#392: Piia Pantsun valmennus

Tiistaina pääsin kokemaan ensimmäistä kertaa Piia Pantsun valmennuksen, kun ajoimme toisen tallilaisemme kanssa Peuramaalle. Valmennus järjestettiin melkeinpä kuumimpaan mahdolliseen aikaan, sillä ulkona lämpöä taisi olla lähemmäs kolmekymmentä astetta. Hevoset kestävät onneksi lämpöä ihmistä paremmin, joten välikäyntien kanssa valmennus pystyttiin hyvin järjestämään.

 

Tällä kertaa en saanut valokuvia valmennuksesta, mutta laitan kaiken videomateriaalin esille, mitä valmennuksesta on tarjolla (eli kaikki hypyt ja sileätyöskentelyä). Ensimmäisessä videossa on sileätyöskentelyä, toisessa videossa kahdeksikolla pystyn ja okserin hyppäämistä ja viimeisessä radat. Ja jos joku ihmettelee, miksei valmentajan ääni kuulu videolla juuri ollenkaan, johtuu se siitä, että meillä oli käytössä korvanapit.

 

Mun kanssa samassa ryhmässä oli eräs kenttäratsastaja sekä esteratsastaja. He molemmat olivat itseäni paljon kokeneempia ja ilmeisesti kumpikin oli Pantsulle ennestään tuttu ratsukko. Valmennus aloitettiinkin sillä, että esittelin itseni Piialle ja kerroin hieman omia sekä hevoseni taustoja. Piia kysyi sitten, näyttävätkö kentällä olevat esteet (reilusta metristä 120cm:iin) sopivan kokoisilta rataani ajatellen ja vastasin pienen mietinnän jälkeen myöntävästi.

 

Tällä kertaa ei kuvia, mutta videoita senkin edestä! Jotkut nimittäin toivoivat näin, ettei kuvia olisi juurikaan, mutta tekstiä senkin edestä :)

"Ai miten niin liioittelee?"

Aloitimme ravailemalla kenttää ympäri niin, että hevoset saataisiin rennoiksi. Peuramaan kenttä oli mulle ihan uudenlainen kokemus, sillä se on aika avoimella paikalla (vieressä golf-kenttä) ja siksi siellä tuuli aika reilusti. Champ olikin aluksi todella spooky – se kyttäsi ihan kaikkea aina maassa olevista tummemmista kohdista kaikkiin erikoisempiin esteisiin. En saanut sitä ollenkaan ohjan ja pohkeen väliin, vaan se juoksi apujani karkuun olemalla puinen niin suustaan kuin kyljistäänkin. Mulla oli käytössä se viimeksi esittelemäni D-rengasnivelkumikuolain (mikä sana!), mikä ei tietysti auttanut asiaa yhtään sen enempää. Tavallisella kolmipalalla olisinkin voinut saada hevosen avuille, mutta tuon kuolaimen kanssa hevonen oli yksi tunnoton klöntti edestä.

 

Piia neuvoikin ottamaan ihan rennosti ja olemaan stressaamatta hevosen jännityksestä. Teimme ravissa takaosan väistättämistä uran sisä- ja ulkopuolelle, mistä ei oikeastaan meinannut tulla yhtään mitään. Laukassa Champ oli yhtä spooky, kunnes aloimme tekemään vastalaukkaa ja avotaivutuksia molempiin suuntiin niin, että laukkaa aina vaihdettiin avotaivutuksen mukaan, pysyen kuitenkin koko ajan vasemmassa kierroksessa. Siinä hevonen tuntui hieman rentoutuvan, johtuen varmasti siitä, että jouduin itse ratsastamaan koko ajan kunnolla pelkän tappelemisen sijaan. Piia korjasi paljon lantioni liikettä ja huomautti, miten paljon oikea hartiani on alempana kuin vasen. Kerroin hänelle tämän johtuvan katkenneesta solisluusta (hartia on jäänyt 2cm lyhyemmäksi ja alemmaksi), mutta toki mun pitäisi osata aktivoida oikea kylki myös kainalon alta lähtien suoraksi..

 

Kun sileäverryttely oli saatu valmiiksi, tulimme kavalettilinjalle. Ensin oli kaksi kavalettia yhden askeleen lyhyellä välillä, josta pitkä suora yksittäiselle kavaletille. En osannut oikein ratsastaa noita kahta ensimmäistä, mutta viimeiselle kavaletille sain aina hyvän lähestymisen ja kehuja hyvästä ratsastamisesta. Emme tulleet tätä tehtävää kuin muutaman kerran, sillä säästimme voimia hyppyjä varten.

