#689: Vetämällä ei pääse eteenpäin

Viikonloppu on kulunut vähän erilaisissa merkeissä, sillä blogi oli ensimmäistä kertaa historiansa aikana suljettuna tuntia pidempään. Sain usealta lukijalta kyselyä erilaisten sosiaalisen median kanavien kautta siitä, miksei tänne päässyt sisään, mutta odotus palkittiin ja paluu normaaliin on jälleen tapahtunut. Blogi koki valtavan muutoksen ulkoasullisesti taitavan Veeran ansiosta, mutta tästä kerron lisää seuraavassa postauksessa. 

Tämän postaus ei nimittäin käsittele ulkoasuja tai blogijuttuja, vaan Piia Pantsun perjantaista estevalmennusta. Pääsin osallistumaan Piian valmennukseen ratsastuskeskus Ainon hulppeissa tiloissa, joista olen tainnut mainita aiemminkin täällä blogin puolella. Kyseessä on juuri valmistunut tallikokonaisuus, jossa toimii niin ratsastuskoulu kuin yksityistallikin. Ulkopuolisten ihmisten kannalta asian tekee hienoksi se, että Ainossa järjestetään paljon alue- ja kansallisia kilpailuja sekä valmennuksia, joten fasiliteeteista pääsee nauttimaan yksi jos toinenkin. 

Koska piditte viime valmennustunnin ääninauhallisesta videosta, päätin toteuttaa tästä valmennuksesta samanlaisen version. Videon pituus on vähän yli 20 minuuttia eli materiaalia todella riittää! Tuon videon lisäksi halusin myös kirjoittaa jotain tekstimuodossa, sillä se on itselleni mieluinen tapa jäsennellä omaa tekemistäni. Kirsikkana kakun päällä sain tunnilta kuvamateriaalia, kun Taru Arola saapui paikalle ikuistamaan hetkiä esteiden ylittämisestä. Nyt saatte siis valita, luetteko tekstiä, katseletteko kuvia vai tuijotatteko videota - jokaiselle jotakin ;)

Linkki videoon (ääniraidallinen video).

Kaikki kuvat c. Taru Arola, kiitos! :)

Meidän valmennustunti alkoi perjantaina aiemmin ilmoitetun kahden sijaan jo yhdeltä, mikä sopi aikatauluumme paremmin kuin hyvin. Olin pakannut tallilla kaiken valmiiksi ja puunannut hevosta parhaani mukaan, mutta perillä huomasimme unohtaneeni varsin tärkeän varusteen: ratsastuskenkäni. Niinpä niin, eihän siinä auttanut kuin kiiruhtaa kyselemään kenkiä lainaan. Eräs ystävällinen naishenkilö lainasikin kaksi numeroa liian isoja saappaitaan mulle, mistä en voi olla kuin äärimmäisen kiitollinen. Ihanaa, kun tällaisia ihmisiä on olemassa! 

Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kertani Piian valmennuksessa, mutta edellisestä kerrasta oli aikaa jo puolitoista vuotta. Koska aikaa oli kulunut, ei Piia luonnollisestikaan muistanut meitä ratsukkona ja vaihdoimmekin valmennuksen aluksi hieman faktatietoja. Kerroin Champista, sen suvusta ja mitä se on elämässään tehnyt sekä siitä, missä mennään tällä hetkellä. Edellinen kertamme ulkopuolisissa valmennuksissa taisi olla viime kesänä ja viimeisin poistuminen tallin pihasta trailerin kanssa kolmisen kuukautta sitten, joten olin kovin jännittynein mielin valmennusta ajatellen. Ajatustasolla valmennusten jännittäminen on täysin turhaa, sillä valmennuksiin mennään aina opettelemaan - ei näyttämään sitä, mitä osataan tehdä.

Kun suurimmat alkuhöpötykset oli saatu päätökseen, lähdimme työstämään hevosia ravissa ja laukassa. Uudesta paikasta huolimatta Champ ei tuntunut käpertyvän kuoreensa, mikä oli mulle suurtakin suurempi helpotus. Kun hevonen oireili mahahaavaansa reilu vuosi takaperin, muuttui se vieraissa paikoissa aina todella jännittyneeksi ja käpertyi niin sanotusti omaan maailmaansa, jolloin kommunikointi hevosen kanssa oli haastavaa. Ainossa mitään sellaista ei ollut havaittavissa, vaan ruuna oli pitkän tauon jälkeen vain vähän hankala ratsastaa käyden ajoittain vahvaksi, mutta jättäytyen silti pohkeen taakse. Piia halusikin Champia paremmin omille takajaloilleen niin, ettei se putoaisi niin voimakkaasti etuosansa päälle. Hevosen pään asennolla ei ollut väliä, kunhan koko hevonen oli paremmin ryhdissä ja sisätakajalka aktiivisena töissä.

Suurin ongelmani näkyy tässä: nuo kädet!! Vetää, vetää, vetää... Voiko ne leikata pois? :D

Teimme alkuverryttelyä laukassa kavalettien kanssa pitkin poikin maneesia, missä tuli esiin noiden edellä mainitsemieni asioiden lisäksi myös oman istuntani jäykkyys. Piia halusi, että olisin paremmin liikkeen mukana koko kroppani läpi: mun piti olla kevyemmin satulassa, eikä jäädä niin voimakkaasti liikkeen taakse. Tässä on yksi syy sille, mistä myöhemmin tekstin edetessä vastaan tuleva kädellä vetäminen varmasti johtuu. Kun lukittaudun ylävartalolla liian taakse ja jännityn ristiselästä, ei käsivarsi ja kyynärkulma pysty mukailemaan hevosen liikettä ja jarrutan menoa koko kropallani. Tämänkin asian havaitsin paremmin katsomalla yläviistosta kuvattua videota, sillä maan tasolta katsottuna virhe ei korostu niin pahasti. Mielenkiintoista siis seurata asioita erilaisista kuvakulmista!

Itse hyppäämisen makuun pääsimme puomi - laukka-askel - pysty -tehtävän avulla. Emme tehneet tähän kuin nelisen hyppyä, joista ensimmäinen meni meillä oikeastaan pupuloikkana. Jäin ratsastamaan liikaa taakse samalla, kun Champ hieman tuijotti maapuomia, jolloin räpelsimme esteen yli melko hulvattomalla tyylillä. Seuraavalla kerralla vedin edelleen, mutta nyt pääsimme parempaan kohtaan. Piia halusi kuitenkin, että saisin Champin jo hyvissä ajoin ennen pystyä paremmin takaosan päälle ja polkemaan aktiivisesti, jotta hyppy olisi parempi ja pääsisin ratsastamaan paremmalle etäisyydelle. Kaksi viimeistä kertaa olivatkin jo varsin onnistuneita tämän osalta, joskin oma käteni olisi edelleen voinut olla rennompi. Pysty oli lopussa jo melko iso mun ratsastustasoon nähden, muuten kaikki esteet pysyivät tunnin aikana 110-120cm korkeudella. 

Sama verryttely jatkui okserin avulla, joka oli pystyn tapaan diagonaalilinjalla. Ensimmäisissä hypyissä ei ollut mitään mainittavaa, kaikki sujui varsin tasaisesti. En enää erikseen mainitse tuosta kädellä vetämisestä, sillä sitä tapahtui ihan jokaiselle esteelle, kuten videoista voitte nähdä. Champ teki yhdellä kertaa etujalkavirheen, sillä päästin sen hieman liian pitkäksi, jolloin se tuli etupainoiseksi, eikä päässyt hyppyyn tarpeeksi nopeasti. Piia halusi korjata tilanteen ja tulimme uudelleen, jolloin vedin hevosta taaksepäin ihan puolikkaaseen askeleeseen. Champ haluaa kuitenkin pysyä puomeista irti, joten se pelasti tilanteen paremmin kuin hyvin. Seuraavalla kerralla toistin saman virheen, josta ruuna rokotti ja pysähtyi esteen eteen. Tästähän ei voinut syyttää kuin kuskia, joten sama uudelleen ja kaikki sujui normaalisti.

Tästä ne ongelmat sitten lähtivätkin! Kun olin mokannut itse kerran kunnolla, loppui herkällä nelijalkaisellani huumori ja se rupesi kyseenalaistamaan homman tarpeellisuuden. Aloimme tulemaan kolmen esteen linjaa toisen pitkän sivun puolella, jossa keskimmäinen okseri oli seinässä kiinni ja kaksi muuta kaarevalla linjalla suhteessa siihen. Jokaiselle näistä Champ teki aluksi stopin, sillä joko vedin itse vain aivan liikaa tai sitten lopetin ratsastuksen kokonaan ennen esteitä. Loppujen lopuksi tulimme tehtävän yksi este kerrallaan. Viimeinen pysty aiheutti mulle oikeita harmaita hiuksia, sillä se oli kaarteessa, joka teki siitä mulle sata kertaa hankalamman hahmottaa. Tuollaiset lähestymiset ovat mulle niitä kaikista vaikeimpia siksi, etten yksinkertaisesti saa ratsastettua kaarteen läpi tarpeeksi laukkaa kohti estettä. Kun olimme päässeet kaikki linjan osat kerran yli, tulimme koko homman uudelleen pariin otteeseen ilman ongelmia. 

Ennen varsinaista radan ratsastusta tulimme vielä kolmoissarjaa pariin otteeseen, mutta koska tässä ei ollut mitään mainittavia ongelmia, jätän sen videolta katsottavaksi ja siirryn suoraan radan pariin: muuten tämä teksti on aivan liian pitkä! Rata alkoi okserista, jota olimme tulleet verryttelyssä. Siitä jatkettiin uusi linja punaiselta okserilta seitsemällä laukalla pystylle, josta ennen kulman estettä kääntyminen kolmoissarjalle. Kolmoissarjan jälkeen suunnanmuutos tulemalla ykköseste toisesta suunnasta, josta jatkettiin matkaa kolmen esteen kaarevalle tehtävälle ja siitä sitten pitkän sivun kautta diagonaalille, jossa oli trippeli - pysty -sarja yhdellä laukka-askeleella. Paljon siis tehtävää, eikä todellakaan sieltä helpoimmasta päästä! Näitä ei niillä metrin radoilla juuri näe :P

Ensimmäinen kompastuskivi tuli vastaan punaisella okserilla, joka oli ainut este, jota emme vielä olleet hypänneet. Champ pystähtyi jo kauan ennen estettä kahdella kerralla, jonka jälkeen Piia käski komentamaan sitä enemmän. Sen jälkeen tilanne nollattiin ja tulimme homman uudelleen, ilman provosoitumista. Seitsemän laukan sijaan tosin tykitin varsin sujuvat kuusi laukkaa, eikä edes jäänyt pitkäksi! Hups.. Kaikki sujui taas ihan siedettävästi aina kolmen esteen kaarevalle tehtävälle asti, jonne tuli yksi stoppi. En vain yksinkertaisesti ratsastanut jalalla ollenkaan kaarteen läpi, joten Champ pysähtyi askelta ennen. Mitäs jätin sen yksin, jälleen täysin oma virhe. Uudella yrityksellä yli, tosin kuuden askeleen sijaan seitsemän okserille ja siitä takaperin laukaten vielä pystylle. Trippeli-pysty -sarja oli onneksi hyvin ratsastettu. 

Korjauksena tulimme vielä kerran ongelmakohdat eli punaiselta okserilta seitsemän laukkaa pystylle ja kolmen esteen kaarevan tehtävän. Näissä ei ollut enää mitään ongelmaa, vaan ratsastin jopa omaan silmääni melko kivasti. Jotain positiivista sentään :) Piia totesi yleisesti seuraavaa: pääongelmana on se, että Champilla on valtava laukka ja sen takia olen tottunut vetämään sitä kädellä. En oikein tee tätä asiaa loppuun asti, vaan vedän jatkuvasti tasaisesti, jolloin jalkani on toimimaton. Aika huono yhdistelmä, etten sanoisi! Ja kun vedän, en näe paikkoja, jolloin tuon Champia huonoihin ratkaisuihin ja se ottaa siitä itseensä. Varovaisena hevosena se ei halua tehdä virheitä ja koska se ei halua koskea puomeihin, tulee hyppääminen sille hankalaksi vaikeista paikoista ja siksi se jää kulmiin pomppimaan tai pysähtyy ennen hyppyä. Täysin loogista ja niin selkeästi nähtävissä.

Mutta ei se mitään, nyt vain treeniä entistä enemmän! Jatkamme tulevaisuudessa Piian valmennuksissa kahdesti kuukaudessa, joten ongelmiin saadaan varmasti ratkaisuja. Nämähän asiat eivät näy kotona, sillä siellä Champ on paljon anteeksiantavampi. Piia kuitenkin tykkäsi Champista, kehui sitä useaan otteeseen laadukkaaksi ja sanoi, että "näillä lahjakkailla hevosilla on usein näitä omia ongelmia". Ne ovatkin oikeita taiteilijasieluja, heh! Tai taistelijasieluja, sitten kun ne saa omalle puolelleen. Sitä päivää odotellessa, ehkä sekin vielä koittaa.

Kaiken kaikkiaan olin älyttömän tyytyväinen valmennukseen kokonaisuutena. En osannut olla harmissani lukuisista kielloista tai omasta räpellyksestäni, sillä hei - tämä on tilanne nyt ja tästä noustaan päivä kerrallaan ylös. Näin pitkän tauon jälkeen oli taas loistava kohta käydä päivittämässä tilannetta ja todeta, mikä siinä omassa ratsastuksessa taas on eniten pielessä. En todellakaan halua jäädä kierimään itsesäälissä, vaan odotan enemmän kuin innolla kuukauden päästä järjestettäviä uusia valmennuspäiviä, joissa toivottavasti osaan toimia monilta osin jo eri tavoin. Ne onnistumiset tuntuvat sitten entistä paremmilta, kun on ponnistettu pohjan kautta ylös :)