#108: Oman istuntani kehitys

Joku lukija toivoi jokin aika sitten postausta, jossa kertoisin oman istuntani kehityksestä vuosien varrelta. Olen suunnitellut pitkään sen tekemistä ja nyt päätin kyseisen postauksen toteuttaa. Laittakaa alle kommenttia, mitä piditte ja mistä haluaisitte vastaavanlaisia erikoispostauksia lisää. Nyt on nimittäin aikaakin!

 

Tein itseasiassa viime heinäkuussa postauksen siitä, miten suhtaudun istunnan tärkeyteen ratsastuksessa ja siihen pääsette tästä. Tämä postaus keskittyykin siis istunnan tarkoituksen pohtimisen sijaan juuri omaan istuntaani: miten se on aikojen myötä kehittynyt, mitä virheitä itselläni on ollut/on ja mikä siinä on hyvää. Yritin kaivaa mukaan mahdollisimman paljon kuvia, joista voi löytää istuntavirheitä. Toivottavasti ette nyt hauku heti, kuinka huonosti istun, kun nämä kuvat laitoin kaikki yhteen :D

 

Jokainen varmasti tietää, millainen aloittelijan istunta on ja miten sen kanssa pystyy hevoseen vaikuttamaan. Ratsastelin harrastukseni alkuaikoina muutaman vuoden ajan pikkutallilla, jossa maastoilu kuului ohjelmaan enemmän kuin kenttätyöskentely. Opin noina aikoina mukautumaan hevosen liikkeisiin erilaisissa tilanteissa (maastoillessa erilaiset tilanteet, kuten ylä- ja alamäet, erikoisemmat maastot jne.), mikä kehitti tasapainoani ja hahmotti pienelle lapselle hevosen liikeratoja, vaikka kuusi-kymmenvuotiaana en niistä teoriassa mitään ymmärtänytkään. Tuon ikäisenä opettelin pitämään kantapäät alhaalla ja kantamaan kädet satulan etukaaren yläpuolella. Selkäytimeen piirtyi ryhdikäs ratsastusasento, sillä opettaja kehotti minua suoristamaan selkäni "kuin joku vetäisi kypäränupista ylöspäin".
 

En löydä tänne mitään uusia kuvia, joten tässä ennenkin blogissa näkyny otos. Vuosi on siis 2004 ja ensimmäiset
estekisani ikinä! Kuvasta näkee, että istuttiin miten istuttiin, mutta mentiin kuitenkin :)



Nämä olivat aikoja, jolloin kuvitteli jo osaavansa jotain.. Mutta totuus oli kaukana siitä! Vuosi 2006-2007.

Vaihdoin tallia Solbackan ratsastuskouluun ollessani vielä ala-asteella, joskus yhdeksän-kymmenenvuotiaana. Siellä mulle valkeni vaikka mitä uusia asioita ratsastuksesta, ja istunta sai paljon uusia ulottuvuuksia. Takanojassa ei saanut olla, muttei toisaalta valahtaa etupainoiseksi. Omilla reisillä ei saanut puristaa satulaa, saati pitää polvilla tukea kevyttä istuntaa varten. Eritäin tärkeänä osana ratsastusta Solbackassa painotettiin myös ratsastajan käsiä ja katsetta. Leuan tuli olla ylhäällä ja katseen eteenpäin, nyrkkien peukalo ylimpänä ja ranteen suorana. Enää en saanut istua vinossa suuntaan tai toiseen, sillä opettaja huomautti asiasta varmasti: mikäli istuin ylävartalo liikaa vasemmalla, piti itse suoristaa itsensä keskelle hevosta. Ratsastaminen muuttui vähitellen leikkikoulutasosta oikeaksi oppimiseksi. Istunnan teoriapuoli ja sen hyödyntäminen käytännössä oli kuitenkin vielä aivan lapsen kengissä: tiesin miltä ratsastajan kuului selässä näyttää, mutta se, miten kyseiseen pisteeseen pääsisi, oli vielä kaukana edessä.

 

Seuraava haaste istunnan kannalta oli ehdottomasti seitsemännellä luokalla alkanut kasvupyrähdys. Kasvoin yhdessä kesässä aivan hirvittävän paljon, jolloin oma kehoni meni mittasuhteiden puolesta aivan päälaelleen: mulla oli todella pitkät jalat ja erittäin lyhyt selkä. Kuulostaa hassulta ja sitä se olikin! Voitte arvata, millaisiin asentoihin jalat ja kädet, selkä ja kaikki muutkin ruumiinosat vääntyilivät turhautuneen ratsastajatytön yrittäessä parhaansa mukaan pitää kaikki kiemurtelevat osansa oikeilla paikoilla. Pituuskasvu onkin tunnetusti hankalin vaihe nuoren oppimisessa, sillä silloin jo mahdollisesti opittu hyvä istunta tulee opetella täysin uudelleen, jotta ihminen tulee sinuksi kehonsa kanssa.

 

Pituuskasvun jälkeen mukaan tuli muutamia uusia ongelmia. Ensinnäkin oma pääni oli aina vinossa. En osannut katsoa suoraan eteenpäin, vaan se kellahti aina niin, että katsoin pää kallellaan vasemmalle alaviistoon. Toinen ongelma oli oikea ranne, sillä se vääntyi outoon asentoon. Sanottiin sitä oikean käden vammaksi, sillä monella meidän ryhmästä oli sama ongelma. Myöhemmin pääsin oikean käden vammasta eroon, mutta tilalle tuli vastaavasti vasemman käden ongelma. Vaikeaa! Mulle tuli myös kauhean notkoselkä, jota en pitänyt ongelmana. Meille ei huomautettu siitä juurikaan, ja kaikki mielestäni hyvät ratsastajat ratsastivat notkoselkäisinä. Pienenä luulin mm., että kun ratsastajan keskivartalo "hyllyy" ees taas ravin tahdissa, on istunta silloin todella hyvä..



Tässä kuvassa näkyy hyvin sekä oikean käden vamma että pään vinous vasemmalle. Kuva vuodelta 2009.



 Suoranainen kehitys istunnan kannalta lähti silloin, kun aloitin ratsastamisen Equstomissa. Equstomin kautta istuntani kehittyi yhdessä tunnissa yhtä paljoin kuin puolessa vuodessa aiemmin. Enää en saanut pelkästään ohjeita kääntää ranteita suoraksi, vaan mulle myös kerrottiin, miten korjaus tehtiin oikein ja mitä hyötyä siitä oli. Sain myös erittäin tärkeän ohjeen notkoselkäni korjaamiseksi: piti ajatella oman navan työntymistä kohti omaa häntäluuta, jolloin alaselkä pyöristyi suoraksi ja oma olemus parani huomattavasti. Mulle kerrottiin, että mikäli olisin ratsastanut notkoselkäisenä aina, en olisi todennäköisesti ratsastanut kivun vuoksi ollenkaan 40-vuotiaana.

 

Equstomissa opin, että lonkan taaksepäin pyörivä liike ja lantion keinuminen vasemmalta oikealle liikkeen tahdissa on oikein, että polvet pyörivät pientä ympyrää ja kuinka rentouttaa kyynärvarsi menettämättä tuntumaa hevosen suuhun. Opin ajattelemaan kaikki ensisijaisesti syvien vatsalihasten kautta - ennen en ollut edes tiennyt niiden olemassaolosta! Pystyin ratsastamaan vähitellen yhä monipuolisemmin: kokoavat liikkeet, väistöt, vaihdot, mitkä tahansa - kaikkiin saatiin lisää laatua ja tehokkuutta istunnan vaikutuksen avulla. Ymmärsin, ettei riitä vain katsoa eteenpäin, vaan että katseen tulee olla pehmeä ja avoin, jolloin koko keho rentoutuu. Hengityksen merkitys tekemisessä korostui. Vinoudet poistuivat tai niitä korjattiin monipuolisemmin erilaisilla harjoituksilla. Enää ei vain pyydetty suoristumaan, vaan kerrottiin myös miten suoristus tehtiin (ks. linkkaamani postauksen diagonaalisuoristus, hyvä esimerkki).

 

Tämä kuva on ollut esillä jo aivan liian monta kertaa, mutta menköön vielä kerran. Kuva vuodelta 2011, ja hyvä istunta siis :D

Joku estekuva mukaan.. Tämäkin vuodelta 2011, jolloin oma esteistuntani oli jo ihan hyvä. Suurin muutos tapahtui 2009.

Kaprin kanssa 2012 keväällä. Tässä näkyy lappeellaan olevat ranteet, kantapäät hieman alhaalla jne, mutta annetaan vähän anteeksi keskiravin takia.. heh :)

Esteillä saatan katsoa välillä liikaa alas sivulle, perujaan vanhasta istuntavirheestä vuosilta 2007-2009.. Kuva 2012 kesältä.

Tämän kuvan myötä muistinkin, että yksi syksyllä ollut istuntavirhe oli, kun kannoin käsiäni liian korkealla! Ha :D

 Kuulostaa tyhmältä ja pikkutarkalta, mutta voin todeta, että Equstomin ansiosta opin oikeasti ratsastamaan paremmin. Centered ridingin oppien mukaan minusta tuli paljon enemmän hevosta kuunteleva ja ymmärtävä ratsastaja, ratsastin paljon enemmän istunnallani kuin kädellä. Ja tätä kohden ollaan menossa edelleen.

 

Toki mulla on nykyään useita istuntavirheitä, jotka korostuvat varsinkin silloin, kun ratsastan yksinäni ilman opettajan valvontaa. Katson usein alas. En välttämättä tarkoita konkreettista leuan laskemista, vaan osaan myös katsoa alas vain katsetta siirtämällä. Välillä olen myös hyvin ryhditön, varsinkin loppuraveissa, sillä silloin "könötän" keventäessäni hirmuisen etupainoisena. Tämä korostui varsinkin tultuani Hollannista takaisin Suomeen, sillä en ollut ollut istuntatunneilla yli kuukauteen ja Hollannissa ratsastin 80% ajasta itsenäisesti. Kolmas istuntaongelma on ranteet, sillä ne kääntyvät välillä orava-asentoon (nyrkit lappeellaan) ja näin ollen tuntuma hevosen suuhun on epätasaisempi. Neljäs mieleeni tuleva asia on se, että pysähdyksissä olen välillä liikaa reisien päällä. Tämä kuitenkin korjaantui muutama kuukausi sitten toistojen avulla.

 

Turhan suuri etunoja ja kädet hieman kaukana toisistaan. Vuoden 2012 alkusyksyltä Konstalla.

Turhan suuri etunoja laukassa, Hollannissa 2012.

Jalat hieman liian edessä, Hollanti 2012.

 Olen nykyään todellinen istuntakriitikko. Tiedän, etten istu tai käytä istuntaani täydellisesti, mikä häiritsee aivan suunnattomasti. Haluaisin oppia mahdollisimman hyväksi ratsastajaksi paitsi istunnan, myös vaikuttamisen saralla. Sen vuoksi käyn mahdollisimman paljon tunneilla, pyydän ystäviäni kuvaamaan tuntejani ja varsinkin itsenäistä ratsastustani, vahdin (aina muistaessani) omaa istuntaani ratsastaessani ja treenaan istuntaa parantaakseni lihaksistoa oheisliikunnan avulla. Tällaista on esimeriksi Equfit, josta voi lukea lisää täältä. Myös aivan tavallinen vatsalihastreeni tai muu jumppa auttaa kehittämään omaa vartalonhallintaa, joka auttaa istunnan parantamisessa.

 

Oman oppimisen edellytys on kuitenkin se, että myöntää virheensä ja tekee kaikkensa niiden poistamiseksi. Oppiminen lähtee omasta itsestään, sillä kukaan ei voi pakottaa toista oppimaan asioita - näin ollen oikea asennoituminen on tarpeen. Liika yrittäminen voi kuitenkin kostautua yliyrittämisenä, jolloin koko touhusta menee maku ja asioita alkaa vain stressaamaan. Niinpä kannattaa muistaa, että pinttyneimmätkin istuntavirheet korjaantuvat ajan kanssa toistojen ja toistojen myötä. Tajusin muutama vuosi sitten tärkeän seikan: ratsastustunneille ei todella tulla näyttämään mitä osataan, vaan oppimaan ratsastusta ja tuntemaan, miten se tehdään oikein. Mielestäni ilman tämän ymmärtämistä kehitystä ei voi tapahtua tai se tapahtuu ainakin hitaammin.

 

Millaisiin istunta- tai "ratsastus"virheisiin te lukijat olette törmänneet harrastuksenne aikana?

 

Loppuun vielä joidenkin mielestä ehkä erittäin epäoleellinen tieto käden asennosta. Kokeileppa rentouttaa kätesi alas suoraksi. Se on asennossa, jossa kämmen osoittaa jalkaasi vasten, eikö? Kun nostat kätesi alhaalta ratsastusasentoon (90 asteen kulma kyynärpäässä, nyrkki pystyssä peukalo päällimmäisenä) ovat käsivarren luut radius ja ulna silloin kiertyneenä hieman, eivätkä suorana. Rentouta kätesi uudelleen alas. Ihmisen käden luut ovat suorassa silloin, kun käännät kämmenen osoittamaan suoraan eteenpäin käden ollessa rentona (liikkeen tulee lähteä olkanivelestä asti). Kun nyt nostat kätesi rantastusasentoon ja käännät nyrkin suoraksi, säilyy luut toistensa päällä eivätkä kierry ollenkaan. Tämä tuntuu pieneltä korjaukselta, mutta se vaikuttaa tuntuman pehmeyteen ja siihen, pysyykö nyrkki ratsastaessa pystyssä kunnolla. Jännä juttu, itse sain kuulla tästä muutama viikko sitten ja hämmästyin suuresti! Pieniä korjauksia, suuria vaikutuksia. Tai sitten vaihtoehtoisesti pikkutarkkojen ihmisten liibalaabaa, päättäkää itse :)