#685: Bloggaajan vastuu

Suhteellisen suositun hevosblogin ylläpitäminen on saanut mut pohtimaan useaan otteeseen sitä, mikä oikeastaan on bloggaajan vastuu lukijoilleen jonkinlaisen roolimallin näkökulmasta tarkasteltuna. Asia on vellonut mielessäni lähipäivinä normaalia enemmän, sillä vaihdoimme Ystäväni hevonen -blogia kirjoittavan Ronjan kanssa aiheen tiimoilta muutamia ajatuksia. Olen pitkään vältellyt aiheen esille tuomista blogissani, mutta koska niin tuntuu tekevän moni muukin bloggaaja, haluan viimein nostaa kissan pöydälle. Nyt puhutaan esimerkin voimasta!

En haluaisi olla esimerkkinä kenellekään. Karua sanoa tämä ääneen, mutta mitäpä sitä kiertelemään. Playssonin järjestämässä Blogiexpossa saimme pohtia aihetta hieman bloggaajapaneelissa, jossa totesin suurin piirtein seuraavanlaisesti: "miksi ottaa mallia huonommalta, kun on mahdollisuus oppia paljon taitavammiltakin ratsastajilta?". Kysymys oli tässä tapauksessa siitä, tarvitaanko hevosblogeja kertomaan tavallisesta hevosenpidosta kaikkine murheineen ja onnistumisineen. Olin itse sitä mieltä, että oikeastihan blogeja ei tarvita yhtään mihinkään - ne sattuvan nyt olemaan pinnalla ja korvanneet siltä osin monen kohdalla ne entiset sosiaaliset kontaktit, joiden kanssa vaihdettiin hevosrintamalla tapahtuneita onnistumisia ja epäonnistumisia. Nykyään on helppo kirjautua koneelle ja selailla internetin ihmeellisessä maailmassa, saaden samalta istumalta useita omaan kokemuspintaan sopivia tapauksia ja samalla sylin täydeltä viihdettä omaan arkeensa.

Jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin ;) Kaikkien ihanien kuvien c. Annika Mäki, kiitos <3

En edelleenkään osaa hahmottaa sitä, miten monet ihmiset oikeasti lukevat blogiani ja seuraavat meidän arkeamme Champin kanssa. Tästä syytä mun on hankalaa ymmärtää, kuinka varsinkin nuoremmat lukijat saattavat tiedostamattaan tai jopa tietoisesti siirtää omia käyttäytymismallejani tallielämäänsä ja toimintaansa hevosten parissa. Tämä on kaiken kaikkiaan hurja ajatus - minäkö roolimallina! Ollessani itse nuorempi komeili huoneeni seinillä julisteita lempiratsastajistani, jotka kisasivat maailman huipulla. Ei silloin ollut blogeja, eikä oikeastaan vielä kunnollista internetkulttuuriakaan. Tuo blogipaneelissa sanomani lause viittasikin siihen, että mun mielestä on hassua, miten ihmiset haluavat ottaa mallia tavallisilta harrastajilta, kun mahdollisuus olisi oppia alan ammattilaisilta. Ehkä kyseessä on samaistumisen tarve tai se, että bloggaaja koetaan konkreettisemmaksi hahmoksi kuin esimerkiksi maailman huiput.

Toisille bloggaajille roolimallina toimiminen on varmasti luonnollisempaa, mutta mukaan mahtuu myös niitä, jotka haistattavat pitkät pelkälle ajatuksellekin. Faktahan on se, että ei yksikään ihminen voi olla vastuussa toisista, täysin vieraista henkilöistä, kuten bloginsa lukijoista. Jos julkaisen blogissa kuvan, jossa teen jotain sopimatonta ja lukija päättää kokeilla tätä kotona ikävin seurauksin, ei vastuu tekemisistä siirry itselleni. Tunnettu vertaus kuuluukin: "Jos esikuvasi hyppää kaivoon, hyppäätkö perässä?". Toki syy-seuraussuhteita voidaan aina pohtia ja keskustella siitä, onko tietoinen riskien esittäminen hyvän tavan mukaista ja roolimallin toiminnalle sopivaa.

Kuten ylempänä jo totesin, en haluaisi toimia minkäänlaisena roolimallina. Musta on jotenkin todella ahdistavaa ajatella, miten saatan tahtomattani vaikuttaa jonkun mulle täysin tuntemattoman ihmisen toimintaan hyvinkin konkreettisesti ja pahimmassa tapauksessa aiheuttaa jotain ikävyyksiä. Vaikka haluaisin olla täydellinen esimerkki ja toimia aina moitteettomasti, olen kuitenkin pelkkä nuori harrastaja, joka itsekin vasta opettelee paremmaksi hevosihmiseksi.

Se, mistä voin olla ylpeä, on omien virheideni tiedostaminen. Kirjoitin jo noin kaksi vuotta sitten postauksen (linkki) aiheesta, jossa käsittelin turvallisuuskysymyksiä hevosten kanssa toimimisessa. Listasin tuolloin asioita, joihin aion kiinnittää jatkossa paremmin huomiota. Mukana oli kaikkea hanskojen puuttumisesta riimun lukko auki taluttamiseen, mutta kaikkia näitä kohtia yhdisti yksi merkittävä sana: välinpitämättömyys. Tai ehkä laiskuus, mikä johtaa tiensä välinpitämättömyyteen. Olin tyhmä ja osittain myös tietoisesti. Olen edelleen.

Monia asioita olen saanut muutettua. Nykyään en taluta hevosta riimun kiinnitykset aukinaisina ja pyrin ratsastamaan aina hanskat kädessä. En jätä hevosta karsinaansa oven ollessa auki, mikäli lähden käymään jossain. Pyrin väistämään paremmin muita ja myös avaamaan suuni silloin, jos en ole varma, miten paljon mikäkin hevonen vaatii tilaa itselleen. Pidän kypärää päässä ratsastaessani lähes poikkeuksetta. Siltikään, monia asioita parantaneena, en koe olevani täydellinen hevosihminen. Yhä edelleen teen tietoisesti ja etenkin tiedostamattani monia sellaisia asioita, jotka eivät noudata hyvää esimerkkiä. Näiden ei tarvitse olla isoja virheitä - kyse voi olla vaikka siitä, että talutan hevosta yhdellä kädellä ja selaan samalla toisella puhelinta.

Blogin lukijoiden lisääntyessä olen alkanut kiinnittämään näihin asioihin enemmän huomiota. Puhuin erään ihanan bloggaajakolleegani kanssa aiheesta joulukuussa ja me olimme pääosin hyvin samoilla linjoilla. Eriävät mielipiteet taisivat tulla siinä, että hänen mielestään bloggaajalla on täysi oikeus julkaista minkälaista materiaalia tahtoo (toki lain rajoissa) blogissaan ilman, että hänen tulisi kantaa teoistaan minkäänlaista huonoa omatuntoa tai miettiä, meneeköhän joku nyt ratsastamaan hänen takiaan ilman kypärää. Oma näkemykseni erosi tässä kohtaa sen verran, että mulle on kasvanut pieni sensurointikynnys "epäsopivan" materiaalin julkaisemiseen.

Epäsopivalla tarkoitan tässä kontekstissa juurikin huonoa esimerkkiä näyttävää materiaalia. Mulla on tähän loistava esimerkki puolentoista vuoden takaa. Ratsastin silloin ilman satulaa Champilla niin, että sillä oli päässään hackamoret. Hevonen liikkui ihan älyttömän rennosti ja hyvin, videoita oli ilo katsella. En halunnut julkaista niitä blogissa siksi, että mulla ei ollut niissä kypärää päässä. Olin päättänyt kiivetä hevoseni selkään täysin hetken mielijohteesta, minkä vuoksi kypärää ei ollut matkassa. Sama tilanne oli parisen vuotta sitten, kun kävelytin Champia maneesissa riimun kanssa. Päätin heittäytyä villiksi ja hypätä ruunan selkään jälleen ilman ratsastusvarusteita, pelkkä riimu ohjausvälineenä. Monesti harmittelin, kuinka paljon olisin halunnut tilanteesta materiaalia julkaista, mutta jätin sen tekemättä juurikin siksi, etten halunnut näyttää huonoa esimerkkiä kenellekään.

Olen saanut toiveita ihan valmentajiltani asti siitä, miten mun tulisi olla julkaisematta sosiaalisessa mediassa kypärättömiä kuvia, vaikka ne olisivat monen vuoden takaa. Tässä kohden olen itse ollut rajoilla asian suhteen - nuo kuvat ovat mulle tärkeitä muistoja ja haluan niitä siksi jakaa muillekin. Nykyisiä videoita ja kuvia tehdessäni pyrin kuitenkin välttämään sellaisia tilanteita, joissa näyttäisin kohtuuttoman huonoa mallia kenellekään tai joiden takia saattaisin vaikuttaa negatiivisesti kenenkään harrastukseen.

Mihin johtopäätökseen voisin tekstini tiivistää? Selvää lienee ainakin se, että bloggaajilla on sosiaalisen median aikakaudella jonkinasteinen vastuu tekemisistään. Jos ei lukijoilleen, niin ainakin itselleen. Pidän rehellisistä bloggaajista ja haluan lukea tarinoita oikeasta elämästä. Sen vuoksi olen itsekin pyrkinyt muuttamaan omia toimintatapojani, enkä vain "feikkaamaan" niitä blogia varten toisenlaisiksi. Pitkä matka on vielä kuljettavana, mutta onneksi meillä on koko elämä aikaa :) Loppuun muutama kysymys, joihin kuulisin teiltä erittäin mielelläni vastauksia:

Bloggaajat: mitä mieltä olette aiheesta? Onko bloggaajalla vastuuta ja jos, kenelle?

Lukijat: oletteko koskaan huomanneet blogien vaikuttaneen omaan tekemiseenne

- tietoisesti tai tiedostamatta?