lauantai 21. kesäkuuta 2014

#367: Mikkihiiri merihädässä

Olimme viime tiistaina Kauniaisten ratsastuskeskuksessa hakemassa ratatreeniä, nyt kun kisoja ei ole ollut meidän kohdallamme koko kesänä. Tarkoituksena oli hypätä rata 100cm ja 110cm korkeudella, mutta suunnitelmat menivät vähän uusiksi. Ratsastin huonosti, hevonen ei ollut oma itsensä, mistään ei oikein tullut mitään.
 
Kerron kaiken nyt lyhyesti, sillä intoa kirjoittamiseen ei oikein juuri nyt ole. Metrin radalla ratsastin ensimmäiselle esteelle vähän hitaasti sisään ja Champ kielsi sille, vaikka olisi pystynyt hyvin hyppäämään yli. Toisella kerralla ruuna pysähtyi jo monta metriä ennen estettä, hyppäsi pystyyn, kääntyi ympäri ja keuli uudestaan. Sain potkittua hevosen seuraavalla kerralla käynnissä esteen yli ja kaikki muut esteet pääsimme yli tavalla tai toisella, lukuunottamatta yhtä pystyä, jolle Champ kielsi myös jo neljä metriä ennen varsinaista estettä.
 


 

Tulimme metrin radan samalla korkeudella uudelleen ja nostimme radan sitten 110cm korkeudelle treenaten sillä lisää. Johanna Mikkola oli paikalla auttamassa, mikä oli hirveän kiltisti tehty häneltä. Normaalistihan tähän olisi kuulunut mahdollisuus hypätä rata kerran loppuun kielloista huolimatta, mutta me treenasimme eri pätkiä ja monta rataa. 110cm radalla (josta latasin videon teille) ratsastin kerran todella huonosti yhdelle okserille, jonka takia Champ ei halunnut lähteä hyppyyn, vaan sukelsimme esteen sekaan. Toisella kertaa siinä ei ollut mitään ongelmia, vaikken oikein saanut paikkaa sopivaksi.
 
Loppua kohden meno siis parantui, mutta mikään ei oikein ottanut onnistuakseen ja ennen kaikkea fiilis oli hirveän sekava. Ratsastin huonosti, en saanut apuja läpi ja ratsastus oli yhtä säätämistä ilman päätä tai häntää. Hevonen hyppäsi huonosti, se ei käyttänyt selkäänsä ja halusi hirveän nopeasti alas esteiltä / ei halunnut lähteä hyppyyn ollenkaan. Champ ei todellakaan ole hevonen, joka kieltää huvikseen, sillä se pelastaa ratsastajan virheet loppuun asti ja antaa todella paljon anteeksi. Vaikka ratsastaisin päälläni seisoen ja vetäisin ohjista kaikilla voimillani, kiipeäisi ruuna varmasti esteistä yli normaalissa tilanteessa.
 

 
Kysymys kuuluukin, miksi tämä kevät tai alkukesä on ollut enemmän ja vähemmän huono meidän osaltamme esteiden parissa. Valmentajani Piude on ihminen, joka laittaa hyvin usein syyn ratsastajalle (mikä on täysin oikein) ja näin olen itsekin ajatellut: ratsasta paremmin, puhu vähemmän. Soitin Piudelle heti ratatreenin jälkeen palatessamme illalla kymmenen aikaan kotitallille ja kerroin tarkasti tapahtumat: huonon ratsastukseni ja havaintoni hevosesta. Ensimmäistä kertaa kuulin Piuden sanovan suoraan, ettei Champ ole nyt täysin kunnossa. Se on kyllä varmasti totta, sillä Champ on viimeinen hevonen, joka keulii ilman syytä.
 
Varasin heti ajan klinikalle, jonne menemme nyt tutkimaan hevosen idealla "tässä hevonen, tutkikaa kaikki". Klinikka-aika on vasta 3.7., joten siihen asti liikutan Champia ihan normaalisti. Se ei onnu tai ole edes epämääräinen, suorittaa ihan positiivisella mielellä ja on muutenkin tyytyväisen oloinen. Ulkopuolinen ei havaitsisi siinä välttämättä mitään ihmeellistä, mutta tuntien hevosen esteillä tietää, missä vaiheessa se ei ole enää oma itsensä.
 


 
Toivon nyt, että klinikalla selviää syy meidän esteongelmaan. Meillä on omat epäilyksemme, mutta tietysti kaikki on ihan pelkkää arvailua, sillä mitään ulkoisia oireita ei hevosella ole. "Helppo vaiva" olisi esimerkiksi joku lievä niveltulehdus, joka hoituisi piikittämällä. Mielestäni on kuitenkin tärkeää viedä hevonen tutkittavaksi ennen kuin varsinaisia oireita tulee, sillä silloin hevonen on jo oikeasti kipeä.
 
Miten nyt edetään? No, ensin katsotaan tuo klinikkakäynti ja siitä toivottavasti viisaampina suunnitellaan loppukesän ohjelma. Tärkeintä on saada rakas hevosystävä kuntoon ja suorittamaan taas 110%. Champilla on niin valtavan suuri estesydän, että en halua pilata sitä hypyttämällä sitä ilman, että tiedän sen olevan täysin hyppykuntoinen.

51 kommenttia

  1. Onko champ hypännyt ennen sinulla pystyyn? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran vastaavassa tilanteessa joku aika sitten, muuten ei, se ei kuulu sen olemukseen ollenkaan! :)

      Poista
  2. Toivottavasti Champ paranee eikä sillä olisi mitään vakavampaa juttua;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän, tuskin mitään suurta on, mutta hyvä tarkastaa silti ennen kuin mitään tulee :)

      Poista
  3. Voi kökkö, toivottavasti ei mitään vakavaa! Jokatapauksessa, hyvää juhannusta sulle ja Champille :)

    VastaaPoista
  4. onpa rajun näköistä! toivottavasti vain jotain pientä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin :) ja tuo näyttää tuossa hurjalta, vaikka todellisuudessa ei ollut mitenkään kummallinen tilanne!

      Poista
  5. Toivottavasti löytyy joku pieni ja helppo syy klinikalta ja sit alkais taas treenit sujua:) tsemiä!

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti tosiaan löytyy syy tohon käytökseen. Hurjsn näköinen toi pystyyn hyppy kuva! :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän, tuskin mitään suurta on, mutta hyvä tarkastaa silti ennen kuin mitään tulee :) ja tuo näyttää tuossa hurjalta, vaikka todellisuudessa ei ollut mitenkään kummallinen tilanne!

      Poista
  7. Miten usein maastakäsittelet Champia ja mitä teet silloin sen kanssa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka päivä ihan normaalin elämisen yhteydessä, ihan normaalien hoitotoimenpiteiden tapaan :)

      Poista
  8. Ihanaa pidät hevosestasi hyvää huolta! monet vievät hevose vasta sitten klinikalle kun tapahtuu jotain tosi vakavaa....

    VastaaPoista
  9. Voi Champ, toivottavasti ei ole vakavaa.tuo pystyyn hyppy kuva on hurja!

    VastaaPoista
  10. Voi itku :( Toivottavasti löytyy heti mikä on vikana, että saatte Champin nopeasti kuntoon! Tsemppiä Aada :)

    - Heidi

    VastaaPoista
  11. Tää nyt on vähän tyhmä kommentti, mutta varmaan olet jo tarkistanut satulahuovan ja satulan? Joku pieni tikku, roska tms satulahuovassa joka painaa selkää. Tsemppii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Champ on ollut huonompi ja huonompi nyt koko kevään, maaliskuusta lähtien, eli tuskin se mikään roska on :) vaihdan kuitenkin huopaa melkein viikoittain

      Poista
  12. Tosta kun sanoit "Ulkopuolinen ei havaitsisi siinä välttämättä mitään ihmeellistä, mutta tuntien hevosen esteillä tietää, missä vaiheessa se ei ole enää oma itsensä." niin munkin hevonen saattaa olla välillä ihan hirveä ratsastaa, mutta videolla näyttää tosi kivalta. Sama kun nään heti jos oma heppa ei ole kunnossa esim. tarhassa. :-)

    VastaaPoista
  13. Meillä oli samankaltainen tilanne viime vuonna, hyppäämistä rakastava hevoseni kielsi ulos muutamista kisoista ja vaikutti haluttomalta. Sileällä se meni samalla tavalla kuin ennenkin, ei ollut epäpuhdas ja kun ell kävi taivuttamassa jalat, ei mitään reaktioita tullut. Klinikalla löydettiin ultraamalla selästä "arpeutunutta" pehmytkudosta ja selkää sitten kuntouteltiin pari kuukautta. Oireilu alkoi kuitenkin nopeasti ratsastuksen aloituksen jälkeen uudestaan pahempana; hevonen alkoi liikkua epäpuhtaasti. Klinikalla taivutuksista tuli selkeät reaktiota ja lopulta kintereissä havaittiin nivelrikon alkua. Kintereet piikitettiin, mutta hevosen tulevaisuus treenikäytössä oli sen verran epävarma että se päätyi sitten kevyempään käyttöön tätiratsastajalle :( Toivottavasti teillä on parempi tuuri ja Champilta löytyy jotain vähemmän vakavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi ei, tosi harmittava juttu käynyt teillä! toivotaan tosiaan, että ei mitään suurta löydy :)

      Poista
  14. voi harmi ;( toivottavasti saadaan selville ja klinikalla tutkivat sen kunnolla!
    mutta näinkä ihan väärin vai taputitko champia sen sukellus-kiellon jälkeen? näytti ihan kuin olisit niin tehnyt D:
    Ja vielä yksi kysymys xd : jätitkö tällä kertaa champin jalat klippaamatta? jos jalat klippaa niin pitääkö niille heti ajelun jälkeen tehdä jotain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, taputin sitä, koska se ei ollut millään tavalla hevosen vika ja se otti tilanteen niin hyvin, että näin tarpeelliseksi kiittää sitä siitä ja samalla nollata tilanteen :)

      klippasin koko hevosen, kuten aina ennenkin. ei tarvitse tehdä, kunnon harjaus koko hevoselle on kuitenkin tarpeen!

      Poista
  15. Ratsastat kuitenkin hyvin eleettömästi ja siististi vaikket itse sitä huomaakaan!

    VastaaPoista
  16. Voi, toivottavasti syy löytyy, eikä se ole mitään vakavaa :)

    VastaaPoista
  17. se on harmi että joudut taas todistamaan lausahdusta "huoleton on hevoseton"... teistä olisi champin kanssa vaikka ja mihin ilman näitä takapakkeja!
    kesiä tulee kuitenkin vielä lisää, tsemppiä ja jaksamisia ja toivotaan ettei hepalla olisi mitään sen vakavampaa (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kovasti :) jep, tämä on kyllä ollut aika mutkikasta matkaa nämä vuodet :D

      Poista
  18. Toivottavasti ei ole mitään suurempaa! Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  19. Et varmaankaan halua julkaista sitä metrin rataa tänne? Vai kuvattiinko sitä edes?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuvattiin juu, voin mä sen ladatakin, mutta en jaksanut tuolloin ladata (yhden videon lataamiseen menee mun koneellakin koko yö, joten en olisi anyway saanut sitä tämän postauksen yhteyteen..). Ei siinä ole mitään ihmeellistä, vain se pystyyn hyppääminen ja yksi kielto kaukaa pystylle

      Poista
  20. Äh, ompa harmi. Toivotaan että selviää klinikalla!

    VastaaPoista
  21. Voi ei, miten teillä voi olla noin huonoa tuuria :( Tsemppiä taas kerran, toivotaan ettei ole mitään vakavaa!

    VastaaPoista
  22. Mulla oli vähän samankaltaisia ongelmia vuosi sitten hevoseni kanssa. Heppa oli henkeen ja vereen estehevonen, mutta yhtäkkiä alkoi kieltämään ja temppuilemaan esteillä, otti hirveitä laukkapukkispurtteja esteiden jälkeenyms. Käytettiin klinikalla mutta mitään ei löytynyt, jätettiin hyppääminen silti vähän vähemmälle. Alkusyksystä alkoi ontumaan epämääräisesti ja kiikutettiin uudelleen klinikalle, tällä kertaa kuvattiin myös sädeluut. Sädeluissa löydettiin rajuja muutoksia ja ennuste oli huono. Koitettiin kuitenkin vielä piikittämällä ja oikealla kengityksellä hoitaa ruunaa, mutta tuloksetta. Lopulta heppa pääsi vihreimmille laitumille alkuvuodesta..

    Toivotaan nyt kuitenkin ettei teillä ole sädeluiden kanssa ongelmaa. Sädeluuontuma kuitenkin on hyvin yleinen vähän isompia luokkia hypänneillä estehevosilla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. todellakin toivotaan, ettei sädeluissa olisi mitään! se olisikin ikävämpi juttu :(

      Poista
  23. Mille kliniikalle meette? Suosittelen lämpimästi kangasalaa ja heikkiä!

    VastaaPoista
  24. Voi :'( Toivottavasti klinikalla selviää mikä Champpia vaivaa.. toivittavasti ei mitään vakavaa.
    Tsemppiä rutkasti sinne päin! :)

    VastaaPoista
  25. Omistan hevosen, joka myös hyppää joka ikisen esteen miten päin tahansa. Yhtäkkiä se alko kieltämää jopa kavaleteille ja pitkän etsinnän jälkeen siltä löydettiin vatsahaava. Nyt vaiva on hoidettu ja heppa on taas oma ittesä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on yksi mitä epäilen, mutta katsotaan mitä löydetään :)

      Poista
  26. miten Champin silmä on noin punainen tossa pystyynpomppu kuvassa?... ootko koittanut mennä niillä teidän vanhoilla suitsilla? sehän voi olla ihan suitsissakin vika, mutta kannattaa käyttää klinikalla nimittäin mikään hevostohtori en ole ;D

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat