perjantai 21. joulukuuta 2012

#131: Joulukalenterin 21. luukku - kolme yötä jouluun on

 
Ajattelin tehdä teille täksi päiväksi valmiiksi tuon parhaat blogit-postauksen, mutta kerkesin läpikäymään blogeja vain noin kolmisenkymmentä kappaletta ja aikaa vierähti siihenkin reilu tunti. Koska meillä on huomenaamulla neljältä lähtö kohti Yllästä, päätin jättää blogit huomiselle (autossa on monta tuntia aikaa selailla blogeja!) ja keskittyä sen sijaan nukkumiseen. Luvassa on siis lyhyt ja ytimekäs joulukalenterin 21. luukku.
 
Vaikea uskoa, että jouluun on tosiaan enää kolme yötä jäljellä! Joulufiilikseen pääsin kunnolla sisään vasta nyt, kun kavereille ja tutuille on toivotettu hyvät joulut sekä kotona koristeltu joulukuuset. Jouluviikossa on yksi erittäin positiivinen puoli - pääsen jälleen hevosen selkään! Olin eilen tuttuun tapaan tallilla seurailemassa tuntia ja voitte uskoa, että polttelee jo kovasti. Olenkin sopinut muutamia mahdollisia koeratsastuksia ensiviikon loppupuolelle ja teen tallia ahkerasti. Varovainen palaileminen hevoshommiin on nimittäin melko haastavaa, heh :)
 
Jottei tulisi aivan kuvaton postaus: tässä ottamani kuva viime vuoden Pariisin Gucci Master -estekilpailuista :D
Monille lukijoille tämä päivä on ollut varmasti jännittävä. Pelkästään maailmanlopun odottelemisessa oli oma suolansa, mutta sen lisäksi kouluissa jaettiin välitodistukset. Näin lukiolaisena en saanut todistusta ja koulu loppui itseasiassa jo eilen, joten minun osaltani päivä oli melkoisen yksitoikkoinen. Heräilin aamulla rauhassa ja pakkailin tavaroita, kerkesin jopa käydä kuvailemassa kavereideni estevalmennusta kahden suokkiprojektin kanssa. Toisaalta välillä on hyvä viettää tällaisia rennompia päiviä!
 
Millaisen todistuksen saitte?
 
Tosiaan, yöllä lähdemme ajamaan kohti lappia ja palaan sieltä takaisin etelään keskiviikkona lentäen. Huomenna joulukalenterista paljastuu blogilista (nyt pilasin teidän yllätyksen, mutta ehkä kestätte sen jo tässä vaiheeessa luukkujen availua) ja sunnuntaina on vuorossa kauan odoteltu pitkä videopostaus. Maanantaille eli jouluaatolle on luvassa spesiaaliyllätys, jonka moni on kyllä jo saattanut arvata!
 
Nyt menen nukkumaan ja katson, josko jaksan nousta kolmelta ylös sängystä. Onhan tässä vielä neljä tuntia nukkumisaikaa! Oikein mahtavaa ja rentouttavaa joululomaa itse kullekin :)
 
Miten aiotte viettää joululomanne?

15 kommenttia

  1. Itse en saanut ollenkaan todistusta, koska meidän koulussa saadaan tokarit marraskuussa, helmikuussa ja sitten koulujen loppuessa, eli kolme tokaria per vuosi, aina jakson päätyttyä :) ja oon ysillä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa jännä! Missä koulussa te saatte noin, en ookkaan aiemmin kuullut moisesta..? :)

      Poista
  2. Meidänkään koulussa ei saanu vielä todistuksia, ne jaetaan vasta tammikuussaa... :P en tiiä miks tommonen käytäntö, tyhmä on.

    VastaaPoista
  3. Tuli mieleen ku lueskelin sun blogia taas (varmaan joku pari tuntii meni ku luin noita stephex juttuja ja ninalta ollessasi)

    Kumpi paikoista on sinun mielestäsi ollut kivempi tehä duunia?:) Stephdexillä vai Ninalla ? =) Ja kummassa paikassa oli sinun mielestäsi mielyttävämmät hevoset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, sähän olet ahkerasti lukenut!

      Mutta mutta.. Vaikea vastata tohon sun kysymykseen. Jollain tapaa mukavampaa oli Ninan luona, sillä siellä oli paljon rennompaa kuin Stephexillä. Toisaalta stx:llä oli kaikki kaverit mukana koko ajan, joten kertaakaan ei tullut yksinäinen fiilis. Eli vähän vaikea verrata! Hevoset olivat aika samantyyppisiä, tietysti jokainen oma yksilönsä, mutta urheiluhevosia kaikki. :)

      Poista
  4. Ihan hyvä todistus mulle tuli, ka 8.3 (: Nomut joululoma menee lähinnä perheen kanssa ja tallilla.

    VastaaPoista
  5. Mulle tuli mun eka numerotodistus, vaikka vitosella ollaankin jo :) Meiän koulus on joku sellane outo juttu... Mut ihan hyvä, ka 9. :)

    VastaaPoista
  6. Heippa!
    Ihana blogi! :) Kuinka saat blogillesi paljon lukijoita? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! En todellakaan osaa sanoa, niitä on ajan mittaan kertynyt suunnasta jos toisesta :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat