perjantai 4. heinäkuuta 2014

#373: Erilainen kysymyspostaus

 
Tämä kuva on muutama viikko sitten otettu kuva musta ja Champista matkalla Peikin harjoituskisoihin.
Kysy mitä vaan - sehän on yleensä kysymyspostausten ideana, eikö vain? Olen tehnyt bloggaajaurani aikana yhteensä kolme kysymyspostausta, joista löydätte aika kattavasti kaikkea maan ja taivaan väliltä. Voitte lukea vastauksia täältä, täältä ja täältä. Edellinen kysymyspostaus on kuitenkin melko vanha, joten ajattelin näin heinäkuun alun kunniaksi pistää pystyyn vielä yhden!
 
Tällä kertaa idea on kuitenkin hieman erilainen. En ole itse törmännyt vastaavaan muissa blogeissa, mutta mielestäni idea oli melko hauska. Tiedätte varmasti, kuinka tärkeää musiikki on mulle kaikessa muodossaan. Kuuntelen sitä aina: aamulla herättyäni, kirjoittaessani postauksia, tallilla pestessäni varusteita, välillä ratsastaessa, lenkkeillessä, autossa... Ihan missä vaan! Ideana onkin nyt yhdistää kysymys ja musiikki.
 

 
Homma toimii seuraavanlaisesti: kirjoitatte kommentteihin erilaisten kappaleiden nimiä (mielellään esittäjä ja kappale) ja kerron sitten vastauspostauksessa muiston/muistoja, jotka liittyvät tuohon kertomaanne kappaleeseen. Laittakaa vain niin paljon erilaisia biisejä kuin vain mieleen tulee! Olisi mukavaa saada mukaan kaikkea ihan vaikka vuodesta 2008 lähtien, sillä muistoja erilaisiin biiseihin kyllä mahtuu mun kohdalle :)
 
Saa nähdä, miten tämän otatte vastaan. Mun mielestä idea on aika hauska, sillä tässä voi tulla esiin vaikka mitä vanhoja muistoja ja uusia juttuja teillekin!

78 kommenttia

  1. valvomo, mikä kesä
    botenanna
    :DDDDD

    VastaaPoista
  2. jvg - kran turismo
    poju - poika saunoo

    VastaaPoista
  3. cheek- mä tulin voittamaan
    Robin- Front said ollie
    robin kesärenkäät
    cascada every time tough
    lordi hard rock hallelujah
    Gamnastyle

    siinä jokunen, korjaa oikein kirjotus ei varmasti oo oikein

    VastaaPoista
  4. donkeyboy- tiggerfinger

    envy- am I frong

    VastaaPoista
  5. Ellie Goulding -How long i Will love you
    Avril lavinge - I love you :)

    VastaaPoista
  6. ed sheeran- i see fire
    eminem- headlights
    donkeyboy- crazy something normal

    VastaaPoista
  7. internationallove
    juju- lupaan olla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös 'Lupaan olla' ole Nopsajalan, eikä Jujun..? :D

      Poista
  8. pmmp - rusketusraidat
    wiz kalifa - black and yellow
    nelly - just a dream

    VastaaPoista
  9. Se minions laulu :DD

    VastaaPoista
  10. John Martin, anywhere for you

    VastaaPoista
  11. Arttu Wiskari-Mökkitie

    VastaaPoista
  12. Celine dion - my heart will go on
    Cheek - timantit on ikuisia
    Paula koivuniemi - kaunis, rietas, onnellinen

    VastaaPoista
  13. TCT - Rannalle
    Enrique Iglesias - There goes my babe
    What are words
    Best day of my life
    Elastinen - Loppuviikko

    VastaaPoista
  14. Icac Elliot-My Favourite Girl
    Robin-Kävele mun kaa
    Jenni Vartiainen-Missä muruseni on
    Sanni-Me ei olla enää me
    Katy perry-Roar

    VastaaPoista
  15. Vadelmavene
    Timantit on ikuisia
    Huominen on huomenna
    Ra-ta-ta-ta
    Silkkii

    VastaaPoista
  16. Maija Vilkkumaa - Hiuksissa hiekkaa
    Apulanta - Odotus
    Yö - Joutsenlaulu
    Zen Cafe - Todella kaunis

    VastaaPoista
  17. Ed sheeran- all of the stars
    Sia- Chandelier
    Ellie Goulding- Beating heart
    Jason Derulo ft Snoop dog- wiggle
    Katy perry- I kissed a girl
    JoJo- Too little too late
    David guetta- memories

    VastaaPoista
  18. Bruno Mars - Grenade
    Adele - Skyfall
    Demi Lovato - Nightingale
    Scouting For Girls - This Ain't A Lovesong
    Nickelback - How You Remind Me
    Maroon 5 - Daylight
    Train - Mermaid

    VastaaPoista
  19. Cheek - Liekeissä
    David Guetta ft. Sia - Titanium

    VastaaPoista
  20. Shane harper - one step closer

    VastaaPoista
  21. Calvin Harris ft. Ellie Goulding-I need your love

    VastaaPoista
  22. "Paula koivuniemi - kaunis, rietas, onnellinen"

    Ettei olisi tämäkin Kaija Koon biisi, vai onko Paula tehnyt samannimisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula teki Vain Elämää- ohjelmassa oman version, joten löytyy esim. youtubesta myös Paula Koivuniemen esittämänä

      Poista
    2. Paula ja kaija eivät ole olleet samaan aikaan vain elämää -ohjelmassa.

      Poista
  23. Wild wild love
    Timber

    VastaaPoista
  24. Justin Bieber - Baby
    Ellie Goulding - Born
    William - Power
    Bryan Adams - Here I am

    VastaaPoista
  25. Sia - Chandelier
    Hurts - Stay / Wonderful Life
    Naughty Boy - La La La ft. Sam Smith
    Uniklubi - Kukka
    Badding - Paratiisi
    Maarit - Jäätelökesä

    VastaaPoista
  26. John Legend - All of me
    Lana Del Rey - Ride
    Marina and the Diamonds - Primadonna
    30H!3 - DONTTRUSTME
    Avicii - Levels
    The All-American Rejects - Gives you hell
    Coldplay - Viva la vida
    M.I.A - Paper planes

    Tuossa nyt joitain, toivottavasti edes johonkin liittyy muisto ! :)

    VastaaPoista
  27. Cheek, Jippikayjei
    Katy Perry, Dark horse
    :)

    VastaaPoista
  28. diandra - pahapoika
    cheek - äärirajoille
    tct - rannalle

    VastaaPoista
  29. mikä kesä - valmovo
    cheek - liekeissä
    idols 2008 - hyvää yötä ja huomenta
    lauri tähkä - pauhaava sydän
    rauli badding somerjoki - paratiisi

    VastaaPoista
  30. Pitbull- Hotel room service
    Jennifer lopez- Get it right
    Mariska&lord est- Hellä ori
    Trilogia- nyytit
    Akon- ghetto
    Madonna- she's not me
    Michael Jackson- they don't care about us
    Rihanna- Rude boy / Hard
    Jonna - Tyytyväinen

    Siin nyt jotai kun edes vähän vanhempaa settii koitin miettii :)
    -Heidi

    VastaaPoista
  31. mikael gabriel - sä olit oikees
    mikael gabriel - päästä mut pois
    mikael gabriel - kipua

    VastaaPoista
  32. tea - sormista sakset x)

    VastaaPoista
  33. Adele - New York

    Lordi - Hard Rock Hallelujah

    Jukka Poika - Siideripissis

    Jukka Poika - Silkkii

    PMMP - Pikkuveli

    VastaaPoista
  34. Brädi feat Toni Wirtanen Hätähuuto

    Kasmir Vadelmavene

    VastaaPoista
  35. Shakira - Waka waka
    Rudimental - Not giving in
    Lady Gaga - Poker face
    Nelli - Tyttö sinä olet tähti
    Haloo Helsinki - Maailman toisella puolella

    VastaaPoista
  36. Simple plan - summer paradise

    VastaaPoista
  37. Simple plan - summer paradise
    Ellie goulding - i need your love
    Cheek - timantit on ikuisia
    Christina perry - jar of hearts
    Justin bieber - fall
    -mia

    VastaaPoista
  38. Kaija koo- kuka keksi rakkauden

    VastaaPoista
  39. Mr. saxobeat
    Bailando
    Adelen Bombo
    Justin bieber boyfriend
    Robin Frontside ollie xD

    VastaaPoista
  40. Henri Kaisla ~ Tosissani :)

    VastaaPoista
  41. free audio - just your heart in exchange of mine
    free audio- i love you (niitä on monta joten valitse se MarenWijken tekemä =))
    free audio- i`ll always be with you

    VastaaPoista
  42. I need your love
    Front side ollie
    Vadelmavene
    Kuka muu muka
    Siideri pissis
    Levikset repee
    Me ei olla enään me
    Pikkuveli
    Yksinäisen keijun tarina
    Huomenna
    Dark horse
    Baby

    VastaaPoista
  43. Vadelmavene
    Lupaan olla sun
    Timber
    Baby
    Amen

    VastaaPoista
  44. Tiesto - Red Lights
    David Guetta - Bad
    Martin Garrix - Animals
    Calvin Harris - Summer
    Robin Thicke - Blurredlines

    VastaaPoista
  45. Miley curys-wreking ball
    Frööbelin palikat-leijonaa mä metsästän
    Britney spears-toxic
    pikku g-räjähdysvaara

    VastaaPoista
  46. Kaija Koo-kuka sen opettaa
    kasmir-vadelmavene
    Robin-kesärenkaat
    Nopsajalka-lupaan olla

    VastaaPoista
  47. Hei!
    Minulla on ollut nyt tälläinen haaste pyörimässä. Linkissä on ohjeet: http://haasteeth.blogspot.fi/2014/07/ensimmainen-haaste.html

    VastaaPoista
  48. Egotrippi-mestaripiirros
    R.A.K.A.S
    Abba-mamma mia

    VastaaPoista
  49. Shakira- Dare
    The Script- Hall of fame

    VastaaPoista
  50. Lissut-pissikset
    Tea- tytöt tykkää

    Heh:D

    VastaaPoista
  51. Me ollaan pissiksiii

    VastaaPoista
  52. David Guetta - Titanium
    Robin - Haluan Sun palaavan
    Laleh - Some die young
    Adam Lambert - Never Close Our Eyes

    VastaaPoista
  53. Wake me up
    All of me- John Legend

    VastaaPoista
  54. Lana Del Rey - Once upon a dream
    Eminem - the monster ft. rihanna
    Pmmp - heliumpallo
    Pmmp - Pikkuveli
    Justin Bieber - Baby

    VastaaPoista
  55. Bruno Mars - Grenade
    Robin - Kesärenkaat
    Coldplay - Paradise
    Pariisin kevät - Kesäyö
    Hurts - Blind
    Example - Changed the way you kiss me
    Example - Stay awake

    VastaaPoista
  56. Michel Teló - Ai Se Eu Te Pego

    VastaaPoista
  57. Inna-More than friends, Ukko nooa ja sit joku hands up for the champions xD??

    VastaaPoista
  58. Ari Koivunen ~ Angels are calling, on ainakin vanha :D

    VastaaPoista
  59. Avicii- Addicter Yo You
    Lana Del Ray - Summertime Sadness
    Natasha Bedingfield- Soulmate
    Lil Rain- Adore You
    Onerepublic- Counting Stars
    Poets Of The Fall- Lift
    Krezip- I Would Stay

    VastaaPoista
  60. Kivan erilainen idea! :D
    Coldplay - Princess of China
    Elastinen - Anna sen soida
    Fintelligens - Mikä buugi
    Psy - Gangnam style
    PMMP - Pikkuveli ja Lautturi

    VastaaPoista
  61. Timber
    I see fire
    Dark horse
    Jossu
    Parempi mies
    Bang bang my baby shot me down

    VastaaPoista
  62. David Guetta-Play Hard
    Teflon Brothers- Maradona
    PistePiste-Viljaa
    Jonna Tervomaa- Minä toivon
    Anna Abreu-Vinegar
    Kristiina Brask-Tuulilasin nurkkaan
    Rihanna-Diamonds

    Tässä uudempia ja vanhempia biisejä :)

    VastaaPoista
  63. Train-Hey Soul Sister

    VastaaPoista
  64. Cheek-Äärirajoille

    VastaaPoista
  65. Calvin Harris- Summer
    Kasmir- Vadelmavene
    JVG- Häissä
    Ellie Goulding- Burn

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat