#187: Bye bye Beautiful

Tästä päivästä tuli aikalailla erilainen kuin alunperin luulin. Lähdin tallille yhdeksän jälkeen Champin kengitystä varten (ruunalla on nyt uusi pohjallinen ja korjattu kengitys, mutta siitä lisää myöhemmin) ja kaiken piti olla valmista muutamassa tunnissa, auringon paistaa ja elämän olla ihanaa. Toisin kävi - sain saattaa muutaman muun ihmisen kanssa yhden uskomattoman ihanan puoliveriruunan viimeiselle matkalleen.

 

Saapuessamme Janitan kanssa ihmettelimme, miksi Santtu-ruuna makasi koko pituudellaan tarhassa muutaman ihmisen ympäröimänä. Noustuamme autosta syykin selvisi pian: Santun vasemman puolen jalat eivät toimineet ollenkaan, eikä ruuna siis päässyt ylös maasta. Se katseli korvat hörössä meitä ja ihmetteli selvästi, miksi sen jalat eivät toimineet halutulla tavalla. Emme halunneet mennä aluksi häiritsemään tilannetta sen kummemmin, joten kävimme hoitamassa Champin nopeasti, mutta pian menimme katsomaan tilannetta lähempää.

 

Santtu oli siis ollut jo maanantaina hieman epämääräinen, jolloin klinikalle oli soitettu ja kysytty hevosen tuontimahdollisuuksia paikan päälle. Klinikalta oltiin kuitenkin kehotettu jäämään kotiin, ja koska hevonen söi hyvin/oli pirteä/ei lämpöä tms., ei tilannetta pidetty niin vakavana. Tänään hevonen oli talutettu aamulla tarhaan normaalisti ja noin tunnin tarhaamisen jälkeen se oli kaatunut maahan.

 

Santtu ja minä Messilässä kisoissa vuonna 2008 tai 2009 lk 80cm

Vaikka tallilaiset tekivät kaikkensa saadakseen eläinlääkärin nopeasti paikalle, meni siihenkin aikaa parisen tuntia. Kaikki olivat joko liian kaukana tai eivät muuten päässeet tulemaan. Sinä aikana vietimme aikaa hevosen kanssa: silittelimme sen päätä ja vahdimme sen tilannetta. Koska tarha oli suorassa auringonpaisteessa, yritimme seistä hevosen pään edessä antaaksemme sille edes vähän varjoa. Välillä Santtu yritti itse ylös, mutta sen jalat eivät toimineet, eikä yrityksistä sitten tullut mitään.

 

Eläinlääkärin tultua hevoselta mitattiin syke, lämpö ja otettiin verikokeet + kaikkia muita mahdollisia testejä. Se laitettiin nesteytykseen, sille annettiin kortisonia ja rauhoittavaa. Santtu hörisi aina, kun joku tuli sen lähelle ja se yritti moneen kertaan nojata päällään ihmiseen, joka sitä silitti. Yritimme vetää sitä ylös liinojen avulla, työntämällä, laittamalla heinäpaaleja sen lapojen taakse.. Mikään ei auttanut. Jännityshetkiä koettiin, kun olimme kerääntyneet hevosen ympärille ja aivan yht'äkkiä sen alta luikerteli esiin kyykäärme! Pelästyimme valtavasti ja käärme tapettiinkin nopeasti. Siinä olisi voinut sattua pahasti yhdelle jos toisellekin, jos kyy olisi päässyt puraisemaan jotain ihmistä.

 

Lopulta eläinlääkärin ja hevosen omistajan yhteistuumin tehtiin päätös, ettei hevosen elämää voitu pitkittää enempää. Jotta sitä olisi pystytty hoitaa kunnolla (tukihoitojen avulla), olisi se pitänyt saada klinikalle, joka oli mahdottomuus hetkellä, jolloin hevosta ei saada ylös maasta. Santtu oli jo väsynyt, joten lopetuspiikki vaikutti nopeasti ja hevonen vaipui ikuiseen uneen. Peittelimme ruhon preissuilla ja keräsimme sen viereen kimpun valkovuokkoja. EKK haki hevosen tutkittavaksi myöhemmin iltapäivällä.

 

Laakson kisoista samana vuonna kuin ylempi kuva. Pahoittelen kuvien laatua ja vanhuutta, uudempia kuvia meistä ei ole.

Santtu oli vihoviimeinen hevonen, jonka olisi kuulunut lähteä talliltamme mihinkään. Se oli suhteellisen nuori tuntihevonen, joka oli aina pirteä ja touhukas. Se oli monen tuntiratsastajan suosikki ja loisti sekä koulussa että esteillä. Olin itse sen kanssa kisaamassa tuntiratsastajien mestaruuskisoissa estepuolella aikoinaan, muiden ratsastajien kanssa se hankki useita ruusukkeita monista muista kisoista. Muistan, kuinka vielä sunnuntaina se leikki risuilla tarhassaan omaan tyypilliseen tapaansa (pitää risua suussa, ja yrittää kävellessään potkia sitä molemmilla etusillaan) ja liiteli lauantaina kouluradalla lennokkaasti. Vaikea uskoa, että se on nyt vihreämmillä laitumilla.

 

Karu tosiasia on, että jokaisen meidän aika koittaa joskus. On siis syytä nauttia jokaisesta hetkestä ja muistaa olla kiitollisia kaikista niistä päivistä, joita saamme rakkaidemme kanssa viettää. Santtu tarjosi monille ja monille ratsastajille unohtumattomia hetkiä ratsastuksen parissa ja nyt se saa viettää huoletonta elämää hopeareunuksisten pilvien toisella puolen huolettomasti laukkaillen.

 

Eräs lukija osasi mielestäni tiivistää tämänkaltaisen hetken eräässä toisessa blogissa varsin osuvasti: "mikään ei loista kirkkaammin kuin puhtaat kyyneleet".