torstai 14. marraskuuta 2013

#251: Mitä meille kuuluu?

Vastaus otsikkoon: meille kuuluu hyvää! Ainakin tällä hetkellä, kun tätä postausta näin lauantaina kirjoittelen. Kirjoitan tämän varalle ensi viikkoa ajatellen ja julkaisen tämän varmaankin loppuviikosta, joten älkää ihmetelkö, miksei tämä sisällä sitä ihan uusinta informaatiota.
Champin kanssa elämä hymyilee ehkä valoisammin kuin koskaan, vaikka ulkona sataakin vettä ja on muutenkin ikävän harmaata. Sen takasten turvottelu on vähentynyt lähes olemattomiin ja se liikkuu ehkä paremmin kuin koskaan mulla ollessaan. Vaikutusta asiaan on ehkä paitsi uudella kengityksellä, myös innostuksellani koulutyöskentelyä kohtaan, mistä kerroinkin jo aiemmin.
 
Olemme kotiutuneet Provinciaan todella hyvin. Champin päivärytmi on suunnilleen seuraavanlainen: aamu alkaa heinillä ja kauroilla joskus aamukuuden maissa, jonka jälkeen se saa hengailla sisällä odottaen päiväruokia aina noin puoli kahteentoista asti. Tässä välissä Champin karsina siivotaan ja se menee siksi aikaa evakkoon toiseen boksiin. Olen saanut kuulla tallityöntekijöiltä tarinoita siitä, miten Champ taituroi muiden karsinoissa vieraillessaan kaikkia tavaroita näiden ovista ja leikkii niillä sitten sen ajan, kunnes se pääsee omaan mökkiinsä. Kivoja esineitä ovat muiden muassa ämpäreiden kannet (kivoja heilutella), hevoskavereiden suojat (kivoja syödä) tai muovipussit (kivoja repiä)..

Jottei tulisi ihan kuvaton postaus, laitan tähän muutamia kuvia viime sunnuntain ratsasteluista, kun isäni halusi tulla kuvaamaan menoamme ja harjoittelemaan uuden kameransa (70D) käyttöä. Hän ei ole hevosihmisiä, eli liikkeen oikea-aikainen tallentaminen kuviin on vielä hakusessa, mutta ainakin valkotasapaino on näissä kuvissa kiva! (oikeasti valo oli näidenkin kuvien ottamishetkellä samanlainen kuin edellisen postauksen videoissa näkyy).
Kuvia oli yhteensä noin 650kpl, mutta suurin osa oli huonolaatuisia tai huonosta kohtaa otettuja. Näissäkin kahdessa Champ menee melkoisen etupainoisena, mutta isä kerkesi kuvaamaan vain alkuverryttelyä ennen muistikortin täyttymistä :D
Champista on tullut läski, joten se on nyt laihdutuskuurilla (saa se silti edelleen "reilusti heinää", joten ei se kyllä laihdu, hups..)
Kahdentoista maissa Champ pääsee tarhaan, jonne se saa myös päiväheinät. Näin mutaiseen vuodenaikaan heppa jättää aika paljon heinistä syömättä, sillä nirsona hienostoherrana se ei halua liata olemattomia turpakarvojaan mutavellissä. Iltapäivätarhalaiset otetaan sisään kuuden aikoihin, mutta Champ aloittaa yleensä joskus neljän jälkeen pimeän tullessa itsensä viihdyttämisen ja juoksee mutarallia tarhaa ympäri. Pyrin itse liikuttamaan hevosen aina joko ennen sen tarhaamisaikaa eli joskus yhdeksän pintaan, mutta välillä hoidan ratsastamisen myös vasta kuuden jälkeen.
Illalla Champ saa seitsemän aikaan ensin heinät ja sen jälkeen, noin kahdeksan maissa iltapuuron kaikkine lisineen. Viimeiset heinät hevoset saavat Provinciassa yhdentoista aikoihin, jolloin myös talli suljetaan ja hevoset pääsevät yöpuulle.
 
Meidän viikko-ohjelma on ollut nyt melko lailla seuraava: kerran viikossa Piude valmentaa esteillä ja kerran viikossa Jonna koulussa. Yritän maastoilla kerran ihan pidemmällä reissulla ja kerran Champ saa kävelytysvapaan, jolloin yleensä äitini käy hoitamassa ruunan (esimerkiksi sellaiset päivät, jolloin olen itse aamut töissä ja lähden sieltä suoraan yliopistolle illaksi). Jäljelle jääneet kolme päivää kuluvat sitten sileätyöskentelyssä/puomien avulla itsenäisesti, tosin suunnittelimme Piuden kanssa, että nyt talvella voisimme ottaa joka toinen viikko kaksi hyppykertaa. Champ nimittäin kerää melko tehokkaasti hyppyintoa, jolloin liian harvoin tapahtuva hyppääminen näkyy sen koko olemuksessa estevalmennuksissa: se saattaa alkaa steppailemaan ennen omaa vuoroaan.

Ei toki etupainoinen tai mitään.. :D

 
Meillä kävi viime viikon tiistaina hieroja pitkästä aikaa, mikä olikin enemmän kuin tarpeen! Champ oli nimittäin todella jumissa, ihan kaikkialta. En muista yhtään näiden lihasten oikeita termejä, joten älkää syyttäkö täysin tumpeloksi.. Eniten jumissa oli niskan jokin iso lihas, joka on yhteydessä oikeastaan koko hevosen kropan läpi kaikkialle. Tämän lisäksi jumissa oli joitakin vatsan seudun lihaksia (?) eli hevonen on ilmeisesti joutunut kantamaan itseään kuitenkin edes jonkin verran. Oikea puoli oli kauttaaltaan vasenta enemmän jumissa, ja takaosan jotkin hypyssä tarvittavat lihakset jumittivat myös. Nämä jäivät päällimmäisinä mieleen, muitakin mulle lueteltiin. Tämän viikon torstaina hieroja tulee uudelleen hoitamaan Champin ja sen jälkeen sama toteutetaan parin viikon kuluttua, jonka jälkeen tahti jatkuu kuukauden välein. Edellisestä hieronnasta kerkesi tässä välillä kulua liian pitkään, yli kaksi kuukautta.
 
Hieronnan jälkeisenä päivänä eron kyllä huomasi! Champ halusi venyttää ihan kunnolla eteen-alas heti alusta alkaen ja ratsastelinkin sillä pitkään melko kevyesti käyden kaikki askellajit läpi. Se ei myöskään pukittanut laukanvaihdoissa, mikä kertonee siitä, että jokin sen lihaksen kireys on hellittänyt edes vähän. Tietystikään hevonen ei vielä ole täysin rento, mutta jo yksi hierontakerta auttoi selkeästi!
 
Champ on ollut nyt aivan älyttömän seurallinen ja puuhakas oma itsensä. Se oli yhden täysvapaapäivän jälkeen oikea adhd ja juoksi esimerkiksi mua tarhassa karkuun muka pelokkaana pöristen.. Yritin saalistaa sitä valkoisten nahkakenkieni kanssa heinätupsun avulla, mutta juuri, kun olin saanut sen houkuteltua portille ja riimun lähes sen päähän, päätti se sittenkin kääntyä ympäri ja lähteä showravia häntä pystyssä pöristen toiselle puolelle tarhaa. Ei kyllä naurattanut, kun jouduin hakemaan kumpparit autosta ja rämpimään hevosen perässä tarhaan. Jos se olisi osannut, se olisi nauranut ääneen mulle.



 
Ennen ratsastusta Champ on aina todella virkeä ja yrittää syödä ihan kaiken: karsinan reunalle jättämäni harjat, ohikulkijoiden takin taskut, omat loimensa (kun ne ovat sen päällä) tai naapurikarsinan asukkaan turvan. Ratsastuksen jälkeen ruuna näyttää aina siltä, kuin se olisi juossut viisi maratonia putkeen samana päivänä – en tiedä, osaako hevonen näytellä ja olla ylidramaattinen, mutta jos osaa, niin tämä kyllä sitä tekee! Se roikottaa alahuultaan velttona ja nuokahtelee päällään pitäen silmiä lähes kiinni. Kun menen sen karsinaan, se laittaa päänsä mun vatsaa vasten ja nojaa siinä elämäänsä tyytyväisenä samalla, kun rapsuttelen sitä kaulasta. Maailman ihanin hevonen!
 
Meille on kehittynyt myös yksi hauska tapa, nimittäin aina satuloidessa Champ alkaa haukottelemaan. Se haukottelee yleensä pari kolme kertaa, joskus enemmänkin. En tiedä mistä tämä tapa on saanut alkunsa tai onko sillä jotain konkreettista merkitystä, mutta ainakin se on hauskaa sivusta seurattavaa. Pitäisi joskus ottaa videota tästä!
 
Oho, nyt innostuin kirjoittamaan taas vaikka miten paljon liikaa. Toivottavasti jaksoitte lukea loppuun asti! Mitä mieltä olette tällaisesta vähän tavallisemmasta postauksesta, joka ei oikeastaan liittynyt mihinkään?

48 kommenttia

  1. Haukottelu satuloidessa on hevosen tapa purkaa stressiä ja jännitystä, joten se voi mahdollisesti olla kipeä jostain. Varsinkin jos yhtäkkiä alkanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että kipeä tai stressaantunut, kun muuten ei siltä millään tavoin vaikuta. ei alkanut yhtäkkiä vaan ensin satunnaisesti kesällä ja nykyään tekee sitä myös joskus :) toki yhdistää sen aina satulointiin, eli voi olla jäänne kesäkuussa olleesta epäsopivasta satulasta tms!

      Poista
    2. Sitähän et voi tietää onko hevonen stressaantunut kun se ei sitä osaa kertoa:) mut tuo haukottelu satuloidessa/suitsiessa ihan tosi kertoo stressistä. Ja tuo, että hevonen, joka pitää omistajaansa johtajanaan ja miellyttävänä seurana ei juokse tarhasta hakiessa karkuun. Ainakin näin opettaa k vepsä.

      Poista
    3. Jep, emme tietysti voi tietää hevosista mitään - onko se tyytyväinen, väsynyt, kipeä, ylienerginen tai mitä vaan - kun ei ne osaa puhua ;) kyllä hevosen ruumiinkielestä voi päätellä asioita silloin, kun sen tuntee. Champ haukottelee paljon myös esimerkiksi hierottaessa ja juuri tänään kysyin hierojalta, tekeekö sitä miksi ja hän totesi siinä tilanteessa johtuvan rentoutumisesta - ja hevonen sen kyllä ihan kaikella mahdollisella muullakin tavalla osoitti (laski päätään, piti silmiä kiinni, "maiskutteli" suullaan). Ja hieroja myös kehui, kuinka hyvä Champin selkä on hoitaa vrt suurimpaan osaan muista hevosista, ja oikein totesi että tuskin satulaongelmia on. Tosin ei sitä koskaan tiedä.

      Champ kääntyi kerran ympäri ja juoksi pois, jonka jälkeen hain paremmat kengät ja hain sen tarhan toisesta päädystä. Ennen ei ole tätä tehnyt ja sitäkin ennen oli ensimmäisellä koko vapaalla pitkään.aikaan (oli muuten aivan adhd seuraavana päivänä eli ei sille sopinut). Jep, se ei selkeästi sitten kunnioita mua eikä ainakaan luota muhun - varsinkin jos oot kuullut Vepsän niin sanovan! Hienoa :)

      Voit tulla seuraamaan mun stressaantuneen ja luottamuspulaisen hevosen sekä epäjohdonmukaisen ja täysin tietämättömän kuskin elämää myös paikan päältä, jos se helpottaa! Mutta kiitos kuitenkin kommentistasi, onhan se täyttä asiaa - ei ehkä tässä tilanteessa kuitenkaan osuva? Tai mistäs sitä tietää :)

      Poista
    4. Hah, hyvä aada :)

      Poista
    5. Yksittäinen ele esim. haukkottelu ei kerro vielä mitään. Olemus ratkaisee.

      Pidät Champin "puuhakkuutta" hauskana ja persoonallisena. Kirjoitit joskus, että se ei pysty olemaan laitumella, koska se ei syö vaan rallittelee ympäri laidunta. Omaan korvaani tuo ei kuulosta kovin normaalilta. Hevosen elämässä kuitenkin numero yksi on hengissä säilyminen = ruoka ja lajikumppanit. Ehkä Champilla on positiivista stressiä liikaa, jolloin hevonen on yli-innokas/"adhd". Tällaisen hevosen kohdalla olisi tärkeää saada se rauhoittumaan. Paljon ulkoilua viriketarhassa, ja aivojumppaa unohtamatta kuitenkaan liikuntaa. Champ varmasti nauttisi, jos se saisi purkaa intoaan leikkien hevoskaverin kanssa. :)

      - Ritu

      Poista
    6. Minunkin täytyy nyt puuttua tähän, hyvin ärsyttävään, kommenttisarjaan mukaan. :D

      Ehkä te hyvät Anonyymi ja Ritu ymmärrätte, että tuollaisten diagnoosien heittely jonkun lukemanne tekstin perusteella netissä on hiukan epäuskottavaa. Aadallakin taitaa kuitenkin olla apunaan useampiakin ammattilaisia, siis ihan silleen livenä.

      Ja jos nyt jotain diagnooseja tahdotte tehdä, niin katsokaa edes noita kuvia tai videoita hevosesta - niinpä. Siellä näkyy vain iloinen ja tyytyväinen hevonen, joka tekee mielellään töitä.

      Kannattaa puuttua sellaisiin tapauksiin, joissa eläin näyttää kärsivän tai jos erikseen neuvoja pyydetään. Ehkä joskus voi myös pitää ne omat ajatulset siellä pienessä mielessään ja olla ihan hiljaa. :)

      Poista
    7. Ei mitään diagnooseja olla laitettu:) vastaus vaan siihen et mitä itellä tuli mieleen kun bloggari ihmetteli haukottelua:) Jokainenhan tietää, ettei hevonen vapaaehtoisesti juokse maneesissa ympyrää. Tästä VOI seurata stressiä.

      Mut bloggaaja voi kans miettiä et jos laitetaan rakentavasti palautetta ja herätetään keskustelua, niin onko fiksua lähteä muuntelemaan lukijoiden kommentteja (kukaan ei ole väittänyt sinua tietämättömäksi - edes rivien välissä) ja suuttua asiasta..?

      Poista
    8. Tästä tulee varmaan aika pitkä kommentti, kun vastaan kaikille. Koittakaa jaksaa lukea! :D

      Ritu: Ensiksi haluan kiittää tosi asiallisesti ilmaistusta kommentistasi, sitä oli tosi kiva lukea ja tällaista sen keskustelun tulee mielestäni olla! Olen oikeastaan ihan samaa mieltä kanssasi siinä, että hevosen tulisi saada ulkoilla mahdollisimman paljon ja viettää aikaa toisten hevosten seurassa tarhassa/laitumella, mutta valitettavasti on yksi suuri syy siihen, miksi en voi näin hevoseni kanssa tehdä: mulla ei ole varaa rikkoa sitä. Riski siihen, että hevoset leikkiessään tai muuten puuhastellessaan toistensa kanssa rikkovat toisensa on oikeasti aika suuri varsinkin kun on kyse Champin kaltaisesta hevosesta, jonka luonne on oikeasti todella puuhakas - vaikka sillä sitä positiivista stressienergiaa tms. olisikin siihen päälle. Pitäisin mielelläni hevostani ulkona koko päivän, mutta silloin sen pitäisi tarhata toisen hevosen kanssa, joten se ei onnistu. Tämän lisäksi Champ ei viihdy ulkona kuin sen viisi-kuusi tuntia, jonka jälkeen se osoittaa haluavansa sisälle alkamalla rallitella tarhassa. Tarhassa sillä on leikkipallo, jolla se ei kyllä leiki.. :D

      Mitä tuohon laitumella juoksemiseen tulee, se johtuu oikestaan kahdesta syystä: Champ vihaa ötököitä ja se juoksee niitä karkuun (syö ensin 10-20min tyytyväisenä, kunnes ei enää yksinkertaisesti kestä ötököitä ja juoksee niitä karkuun). Toinen syy on se, että hevonen oikeasti nauttii siitä, kun se saa juosta vapaana. Champ ei Hollannissa tietääkseni juuri edes tarhaillut myyntitallilla, eli se seisoi joko kopissa tai maneesissa. Mutta kyllä, olen kanssasi ihan samaa mieltä siinä, että hevonen tarvitsee paljon tekemistä ja lajiseuraa!

      Toiselle anonyymille: Kiitos kommentistasi, mulla on aikalailla sama kanta kaikkien anonyymien kommentteihin, jotka tulevat neuvomaan kuin mitä kirjoitit. Kaikkea ei vain voi ottaa tosisissaan, sillä silloin neuvoja tulisi sadasta eri suunnasta ja oma tekeminen menisi todella sekavaksi. Tosiaan valmentajia ja ammattilaisia on ympärilläni niin paljon, että he kyllä hyvin tehokkaasti puuttuvat omien tekemisieni epäkohtiin heti, kun sellaista havaitsevat ja neuvovat muutenkin aina, jos mulla on yhtään mitään mielessä :)

      Kolmas anonyymi (eli siis vika, mun laskupäällä.. hehe): Totta, ei kukaan ole totuuksia ladellut vaan kertonut omat kantansa ja mitäs kirjoittelin siitä haukottelusta.. :) Tuosta "rakentavasti palautetta" kohdasta olen hieman eri mieltä - rakentavaa palautetta saa ja pitää antaa ja keskustelua ehdottomasti käydä (sehän on bloggaamisen perusidea!), mutta se, että kertoo anonyyminä ei-niin-rakentavasti neuvoja/syyllistää bloggaajia (huom. ei palautetta), on mielestäni asia, jota jokaisen kannattaisi harkita ennen sen tekemistä. Tietysti se on täysin ihmiskohtainen asia, miten kukin kokee sanan 'rakentava'/'asiallinen' eli en lähde ketään syyllistämään!

      En väitä, että oma vastaamiseni olisi aina kovinkaan fiksua tilanteissa, joissa en koe kommentin olleen fiksu/asiallinen/välttämätön lähettää, mutta eiköhän jokainen tee virheitä.. Joskus vaan tekee mieli vastata "samalla tavalla" takaisin, eli ehkä olisi syytä ensin vaikka nukkua yön yli ja miettiä sen jälkeen asioita uudelleen. Suuttunut en ole koskaan yhdestäkään blogiini tulleesta kommentista (se vaatisi jo aika rajuja loukkauksia :D), mutta välillä olen vain hämmentynyt ihmisten ajattelemattomuudesta.

      Toivottavasti ymmärsit pointtini! :)

      Poista
    9. OK :) Kiva, ymmärrän pointtisi! Ja omalla kohdallakin voisin kyllä enempi satsata ettei kommentti kuulostas ilkeilyltä. Ymmärrän kyllä et anojen neuvot voi ärsyttää, varsinkin jos ne tulee pyytämättä.:D anyways, Tää vipa kommenttisi oli mielestäni todella asiallinen ja mukava vastaus!:)

      t. Vipa anonyymi

      Poista
    10. Ymmärrän kyllä huolesi siitä, että Champ loukkaantuu kaverin kanssa tarhatessaan, mutta en hyväksy sitä perusteluna hevosen yksin pitämiseen, jos siis kaikki muut seikat tarhakaverin kanssa pitämiseen ovat kunnossa (riittävän kokoinen tarha, oikein valittu tarhakaveri jne.). Mutta kuten jo totesin, ymmärrän kyllä. Champin tasoinenkin hevonen on varmasti maksanut paljon. Täytyy kuitenkin aina muistaa, että elämässä on aina riskejä ja niiden kanssa täytyy elää.

      Hmm... Champ ei siis viihdy tarhassaan. Osaatko sanoa miksi? Ovatko muut hevoset lähellä? Onko pohja hyvä? Oletko harkinnut mitään heinälaatikkoa? Näin syömiseen menisi paljon aikaa. :) Monetkaan aikuiset hevoset eivät innostu leikkipalloista, mutta erilaiset kuusen ja männyn oksat antavat tekemistä. Champ voi purra niitä ja heitellä ympäri tarhaa. Kannattaa kokeilla!

      - Ritu

      Poista
    11. Ritu: Totta, elämässä on aina riskejä ja niitä voi jokainen oman harkintansa mukaan ottaa, mutta valitettavasti asia on ainakin näin talviaikaan näin. Kesällä saattaa olla niin, että Champ laiduntaa jonkun toisen kanssa tai sitten niin, että se seisoo tarhassa yksin - aika näyttää :) Mulle on varmaan jäänyt sellainen "kuva"/"käsitys"/"tapa" (kaikki noi on huonoja sanoja tähän, mutta ymmärrät ehkä mitä haen?) siitä, että kilpahevonen tarhaa yksin, jos riskejä on rikkoutumiseen, sillä niin ovat tehneet lähes kaikki tuntemani ja muhun vaikuttaneet valmentajat/kisaajat ja esim. ulkomailla ollessani hevoset otettiin heti sisälle, jos ne juoksivat edes yhden askeleen (muutenkin tarhasivat max. tunnin, jos sitäkään, esim. Talent ei koskaan).

      Hevosia on aivan vieressä, ei siis joudu olemaan yksin missään vaiheessa. Pohja on tällä hetkellä kurainen, mutta ei vaikuttane asiaan, koska on ihan samanlainen kesäisinkin. Luulen, että syy on yksinkertaisesti se, ettei ruuna ole vaan tottunut tarhaamaan. Suomessa hevoset tarhaavat oikeasti aika pitkään vrt. Keski-Eurooppaan, jossa ne eivät välttämättä tarhaa ollenkaan. Kuusenoksia ja koivunoksia sillä on aina, kun vaan jostain saan revittyä (esim. joulukuusi menee hyvin jatkokäyttöön sille!) ja niitä se tykkääkin repiä. Meinasin kokeilla, jos se innostuisi isommasta ns. oikeasta jumppapallosta, sillä se heittelee aina välillä tarhansa vesisaavia ympäriinsä.. :D

      Poista
    12. Se on tosiaan harmi, että kilpahevosen pitäisi automaattisesti tarhata yksin tai seisoa tallissa koko ajan. Saksassahan kilpahevosia pidetään entistä enemmän pihatoissa. Suomessa tämä on toki vaikeaa ilmasto-olojen suhteen, kun kisaheppa ei "saa" kasvattaa (tai se ei kasvata) talvikarvaa.

      Voi tosiaan olla, että Champ ei ole tottunut ulkoilemaan. Toki silti voi yrittää tehdä asioita, jotta sen viihtyvyys ulkona paranisi. :) Jos sillä olisi jotain tekemistä, se ei välttämättä "muistaisi" haluta sisälle.

      - Ritu

      Poista
  2. Varsin yleistä ettei isät osaa kuvata aivan halutulla tavalla. Meillä käy niin että ratsastajaa kuvataan, mutta hevosta ei sitten näy! :D

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :D mä onneksi sanoin, että koko ratsastajan ja hevosen tulee näkyy kuvassa! se ehkä vähän auttoi :)

      Poista
  3. Tää oli tosi kiva postaus, et tee vaan lisää tämmösiä! :)

    VastaaPoista
  4. Champ kuulostaa kyllä älyttömän persoonalliselta tyypiltä :D

    Kiva kuulla, että teillä on tällä hetkellä kaikki hyvin ja pääsette treenaamaan kunnolla. Toivottavasti uusia ongelmia ei tule, kun teidän treenausta ja kisaamista on niin kiva katsella :) Ootko yhtään vielä katsonut seuraavan vuoden kisakalenteria/miettinyt tavoitteita? Tai ehkä vähän helpompi; ootko miettinyt, mitä tavoitteita teillä on nyt talvelle, eli ts. missä kunnossa pyritte aloittamaan kisakauden?

    Onko Champilla muuten Back on Track-loimea (jotenkin muistelisin, että olisi..)? Itse olen ihan rakastunut niihin tuotteisiin ja varsinkin syksyllä/talvella käytän niitä hevosella n½h ennen ratsastusta ja myöskin ratsastuksen jälkeen. Huomaa eron :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JEE! Kiitos vinkistä, nyt mulla on joululahjatoive!! Nimittäin tuo BOT-selänlämmitin :)

      Itseasiassa mä olen jo kirjoittanut postauksen ensi kauden tavoitteista ja julkaisen sen joulukuussa. Voisin tehdä myös aina kuukaudeksi kerrallaan jotain lyhytkestoisia tavoitejaksoja, jos vaan saan aikaiseksi :)

      kiitos paljon superhyödyllisestä kommentista, nyt mulla on joku toivelahja, jeejee !

      Poista
  5. minkä kuulin jostain, en tiedä pitääkö paikkaansa, että hevonen haukottelee, kun se on rento(?) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ainakin se jos ennen kuolainten laittoa heppa haukottelee tarkoittaa että sitä vähän jännittää.

      Poista
    2. Riippuu vähän. Hevosen haukottelu voi tarkoittaa niin montaa asiaa. Kokonaisuus ratkaisee! Oma hevoseni ainakin haukottelee hierottaessa, jos sille alkaa riittämään jonkun tietyn paikan hierominen.

      - Ritu

      Poista
    3. Jep, kokonaisuus ratkaisee :)

      Poista
    4. Hollantilainen hevoskuiskaaja sanoi minulle, että hevonen "tyhjentää päätään" kun haukottelee.

      Poista
  6. Champ kuulostaa aika ihanalta veijarilta! =)

    VastaaPoista
  7. Champ on niin suloinen! Voisitko joskus tehdä loimitus postauksen kerrot mitä mieltä olet ja miten loimitat champin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän olen vastannut monesti jo, että tuskin teen, sillä loimittaminen jakaa niin paljon mielipiteitä, että siitä syntyisi vain tappelua.. :D

      Poista
  8. Tällänen kuulumispostaus oli tositosi kiva!:) sun blogi on muutenkin ihan parhaimmistoa, sulla on monipuolisia postauksia ja kirjoitat hyvää tekstiä. Kuvia ja videoita on myös aina kiva katsoa:) sulla on hieno hevonen ja tsemppiä jatkoon:)!!

    VastaaPoista
  9. Hei miten pystyy kaapata videolta kuvan? Oon nimittäin miettinyt tätä asiaa joka ikinen kerta ! :D

    t. tietämätön

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sulla on koneella asennettuna esim. leikkaustyökalu, niin sillä saa leikattua "näytöstä" kuvia tai sitten otat vain screenshotin (kirjotetaankohan tolleen..) :D

      Poista
  10. Mun vuokrahepan kanssa on aina pään rapsutushetki ratsastuksen jälkeen ja mitä enemmän hikeen on tullut, sitä pidemmin sitä pitää rapsuttaa :D