 

Champ tuntui niin puiselta ja apuja karkuun juoksevalta, etten yhtään ihmetellyt, kun se kielsi ensimmäiselle pystylle, jonka tulimme osana kahdeksikkoa. Se ei kuunnellut alkuverryttelyn tapaan kumpaakaan pohjetta ohjasta puhumattakaan, vaan paahtoi menemään täysin hallitsematonta laukkaa kylki edellä. Tulin pystyn uudelleen kerran vähän pienempänä, jonka jälkeen homma sujuikin hevosen osalta hyvin. Champ hyppäsi isosti ja oli reilu, vaikka tein itse virheitä. Tulimme siis pystyä ja okseria kahdeksikolla, jossa sain aina jotenkin säädettyä okserille huonon ponnistuspaikan ja siksi hypyt olivat melko mielenkiintoisia. Ruuna ei vielä tuolloinkaan ollut oikein avuilla, mikä näkyy videolla siinä, etten saanut sitä esteen jälkeen takajaloilleen tai kääntymään pohkeen ympäri taipuneena.

 

 

Saimme pienen hengähdystauon ja Piia kertoi siinä jo omia mietteitään ratsastuksestani. Mikä on korjattavaa, mikä hyvää. Lantion liike saisi olla laukassa paljon rennompi, mikä onkin itselläni tiedossa ja sitä pitäisi vain jumpata ja kiinnittää asiaan enemmän huomiota. Esteillä nyppimään jääminen oli edelleen ongelmana, tosin se näkyi nyt vähän vähemmän, kun hevonen oli niin pois avuilta. Champ sai kuitenkin Piialta paljon kehuja: ”sillä on todella laadukas hyppy, sun pitää vain tuoda se loppuun asti”.

 

Seuraavaksi oli vuorossa rata: sinivalkoinen okseri kulmaa kohden pitkällä lähestymisellä, josta mustavalkoinen pysty kulmasta diagonaalilla. Siitä kaareva linja punavalkoiselle kahden askeleen sarjalle, josta lyhyen sivun kautta diagonaalilla trippeliltä etenevät kolme laukkaa pystylle. Lyhyen sivun kautta toiselle pitkälle sivulle, jossa vihreävalkoinen okseri, jonka alla oli pitkä (!!) vesimatto ja kuusi hieman kiinni olevaa laukkaa yhden askeleen pysty-pysty –sarjalle. Tästä lyhyen sivun kautta kaareva linja sinivalkoiselle okserille, josta kaareva tie takaisin päin rengaslaatikkopystylle, josta lyhyen sivun kautta takaisin punavalkoiselle pysty-pysty –sarjalle ja siitä kaarevasti vielä mustavalkoinen pysty toisesta suunnasta.

 

Radalla oli vaikka mitä erikoisempia juttuja, kuten tuo pitkä vesimatto. En ollut koskaan aiemmin hypännyt pitkää vesimattoa kenelläkään hevosella, saati Champin kanssa. Ruuna spookasi sitä jo alkuverryttelyssä.. Muita ”kummallisuuksia” olivat nuo isot puiset sähkökelat sekä erilaiset pienet koristeet esteiden alla (peura, hattivatit..). Myös trippeli oli sinänsä haastava, etten ole hypännyt sitä paljon ja siksi en sille osaa kunnolla ratsastaa.

 

Olin jo ennen ratojen hyppäämistä aika loppu: kuumuus, jännitys ja hevosen huono ratsastettavuus saivat aikaan sekoituksen, jonka vuoksi olin melko lailla kaikkeni antanut jo ennen varsinaista työskentelyä! Yritin juoda mahdollisimman paljon kivennäisvettä, jotta jaksaisin paremmin. Hevonenkin oli jo vähän väsähtänyt ja alkoi tulemaan paremmin avuille.

 

 

Ensimmäinen rata olikin vähän sähläämistä. Kaikki sujui ihan hyvin ensimmäiselle sarjalle asti, jonka jälkeen trippelille tuli stoppi. En vain ratsastanut tarpeeksi tukien sitä kohden, jolloin hevonen päätti olla hyppäämättä. Noissa tilanteissa pitäisi vain pitää jalka kiinni ja pysyä itse pystyssä, eikä heittää ohjaa pois – aivan kuten Mikko Forstén silloin kesäkuussa mua jo ohjeisti, ja kuten Piude on aina neuvonut.. Huoh, tätä se vaan on, kun ei osaa! Seuraavalla kerralla pidin pohkeet kiinni ja sitten homma olikin helppoa. Ongelma muodostui taas pitkän vesimaton ja okserin yhdistelmällä: olin jo päättänyt mielessäni, että ruuna kyttää estettä, joten ratsastin sille itse huonosti (vinoon, hevonen ei ollut missään vaiheessa ennen estettä suora) ja se pysähtyi kolmisen metriä ennen estettä kuin seinään. Piia kehotti saamaan hevosen vähän lähemmäksi estettä, mutta Champ ei halunnut mennä lähellekään sitä. Kun olimme saaneet ruunan yhden askeleen lähemmäksi, tulin sen uudelleen.

 

Piia laski estettä ihan pieneksi, sillä hän veikkasi, että jos olisimme tulleet sen reilun 110cm korkuisena pitkänä okserina, olisi Champ hypännyt sen tolppien korkeudelta yli. Hyvin todennäköisesti kyllä! Kun olimme päässeet esteestä kerran yli pienenä, tulin sitä pari kertaa ihan yksittäisenä ja jatkoin sitten radan loppuun. Nyt ei enää haitannut, vaikka jäinkin kerran jälkeen hypystä – ruuna hyppäsi vesimaton epäröimättä. Loppurata sujui ihan ok, vaikka olinkin kuolla hapenpuutteeseen. Isoille puurenkaille olin varma, että ruuna stoppaa, joten vähän yllätyin ylimenemisestä (no oho, kai se nyt hyppää, kun kuski pyytää..) ja siksi hyppy oli vähän hassu. Viimeiselle sarjalle olisin saanut ratsastaa vähän enemmän jalalla, mutta voimani olivat yksinkertaisesti niin loppu, etten jaksanut.

 

En koskaan ole ollut noin loppu minkään urheilusuorituksen jälkeen! Olin varmaan melkoinen näky. Sain kävellä sen aikaa, että yksi ratsukko suoritti radan välissä ja sitten tulin koko homman alusta. Sanotaan näin, että ensimmäisten esteiden jälkeen homma meni läpi enää pelkällä tahdonvoimalla. Kolme ensimmäistä estettä meni jälleen hyvin, mutta trippelille kielto. Ja toinen, ja kolmas. Mulla ei oikeasti ollut enää yhtään voimaa ratsastaa sille loppuun asti. No, Piia otti kerran ylimmän puomin pois ja kun tulin sen puhtaasti, jatkoin radan loppuun uudestaan trippeliltä hyvin. Olin niin kuollut, etten tiedä mitään adjektiivia tai muuta sanaa kuvaamaan mun olotilaa! Ja kun Piia kehotti tulemaan heti perään, ilman välikäyntejä trippeli-pysty –linjan uudelleen vielä radan perään, meinasin pyytää jo kävelytaukoa. Päätin, että menen siitä esteestä yli vaikka väärin päin, koska luulin pyörtyväni ja siksi en halunnut turhia toistoja yhtään enempää. No, silloin kun tahdonvoima oli noin suuri, meni suorituskin hyvin ;)

 

 

Olin älyttömän tyytyväinen tuntiin, vaikka virheitä tulikin. Viimeiset kiellot trippelille olivat ihan puhtaasti omia ratsastusvirheitäni, kun en enää jaksanut ratsastaa. Champ oli loppua kohden koko ajan paremman tuntuinen, kunnes sekin väsähti viimeisen radan aikana aika lailla. Normaalisti se vaahtoaa valmennuksissa, mutta nyt se vaahtokin valui jo pelkkänä vetenä sen karvaa vasten. Olin itse läpimärkä jopa chapsien alta! Huh.

 

Tunnin jälkeen sain Piialta palautteen. Hän näki suurimmaksi ongelmakseni sen, että multa puuttuu ratakokemusta. Myönsinkin, etten ole hypännyt tänä vuonna rataa kisoja lukuun ottamatta kuin muutaman kerran, Hippolan klinikassa ja Forsténin valmennuksessa. Meillä kotona ei kukaan oikein jaksa rakentaa tällaisia pitkiä neljäntoista esteen ratoja, joissa olisi kaikki komeudet mukana. Tekniikkaa pitää toki harjoitella, mutta tuossa radalla sitä tulikin hyvin: erilaisia linjoja, joissa piti ottaa välillä enemmän kiinni ja ratkaista välillä kunnolla eteen. Piia myös totesi, että mun pitäisi treenata paljon erikoisesteitä: trippeleitä ja muita. Trippeleille pitää kuitenkin ratsastaa eritavoin kuin esimerkiksi pystylle tai okserille.

 

Hevonen pääsi Peuramaalla vielä kahdesti suihkuun, kävelemään ja syömään ruohoa ennen kotiinpaluuta. Meidän jälkeen nimittäin hyppäsi vielä tämä tallikaverini, jonka kanssa olimme samalla kyydillä matkassa. Kaiken kaikkiaan varsin antoisa valmennus ja kaivattua ratakokemusta jälleen lisää! Tulen varmasti jatkossakin käymään Pantsun valmennuksissa, mikäli aikataulut sopivat yhteen.