3.2.2013. Päivä, jonka voisi sanoa muuttaneen elämäni. Seisoin tallin perällä järjestelemässä varustekaappiani sunnuntaina aamupäivällä. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, pakkasukko oli suonut miltein -20 asteen lukemat tavalliseen suomalaiseen talvisäähän sopien. Kuului kolinaa, sellaista minkä voi odottaa kuulevansa isosta rekasta. Suuntasin tallin ovelle ja niiden muutaman kymmenen metrin aikana sydämeni hakkasi lujempaa kuin koskaan. Se tapahtuisi, se olisi kohta totta. Lastaussilta avattiin: ulos asteli valkoista maailmaa suurin ja elämäniloisin silmin tutkiva rautias läsipäinen puoliveriruuna. Champ, ensimmäinen oma hevoseni.
Miettikää kaikista ihanin tunne, jonka olette koskaan kokeneet. Sellainen olo mulla oli tuolloin - olin maailman onnellisin ihminen. Ja tunnen olevani sitä vieläkin, näin vuoden yhteisen taipaleen jälkeen. Niin vaikea kuvitella, että tuosta kylmästä sunnuntaiaamusta on vierähtänyt jo pyöreä vuosi. Vastahan tein tallia ja odottelin kuumeisesti kuulumisia hevosen matkalta Hollannista Suomeen! Vastahan laskin tunteja hevosen saapumiseen. Vastahan silitin sitä ensimmäisen kerran.. Niin se aika vierähtää. Rakkaimpien seurassa aika kuluu kuin siivillä.
En tiedä, mitä kirjoittaisin. Halusin tehdä teille jotain runollisen kaunista, koota kasaan videon yhteisestä matkastamme tai vain syventyä hetkeen. Päässä pyörii niin paljon ajatuksia, toisaalta se kumisee tyhjyyttään. Hevosen omistamisen onnea on vaikea pukea sanoiksi, rakkautta hevosystävään on vaikea esittää millään materiaalisella. Se on niin syvää, ettei sitä pysty kunnolla käsittämään. En tietysti väitä, että elämä olisi aina niin ruusuista, ei todellakaan. Kaikki vastoinkäymiset ja hevosystävän eteen nähty vaiva kuitenkin mielestäni vain syventää sidettä kahden olennon välillä.
Selailin muutama päivä sitten vanhoja kalenterimerkintöjäni viime vuodelta. Ne ovat hauskaa luettavaa, sillä käsitykseni Champin ratsastettavuudesta on muuttunut huimasti vuoden kuluessa: se mikä, tuolloin oli "superhyvää", on nykyään mitäänsanomatonta. Mutta niinhän sen kuuluukin mennä ja toivon, että se, mikä nyt on parasta antiamme, tulee joskus olemaan vasta pohja työskentelyn aloittamiselle. Päätin kuitenkin jakaa teille näitä päiväkirjamerkintöjä, sillä muuta erikoista en tätä päivää varten keksinyt. Toivottavasti pidätte!
4.2.2013 MAANANTAI
Champilla ratsastus kevyesti, noin 45 minuutin ajan. Ensimmäinen ratsastus Suomessa! Mentiin rennosti, tosin oli hieman jännittynyt alkuun ja veti laukassa riemuloikkia. Melkein saatiin ne videolle.. Lopuksi kunnolla eteenalas. Mulla on maailman parhain heppa ♥
14.2.2013 TORSTAI, ystävänpäivä
Abiristeilypäivä, eli en ollut tallilla. Ronja kävi liikuttamassa Champin ja kirjoitti vihkoon näin: "Maneesissa noin 45 minuuttia. Ihan hyvä, Champ on kyllä super hieno! :) Hyvin meni, heppa hengissä."
24.2.2013 SUNNUNTAI
Tunti klo 14:30, Sanna. Mentiin ympyrällä ensin vaan käyntiä, sitten ravia ja laukkaa. Ei tehty mitään muuta kuin haettu hevonen rennoksi. Oli ihan Super! Paras mitä ikinä ♥ Mulla ei ollut rintaremmiä tai martingalia, oli pintelit. Kouluhevonen! :P Alkuun oli ihan villi (!), mutta maneesissa ja lunkisti. Yhteensä noin 2 tuntia, koska tunti ja metsäkävelyt + alkuverkat.
1.3.2013 PERJANTAI
Eilisen hokinpolkemat tänään samanlaisia, jaloissakaan ei lämpöä tai turvotusta. Huh! Menin ilman satulaa maastossa ja heppa oli ihan villi. Sitten maneesissa, jossa C oli laiska.. Just :P
10.3.2013 SUNNUNTAI
Nina Fagerströmin valmennus, Riihimäki. Aloitettiin verkkaamalla laukassa pitkät sivut kiinni - ympyrällä päädyissä eteen. Champ oli vähän pohkeen takana ja potki hieman, mutta jatkoin niin, että koko ajan vaan eteen (ei saa vaihtaa!!), suoristus ulos -> ei vaihtanut. Sitten ravissa kahdeksikkoa niin, että kaksi puomia - kiinni - avotaivutusta - suoristus - puomit ja uudelleen toistoa toiseen suuntaan. Verkkahypyt ravissa puomi - 15m - pysty - laukka - puomi. Laukan oltava aktiivinen hypyn jälkeen! KÄSI MUKAAN! Sama toisin päin, mutta innarina hypyn jälkeen. Radat oli alkuun sähellystä, en itse ratsastanut tarpeeksi kulmia. Mieti, että este on kujan keskellä, ei tavoite. Silloin helpompi myös seuraava este. Kun muistin ratsastaa koko ajan ja katsoa paikat + myödätä, tuli hyväksi. Alkoi rentotumaan ja oli kiva.
23.4.2013 TIISTAI
Klinikkapäivä Hyvinkäällä, kuvautettiin oikea takapolvi. Windy potkaisi sunnuntaina maastossa ja hevonen ontunut, 4 hokkireikää takapolven päällä. Mitään ei löytynyt röntgenkuvissa tai ultrauksessa, jes! Hoidoksi Metacam-kuuri ja kaksi viikkoa sairastarhausta, ei ratsastusta. Kylmäystä kahdesti päivässä ja kävelytystä. Hokit pois - kesä tulee ♥
4.5.2013 LAUANTAI
♥ RATSASTUS ♥ Ensimmäinen kerta saikun jälkeen, hihii! Maailman onnellisin tyttö nyt, menin kentällä ja heppa oli ihan mahtava. Jäykkä, mutta sen ymmärtää. Tästä vaan vähitellen takaisin treeniin. Happy happy happy!
28.5.2013 TIISTAI
Champilla oli aluksi tyhmää vapaapäivän (eilen irtokenkä saatiin jalkaan vasta illalla) jälkeistä energiaa, mutta kohdisti sen aika hyvin työtekoon. Menin kaikki askellajit ensin läpi, oli rento ja eteenpäinpyrkivä. Sitten vähän avotaivutuksia, väistöjä ravissa - meinasi väsähtää. Laukassa avotaivutuksia ja sarjavaihtoja joka toisella ja kolmannella askeleella. Piti tosin vähän auttaa, haha ;) Maastossa loppukäynnit.
13.6.2013 TORSTAI
Pohjoismaiden mestaruuskisat esteratsastuksessa, töissä siellä eli hevonen vapaalla koko loppuviikon. Champilla rokotus herpestä ja influenssaa vastaan. Nosti kuumeen illalla, kenkä irti vasemmasta takajalasta. Olipas vallan hieno päivä.
28.7.2013 SUNNUNTAI
Kevyt kisojen jälkeinen eteenalas-päviä. Tai siis sen yritys. Oho x)
29.7.2013 MAANANTAI
Ihan sairaan hyvä! Oli Sannan valmennus, mentiin kentällä ja ai että, miten magee Champ oli, kun se alkoi toimimaan! Pätkiä ihan Super hyvä, jee. Sanna sanoi, että ei ollut yhtään niin vino kuin viimeksi. Champ siis. Enkä itsekään ollut vino, ehkä. Niin hyvä ♥
AADA ♥ CHAMP - 1 UNOHTUMATON VUOSI YHDESSÄ. VIELÄ MONTA EDESSÄ.
Ihana Champ! Ja Aada myös! Sun blogi on yks parhaimmista!:) Kirjotat ihanasti ja osaat kirjottaa sellasia postauksia joita jaksaa lukea. Ihana banneri ihania kuvia! En tiiä mitä sanois mutta tää blogi on vaa nii ihana ja paras!:)
VastaaPoistavoi apua, kiitos ihanasta kommentista!! :) ihana kuulla että pidät blogistani!
PoistaOnnea , yksi vuosi kasassa ja toivottavasti vielä monta tulossa <3 Ootte niin ihanii :) t Olivia
VastaaPoistakiitos paljon <3 :)
PoistaIhana postaus! Toivottavasti teillä tulee olemaan vielä mooonta ihanaa vuotta edessä ♡
VastaaPoistatoivotaan niin, kiitos <3 :)
PoistaTodella paljon onnea yhteisestä vuodesta! Toivotaan niitä tulee vielä monta :)
VastaaPoistaelamanikuvina.blogspot.fi
kiitos, toivotaan :) !
PoistaTe ootte kyllä niin ihana pari! ja toivottavasti teille tulee nyt ehjä kisakausi ja sairastelut/ongelma saisi jäädä pois:) Ja tästä blogista on tullut ehdoton mun lemppari ja miten paljon ootkaan kehittynyt kirjoittajana!:D
VastaaPoistavoi kiitos! toivon todella samaa, haaveet on aika korkealla sen suhteen ;) ja haha apua, en ees halua lukea noita ensimmäisiä postauksia.. :D
PoistaVitsit, se tunne kun tajuaa, että on ihan oikeasti hevosenomistaja ja että juuri tuo upea eläin on ihan ikioma, se on jotain niin hienoa.
VastaaPoistaMulla tulee näinä päivinä kolme vuotta siitä kun alettiin hieromaan kauppoja nykyisestä ponskista ja haikein mielin ollaan yhteisen taipaleen lopussa, lähden itse opiskelemaan ja poni on aika lähteä ilahduttamaan seuraavaa omistajaa :')
jep, paras tunne koskaan! tsemppiä sulle ponista luopumiseen, se on osa elämää ja toivottavasti meidän kohdalla vasta monen monen vuoden päässä! :)
PoistaOnnea hihii ♥ Ootte kyl nii toistenne näkösii, perfect match !
VastaaPoistahah :PP
Poistaoi onnittelut !
VastaaPoistatosi ihania noi tekstinpätkät kaikista biiseistä ja ihanasti oot laittanu ne ! :---)
ooh, mun silmät osu sun ihanan ruskeisiin käsiin tossa kuvassa... :D
kiitoksia :) haha joo oli kyllä aika ruskeet kädet kesällä, mutta niin oli aika jäätävät rusketusrajatkin sitten..!
PoistaIhana postaus! Mikä kamera ja puhelin sulla muuten on?:)
VastaaPoistakiitti :) kameran tiedot löydät UKK:sta ja puhelin on joku vanha samsung
PoistaAivan ihana postaus, paljon onnea teille!♥:)
VastaaPoistaIhana postaus!! ♥
VastaaPoistaOotte kyllä hyviä yhdessä ja oot tehny Champin kanssa tosi hyvää työtä :)
kiitti :) tai oikeastaan oon pikkuhiljaa alkanut tajuumaan, miten sen kanssa tulee toimia ;)
PoistaIhana postaus! Teillä on sama vuosipäivä kun mulla ja PappaPonilla ;) Joskin meillä on jo yhteisiä vuosia kertynyt 9.. :)
VastaaPoistaoho, onnea näin jälkikäteen! aika kunnioitettava määrä toi 9 vuotta, meillä sinne vielä matkaa ;)
PoistaIhanaa:) Champ o kehittyny niin paljon.
VastaaPoistaratsastettavuus on kyllä parantunut, mutta ehkä voisi puhua paremminkin niin, että oon itse oppinut ratsastamaan sitä enemmän oikein, vaikka matkaa on vielä vaikka miten paljon edessä :)
PoistaMusta taas tuntuu et Champ on ollu sulla tyylii aina:D! Aloin tosin aktiivisemmin lukemaan tätä vasta Champin tulon jälkeen:)
VastaaPoistaMulla sama juttu paitsi et ite aloinki lukee tätä vasta sillee aika paljo Champin tulon jälkee:D))
PoistaOnnee!!! 4.2. Oli tiistai Sillon oli mun ja mun hoistun vuosi päivä! :D
VastaaPoista