    Ja se on kanssa yksi luonne! Milloin mistäkin suuttuu tai kusettaaa mua, mm. parit kerrat kastellu mun naaman juottaessa, sekä pelleilly avutonta ettei tarttis lähtee pimeässä ratsastaan eli kai ne hevosetkin osaa näytellä. Tuo karkuun meneminen tais juuri olla tuota :)

    Toivottavasti te pääsette pitkälle sillä ootte hyvä pari ja sä osaat ratsastaa tosi hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta pään kutisemisesta suitsien poisottamisen jälkeen on tehty tutkimuksia. Se voi johtua hyvin myös siitä, että suitsien soljet painavat hevosen päässä olevia hermoja ja näin turruttavat sen. Siksi se pyrkii palauttamaan tunnon päähän esim. hankaamalla sitä ruokakuppiin.

      Poista
    2. Ensimmäinen anonyymi: Sunkin hoitohevonen on siis melkoinen puuhapete! Kiitos :)

      Toinen anonyymi: Kaikki on mahdollista, eiköhän ole melko tapauskohtaista ja vaikea näin ruudun takaa sanoa. Mutta varmasti yksi mahdollisuus kaikista, mitään ei pidä sulkea pois :)

      Poista
  11. Tosi kiva postaus jaksoin lukee loppuun eikä ollu yhtään liian pitkä (:

    VastaaPoista
  12. Kuka on kengittänyt Champia? Nyt ja aikasemmin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kerro nimiä netissä, tosin nyt taisin jossain postauksessa mainita, että Jaskalla käydään tällä hetkellä :)

      Poista
  13. Haaste!
    Valitse 5 blogia ja jätä kommentti blogin omistajalle. Toivo, että ihmiset, jotka olet haastanut, jatkaisivat haastetta eteenpäin.

    5 asiaa joita tarvitset päivittäin:

    5 materialistista lahjatoivetta:

    5 paikkaa, joissa haluaisit käydä:

    5 adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:

    5 elämänohjetta, joita antaisit muille:

    Haastan... (5 blogia)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että kerkeän nyt tätä tekemään, mutta katsotaan josko joskus :)

      Poista
  14. Haukottelu voi olla merkki esim vatsahaavasta, samoin kyllä,laukassa ja laukannostoissa pukittaminen, koska vatsahapot loiskuvat laukassa haavaisille seinämille ja aiheuttavat kipua hevoselle. Eli jos minun hevoseni haukottelisi satulanlaitoissa JA pukittelisi laukassa käbisin tähystämässä vatsan. Mutta eihän siellä välttämättä mitäön ole, itse olen 30v hevosten kanssa pyörinyt ja kyllä niillä tuppaa olemaan kaikenlaista vaivaa valitettavasti, kivaahan se ei ole, ja kallistakin...netistä löytyy engl hyvä video vatsahaavan diagnosonnista, akupunktio pisteillä(joku diagnosis of acute stomach ulcer with acupuncture points tmv)
    Ymmärrän ehkä jonkun talentin tarhaamattomuuden, oikeaati gp

    VastaaPoista
  15. Niinsiis pikeasti gp tasoinen, ja joka tuskin on tarhannut ikinämutta suomen aluetason heppaon vielä ihan harrastehevonen joka tuskin miljoonien arvoinen( paitsi toki tunnetasolla) , ei ole mitään näyttöä siitä että hevoset rikkoisivat itsensä seurassa ulkoillessaan. Useat jopa rauhottuvat, hevoselle on tärkeä päästä rapsuttamaan ja leikkimään. En aikaisemmin ajatellut näin mutta nykyinen hevoseni on laumassa ja voi taivas mikä ero on laumassa olevalla hevosella joka ulkoilee säiden mukan 9-24 t joka päivä, ei ole stressisairauksia, ei lihasjumeja, ei käytösongelmua, ei lihavuutta, ei hengutyselinsairauksia jne. Muurama naarmu on vuosien mittaan tullut muttei toisten potkuista vaan nuoren hevosen toheloinneists...

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat