sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

061: Maalaiselämää!

Viime päivät ovat olleet melko kiireisiä täällä Jokelantallilla, joten en kerennyt postailemaan. Nyt kuitenkin on meneillään melkoisen kiireetön viikonloppu, sillä kisat jouduttiin perumaan ja näin ollen hommaa on suunniteltua vähemmän. Nyt on siis luvassa paljon kuvia ja fiiliksiä kuluneelta viikolta :) 

Kuvailtiin Kapria eilen. Eikö olekin ihana tausta? :)
Toinen on niin nätti!
Lörppä alahuuli :3
Ärsyttävästi jäi toi naru tohon eteen..
Kivat länkisääret mulla :D

Tuliko näitä kuvia jo liikaa?
Toisella oli kauheesti asiaa Valtterille!
Tosiaan, kisat jouduttiin perumaan. Hevosseura oli käyttänyt kisoihin sievoisen summan rahaa, mm. ostanut uudet maalit uusiin puomeihin (jotka maalasimme ja joista kuvia edellisissä postauksissa), hankkinut ruusukkeet, makkarat ja muuta buffaan. Jokelantalli ei ole SRL:n hyväksymä talli, joten meille tuli pieni este tällaisten leikkimielisten harjoituskilpailuiden pitämiselle: kukaan SRL:n alainen henkilö (eli esimerkiksi kuka tahansa SRL:n alaiseen seuraan kuuluva) ei saa osallistua kilpailijana, toimihenkilönä tms kilpailuihin, jotka eivät ole SRL:n alaisia kisoja. Rangaistuksena tästä voi olla pahimmillaan kilpailukielto. Selvittelin asiaa ylemmiltä tahoilta ja sain kuulla, ettei tätä valvota suurennuslasin kanssa, eli tällaisesta leikkikisasta olisi tuskin tullut mitään ongelmia - mutta riski on aina olemassa. Mielestäni tämä 16 päivää sitten voimaan tullut sääntö on sinänsä tyhmä, sillä nyt nämä pienet tytöt, jotka eivät missään muualla pysty kilpailemaan, eivät saa näinkään ensikokemuksiaan kisoista. Se on surullista, sillä monen pikkutytön iloinen sunnuntaipäivä meni näin pilalle. Nämä sheltanninponiratsastajat olisivat varmaan olleet todella iloisia saadessaan ruusukkeen muistoksi puomiluokasta.. Toisaalta, säännöt ovat sääntöjä ja niitä tulee noudattaa.

Mutta sitten iloisimpiin asioihin! Oltiin viime keskiviikkona Terhi Toikan valmennuksessa, ja voin suositella kaikille erittäin lämpimästi. Terhi oli todella mukava ja vaikka aluksi eksyttiin väärälle tallille ja näin ollen muut valmennuksen osallistujat joutuivat odottelemaan meitä turhaan, ei kukaan ollut asiasta moksiskaan. Paikka oli todella hieno ja ympäristö upea, valmennus oli siis TK Horseteamin tiloissa. 

Saan videoita varmaan parin päivän sisällä, kun Elli oli paikalla kuvaamassa. Aluksi aloitettiin ihan perustyöskentelystä: pitkän sivun alusta harjoitusravissa keskihalkaisijaa kohti pohkeenväistöä, suoristus ja puomi kevyessä ravissa -> laukannosto ja laukassa toiselle pitkälle sivulle, jossa volteja tarpeen mukaan ja siitä raviin ja uudelleen sama. Tätä tultiin molemmista suunnista, Kapri oli hyvin kuulolla ja väisti hyvin. Kentän pohja oli todella erilainen kuin täällä Jokelantallilla, jossa kenttä on kovempi. Laukka siis pyöri hyvin ja hevonen tuntui rennolta. Laukkatyöskentelyä jatkettiin kahdella puomilla, joihin piti tehdä väliin kuusi sujuvaa laukka-askelta. Tämän jälkeen siirryttiin ristikkotehtävälle, jossa väliin tultiin vähän jarrutellen kuusi laukkaa, ratatemmossa väli oli viidellä laukalla normaali. Kaikki nämä tehtävät sujuivat hyvin, varsinkin kun oli taas uusi paikka. Kun muistin itse olla jarruttamatta liikaa, kaikki meni putkeen.

Kattokaa kun kaviot kiiltää, laitettiin kaviorasvaa :D
Noora kokeili Valtsulla hienosti ratsastaa pelkällä riimulla, joka ei ehkä sujunut..
Lähdettiin sitten tulemaan rataa, jossa oli kaikkia erikoisesteitä. Rata meni suunnilleen näin: pitkällä sivulla pysty ja siitä viisi laukkaa okserille, lyhyen sivun kautta toiselle pitkälle sivulle, jossa laatikkopysty, seitsemän askelta ja laatikko-okseri. Tästä diagonaalilla okseri, mutta diagonaalin päässä ei käännetty oikealle vaan vasemalle ja siitä okseri-pysty-sarja yhdellä laukalla. Sitten taas laatikkoesteet toisella pitkällä sivulla, josta kentän keskellä olevalle kaarevalle linjalle: vesimatto-okseri ja kuusi laukkaa muurille. Tämän jälkeen vielä sarja toisesta suunnasta perään. Aluksi tulin tämän noin 90cm korkeudella. Jäin itse tekemään liikaa, otin seitsemän askeleen väliin kahdeksaa jne. Keskityin ratsastamaan esteitä enkä tahtia ja rytmiä, jolloin helposti takaisin tuleva ja nopeasti eteen reagoiva Kapri vastasi juuri niinkuin pyysin - eli teki liikaa. 

Uudella kierroksella esteet olivat 90-100cm ja kaikki sujui paremmin. Kaikki välit olivat nyt hyviä ja tasaisia, muistin laskea rytmiä koko radan ajan. Terhi kehui hevosta paljon, totesi että olen saanut todella kivan ja näppärän pelin seurakseni. Hän myös yllättyi, kun sanoin yhteistyömme kestäneen vasta puoli vuotta: kuulemma meillä synkkasi niin hyvin, että olisi luullut Kaprin olleen mulla pidemmän aikaa :)

Oltiin Nooran kanssa niin tyytyväisiä Terhin tuntiin, että päätettiin mennä uudelleen heti ensi viikolla. Se onkin hyvä treeni ensi viikonlopun juhannuskisoja varten. Kisat ovat Tahkolla ja tarkoituksena on hypätä mun ja Kaprin viimeiset yhteiset kisat. Kauheeta ajatella, että aika on mennyt näin nopeasti! Puoli vuotta sitten tamma tuli mulle, sillä ei pystynyt edes mennä harjoitusravia saati kävellä ratsastaja selässä. Hyppyjä se oli tehnyt noin 60cm verran ja niitäkin vain muutaman - nyt se menee avot, keskiravit, vaihdot ja kisaa aluetasolla. Kapri on opettanut mulle hevosista ja ratsastuksesta paljon uusia asioita ja en voi sanoin kuvailla kuinka kiitollinen olen hevosen omistajalle Tössälle siitä, että sain hevosen ylläpitoon ja Ninalle siitä, että se mulle Kaprin hommasi!

Kaprin kanssa maastossa toissapäivänä. Kukkia jalustimiin asti!

Tän kuvan laatu on huono, mutta eiliseltä maastolta :)
Viimeiset pari päivää ollaan maastoiltu Kaprin kanssa ahkeraan, viimeisinpänä eilinen 13km lenkki. Matkaan meitä lähti neljän tamman jengi ja kohtasimme kaikki mahdolliset haasteet: punaiset postilaatikot, peräkärrylliset autot, asuntovaunut ja rekat, skootterit ja mopot sekä pelottavat mummot tienvarsilla. Kaikesta selvittiin eikä Kapri pelännyt mitään! Olin tammasta tosi ylpeä, nyt myynti-ilmoitukseen voisi lisätä myös maastovarmuuden ;) Oli ihan mahtavaa saada laukkailla hiekkateillä, köpöellä rauhassa ja saada iloisia silmäyksiä ohikulkijoilta. Sitä hevosurheilu on parhaimmillaan. Ja ilokseni huomasin, kuinka ihmiset hidastivat autoilla kohdallamme - iso kiitos siitä! 

Blogin ulkoasun muutos ei ole edistynyt, sillä en ole täällä maalla sitä pystynyt väsäämään (mulla ei ole täällä muuta kuin paint.. :D) eikä kukaan henkilö, johon tästä olen ottanut yhteyttä, ole siitä enempää ilmoitellut. Ja valokuvauskisat äänestys alkaa kohta, joten olkaahan tarkkoina! Kuvia tuli yli 50, joten kestää hetken, että valitsen jokaiseen sarjaan 5 parasta.

Oletteko päässeet nauttimaan maastolenkeistä? Jos ette, muistakaa muuten nauttia kesästä!! Alle kesäfiilistä mahdollisesti kohottava biisi :)


10 kommenttia

  1. Ihana postaus! ;) Melko yleistä, että kauan ratsastaneilla on länkisääret, nimittäin minullakin taitaapi olla. :D sitä on itse jo niin muotoutunut hevosen selän ja satulan mukaan... :D

    VastaaPoista
  2. Mahtava postaus!! Entä mitä siis ajattelit tehdä sen jälkeen kun Kapri lähtee??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mulla on nyt ensin nämä PM:t Ypäjällä ja ensi viikolla ratsastelen vanhan tallin tunneilla kahdesti + käyn valmentajan tallilla varmaan myöskin ratsastamassa kun hän pyysi. Ja sitten lähden 9.7. Hollantiin Ninan luokse ja sen jälkeen mulle tulee uusi hevonen :)

      Poista
  3. Sinulle on haaste: http://niinarautiainen.blogspot.fi/2012/06/179-haaste-liittyen-ratsastukseen.html :)

    VastaaPoista
  4. Koitan nyt thedä sen ulkoasun mahdollisimman nopeesti, mutta tulin just äsken riparilta niin eipä ole viikkoon ollut mahiksia sitä väkertää.. Mutta joo, keskiviikkona nähdään sitten siinä Terhin valmennuksessa! (:

    VastaaPoista
  5. Haastoin sinut :--)
    http://kristallikavioita.blogspot.fi/2012/06/94-haaste.html

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat