvat yllättäen jopa vaivattomilta, sillä ulkoilma kutsuu luokseen. En toki myönnä, että asiaan voi vaikuttaa myös verhojen puuttuminen, mikä herättää mut joka aamu viimeistään seitsemältä. 

Kaikista kevään ihanista puolista huolimatta juuri kevät on monelle tälläkin hetkellä se kaikista stressaavin ja ikävin aika vuodesta. Miksi ihmeessä? No, juuri opiskelujen takia. Ala- ja yläkouluissa nyt taitaa olla ne viimeiset hetket vaikuttaa todistuksen numeroihin, lukiossa pinnistellään viimeistä jaksoa ennen kesälomaa, korkeakouluihin hakevat painivat pääsykoekirjojen parissa ja korkeakouluissa jo olevat tuskailevat lopputöidensä kanssa. Vaikka opiskelu on ihanaa, aiheuttaa se silti usein stressiä, ahdistusta ja tuskaa tulevaisuudesta. "Mitä, jos en koskaan pääse opiskelemaan? Mitä, jos en saa lopputyötäni valmiiksi? Mitä, jos hommat venyy taas yhdellä vuodella eteenpäin?"

Koko elämän mittakaavassa yksi uusi välivuosi tai pitkäksi venynyt valmistuminen ei oikeasti taida merkitä yhtään mitään. Jokainen meistä tietää, että valmistumisen jälkeen töitä ehtii tehdä keskimäärin noin 40 vuotta. Mikä kiire meillä on? Miksi opiskelusta on pakko ottaa niin kauhea stressi? Tähän on varmasti monta syytä, joista yhteiskunnan asettamat ulkoiset paineet eivät liene pienimmässä roolissa. Väitän silti, että usein painostus tulee juuri ystävien ja muiden samanikäisten suunnalta: kun näet muiden edistyvän opinnoissaan, pääsevän kouluun tai tekevän jotain muuta sellaista, jonka arvotat myös omiksi päämääriksisi, tunnet helposti riittämättömyyttä. Vertaat itseäsi muihin ja huomaat vain ne asiat, jotka toinen on tehnyt mielestäsi onnistuneesti. Samalla on helppo unohtaa ne asiat, jotka omassa elämässä on hyvin. Toisaalta tyytymättömyys omaan suorittamiseen kertoo yleensä myös tyytymättömyydestä omaan positioon elämässä yleisesti: jos petyt joutuessasi pitämään välivuoden, olisit varmasti halunnut opiskelemaan sen sijaan, että viettäisit vuoden töissä. 



Opiskeluiden aiheuttama stressi ja tuskailu voi juontaa juurensa myös tavoitteellisuuteen. Toiset haluavat todistuksiinsa parhaimmat numerot, joten se lisää painetta suoriutua parhaalla mahdollisella tavalla myös keväällä. Omalla kohdallani opiskelustressi on juuri tavoitehakuisuuden perua. Mulla on tällä hetkellä kaksi viikkoa aikaa kirjoittaa gradu valmiiksi, ja haluan päästä tähän tavoitteeseen. Aikaraja on ehdoton, jos haluan palauttaa gradun tänä keväänä. Ja tietysti haluan - sen takia valmistuin juuri viime viikolla VTK:ksi eli valtiotieteiden kandidaatiksi. Yhtä hyvin voisin palauttaa graduni vasta syksyllä, jolloin saisin kesällä aikaa tehdä työtä valmiiksi kaikessa rauhassa. Eikä se vaikuttaisi lopulliseen valmistumispäivääni, työn arviointiin tai elämääni muutenkaan. Silti pitäisin itseäni epäonnistujana. En olisi päässyt tavoitteeseeni. 

Huomasin miettiväni yhtenä päivänä kaikkia niitä asioita, joita aion tehdä heti, kun olen sulkenut koneen graduni palauttamisen jälkeen. Vaikka päivämäärä on vasta toukokuun alkupuolella, aion ehdottomasti lopettaa opinnot tältä vuodelta siihen. Vaikka en koe opiskelleeni ahkerasti, tulen silti saamaan yli 70 opintopistettä tältä lukuvuodelta, joka on normaalia suositusta isompi määrä. Saisin helposti suoritettua vielä muutaman kurssin toukokuussa, mutta nyt aion kerrankin antaa itselleni luvan hengähtää ilman sitä ajatusta takaraivossa, että mun pitäisi opiskella, vaikken sitä tee. Se tunne on nimittäin maailman parhain, kun opiskelut ovat ohi. Viimeksi tällainen fiilis on ollut kesäkuussa 2013, kun valmistuin ylioppilaaksi ja olin jo suorittanut pääsykokeen yliopistoon. Silloin mulla oli kolme kuukautta pelkkää lomailua opinnoista, toki koko ajan töitä tehden. Sen jälkeen meninkin opiskelemaan ensin avoimeen yliopistoon ja sitten ihan tavalliseen yliopistoon siten, että olen opiskellut myös kesäisin joitakin kursseja. Tämä on ensimmäinen kesä, kun aion pitää lomaa opinnoista toukokuusta elokuun loppuun. Huh!

Katsotaan vaan, onnistunko tavoitteessani. En kuitenkaan voi edes kuvitella sitä tunnetta, ettei mun tarvitse töiden jälkeen miettiä, lähdenkö tallille vai istunko gradun ääreen. Tai teenkö viikonloppuna opintoja kavereiden näkemisen sijaan. Jokainen nyt pääsykokeisiin lukeva, korkeakoulussa opiskeleva tai ihan vaikka peruskoulutasolla oleva henkilö tietää sen tunteen, että vaikkei oikeasti lukisi, on mukana aina silti ajatus siitä, että nyt pitäisi lukea. Ja se jos joku on kaikista kamalinta. En edes enää muista, miltä toisenlainen tunne tuntuisi. 



Siispä tein listan siitä, mitä kaikkea aion tehdä heti sen jälkeen, kun olen palauttanut graduni. Huomasin, että tämä lista motivoi mua entistä parempaan suorittamiseen opintojen suhteen. Siispä suosittelen seuraavaa: jos lukeminen tuntuu haastavalta, tee itsellesi lista kaikista niistä kivoista asioista, mitä voit tehdä heti sen jälkeen, kun luku-urakka on ohi tältä keväältä. Kiinnitä lista opiskelupaikkasi lähettyville, esimerkiksi seinälle, josta näet sen aina opiskellessasi. Ja jos sinulla on konkreettinen tavoite, esimerkiksi kouluun pääsy tai lopputyön tekeminen, kirjoita se isoimmaksi kohdaksi paperin alkuun. Tässäpä mun lista! Kamalaa ajatella, että suurinta osaa listan asioista en ole tehnyt yli puoleen vuoteen.

ASIAT, JOTKA TEEN GRADUNI VALMISTUMISEN JÄLKEEN
  • Menen töiden jälkeen tallille ilman, että mulla on kiire kotiin. En katso kelloa ja nautin ajastani hevosten parissa.
  • Katson tallilta kotiin palattuani Netflixiä ilman tunnetta siitä, että pitäisi olla lukemassa.
  • Menen töiden jälkeen kaupungille nauttimaan kesästä. Käyn kävelemässä merenrannalla, istun pitkiä iltoja kavereiden kanssa terassilla, makaan ottamassa aurinkoa maauimaloissa ja juoksen lenkkejä Haagan ympäristössä. Ihan normaaleina arki-iltoina.
  • Vietän kokonaisen päivän tallilla viikonloppuna putsaten kaikki mahdolliset kaappini, varusteeni ja pussukkani. 
  • Pesen trailerini ja Macon karsinan.
  • Siivoan vanhempieni asunnot ja pesen heidän ikkunat. Ja pesen myös oman kämpän ikkunat! Outo toive ehkä, mutta odotan tätä innolla - kertoo ehkä siitä, että opinnot saisivat olla jo tältä vuodelta takana :D
  • Käyn katsomassa teatteriesityksiä kansallisteatterissa ja stand upia eri paikoissa pitkin Helsinkiä. Esimerkiksi improvisaatioryhmä Kolina on ihan mun suuri suosikki!
  • Aloitan salilla käymisen kolmesti viikossa, minkä lisäksi aion juosta lenkkejä myös ulkona. Aion olla paremmassa kunnossa kuin koskaan.
  • Otan kirpputoripöydän ja hankkiudun eroon kaikista omista ja vanhempieni tavaroista, jotka pitäisi saada hävitettyä pois nurkista. 
  • Vietän viikonloppupäivän vain makaamalla kotona, rannalla tai maauimalassa katsellen lempisarjaa, lukien kirjaa tai kuunnellen podcasteja. Tietysti sen tallikäynnin lisäksi.
  • Lähden koko viikonlopun kisareissulle ilman tietokonetta.
  • Vietän koko päivän kaverieni kanssa tehden juuri niitä kivoja juttuja, joita emme ole ehtineet tekemään opintojen takia keväällä tai talvella.
  • Käyn katsomassa monta kertaa mun uutta kummivauvaa eli Millan uutta, pian syntyvää varsaa. Ja tietysti niitä ihan oikeita ihmiskummilapsiakin myös!
  • Käyn mummolassani tutustumassa uuteen, hiljattain valmistuneeseen omakotitaloomme ja käyn samalla moikkaamassa sukulaisia.
  • Kirjoitan blogia aktiivisemmin kuin nyt olen pystynyt.
  • Osallistun johonkin juoksutapahtumaan.
  • Seuraan enemmän muiden valmennuksia. Yritän löytää jonkun hevosen Macon rinnalle, jonka kanssa pääsen ratsastamaan sileällä tai esteillä aktiivisesti viikottain lisätäkseni omaa treenimäärääni.
  • Teen ruokaa kotona työpäivän jälkeen sen sijaan, että syön puuroa, kananmunia tai mysliä.
  • En kiirehdi paikasta a paikkaan b ainaisella kiirellä. Vähennän puhelimen käyttöä liikkuessani kaupungilla, ja keskityn nauttimaan ympäristöstäni.
  • En ajattele kertaakaan, että nyt pitäisi opiskella.

Ai että, miten odotankaan toukokuuta! Samalla tietysti ahdistaa, jos en saakaan opintoja sille mallille, mitä tarkoitus olisi. Yritetään kuitenkin parhaamme. Miltä teidän lista näyttäisi?

Tsemppiä just sulle urakkaan - kohta se on ohi! :)

Lue lisää

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat