tiistai 7. tammikuuta 2014

#291: Matka maailman ympäri

Luvassa on nyt vähän erilainen postaus, sillä mitään ihmeellistä kertomista hevosrintamalla ei ole: Champ hierottiin tänään ja olen ratsastanut sitä normaalisti menneinä päivinä. Sain kuitenkin inspiraation kirjoittaa teille hieman matkoistani vieraisiin maihin koko elämäni ajalta. Kaikkia maita ja matkoja en muista, sillä osa niistä tapahtui ollessani pienempi lapsi, eikä tässä kirjoittaessani kotona ollut kukaan, jolta olisin voinut asioita varmistaa.
 
Missä maissa te olette matkustaneet? Mikä on suosikkipaikkanne?
 
SUOMI : Ensimmäisenä on tietysti kotimaamme Suomi. Vaikka asun Uudellamaalla, olen matkustellut paljon ympäri Suomen ja kiertänyt erilaisissa paikoissa joka ilmansuunnassa. Talvisin olemme usein käyneet Ylläksellä, Pyhällä tai muissa vastaavissa pohjoisen lomapaikoissa mökkeilemässä, välillä matka on suunnannut Pohjanmaalle ja välillä on vierailtu ihan Suomen eteläisimmissä osissa. Vietinkin pienempänä paljon aikaa autossa istuen!
 
RUOTSI : Ruotsissa olen käynyt monen muun tavoin monia kertoja laivamatkojen yhteydessä, mutta myös ihan auton kanssa matkustellen. Vuonna 2011 tulimme Ruotsin kautta autolla Suomeen Belgiasta ja muistaakseni vuoden 2010 hiihtoloman vietimme laskettelupaikka Åressa lasketellen ja nauttien kunnon talvesta.
 
Åressa isän kanssa hiihtämässä 2010
Aada was here! Pakollinen teksti hiekkarannoille ;)
NORJA : Olen lähinnä piipahtanut Norjan pohjoisosissa automatkojen yhteydessä huoltoasemalla tauolla, mutta en ainakaan muista vierailleeni maassa sen pidempään. Pienenä lapsena tosin olimme perheen ja mummoni kanssa viettämässä lomaa pidempään joko Norjassa tai Ruotsissa, mutten muista yhtään kummasta maasta oli kyse ja oliko kertoja enemmänkin.
 
VIRO : Monelle tulee Virosta mieleen laivamatkat ja niinhän minäkin siellä olen laivamatkojen takia piipahdellut. Muutaman kerran olemme lähteneet joko äitini tai kaverien kanssa ihan vain päiväseltään käymään Virossa shoppailemassa, mutta kahdesti olen yöpynyt siellä niin sanotun miniloman: toisella kerralla olimme kavereiden kanssa katsomassa Tallinnan Horse Showta vuonna 2010 ja toisella kertaa perheeni kanssa kylpyläviikonloppuilemassa parisen vuotta sitten.
 
Tallinnan Horse Show vuonna 2010
Tanska ja Legoland, minä ja veljeni
Samasta paikasta kuin ylempi kuva!
TANSKA : Tanskassa olen käynyt muistaakseni kerran ajaessamme Belgiasta kotiin. Yövyimme hotellissa ja kävimme Legolandiassa katsomassa legopalikoista rakennettuja pienoiskyliä. Paikka oli kyllä todella kaunis ja voisin lähteä käymään siellä uudemmankin kerran!
 
SAKSA : Tämäkin liittyi vain ajomatkaamme Belgiasta Suomeen, kävimme Bremenissä ja Hamburgissa kuvailemassa ja shoppailemassa. Tosin en muista yhtään tarkemmin, olenko vieraillut maassa muina kertoina jostakin toisesta syystä..? Ainakin lensin Saksan lentokentältä Suomeen ja toisinpäin mennessäni Hollantiin töihin, koska Amsterdamin kenttä oli niin kaukana.
 
Saksan Hamburgissa oltiin shoppailemassa ja veljellä selkeä mielipide asiaan :D
Hamburgissa, mun suosikkikauppa ikinä.. :D !!
Bremen, Saksa vuonna 2011
HOLLANTI : Eli siis Alankomaat, joissa olin vuonna 2012 pidemmän aikaa töissä Guttecovenissa hevoshommissa Nina Fagerströmille. Hollanti tuli aiemminkin tutuksi, sillä vuonna 2011 ajoimme Haagin ja Amsterdamin läpi. Vuoden 2012 lopulla ja vuoden 2013 alussa kävin myös Zwollessa katsomassa hevosia. Olen siis vieraillut sekä maan pohjois- että eteläosissa, tosin vierailut ovat vaihdelleet pituuksiltaan muutamasta tunnista moneen viikkoon.
 
BELGIA : Toinen entinen työpaikkani eli vuoden 2011 reissu Stephex Stablesille. En muista yhtään missä päin Belgiaa talli sijaitsi, mutta kävimme piipahtamassa ainakin Antwerpenissa eli matkaa sinne ei ollut paljonkaan. Ai niin, Brysseliin tallilta ajoin noin puoli tuntia! Haluaisin käydä maan pääkaupungissa joskus ajan kanssa uudelleen.
 
Gottingen, Hollanti
Brugge, Belgia
RANSKA : Ranskassa olen vieraillut kahdesti ja molemmat kerrat ovat sijoittuneet maan pääkaupunkiin Pariisiin. Toisella kertaa olimme syyslomalla äitini, isäpuoleni ja muiden lapsien kanssa (muistaakseni 2010?) ja viimeisin matka tuonne Euroopan helmeen tapahtui vuoden 2011 joulukuussa isäni kanssa, kun kävimme katsomassa Gucci Masters -esteratsastuskilpailua. Molemmilla kerroilla olen kavunnut Eiffel-torniin, käynyt Riemukaarella ja kuvauttanut itseni Mona Lisa -maalauksen vieressä Louvren museossa. Voisin koska vain palata Pariisiin takaisin, sillä rakastan kaikkia sieltä löytyviä kauppoja ja tunnelmaa, joka kaupungissa vallitsee!
 
ESPANJA : Tai oikeastaan Lanzarote, Gran Canaria ja Teneriffa. Vietimme usein pienempänä joko hiihto- tai kesälomia näissä suomalaisten suosikkikohteissa, ensimmäisen kerran ollessani ehkä kolmevuotias ja viimeisin kerta taisi olla kuutisen vuotta sitten. Nämä maat ovat ihania aurinkokohteita varsinkin kesäisin ja lähtisin mielelläni paikan päälle vaikka kavereiden kesken koska vaan. Itseasiassa tänä kesänä olemme lähdössä uudelleen itse Espanjaan, muu perheeni kävi siellä jo viime kesänä ollessani itse töissä.
 
Pariisissa Riemukaaren päällä vuonna 2011
haha, Roger-Yves Bost esitteli yleisölle pukuratsastuksessa supermiehen roolia.. porohevosen kanssa? Gucci Masters 2011
Takana kuuluisa Eiffel-torni
ITÄVALTA : Itävallassa olen viettänyt vuonna 2012 hiihtolomaa isäni ja veljeni kanssa lasketellen, muuten ulkoillen ja nauttien upeista maisemista. Pakko sanoa, että tämä maa on ainakin noin talvella erittäin kaunis ja uskomattomat näköalat omaava paikka! Veljeni ja isäni nauttivat laskettelemisesta paljon, joten kiersimme aika monissa laskettelupaikoissa ja näin siellä valtavasti vuoria vuorien perään. Itse viihdyin hyvin myös kylän ostoskadulla, vaikken mitään oikeastaan raaskinut hankkia..
 
TURKKI : Kesälomalla 2009 lomailimme Turkin polttavan kuuman auringon alla aikalailla heti rippileirini jälkeen. Paikka oli todella kiva perhekohde ja vaikken meressä niinkään viihtynyt, tuli aurinkoa otettua rannalla ja oman altaan reunamilla senkin edestä. Tästäkin matkasta on jo sen verran aikaa, etten muista hotellialuetta lukuunottamatta juuri muita tekemisiämme kyseisessä maassa.
 
Itävallassa otin "aurinkoa" jopa yli 3km korkeudessa kännykkää selaten, haha!
Tykkään kuvaamisesta laskettelua enemmän, joten kuvailin jonkin verran veljeni ja isäni laskemista sekä maisemia.
Huh, puoli metriä tuosta taaksepäin alkoi aikamoinen pudotus..
THAIMAA : Tähän mennessä kaukaisin kohde on Thaimaa, jossa lomailimme vuoden 2011 hiihtolomalla. Lämpöä, aurinkoa, kuumuutta ja aivan uskomattomia kokemuksia! Ratsastimme elefanteilla, otimme aurinkoa, kävelimme öisin pimeillä rannoilla meriveden äänen säestämänä, shoppailimme katujen liikkeissä ja ostoskeskuksissa, söimme maittavaa ruokaa ja otimme täysin rennosti. Vaikka rakastankin kaupunkilomia, on tällainen "satujen aurinkokohde" kyllä vertaansa vailla!
 
Mihin sitten haluaisin vielä lähteä? Haluaisin kavereideni tai perheeni kanssa Rivieralle, Ibizaan, New Yorkiin, Miamiin, Uuteen-Seelantiin, Sydneyhyn, Kanadaan, Sveitsiin, Havaijille.. Lista on loputon! Onneksi tässä on koko elämä aikaa kokea uusia paikkoja maailmasta, muistetaan vain tarttua tilaisuuksiin aina kun siihen tulee mahdollisuus - sellaista toista ei välttämättä kohdalle tule :)
 
Thaimaassa yksi meidän hotellin allasalueista oli täynnä tällaisia sokkeloita!
Thaimaassa ennen elefanttiratsastusta
Meidän hotellin nimi Thaimaassa
Mitä piditte tällaisesta hevosettomasta postauksesta?

74 kommenttia

  1. Tää oli tosi kiva postaus, sä oot päässyt näkee paljon maailmaa, vähänkö siistii! Mä oon matkustellut Suomen lisäksi Ruotsissa, Virossa ja Kroatiaankin tehtiin syksyllä reissu, se oli kyl hulppee paikka! ;) super kivoja kuvia oot valinnut, matkakuumehan tässä iskee... mur :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kroatia vois kyllä olla magee :) älä mullakin kauhee matkakuume nyt täällä :D

      Poista
  2. Tykkäsin :) Ite oon käyny vähän yli puolessa noista! :D Itävalta on mun ehoton lemppari.

    VastaaPoista
  3. Ihanan näkösiä reissuja sulla takana! Itse en ole käynyt (Suomen lisäksi!) kuin Espanjassa, Turkissa, Virossa ja Ruotsissa. Mun mielestä tää oli kiva postaus, mukavaa vaihtelua. :--)

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus! Itse en ole käynyt kun Virossa, Kyproksella ja Skotlannissa. Mieluisin oli kyllä Skotlanti. Kauniit maisemat! Kävimme myös sellaisella linja-auto matkalla. Edinburghista sinne Loc Nessin järvelle. Ei näkynyt merihirviötä ei :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. skotlanti vois myös olla ihan huippu paikka vierailla ! :)

      Poista
  5. Tosi kiva postaus!! Ihan hirmuinen matkakuume tuli kyllä noita kuvia katellessa, ihana olis päästä jonnekkin lomalle :)

    VastaaPoista
  6. Siiis mitäh, sä et oo käynyt englannissa?!? Sehän tarkoittaa että sun on pakko tulla käymään tänne ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinpä en.oo käyny vaikka mun serkku asuu siellä ja monta kertaa oon meinannu lähtee!! :D joo tuun joskus morottaa sua ja valtsua sinne :)

      Poista
  7. Suosittelen montenegroa (italian lähellä) ! Isäni on sieltä ja oon käynyt siellä toosi monesti!:D siellä on just vuoristoja ja kaunis merinäkymä! Itekki tahtoisin just kanadaan, californiaa tms ! :)
    Ihanat kuvat !:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti vinkistä, italia tms olis kyllä hienoja vierailupaikkoja :)

      Poista
  8. Tää oli tosi kiva! :) Ite oon käyny Ruotsissa,Virossa, Espanjassa, Turkissa, Saksassa, Irlannissa, Britanniassa, Vietnamissa, Malesiassa, Italiassa ja Islannissa.. Ainakin noi nyt ite muistan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sä oot käynyt tosi monissa paikoissa, huippua :)!

      Poista
  9. huhhuh kun sä oot matkustellut!! :D mä oon käyny vaan näiden naapurimaiden viron ja ruotsin lisäksi itävallassa.. :)

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia, oot niin onnekas kun oot päässy kaikkialle :D Ite oon käyny vaan Ruotsissa, Virossa ja Kreikassa.. Oon kateellinen sulle ! ;)

    VastaaPoista
  11. Itse olen käynnyt Teneriffalla,Gran Canarilla, La Gomeralla, Mallorcalla, Espanjassa, Gibraltarissa, Turkissa, Irlannissa, Norjassa, Ruotsissa, Virossa, Venäjällä ja Kyproksella.

    Voin suositella shoppailu kohteena Gibraltaria, hinnoissa ei siellä ole alv:ia ja se on muutenkin hienopaikka. Ja toisena on La Gomera siellä on tosi koskematon ja jylhä luonto, siellä saa kaikki ajatukset nollattua täysin ja tosi tosi paljon voi ottaa sellaisia erikoisia kuvia.

    VastaaPoista
  12. Vitsi oot ollu mones paikkaa! :o
    Ihana erillaisempi postaus!
    piasundell.blogspot.fi

    VastaaPoista
  13. Ootpa ollu monessa paikassa! Huomasin tosta Thaimaan kuvasta että ollaan perheen kanssa oltu samassa hotellissa. Tosi hyvä hotelli!

    VastaaPoista
  14. Missä kaupungissa olitte thaimaassa koska itte oon käynyt hua hinissa ? (: Muuten oot päässyt tosi monee maahan ja oli kiva postaus ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä en muista yhtään sen kaupungin nimeä :( voin kysyä äidiltä jos se muistaa :)

      Poista
    2. Eiks toi oo Phuketin saari (joka on melkei kii tos rannikos) & Katan kaupunki / kylä mis teiä hotelli oli?

      Poista
  15. Hahah tuo superman mies ja sen hevonen :D

    VastaaPoista
  16. Mä oon ollu dubaissa joskus pienenä ja olin sillon siellä isoimmassa vesiliukumäessä, joka oli jotai 80m korkee :*D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha mä en ikinä uskaltais laskee sellasta :D

      Poista
  17. Mä olin just viime hiihtolomalla tuol samas hotellis Thaimaas :) En ois muute tunnistanu mut toi allasalue ja noi sillat on jääny niin hyvin mieleen (sillat varmaa siks et onnistuin pamauttaa pääni sellaseen).

    Mut joo, kiva postaus :) Mä oon käyny kans aika mones paikas (Ranskas, Espanjas, Thaimaas, Egyptis, Ruotsis, Dubais, Gambias) ja haluisin viel Yhdysvaltoihi ja ehkä Etelä-Koreaan... Ja miksei muuallekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha onneks mä en lyönyt päätä niihin :D auts ...

      Poista
  18. Vaikka olikin hevoseton postaus, niin luin kyllä ihan mielenkiinnolla. Itse olen käynyt Mauritiuksella, jota suosittelen lämpimästi kaikille! Myös Egyptissä olen käynyt sekä Ruotsissa ja Norjassa. :) Nyt kesällä olemme menossa Turkkiin ja haaveena olisi päästä Kap Verdelle :)

    VastaaPoista
  19. ai että tuli itelleki vähä haikee mieli tuosta kuvasta, missä oot bruggessa :D olin viime toukokuussa siellä kymmenen päivän ajan koulun reissulla, ja vaikka ennakkoluulot matkalle oli kovat, kuitenkin päällimmäiseksi jäi hyvä mieli :D ite haluaisin lähteä ehdottomasti käymään miamissa tai los angelesissa, se on tänhetkinen unelma :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kumpa mekin oltais koulun kanssa reissattu ! tai kyllä jotkut kävivät kiinassa, mä en... :)

      Poista
  20. ollaa oltu thaimaassa samaan aikaan ja samassa hotellissa! :D

    VastaaPoista
  21. kiva oli tämä näinn!:))

    VastaaPoista
  22. Mä luin tän postauksen äsken kolmannen kerran ja nyt muistan kommentoida !!! Piti vaan sanoo et... ESPANJA ♥ ♥ ♥ Thaimaassa haluisin käydä mut pelkään et tulee joku tsunami...

    VastaaPoista
  23. Woe, missä kaikkialla olet käynyt!

    VastaaPoista
  24. Ihana toi sokkeloinen uima-allas, tahtoo myös! O.O Kivoja kuvia ja kivoissa paikoissa oot käynyt, itsellekkin tulee matkakuume :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha joo mäkin voisin ottaa semmosen takapihalle ;)

      Poista
  25. Kiva postaus! Vitsit tuli ikävä Hampuria, ennen kaikkea sen yöelämää. Olen asunut reilun vuoden Hampurissa ja muutin syksyllä takaisin Suomeen. Ei ole Hampuria voittanutta ja sinne tahdonkin mennä takaisin edes lomalle.
    Muuten on tullut reissattua PALJON, melkein kaikki euroopan maat, muutama Afrikan valtio, Aasiaa. Vielä on jenkkilä käymättä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oijoi, kuulostaa ihanalta ! mäkin haluaisin matkustella paljon .. :)

      Poista
  26. Olin myös samana vuonna 2011 Thaimaassa ja samassa hotellissa taisin nähdä sutt siellä pari kertaa:)mikä oli teidän huoneen numero?meillä oli joku 20(joku numero vielä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua en mä muista tällasia! Oltiin kahdessa eri huoneessa, ne oli vielä eri puolilla sitä allasaluetta. :)

      Poista
  27. Toi Thaimaa oli ihanan näkönen ainakin noitten kuvien perusteella!💜👌 Löysin sun blogin vasta ja täähän on ihana!=) söpö toi heppa!Sori kun en tiiä sen nimee mut nyt meen selvittämään sen👉

    VastaaPoista
  28. Tosi kiva postaus!:) Ja wow oot käyny monessa maassa!!:O mikä oli sun lempi maa noista missä oot käyny?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä osaa päättää mikä on ollut kivoin, kaikissa on omalla tavallaan jotain "kivointa". :)

      Poista
  29. mää oon käyny:
    ranskassa, espanjassa, virossa, turkissa, venäjällä, ruotsissa, afrikassa, hollannissa, belgiassa, roomassa, tanskassa, norjassa, itävallassa ja kiinassa. :D käydään lähes joka vuosi jossain maassa, koska äitini köy töissä tosi useassa eri maassa, niin lähden aina mukaan! Mut tosi kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oho, huiman monta maata! :D oot tosi onnekas päästessäsi äitisi mukaan!

      Poista
  30. Mää oon käyny afrikassa!
    Kannattaa iha tosissaa kyä afrikassa, siellä sai oman vuokrakamelin missä mää olin, nii siksi ajaksi ku oli siellä. Mulla oli sellane 2,3m korkee kameli kaks viikkoo:3

    VastaaPoista
  31. ollaan perheen kanssa oltu samassa paikassa kuin tekin tuolla thaimaassa :) ja tämmöset postaukset on kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aika moni näköjään on, suosittu hotelli siis ;)

      Poista
  32. Barcelona on ihan huippu matkakohde, jos vaikka kavereiden kanssa huvittaa lähteä shoppailemaan! Kesällä vielä ihan mahtava, kun on lämmintä ja siellä on kivoja rantoja, mutta kuitenkin myös ihan lähettyvillä ne kaupat. Ja halpaa on! :D Metrolla pääsee kätevästi kulkemaan lähes kaikkialle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo sinne haluisin muuten myös mennä! meidän koululta kävi siellä porukkaa, mutten itse lähtenyt mukaan - olis ehkä pitänyt... :)

      Poista
  33. Ääää ei oo reiluu.... Ite oon käyny vaa ruotsis.... :( must ois kiva päästä englantii ja cran canarialle... Mut kiva postaus vaikka sain entistä kauheemman matkakuumeen :D

    VastaaPoista
  34. ootpas nähny paljon maailmaa mä ite oon käyny kans osassa ja tulin just eilen thaimaasta :)

    VastaaPoista
  35. Ruotsi, Viro, Tanska, Saksa, Belgia, Hollanti, Sveitsi, Espanja, Portugali, Italia, Kreikka, Iso-Britannia, Turkki, Arabiemiirikunnat (Dubai), Intia, Kiina, Japani, USA, Kanada. Siinä mun lista, unohdin varmaan jotain. Aika paljon tullut nähtyä, suosittelen, matkailu avartaa paljon :)

    VastaaPoista
  36. missä päi olitte laskettelee tuolla itävallassa?:) ku ite oltiin porukoitte kaa bad gasteinissa ja sit käytii sportgasteinissa yms. oli iha huippupaikka!:-)

    VastaaPoista
  37. ihan kiva toi hevoseton postaus

    VastaaPoista
  38. Oon käyny Wienissä(Itävalta) ja Sloveniassa. Molemmat oli kivoi, mut Wien, I ♥ you.

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat