#109: Keskeneräinen päätös

Monia varmaan kiinnostaa kuulla, mitä solisluulleni kuuluu (olipa tyhmän kuuloinen ilmaisu!). Niille, jotka eivät vielä tiedä: kaaduin hevosen kanssa torstaina ja mulla katkesi oikea solisluu kahdesta kohtaa. Kävin Hollannissa sairaalassa ja he kuvasivat olkapään antaen mukaan kantositeen ja liikuntakiellon 4-6 viikon ajaksi. Käsky kävi myös käydä Suomessa viikon sisällä lääkärissä niin sanotussa kontrollissa, jossa todettaisiin paranemisen aloitus ja se, pitäisikö katkenneita luunpalasia paikkailla leikkauksen avulla.

 

Tänään vuorossa oli lääkäri. Olin maalaillut aivan kauheita mielikuvia siitä, etten pääsisi ratsastamaan moneen kuukauteen ja etten varmasti pystyisi tekemään kädellä yhtään mitään sen jälkeen, kun lueskelin kirjoittamianne kommentteja ja muutenkin tutkiskelin netistä tietoa solisluumurtumista/-katkeamisista. Monilla paraneminen oli vienyt pitkiä aikoja ja kättä pystyi käyttämään normaalisti ehkä vasta puolen vuoden päästä! Voitte arvata, kuinka huonolta tuntui tuolloin. Käsi olisi kuulemma kipeä käytössä vielä paranemisen jälkeen, en pystyisi juoksemaan pitkään aikaan ja niin edelleen. Valmistauduin siis mielessäni vaikka millaisiin sairaslomiin ja liikuntakieltoihin.

 

Lääkärinäni toimi todella ammattitaitoinen olkapään vammoihin perehtynyt mieshenkilö Terveystalosta. Saimme todella asianmukaista ja osaavaa kohtelua kaikin puolin, olenkin tuohon paikkaan todella tyytväinen ja voin sitä kaikille lämpimästi suositella. Varatessaan aikaa lääkäriin äitini oli ilmaissut halukkuutemme mahdolliseen leikkaukseen juurikin siksi, ettei tulevaisuudessa mitään kipuja tms. jäisi.  Heti mentyämme lääkärin puheille painotti hän hollantilaisen lääkärin tapaan, ettei leikkausta 95% solisluumurtumista tarvita ollenkaan ja tämänkin kanssa toimitaan varmasti leikkaamatta. Hän selitti, että leikkausta varten henkilöllä tulisi olla paljon kipuja, selkeät asentovirheet nähtävillä röntgenkuvista ja liikeradat rajoittuneet. Ennen röntgenkuvien katsomista lääkäri kyseli kipujani ja testasi, miten oikea käsi toimii. Sain nostettua käden suoraksi eteeni ja kosketettua päälakeani  paineen tunnusta ja kivusta huolimatta ihan hyvin. Rintalastaan kiinnittynyt luunpala tosiaan on koholla ja "törröttää" ihoa vasten hyvin selvästi ulospäin, mutta muuten mitään turvotusta tai muuta olkapään alueella ei ole enää (vielä viikonloppuna oli, mutta se oli vain verenpurkaumaa).

 

Tässä viime torstaina kuvattu röntgenkuva. Punaisen ympyrän sisällä näätte katkeamiskohdan. Nuo kolme luunpalasta
siis kuuluisivat yhteen, yhdeksi kokonaiseksi kappaleeksi. Toinen asia onkin sitten, että miten ihmeessä..?

 Ennen röntgenkuvia lääkäri piti hyvin todennäköisenä, ettei tätä tarvitse leikata. Katsottuaan kuvia hän kuitenkin alkoi selkeästi miettimään, mitä kannattaisi tehdä. Luu on katkennut niin, että irtonaisen palan pituus on noin kaksi senttimetriä ja se on kahden kiinnittyneen luupalan välissä niin, että olkavarteen (tms) kiinnittynyt luu menee rintalastaan kiinnittyneen luun alapuolelle viistossa ja niiden välissä on tämä irtopala, väliä siis noin 2cm. Koska asentovirhe on näin suuri (näiden kaikkien tulisi siis muodostaa yksi yhtenäinen luu!), saattaa luutuminen olla hidasta tai jäädä kokonaan tapahtumatta. Ensi viikolla on siis toinen kontrolli, jossa otetaan uudet röntgenkuvat ja katsotaan onko luutuminen lähtenyt käyntiin - jos on, leikkausta ei tarvita. Jos solisluuta ei leikata, jää oikea hartiani 2cm vasenta hartiaani lyhyemmäksi ja myös paljon alaspäin.

 

Lääkäri painotti sitä, ettei solisluumurtuma haittaa tulevaisuudessa mitenkään. Hänen mukaansa luu on jopa vahvempi katkeamisen jälkeen, sillä katkenneen kohdan ympärille muodostuu "luupallo", joka on normaalia luuta paljon paksumpi. Ratsastamisessa välillä tapahtuvat äkkinäiset ja kovemmat käsiliikkeetkään eivät siis pitäisi mitenkään sattua tai haitata toimimista.

 

Mutta sitten itse käden tilaan. Olen ihan yllättynyt, kuinka vähän kipuja mulla onkaan ja kuinka paljon pystyn käden kanssa tekemään! Sunnuntaista lähtien olen jo kirjoittanut koneella molemmilla käsillä. Pystyn laskemaan käden suoraksi alas ilman kipuja, nostamaan sen sivulle suoraksi, eteen ns. "ratsastusasentoon", vaihtamaan vaatteet ilman suurempia kipuja, kantamaan kädellä kevyitä tavaroita, liikuttamaan kättä (ei äkkinäisiä liikkeitä) suht paljon ja niin edelleen. En tiedä kuinka paljon sillä saisi vielä mitään tehdä, mutta lääkärin mukaan niin paljon, ettei kipua tunnu. Kipulääkkeet, joita syön, ovat kuulemma normaalin buranan tehoisia ja niitäkin otan vain silloin tällöin - esimerkiksi tänään olen ottanut vain aamulla yhden herättyäni.

 

Heräsin tänään todella oudosta asennosta. Joudun siis nukkumaan istualtani (kauhea tyynykasa selän takana), ja olin nukkuessani nostanut oikean käteni pääni yläpuolelle asentoon, joka lääkärin mukaan pitäisi olla mahdollista tehdä kivuttomasti vasta 4-6 viikon päästä onnettomuudesta. Ja tänäänhän on siis viiden päivä tapahtuman jälkeen. En tiedä, onko kipukynnykseni jotenkin tavallista korkeampi vai onko todella mulle sattunut niin hyvä tuuri, että käsi paranisi nopeampaa tahtia. Pakko kyllä olla kiitollinen joka tapauksessa!

 

Olen jo viime perjantaista lähtien auttanut tallilla (harjaillut, laitellut suojia, suitsia, putsannut tarhoja, nostellut esteitä jne.) joka päivä ja treenaillut itse kotona kunnon ylläpitämiseksi. Tein sunnuntaina 80 vatsalihasliikettä ja kyykkyä, sekä nostelin vasemmalla kädellä painoja. Eilen mulla oli niin kipeänä lihakset, etten yksinkertaisesti pystynyt ja niinpä jätin päivän välistä, mutta tänään sama treeni jatkuu. Kävelin myös kaverini luokse 5 kilometrin matkan lenkkeilymielessä, matkaan meni aikaa 45 minuuttia. Päätin siis kävellä huomenna myös kouluun, sillä matkaa kertyy 3,5km ja sopiva bussi menisi puolitoista tuntia ennen koulun alkamista..

 

Sanni, Nisse ja minä tallissa. Nisse ei vissiin innostunut kuvaamisesta :D

Tässä näätte uuden "hienon" kantositeen, jonka sain mukaan lääkäriltä. Nyt ei paina katkeamiskohtaa ollenkaan!

Tämä kuva on melkein vuoden vanha, juuri ennen wanhojen jatkoille lähtöä otettu. Pitäkää kavereistanne kiinni! :)

Käytiin tänään Sannin ja Janitan kanssa yhdellä yksityistallilla, kun Sanni ratsasti eräällä Nisse-vuonohevosella. Meillä oli Janitan kanssa todella kylmä, joten keksittiin vaikka mitä hulluuksia lämmikkeiksi: juoksimme ympäri kenttää, otimme typeriä valokuvia ja nauroimme paljon. Meillä oli todella hauskaa, onneksi Nisse on terapiaratsu ja näin ollen kesti kaiken hulluttelumme hyvin. Lopuksi päätin kiivetä istumaan ruunan kyytiin muutaman metrin ajaksi, sillä kyseessä on kuitenkin maailman rauhallisin nelijalkainen. Kiipesin kyytiin yhdellä kädellä samalla, kun Sanni auttoi toiselta puolelta ja Janita tuki toiselta, sitten istuskelin muutaman metrin ajan ponin kyydissä, kunnes totesin, että ehkä alas kannattaa tulla ennen kuin joku näkee (herättäisi ehkä huomiota, kun kyydissä on kantosidettä käyttävä ratsastusvarusteeton henkilö?) ja sitten kammettiin mut alas kyydistä niin, että melkeinpä nostettiin alas. Heti kysyttiin, että onhan varmasti kaikki ok, ei satu mihinkään ja muutenkin kysyttiin koko ajan, tarvitsenko apua. On mulla aivan ihania kavereita, muistakaa pitää kavereistanne kiinni! :) Ainoa miinuspuoli, että nyt haluan vielä enemmän  (jos se on edes mahdollista?) takaisin hevosen selkään..

 

Nyt sitten pitäisi vain malttaa parannella kättä ja katsotaan, millaisen päätöksen leikkaamisen suhteen lääkäri antaa ensi viikolla. Huomenna koulussa alkaa uusi jakso, enkä siis voi nukkua totuttuun tapaan enää puoleen päivään asti.. Harmi! Mutta mikä ihaninta, lunta on luvattu tänne eteläänkin noin 25 senttimetriä ja ensi viikolle jopa -20 asteen pakkasia! Aivan ihanaa :) Ja kohta onkin aika aloitella joulukalenteria, johon keksittiin kavereiden kanssa yksi hullunhauska "luukku" jo.. Videointipuuhiin siis, hehheh.

 

Tästä tuli tällainen kauhea selostuspostaus, mutta toivottavasti jaksoitte lukea ja valaisi omaa tilannettani teille kaikille. Laittakaa postausehdotuksia tulemaan, muuten en kirjoita mitään, koska aiheita on vaikea repiä hatusta!