torstai 12. syyskuuta 2013

#228: Virkeä potilas

Vähään aikaan blogissani ei ole ollut sellaista täysin perinteistä kuulumispostausta, mutta nyt kännykän kuvia tyhjennellessäni ajattelin väsätä sen kasaan! Champ voi jo hyvin ja pääsin sitä tänään selästä käsin liikuttamaan, mutta antaa kuvien kertoa lisää kuvateksteineen. Kännykkälaatuiset otokset saavat tällä kertaa korvata hyvälaatuiset järjestelmäkamerakuvat, mutta toivottavasti se ei teitä tälläkään kertaa haittaa :)
 
Mä lähden huomenna töiden jälkeen Laaksolle Hevoset Stadikalla -kisojen ensimmäisiin luokkiin töihin, josta suuntaan Stadikan kautta tallille iltamyöhään liikuttelemaan ruunan. Lauantai ja sunnuntai kuluu aamuvarhaisesta iltamyöhään Stadikalla ringmasterin tehtävissä, joten kaikki katsojat voivat bongata mut esteluokissa verryttelyalueen ja kisakentän välistä! Luvassa on varmasti hauska viikonloppu, mutta mun täytyy keksiä Champille vielä joku hoitaja kahdeksi päiväksi.
 
10.9. : Harjailin Champin tarhassa, sillä kuntoonlaittopaikalla oli ruuhkaa. Champ rakastaa kumisualla ja käsillä rapsuttamista aivan yli kaiken ja se väänteleekin itseään vaikka millaisiin asentoihin ihan vain rapsutuksien toivossa!
10.9. : Champin yksi lempirapsutuskohta :D Toinen on kaulasta ja kolmas sään takaa. Heppa on muuten tosi fiksu! Aina, kun lopetan rapsuttamisen, se siirtyy ihan muhun kiinni sillä kohdallaan, jota se haluaa mun rapsuttavan lisää.. eli tässä tapauksessa se peruutti mun päälle......!
10.9. : Champ sai kävellessään eteensä haasteen - lammikon. Ensin se ei suostunut menemään lähellekään ja sitten aloin selailemaan puhelintani ja kappas! Ruuna päättikin, ettei lammikko ollutkaan niin pelottava. Alla video siitä, mitä sitten tapahtui. Pahoittelen tota mun selitystä ja lässytystä, mutta jokainen varmaan tekee samoin omalle hepalleen :D


10.9. : Käytiin tiistaina myös vähän kävelemässä metsässä, jossa oli ihanan syksyinen tunnelma!
10.9. : "äitii ei kiinnosta tää enää.."


10.9. : Kaikki oli niin kauhean kiinnostavaa!
10.9. : Champin mielestä tää oli päivän ehdoton kohokohta! Minkki treenasi ratsastussimulaattorilla huoneessa, jonka ovi oli auki ja Champ tuijotti laukkaavaa simulaattoria silmät pyöreinä pöristen itse puoliksi paniikissa. Minkki totesikin, että kohta myös Champpi liittyy laukkaavien hevosten joukkoon, kun se pakenee paikalta :D Onneksi hölmöläinen rupesi syömään ja totesi, ettei simulaattori ollutkaan niin pelottava..


10.9. : Taas yksi turha kuva, mutta menköön.
11.9. : Tää kuva on ihan huikea ja keräsi facebookissa hyvän suosion :D Päättäkää te, onko Champ tässä kuvassa erittäin viisas vai erittäin tyhmä? Ainakin se on ahne, se on ihan selvää.. Huom: talutin sitä pois tarhasta ja se heittäytyi ihan yhtäkkiä polvilleen ja rupesi syömään... olin vaan että jaahas.
12.9. : Tänään meillä oli kengitys heti aamulla ja olin tallilla kahdeksalta. Champin ilme kertonee
kaiken liian aikaisista tallikäynneistä :D  Mutta  hei,  nyt  yhdessäkään jalassa ei enää ole kipsejä!
Toivotaan kaikki sormet ja varpaat ristissä, että kaviot eivät lohkeile ja kasvuvauhti sen kuin kasvaa!
12.9. : WOHOO, hepan selässä jälleen! Ja vielä hackamoreilla, eikä edes poni vienyt 6-0, vaan mentiin ihan hallitusti kaikkia askellajeja. Oon niin innoissani kokeilemassa huomenna joko tätä samaa viritystä tai sitten LG:tä :)
12.9. : Näihin kuviin ja teksteihin on vähän vaikea saada selitettyä Champin luonnetta, mutta se
on oikeasti maailman persoonallisin heppa ja puuhapete! Koko ajan pitää puuhata jotain, tai olla
muuten vaan höpsö ja kiinnostunut ihan kaikesta.
12.9. : Maastoiltiinkin tänään parisenkymmentä minuuttia. Aivan ihana syksyinen ja aurinkoinen
sää! Muut ehkä vihaa syksyä, mutta mun mielestä se on ehkä paras vuodenaika <3
12.9. : Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin päätän tämän postauksen, seuraavan kerran palaillaan ensi viikolla stadikan tunnelmia kertaillessa :) Hauskaa viikonloppua kaikille lukijoille!
 

29 kommenttia

  1. Champ on niin suloinen!:) millä tallilla se asuu?

    VastaaPoista
  2. Toi tarhalimbous kuva on kyllä ihan super!!!! Mäkin tule Stadikalle la. Toivottavasti expo on hyvä. Ostoslistalla ainakin ohjat ja joku kiva rapsutusharja/hanska. Nämä siis ne mitä tarvitsen, plus sitten ne heräteostokset .-)

    VastaaPoista
  3. tosi kiva postaus! :) tee useamminkin tälläsiä! :D minäkin tulen huomenna stadikalle, jospa nähtäis.. :D

    VastaaPoista
  4. Miks toi minkki treenas tolla simulaattorilla tai en oikee tajuu mitä hyötyy siitä on?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simulaattorilla pystyy harjoittelemaan istuntaa kaikissa askellajeissa, myös esim. passagea, piaffia, kootut ja lisätyt askellajit, vaihdot jne. ja näyttö sekä asiaansa perehtynyt istuntaopettaja osaavat neuvoa koko ajan vierestä. Eli pystyy opetella ratsastamaan ilman, että hevonen "häiritsee" millään tavalla :)

      Poista
  5. Tosi kiva postaus ja ihanat kuvat! :) Nauran tolle polvillaan syömiskuvalle, hyvä tilannekuva! :D

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus! :D Ootko sä koskaan ratsastanut tolla simulaattorilla?

    VastaaPoista
  7. mikä toi simulaattori niinku käytännössä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa simulaattorissahan on sensoreita, jotka kertovat millainen ratsastajan istunta on. Siinä voi siis tehokkaasti parantaa istuntaa ja ratsastusta häiritsemättä hevosta :)

      Poista
    2. kuten yllä anonyymi sanoi :)

      + Simulaattorilla pystyy harjoittelemaan istuntaa kaikissa askellajeissa, myös esim. passagea, piaffia, kootut ja lisätyt askellajit, vaihdot jne. ja näyttö sekä asiaansa perehtynyt istuntaopettaja osaavat neuvoa koko ajan vierestä. Eli pystyy opetella ratsastamaan ilman, että hevonen "häiritsee" millään tavalla :)

      Poista
  8. Aivan ihania kuvia taas, Champ on aivan uskomattoman upea hevonen :) Ja tuli niin ikävä takaisin Equlle!

    Itseasiassa sun blogiasi Aada on myös kiittäminen, meinaan vihdoin sain rohkeutta ja aloitan ratsastamisen uudestaan, täältä iski sellainen kipinä palata takaisin entisen rakkaan harrastuksen pariin! Mukava on nähdä vanhalta "kotitallilta" myös kuvia aina tän blogin kautta. Ehkä mä joku päivä saavun vielä vierailullekin sinne.. :)

    Keitä 'vanhoja' tuttuja heppoja siellä vielä on? Bellaa ratsastin pari vuotta silloin aikanaan, mutta kuulin että se on jo jonkin aikaa sitten muuttanut muualle.. Mites esim. Sentti, Brassi tai Nudde? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos, ihanaa että tämän avulla palasit takaisin heppamaailmaan! :)

      Equstomissa on tällä hetkellä vanhoja tuttuja hevosia (jotka varmasti tiiät?) Sentti, Nudde, Takku, Mikke ja uudempia (mitä et ehkä tiedä?) Dodi, Paavo, Lotta, Leena + yksärit. Viime keväänä lopetettiin Brassi, Froste, Santtu ja Rokki ja sitä ennen jo aiemmin lähti esim. Olli ja Renee pois. Unohdinkohan jotain? :D

      Poista
  9. millä ohjelmalla ja miten oot tehnyt noi kuvat tonne oikeelle mistä pääsee noille sivuille (Aada, champ ja Königs Kapris KS) oon ite yrittäny photoshopilla mutta aina sinne tulee se valkonen tausta, vaikka laitan sen läpinäksyväksi? :/
    Kiitos jos vastaat! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Photarilla teen, mulla on CS5 versio ja ainakin sillä onnistuu :) sain tän ohjeen vissiin tiialta että en osaa kyllä itekkään!

      Poista
  10. Champ on tosi söde. Tää on tosi hyvä blogi! Mä tykkään!

    VastaaPoista
  11. Liity pliis mun blogiin lukijaks -> http://jessicajajasmine.blogspot.fi/ Se on vielä rempas vähän...mää voin liittyä sun blogiin lukijaks jos liittyisit tohon mun blogiin.

    VastaaPoista
  12. En tarkota udella mitenkään ja jos vastaus löytyy jostain niin en sitä löytänyt etsittyäni mutta mikä sun sukunimi on?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän jokainen sitä tietoa tarvitseva tiedä sen :)

      Poista
  13. menikö teillä tuo hacamoren poskiremmi silmään? kun meillä menee enkä osaa säätää sitä sillei et ei menisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mennyt, mutta hankasi niin, että laitoin pehmusteet :) en mäkään oikeen osaa, jos menee silmään niin löysäisin yläpuolelta ja kiristäisin alapuolta?

      Poista
  14. Mulla olis nyt vähän erilainen kysymys, toivottavasti ehdit vastata :)
    Kun sä ostit Champin niin tuliko sulle vahva fiilis et tän mä haluun? Koska mä etsin itselleni hevosta ja viimeisin on tosi hyvä löytö mutta silti epäröin. Niin olisi kiva kuulla sun mielipide, kannattaako ottaa tämä joka vaikuttaa hyvältä vai pitääkö odottaa että tulee semmonen fiilis että tän mä oikeesti haluun?
    Kiitos jos jaksat vastata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuli heti semmonen "wow" fiilis, kun näin Champin maneesissa ensimmäisen kerran. Se oli niin hieno ja hyppäs aivan älyttömän kivasti. Kun olin itse selässä, ei homma sujunutkaan hyvin, mutta kun tiesin hevosen kapasiteetin ja taidot + kisatulokset ja suvun, oli juttu sillä selvä. Tuon hevosen halusin ehdottomasti!

      Aiemmin meillä oli ostotarkastuksessa yksi toinen heppa, joka ei ollut mun mielestäkään semmonen "tän mä haluun" vaan enemmänkin "kiva". Oli sitten ilmeisesti tarkoitettu, ettei mennyt läpi vaan lähdin takaisin Hollantiin :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat