#393: Oivalluksia

Tämän viikon koulutunnin sijaan Jonnan piti ratsastaa Champilla, mutta päädyin kuitenkin mutkien kautta itse satulaan. Olin varannut tunnin kentälle, sillä en halua ratsastaa maneesissa kesällä kuin pakon saattelemana. Kenttä kuitenkin pölisi sen verran ikävästi, että Jonna ehdotti tuntia nurmikentällä. No, sehän passaa!

 

Tunnin teema oli oikeastaan melko yksinkertainen, enkä halua kirjoittaa nyt tyypillistä valmennuspostausta siitä, miten tunti meni ja mitä teimme. Sen sijaan sain pitkästä aikaa oikean ahaa-elämyksen! Se tunne on jotain niin uskomatonta, kun asiat vain loksahtelevat paikoilleen ja hommasta saa jälleen jotain uutta irti - edes sen hetken verran. Tällä kertaa asia koski käsiäni ja niiden joustavuutta siirtymisissä.

 

Nämä kuvat on otettu alkukesästä, kun ratsastin nurmikentällämme itsenäisesti alkuverryttelyä. Kelpaavat varmasti kuitenkin tähän postaukseen kuvituksena :)

Mulle on ehkä noin miljoona kertaa sanottu, että käden tulee olla rento. Ei veltto, jolloin tuntuma ei pysy tasaisena, muttei toisaalta jäykkäkään, jolloin tuntumaa ei tietysti myöskään ole. Näiden kahden ääripään väliltä tulisi löytää se kauhun tasapaino, jolloin käsi seuraisi hevosen pään liikettä pehmeästi, mutta "määrätietoisesti" niin, että tuntuma hevosen suuhun säilyisi koko ajan. Champilla oli vielä jonkin aikaa sitten tapana heiluttaa päätään pois tuntumalta kohti ryntäitä (ja sitä ennen myös ylös kohti taivasta) ja muutenkin todella levoton suustaan, mitä se on toki vieläkin välillä. Nykyään suun levottomuus ja käden jäykkyys, tai pikemminkin ehkä rentouden saavuttamattomuus, näkyy sillä suun aukomisena ja kielen heittämisenä.

 

Teimme ympyrällä tehtävää, jossa toinen puolisko mun piti vain tiivistää istuntaa ja koota sillä laukkaa alamäessä takajaloille ja ylämäkiosioon tullessa lisätä laukkaa istunnalla. Meidän nurmikenttähän on vähän kalteva toiseen suuntaan, mistä nämä mäkierot johtuvat. Kaikki siis ilman, että teen kädellä mitään ylimääräistä: vain tasainen tuntuma ja tarvittaessa puolipidätteet. Kuinka vaikeaa se voikaan olla! Vaikka miten yritän olla kädellä rento ja täysin tekemättä mitään, elävät ne helposti omaa elämäänsä. Tämän tehtävän lisäksi teimme ihan tavallisia siirtymisiä käynnistä raviin ja ravista laukkaan. Champ jää helposti ravista laukkaan -siirtymisessä "protestoimaan" apuja ja pomputtamaan laukkaa enemmän paikoilleen kuin eteen, minkä olen aina olettanut johtuvan liian vähäisestä pohkeen käytöstä.

 

 

Kuinkas ollakaan, tajusin jotain. Kun sain rentoutettua käteni (kun tietäisin itsekin miten, olisin maailman onnellisin ihminen) siirtymisissä, oli hevonen täysin tasainen ja liikkui ensimmäisetkin askeleet siirtymisen jälkeen hyvin läpi kroppansa. Champ esitti niin kivaa ravia, että mun oli vaikea istua kyydissä. Laukassa sen suu oli kuulemma koko ajan kiinni ja kieli pysyi suussa. Ja tämä kaikki vain siksi, että tajusin vihdoin tämän hevosen kohdalla sen, mitä tarkoittaa tasainen, joustava ja rento käsi! Ja se korjaus ei todellakaan ollut iso, sitä tuskin huomasin itse - mutta se vaikutti kaikkeen niin paljon.

 

Nyt kun saisin tuon saman fiiliksen sisällytettyä kaikkeen ratsastukseeni, olisin taas askeleen pidemmällä tämän lajin parissa. No, vähän kerrallaan, vai miten sitä sanotaan. Tunnin jälkeen olin aivan onneni kukkuloilla, vaikka ampiainen olikin pistänyt käden osittain tunnottomaksi. Ainakin se rentoutui ;)

 

Oletteko te saaneet lähiaikoina ahaa-elämyksiä hevosten parissa?