#172: Erikoispostaus: Unelmien harjoituskilpailut

Taas on aika erikoispostauksen, joten jättäkäähän kiristävät pipot nurkkaan ja vaihtakaa silmille huumorilasit! Postaus on kirjoitettu siis vitsikkääseen sävyyn ja sen on tarkoitus viihdyttää teitä lukijoita, eikä tekstin pieniä yksityiskohtia kannata ottaa turhan vakavasti.

 

Koska kisakausi pyörähtää pian kunnolla käyntiin, ajattelin ottaa esille esimerkilliset harjoituskilpailut, jotka jokaisen aloittelevan tai pitkän tauon pitäneen kilpailijan tulisi käydä kokemassa. Kilpailuissahan kaikki ei aina tunnetusti mene ihan putkeen, joten kerran tai pari vuodessa joku ratsastusseura voisi järjestää harjoituskilpailut, joissa kaikki menisi niin pieleen kuin mahdollista. Koska jokainen kansallisen tason kilpailija tietää kilpailuiden mahdolliset puutteet, ei heidän tarvitse tällaisia "kauhukisoja" varten harjoitella erikseen.

 

Kilpailukonsepti auttaisi paljon paitsi kilpailijoita, myös surevia lähiomaisia, jotka haluavat varmasti valittaa kaikesta kilpailutoiminnasta. Tässä olisi oiva tilaisuus valittaa kerralla kaikesta ja ihan koko rahan edestä, jotta loppukauden kisat voitaisiin jättää tältä rauhaan.

 

Unelmien harjoituskilpailut järjestetään tietysti maneesitallilla hallikisakauden aikaan. Kilpailukutsu on ilmestynyt nettiin vasta viikkoa ennen kilpailupäivää, joten ilmoittautuessasi olet ajatellut, ettei kisoihin tule paljonkaan osallistujia. Nähdessäsi lähtölistat (jotka tietysti ilmestyvät myöhässä aikataulusta!) huomaat kuitenkin, että kilpailuihin on ilmoittautunut lähestulkoon koko alueesi kilpailijakaarti ja luvassa on mammuttimaiset pippalot.

 

Kisa-aamuna väität kaikille olevasi tyyni ja nukkuneesi edellisen yön erittäin makoisasti, vaikka todellisuudessa olet valvonut neljään saakka miettien pahimmat mahdolliset kauhuskenaariot tippumisesta ruumishuoneelle saakka. Tallilla et tiuski apulaisillesi hermostuneena, vaikka muut niin saattavatkin väittää - sinähän jakelet ohjeita tiukkaan, mutta oikeudenmukaiseen sävyyn! Pian huomaat, ettei lempisatulahuopaasi löydy mistään ja suojatkin ovat jääneet (ilmeisesti jonkun muun toimesta) putsaamatta,  mutta matkaan on valitettavasti lähdettävä viipymättä. Onneksi olet itse rauhallisuuden perikuva, eikä pieni myöhästyminen aiheuta sinussa kuin huomaamatonta tärinää sekä ajoittaisia kylmiä väreitä.

 

Tämä on kauhuskenaario siitä, miten ratasi tulee todennäköisesti menemään!

Kun saavutte kilpailupaikalle, ei mistään löydy tilaa trailerillenne. Pitkällisen tuskailun jälkeen (miksei parkkipaikkahenkilöt osaa koskaan auttaa silloin, kun apua todella tarvitaan?!) saatte auton parkkiin ja hevosen ulos kyydistä - tosin ratsu karkuutetaan lastausapulaisen toimesta ja sitä jahdataan useamman kanssakilpailijan avustamana ympäri kilpailualuetta.

 

Käyt ilmoittautumassa kansliaan ja huomaat kymmenien metrien jonot. Joudut odottelemaan omaa vuoroasi pidemmän aikaa, eikä ketään tuttuja näy ympärillä. Muutamat ihmiset ohittelevat sinua jonossa ja saatat huomauttaa heille hieman kärkkäästi, sillä sinua uhataan keltaisella kortilla jo ennen varsinaisen kilpailupäivän alkamista. Päästessäsi vihdoin asioimaan kanslistin kanssa tajuat, että ilmoittautumisesi on mennyt pieleen (hitsi, ei olisi pitänyt katsoa Suurinta Pudottajaa samaan aikaan..) ja joudutte pähkäilemään uusien lähtönumeroiden kanssa tovin.

 

Radankävely alkaa! Voi sitä riemua, kun kaikkien kilpailijoiden kummit, kaimat ja serkut löntystävät rataa ympäri innokkaan kilpailijatyttösen selittäessä tarkasti jokaista kaarrettaan henkilöille, ketkä eivät lajista mitään ymmärrä. Jokaisella on varmasti mukana oma lemmikkinsä, oli se sitten koira, kissa tai kameli. Yrität puikkelehtia ihmisten vierestä, välistä, takaa tai edestä (muutaman lapsen yli oli pakko kävellä, mutta sitä ei lasketa mukaan), mutta välillä eteneminen on täysin mahdotonta. Päästessäsi pois kilpa-areenalta huomaat, että olet unohtanut radasta yhden esteen kokonaan eikä lähtölinja ole selvillä. Et kuitenkaan jaksa tunkeutua radalle kokemaan tukehtumiskuolemaa, vaan suuntaat tappion nielleenä trailerien luokse. Ei tarvine mainita, kuinka yrityksesi käydä vessassa kaatui ilmoitukseen "vessat tukossa, käytä huussia toistaiseksi" tai kuinka ostamasi makkara tippui huolimattomuuttasi maahan (naapurin tädin vika, se tönäisi ilkeästi kyynärpäällään juuri kävellessäsi hänen ohitseen) ahneen pikkukoiran suuhun.

 

Kilpailuareenaa arvostellaan jokaisen kilpailijan toimesta äänekkäästi. Pohjaa pidetään sekä liian kosteana että kuivana, pehmeänä että kovana. Itse olet ehdottomasti sitä mieltä, että pohjan tila on hyvin tapauskohtainen ja riippuu täysin siitä, kuka sitä sinulta kysyy - sekä siitä, miten hevosesi sillä tänään suorittaa.

 

Olet varustanut hevosesi ja valmistaudut verryttelyyn, joka toteutetaan erillisessä hallissa liian pitkän matkan päässä varsinaisesta kilpailuareenasta. Päästessäsi verryttelyhalliin saat kuulla, ettet valitettavasti saisi olla vielä sisällä, joten joudut takaisin sateeseen odottelemaan omaa vuoroasi. Sinä aikana hevosesi hermostuu ja tarvitset kolme rautahansikkain varustautunutta apulaista pitelemään sitä paikallaan muutaman minuutin ajan.

 

Verryttelyssä vallitsee suoraan sanottuna aikamoinen kaaos. Ratsastajilla ei selkeästi ole mitään tietoa, minne suuntaan kenenkin pitää ratsastaa tai mistä suunnasta esteet tulee hypätä - tarvittaessa okserinkin voi ylittää  sulavasti väärästä suunnasta ilman, että kukaan asiaan puuttuu. Surevat omaiset palloilevat kentän keskellä ja yrittävät auttaa omaa rakasta tytärtään nostelemalla esteitä juuri silloin, kun olet huutanut tulevasi sen. Menetät hermosi onneksi vain viisi kertaa, eikä yksikään kerta johtunut sinusta, vaan umpisokeista kanssakilpailijoista.

 

Hyvässä verryttelyssä joku kehtaa aina pilailla muiden kustannuksella.

Jotta elämä ei olisi liian helppoa, olet saapunut verryttelyyn aiemmista luuloistasi poiketen liian myöhään, sillä paikalla oleva puusilmäinen verryttelyvalvoja ei ollut kartalla siitä, kuka olet (kai kaikki minut tunnistaa, häh?) tai missä vaiheessa kilpailut ovat menossa. Verryttelyvalvoja rääkyy ratsastajien nimiä joko liian aikaisin tai jättää nimet huutamatta kokonaan. Joudut jatkuvasti käydä kysymässä häneltä, montako ratsukkoa omaan suoritukseesi on vielä jäljellä. Tämä katsoo sinua ensin säälivällä ilmeellään, katsahtaa sitten kaveriinsa ja purskahtaa nauramaan. On lähellä, ettet laskeudu hevosesi selästä alas ja kerro valvojalle omaa mielipidettäsi kilpailujen tasosta sillä hetkellä.

 

Paneutukaamme hetken kilpailuiden päätähtiin, sureviin omaisiin. Kilpailuissa pakollisena vakiovarusteena on oltava hysteerinen poniäiti, jonka ainoa tehtävä on videoida radat nauhalle. Tämä tarmokas merkkivaatteisiin pukeutunut täti on ottanut roolikseen myös  muiden arvostelun ja lapsensa kovaäänisen paapomisen. Hyvin yleistä poniäidille on, että hän luo hysteriaa jokaiseen lähellään olevaan henkilöön riippumatta siitä, onko kyseessä rakas lapsi vai toisen kilpailijan valmentaja. Videoinnissa poniäiti on suorastaan haka! Yleensä videolla näkyy lopulta vain ratsun pää/korvat/kaksi jalkaa, mutta onneksi se ei latista tunnelmaa - voithan ostaa kuvia paikkalla olleilta kuvaajilta ylihinnoin!

 

Matkassa on aina mukana isä, joka ei tiedä hevosista mitään. Hän toimii kuskina trailerille ja liikkuu yleensä hyvin huomaamattomasti muiden perässä. Jostakin kumman syystä isä herää aina päästessään verryttelyalueelle ja laukoo viisaita kommenttejaan ratsastuksesasi tai hevosestasi, vaikka jokainen paikallaolija tietää, ettei hän ole istunut kertaakaan elämässään hevosen selässä.

 

Vanhempien lisäksi valmentaja on henkisenä apuna mukana. Valitettavasti hänellä on tänään huono päivä ja verryttelyssä kuulet hänen suustaan varsin yleispäteviä kommentteja, kuten "ratsasta" sekä "yritä edes". Muiden tunnelmaa piristääkseen valmentaja katselee hetken ympärilleen, pyytää sinut luokseen ja toteaa melankoliseen sävyyn: "Kato noita muita, ne ratsastaa paljon paremmin kuin sä. Onneks sulla on sentään ihan kiva hevonen."

 

Kilpailut eivät ole mitään ilman kanssakilpailijoita! Vaikka kyseessä on todella vain pelkät harjoituskisat, on ainakin yhdellä osallistujalla valkoiset housut, kisatakki sekä nuttura. Tämän kyseisen ratsastajan ratsulla on millilleen samanpaksuiset letit, showshineen hukutettu häntä ja karvapeite sekä sävy sävyyn olevat varusteet - kaikki pinkkinä. Hänen ärsyttävän kimeä ääni kaikuu maneesissa halveksivana aliarvoiden muiden hevosia ja verraten niitä hänen omaan kullannuppuunsa, "hieman" liian lihavaan Martta-shetlanninponiin.

 

Huh, vihdoin pääset pois verryttelystä! Joudut tosin kävelemään hevosesi kanssa sateessa (sää ei koskaan suosi kilparatsastajaa) vaativat sata metriä hallista toiseen, jonka aikana olet tippunut kahdesti hevosesi pelästyessä ohi ajavaa autoa (nopeutta noin 10km/h) sekä punaista postilaatikkoa (kuka virittää postilaation keskelle pihaa?!).

 

Kilpa-areenalle päästyäsi huomaat olevasi siellä täysin yksin, sillä porttihenkilö on unohtanut pyytää valmistautuvan ratsukon kanssasi areenalle. Hevosesi on tästä syystä erittäin hermostunut, eikä suostu kävelemään edes alkutervehdyksen ajan paikoillaan. Kun nostat laukan ja suuntaat kohti ensimmäistä estettä (katsomoon päin, totta kai) tajuat, että sisään astuu juuri sateenvarjon kanssa varustettu kiljuva lapsilauma, jolloin hevosesi stoppaa kuin seinään, kääntyy 180 astetta ympäri ja ampaisee täyteen kiitoon toiseen päähän maneesia. Noin kolmen minuutin maanittelun, uhittelun ja suoranaisen väkivallan jälkeen hevonen saadaan liikkumaan kauimmaisesta nurkasta jälleen eteenpäin, mutta epäonneksesi olit jo ylittänyt lähtölinjan ja virhepisteitä on kertynyt ylitetystä enimmäisajasta jo roimasti. Pääset kuitenkin jatkamaan radan kunnialla läpi (kaikki kahdeksan puomia johtuivat vain häiriötekijöistä - este oli liian vino, koira haukahti juuri ponnistuksessa, aurinko häikäisi.. vaikka sataakin..). Siirtäessäsi ratsun käyntiin kolmen kiitolaukkakierroksen jälkeen tunnet niskassasi pientä kuumotusta, sillä kuulet, kuinka ikävästi katsomon henkilöt arvostelevat suoritustasi. Ei se nyt niin huonosti mennyt!

 

"Jotakin positiivista: hevoseni osaa istua??"

Selvää on, ettet valitettavasti saanut tänään ruusuketta kotiin. Onneksi olet varustautunut tällaisiin tilanteisiin itse ja kaivat taskustasi oman ruusukkeesi edelliskesän leirikisoista. Kun ripustat sen ratsusi suitsiin, on ympärilläsi kohta lauma pikkutyttöjä ihailemassa uljasta kilpahevostasi ja saat muutamalta ohikulkijalta iloiset onnentoivotukset.

 

Hermoromahduksen partaalla oleva hevonen saadaan kahden liinan, kauraämpärin ja luudan avustuksella autoon odotettua nopeammin ja kotimatkalle päästään lähtemään hyvillä mielin. Mitkään kilpailun aikana sattuneet kömmähdykset eivät johtuneet sinusta, vaan muista ihmisistä: ratamestari oli tehnyt huonon radan, tuomari oli epäoikeudenmukainen, katsojat häiristivät suoritustasi eikä hevosesi hypännyt normaaliin tapaansa tänään. Kaiken kruunaa valmentajasi puhelinsoitto juuri ennen kotipihalle saapumistanne: "En muuten lähe sun kanssa kisoihin enää, kun oot niin huono". Aika onnistunut kisapäivä, ei voi muuta sanoa!