#189: Back in business!

Jee, täällä taas! Tuolla tarkoitan kahta asiaa: jälleen paikalla blogin parissa (viime postaus kun ilmestyi melkein viikko sitten), mutta toisaalta myös kunnon treenissä hevosen kanssa. Tänään on ollut erittäin hyvä päivä, olen ollut koko ajan tosi iloisella tuulella niin töissä kuin tallillakin ihan vain pienistä asioista johtuen. Vaikka sää on ollut koko ajan sateinen ja meinasin jäätyä ratsastuksen jälkeen (kaikki paidat läpimärkiä, hmph), ei se tunnelmaa ole haitannut. Mulla olisi vaikka kuinka paljon intoa kirjoittaa teille ihan megalomaaninen (ei taida olla oikea sana..?) postaus, mutta siitä saattaisi tulla niin sekava, ettei rajaa! Mutta nyt asiaan, ennen kuin käytän liikaa huutomerkkejä! Hehheh..!!

 

Okei. Champ on siis parantunut hyvin tuosta kengityshärdellistä: sille laitettiin viime viikon tiistaina oikeaan etujalkaan kenkään kiinnitettävä alumiinipohjallinen, joka päästi kaiken paineen pois kavion anturan päältä. Seuraavana päivänä ruuna oli jo ok, joten liikutin sen kevyesti välttäen kuitenkin pienenpieniä voltteja. Torstaina mitään jäykkyyttä tai muuta vastaavaa ei ilmennyt enää ollenkaan ja perjantaina maastoiltiin kauniissa kesäsäässä ennen Ypäjälle lähtöä. Oli muuten ihanaa ♥

 

Koska olimme saikkuilleet jälleen viikon noita ratsastuksia ennen, oli ruuna ihan hirveä ratsastaa. Vino, jäykkä, hidas pohkeelle ja kuskikin jollain muulla planeetalla. Viikonlopun kisojen vuoksi Champilla oli lauantaina ja sunnuntaina vapaapäivät, joten odotin pahinta maanantaina. Mitä vielä! Champ ei ole koskaan tuntunut niin hyvältä. Menin aika paljon avoja ja taivuttelin sen jäykkää oikeaa kylkeä ympyrällä. Ratsastusta ennen meinasimme kuitenkin kuolla ruunan kanssa tutulla maastolenkillä, kun sinne oli ilmestynyt pienenpieniä (oikeasti, ehkä metrin korkeita..) puupinoja ja niistäkös hevoseni riemastui: se kääntyi 30m ennen ensimmäistä pinoa ympäri ja karautti paniikkilaukkaan alamäkeen. Saatuani sen pysähtymään ja takaisin pinon luokse, tärisi raukka pelosta. Noin 20 minuutin maanittelun, uhkailun ja väkivallan jälkeen se suostui täristen haistelemaan pinoa ja kävelemään sen ohi (pohkeenväistöä). Luulin, että tästä olisi selvitty, mutta ei! Seuraava pino tuli vastaan aivan pian. Pääsimme noin kolmen metrin päähän, kunnes Champ meni täysin paniikkiin: se riistäytyi aivan hallinnasta, säntäsi polulta pois metsikköön ja rämpi siellä päätöntä paniikkilaukkaa puiden, kivien ja puskien seassa noin 20 metrin matkan alamäkeen, ennen kuin sain sen ohjattua takaisin reitille. Suoranaisen väkivallan avulla pysäytin kantturan, ja keulimisen lopetettuaan kiipesin selästä alas tarkistaakseni sen jalat - ei naarmun naarmua! No, tämän jälkeenhän pystyimme mennä näiden kammottavien pinojen ohi pitkin ohjin käynnissä.. Idiootti hevonen! On se vaan niin, ettei pieni hevonen kykene ymmärtämään, miksi noin miljoona kertaa kierretyn reitin varrelle ilmestyy yhtäkkiä puita. Siis puita, voitteko kuvitella. En tiennyt, pitikö itkeä vai nauraa.

 

Tältä oon näyttänyt koko päivän! No toivottavasti en ihan tolta, koska mua voisi luulla mielisairaalasta karanneeksi. Tässä kuvassa nauran, koska "herran pelko on viisauden alku": aloin lyhentämään jalustinta ilman, että pidin jalkaa jalustimessa, ja tajusin virheen noin sekunnin sadasosan ennen kuin Piude kerkesi asiasta huutamaan. Ilmeeni on voitonriemuinen! :D

Tiistaina Champilla oli raspaus ja klippasin sen samaan rauhoitukseen. Juti oli siis raspaamassa tallillamme, ja kysyikin heti alkutöikseen suuhun katsottuaan, oliko Champilla ollut ongelmia peräänannon kanssa. Vastasin hänelle, ettei ruuna nyt mikään tasaisin ole suusta ollut. Syy löytyi heti ensisilmäyksellä: Champin hampaita oli raspattu niin, että aivan takimmaiset hampaat kaartuivat jyrkästi ylöspäin. Tässä asennossa hampaat olivat hanganneet ikävät haavat aivan suun takaosiin (näin ne myös itse, hyi). Juti sanoi, että jos ihmisellä olisi tuollaisia haavoja suussa, ei suuta pystyisi pitämään kiinni ollenkaan. Nyt hampaat saatiin siihen kuntoon, ettei haavoja pääse muodostumaan enää ollenkaan ja Champin elämä mukavoituu huomattavasti! Jännä, ettei talven raspauksessa Vermossa huomattu mitään..

 

Keskiviikkona olin tunnilla, jossa tulin itse siihen tulokseen opettajan säestämänä, ettei tuolla meidän nykyisellä penkillä mennä enää metriäkään. Kun Champ on nyt seissyt enemmän tai vähemmän kuukauden ajan potkun ja kavion vuoksi, on sillä muokkautunut selkä aivan toisenlaiseksi. Niinpä oma satulani painaa ruunan säkää ikävästi, eikä karvaromaani auta (näin olen siis mennyt tähän asti). Tämän satulan kanssa ruunalle ainoa mahdollinen 100% mukava työskentelyasento on suoralla kaulalla eteen-alas, ei siis esim. taivutettuna oikealle, eikä varsinkaan korkeammassa muodossa. Testasin illalla kahta penkkiä, joista toisen otin tänään mukaan Piuden luokse.

 

Tänään olin siis Piuden luona valmennuksessa. Lähdin töistä tukka suorana kohti tallia, sillä valmennuksen piti alkaa viideltä ja pääsin töistä varttia vaille neljä. Matkaan tallille kului jo 20 minuuttia ja tallilt trailerin kanssa Piudelle toinen samanmoinen, joten aikaa itse hevosen valmisteluun jäi vähän. Onneksi olin pakannut kaikki tavarat valmiiksi edellisenä iltana, ja tällä kertaa muistin jopa satulan matkaan! Toisaalta unohdin sitten videokameran..

 

Tältä näyttää sellainen hevonen, mitä kuvaan alempana. Champ oli siis aluksi tosi jännittynyt. Isä on kuvannut kaikki postauksen kuvat, ja tuolla siis satoi koko ajan, joten kuvauspaikkoja piti vähän soveltaa. Tämän takia kuvat on otettu yläviistosta ja estekuvissa ei välttämättä näy hevosen jalat tms. Mutta hei - kuvia, kuvia ja kuvia! Ja videoo!

Jännittynyt hevonen osa 2: käpertyy virkkuukoukkuun pihkeen taakse.

Vähitellen rentoudutaan, kun tajutaan, ettei kukaan oikeesti yritäkään syödä pientä Champpia!

Ja sitten kun hevonen on rento, on kuskilla joku vammauskohtaus. EN KESTÄ!

Menin Piuden tallille siksi, ettei meidän ulkokentällä voi oikein hypätä kentän pohjan vuoksi. Näin kesäisin on kuitenkin kiva hypätä ulkona, sillä kaikki kisat ovat pääosin ulkokentillä. Ja onhan se kivaa vaihtelua hevosellekin päästä jälleen vähän erilaisiin maisemiin, kisahevosena kun se on tottunut elämäänsä viettämään.

 

Ennen valmennusta Piude katsoi tuota uutta satulavaihtoehtoa ja totesi oman näkemykseni oikeaksi: se on paljon parempi kuin omani, ehkä hieman hieman hieman (!) ahdas lavoista, mutta karvan kanssa ihan kelvollinen ja sata kertaa parempi kuin edellinen tässä tilanteessa. Satula on tosin yhden meidän tallilaisen estepenkki, joten toivoa sopii, josko he voisivat sitä korvausta vastaan lainata + meillä ei menisi käyttö kovin paljoa päällekäin. Sitten, kun Champ on saanut taas lihaksia selkäänsä, on edessä joko uuden satulan hankinta tai nykyisen muokkaaminen. Tässä tilanteessa ei kuitenkaan uutta kannata lähteä ostamaan, sillä selkö muokkautuisi penkistä nopeasi ulos.

 

Aloitin valmennuksen ihan vain keventelemällä hevosta rennoksi. Champ oli ihan intopiukeena ja halusi vain juosta kovaa sekä kyttäillä kaikkea mahdollista (= isääni, joka kuvasi, esteitä, puita..). Ei se mihinkään yrittänyt lähteä, mutta sellaista "oho, mitä tos on!" "hei apua, tossakin" "iik mitä toi on" -kiemurtelua, tiedättehän.. Sellaisessa olotilassa se juoksee joko pää taivaissa tai käpertyy virkkuukoukkuun selättömäksi pohkeen taakse. Päättäväisen, mutta rauhallisen ratsastuksen ansiosta se kuitenkin rentoutui vähitellen. Piude sai kesken kaiken idean vaihtaa ruunalle remonttiturpiksen, joka toimi sillä itseasiassa ihan älyttömän hyvin! Sen kanssa Champ oli todella pehmeä suusta, rento ja tyytyväinen. Olen aina vannonut, etten hevoselleni remonttiturpista laita - en pidä sen ulkonäöstä sitten yhtään. No, taas jouduin syömään sanani ja suunnistamaan huomenna Hööksiin..

 

Onko teillä millaisia kokemuksia remonttiturpiksista?

 

Aloitimme hyppäämään verkkahyppyjä, ja vähitellen radantynkää. Rata oli seuraavanlainen: sininen pysty diagonaalilla, pitkällä sivulla okseri, diagonaalilla kapea pysty ja pitkällä sivulla pysty. Todella simppeli ja kiva tehtävä, jossa oli kuitenkin tekemistä. Ensimmäiselle pystylle lähestyminen oli nopeasti kaarteesta ulos, jolloin hevonen tuli saada suoraksi heti kaarteen jälkeen ja säilyttää rytmi myös kaarteessa; okserille ja viimeiselle pystylle lähestyminen oli pitkä, jolloin tuli huolehtia, ettei rupeaisi nyppimään laukkaa pois (oma bravuurini) ja hevosen tulisi pysyä suorana; kapealle esteelle tuli ensinnäkin osua ja sitten vielä päälle nuo kaikki muut seikat, joita jo luettelin. Esteet olivat lopullisella radalla, jota tulimme sitten useampaan kertaan, korkeudella 110cm, paitsi kapea, joka oli metrin.

 

Verkkaesteenä oli pysty, jonka edessä oli maapuomi innarivälillä. Champille sopii odotettua paremmin (ulkonäöllisesti) toi remonttiturpis, vaikka pahoin pelkäsinkin muuta. Se näyttää ihan vaavilta!

Tästä. En. Osaa. Sanoa. Mitään. Miksi mä liioittelen?!? En ymmärrä. Eikä vissiin kukaan muukaan.

Kuukauden hyppytaukoon nähden valmennus meni ihan kivasti. Piude sanoi mulle koko ajan varsinkin aluksi siitä, etten saisi nyppiä laukkaa käsillä pois ja lähteä hakemaan sopivaa askelta käsien kautta, vaan nimenomaan laskea rytmiä ja sallia hevosen tulla rentoa, tahdikasta laukkaa esteelle. Helpommin sanottu kuin tehty! Toinen huomionarvoinen asia oli, että dyykkasin jälleen kuin pieni sukellusvene ja liioittelin myötäämistä ihan liikaa. Ärsyttävää! Vaikka kuinka yritin, tuli myötäys ihan automaattisesti. No, sallittakoon tämän kerran.. Kultainen keskitie löytyy varmasti joskus :D

 

Meni valmennus sitten niin tai näin, oli meillä ihan älyttömän hauskaa! Hevonen oli innoissaan ja vinkui taas muutaman kerran sekä hypyissä, että esteiden välillä. Se on hauskaa kuunneltavaa, tietäisittepä vaan! Kerran Juntti (kuvastaa hyvin ruunan todellista luonnetta) näki juuri ponnistaessaa okserille jotain todella pelottavaa vasemmalla puolellaan ja päätti pinkaista hypyn alastulossa oikealle sellaista kyytiä, että suoraan eteenpäin menemään valmistautunut kuski oli tipahtaa kyydistä jalustimen menetyksen seurauksena. Tästä onkin hauska kuvasarja alla!

 

"kohti ääretöntä ja sen yli!!"

"ou mai gaad MITÄ TUOLLA ON!! en oo kyllä ihan varma mut nään sen ihan selvästi..!!"

"etteks te tajuu se on vaarallinen ihan varmaan ja mitä sä revit siitä vasemmasta ohjasta c'moon et sä pidättele mua!"

"oon sankari ja pelastin teidät kaikki, keretään sitä karkuun jos mennään nyt ihan täysii!! pysy kyydissä kuskiseni" ja sitten mentiin.

 

Mulla on maailman ihanin hevonen, joka antaa tyhmän kuskin virheet anteeksi avosylin ja on aina niin lutuinen ♥ Tullessamme takaisin valmennuksesta päätimme isän ehdotuksesta pysähtyä moikkaamaan serkkuani, jolla on talo tien varressa. Koska pihamaa oli täynnä, parkkeerasimme auton bussipysäkille: vaikka ohi ajoi jos jonkinlaista härveliä hirveistä bassojumputusautoista rekkoihin ja moottoripyöriin, seisoi Champ tyytyväisenä trailerissa ja ihmetteli, miksi jäimme tien varteen. Se antoi jopa rapsuttaa itseään varsin säyseänä (yleensä yrittää syödä koko käden, pikku possu) sellaisten ihmisten toimesta, jotka eivät hevosien kanssa ole tekemisissä olleet. Mulla on myös maailman ihanin isä, joka jaksaa kuskata meitä trailerilla paikasta toiseen ja kuunnella päättömiä juttujani ja myös niitä hetkiä, jolloin ei vaan yksinkertaisesti huvita. ISO KIITOS! :)

 

Jottei tästä postauksesta tulisi nyt ihan yltiöpositiivinen, lopetan hyvän sään aikana. Tai no, ulkonahan sataa vettä, joten säästä en mene sanomaan. Meidän pihapuun linturaukat kastuu nyt ihan läpimäriksi :( Niillä on söpö pesä tuossa lähipuuussa, jonka lajia en osaa sanoa, koska taisin nukkua sen biologian tunnin.

 

 

Okei, tästä tuli tosi levoton postaus. Menen huomenna ja lauantaina töihin purkamaan energisyyttäni, ja sunnuntaina on vuorossa ensimmäiset viralliset kilpailut! Voitteko kuvitella, onhan tässä jo kohta neljä kuukautta vietettykin treenaten. Suuntana siis Riihimäki ja luokkina mukavan yksinkertaiset 90cm ja 100cm. Tiistaina olisi Peikillä harjoituskisat, joissa voisin mennä joko samat luokat kuin Riksussa, tai sitten 100cm ja 110cm, sillä Piude tulee paikan päälle omien oppilaidensa kanssa. Korkeus ei ole meille se ongelma, vaan tasaisen rytmin säilyttäminen. Tosin tuonne Peikille menen vain, jos saan porukoilta kyytiä ja lupaa - yo-juhlia pitäisi nimittäin valmistella.

 

Mulla on valmistumassa teille ihan loistava video, jossa on pätkiä Champin riemukkaasta elämästä. Pätkät on kuvattu puhelimella, ja niistä näätte muun muassa sen, miten ruuna suhtautui uuteen leikkipalloonsa (juoksi karkuun), laitumelle pääsyyn (veti noin 100km/h laidunta ympäri) ja harjapakkiini (puri kahvan irti). Juntti.

 

(Niin se video tästä päivästä. Youtubessa lukee: "Videon lataaminen. 101 minuuttia jäljellä". En taida jäädä odottamaan tai juurrun tähän penkkiin kiinni lopullisesti. Huomiseen!)