#400: Kouluvalmennus - ilman kannuksia

Neljässadas postaus tässä blogissa, huh! Tämä piti olla erikoispostaus musiikkikappaleista, jotka tuovat muistoja mieleeni, mutta haluan julkaista tämän kouluvalmennuspostauksen tähän väliin. Eli tuo erikoispostaus on tulossa myöhemmin. Varoitus kuitenkin - tässä postauksessa on todella paljon kuvia!

Perjantaiaamuna kellon pyörähtäessä 8:30 kohdalle, alkoi mulla kouluvalmennus sateen kastelemalla kentällä. Kuten viime postauksessa kerroin, ratsastin tällä kertaa valmennuksessa ilman kannuksia. Itseasiassa olen ratsastanut reilun viikon verran joka päivä ilman kannuksia, lukuunottamatta estevalmennusta, ja tähän kerron syyn myöhemmin tässä postauksessa. Sen voin kuitenkin jo nyt sanoa, että tuskaista oli ja on edelleen!

Näiden korvien välistä maailma näyttää paljon paremmalta ♥

Alkukevennyksiä, jolloin hevonen ei tuntunut vielä niin hyvältä. Mulla ei muuten ollut chapseja, kun ne olivat korjauksessa.

Jonna halusi mun jättävän kannukset pois siksi, että kannuksien avulla pystyn "feikkaamaan" Champin apujen väliin ja näyttämään ihan kivalta ratsastettavuudeltaan. Kannuksien kanssa jaksan kannatella hevosta, kun annan sen nojata jalkoihini. Tällöin hevosesta tulee erittäin hidas pohkeelle ja se taas tekee mahdottomaksi kaiken muun työskentelyn, kuten selän läpi rehellisesti kulkemisen. Ilman kannuksia en jaksa (pitkistä jaloistani huolimatta) kannatella hevosta, joten jouduin oikeasti ratsastamaan pohkeet läpi, jos haluan saada hevosen edes jotenkin avuille. Tällöin hevonen liikkuu paremmin takaa eteen ja selkänsä läpi rehellisesti.. Ainakin teoriassa!

Ennen tuntia ratsastin hetken aikaa itsenäisesti tehden samoja käynti-laukka -siirtymisiä kuin edellisen päivän estevalmennuksessa. Hevosen tuli olla todella herkkä pohkeelle ja se sai heti muistutuksen raipan kanssa, jos se ei lähtenyt pienestä pohkeen hipaisusta salamana eteenpäin. Tällä kertaa Champ muisti homman nimen heti kättelyssä - ei se ole tyhmä! Itse valmennuksen aloitimme ensin ravaten ympyrällä molemmissa kierroksissa kevyttä ravia ja hakien hevosta ohjan sekä pohkeen väliin. Mulla oli ihan hirveän osaamaton olo. Tuntui, etten saanut oikein minkäänlaista otetta hevoseen. Se meni ihan kivasti pätkiä, mutta fiilis oli sellainen, etten saanut sitä säädettyä yhtään. Eli siis Champ meni siinä yhdessä moodissa ihan kivasti, muttei ollut ollenkaan avuilla, koska en pystynyt esimerkiksi siirtämään takaosaa tai ratsastamaan eteen ilman pakan hajoamista.

Jotkut väistöpätkät sujuivat ihan hyvin...

... ja välillä Champ veti herneen nenään sanoen "en pysty, en halua". Se on sen verran voimaton takaosastaan, ettei se haluaisi ottaa rehellisesti takajalkojaan alle. Julkaisen tässä postauksessa enemmänkin näitä epäonnistuneita kuvia, sillä niitä tuli jonkun verran.

Tässä kuvassa hevonen on juuri nostanut päätään ylemmäs, jolloin mun liian pitkät ohjat "pakottavat" nyrkit väärään asentoon ja kädet ylemmäs.

Tässä kuvassa taasen Champin etuosa on jäänyt jälkeen, joten korjaan johtavalla ohjalla etuosaa enemmän edelle. Oikea pohkeeni on tosin liian takana ohjatakseen etuosaa vasemmalle.

Aina pakan hajotessa Champ nostaa päänsä ylös ja yrittää tarjota jotain toista askellajia, esimerkiksi laukkaa ravin sijaan. Näissä tilanteissa en saa siirtää hevosta heti takaisin edelliseen askellajiin ja lopettaa tehtävän ratsastamista, vaan jatkaa haluttua tehtävää sitten siinä laukassa hevosen katsellessa yläkautta silmiin. Silloin se oppii, ettei toisen askellajin tarjoaminen tai pään nostaminen auta sitä pois sille hankalasta tehtävästä (kuten avotaivutuksesta tai väistöstä), joten sitä on turha tehdä. Kun hevonen nostaa päänsä, tulee tietysti mun omien käsien nousta samalla ylemmäs niin, että tuntuma hevosen suuhun säilyy samanlaisena. Oli se uusi askellaji sitten laukka tai vaikka töltti (ihan oikeasti, Champ välillä yritti tarjota jotain tölttiä.. :D). Champ on onneksi siitä viisas, ettei se halua tehdä oloaan itse epämukavaksi, joten nopeasti se laskee päätään vähän alemmas, jolloin tietysti painetta hellitetään ja hevosta kiitetään.

Kuulostaa ehkä hassulta, että kannuksien kanssa homma olisi toiminut heti kunnolla, mutta niin se vain on meidän kohdalla ollut. Kannuksilla olen saanut ratsastettua hevosen pohkeen takana olemisesta huolimatta sen verran teräväksi, että se on tehnyt tehtävät hyvin, vaikkei ole joutunut työskentelemään koko kapasiteetillaan. Jatkoimme tunnilla ravitehtäviä niin, että toisella pitkällä sivulla tein avotaivutusta ja toisella keskihalkaisijalta uraa kohden väistöä. Mun teki niin monta kertaa mieli heittää hanskat tiskiin ja pyytää ne kannukset jalkaan, kun homma ei vaan sujunut! Sitä tunnetta on aika vaikeaa selittää, mutta siis vaikka hevonen meni jalasta eteen, ei se ollut kädelle kovin tasainen (oikeastaan jopa tyhjä) ja se kannuksien kanssa saavutettava jalan nopeus oli poissa. Mulla on nimittäin maailman ylivoimaisesti hitaimmat jalat tai avut ylipäänsä, joten tämä kannuksettomuus on mulle oikeasti tuskaa.

Champ näkee edessä olevan vesilammikon...

... ja päättää muutamaa metriä ennen pysähtyä ja vaihtaa suuntaa ...

... ja lopulta lätäköstä mentiin läpi, tosin hieman suurieleisesti :D

Vaikka meno tuntui melko huonolta, Jonna kuitenkin sanoi, että Champ näytti paljon paremmalta kuin kannuksien kanssa. Se joutui oikeasti ravaamaan kroppansa läpi, kun en antanut sen nojata jalkoihini. Kaksi viimeistä avotaivutusta ja viimeinen väistö olivat mulle selkään todella hyvän tuntuisia ja fiilis oli aivan sama kuin kannusten kanssa - tai paljon parempi! Hevonen taipui, oli herkkä jalalle, meni sivulle jalasta ja oli muutenkin vastaanottavainen. Fiilis oli super, jes!

Välikäyntien jälkeen aloitimme laukkatyöskentelyn, jossa ideana oli saada hevonen, yllätys yllätys, pohkeen eteen. Ratsastin neliön muotoista uraa niin, että kulmat tuli ratsastaa jopa ulospäin asettaen (ulkolapa paremmin hallinnassa) ja "kooten", heti kulman jälkeen voimakas eteenratsastus niiden muutaman askeleen ajaksi ja sitten taas kiinni ennen uutta kulmaa. Aluksi meno oli aivan hirveää säätämistä ja jouduin todella potkaisemaan hevosen eteen, mutta muutaman kierroksen jälkeen ratsastus rupesi onnistumaan. Kun olimme saaneet tuollaisella liioittelevalla ratsastuksella hevosen ja itseni hereille, pystyin ratsastamaan normaalisti ja pienemmillä avuilla joko neliöllä tai ympyrällä niin, että hevonen tuntui ja näytti hyvältä. Kun se oli oikeasti pohkeen edessä, oli kieli suussa.

Tässä kuva neliötehtävältä, jossa tuli ratsastaa kulman jälkeen voimakkaasti eteen.

Tehtävä toistettiin toiseen suuntaan saman kaavan mukaan. Meillä oli kentällä sateiden vuoksi muutama isompi vesilätäkkö ja ensimmäisen kerran ratsastaessani laukkaa eteen järkyttyi Champ lähestyvästä vesilammikosta nostamalla pään taivaisiin ja tekemällä äkkipysähdyksen ennen lammikkoa, kääntymällä 90 astetta oikealle ja laukkaamalla omapäisesti lammikon reunoja pitkin sen toiselle puolelle jatkaen tehtävää sitten normaalisti. Vähänkö mua nauratti, on se vaan niin hassu! Seuraavalla kerralla pidin huolta, ettei ohimenoa tule toistumiseen. Champ laukkasikin joka jalka eri suuntaan vesilammikon läpi "hyi, mun jalkoihin roiskuu vettä"-ilmeellä varustettuna. Kun olimme tehneet tuota laukkatehtävää ja hevonen oli pohkeen edessä, ei se enää edes kysellyt, onko lammikoihin pakko mennä vaiko ei.

Tunnin loputtua fiilis oli mahtava. Hevonen liikkui paremmin kuin koskaan ne pätkät, jotka se liikkui hyvin. Eilen lauantaina olin valmistautunut tappelemaan samalla tavalla aluksi apujen kanssa, mutta mulla meni ainakin puolen vähemmän aikaa siihen, että hevonen tuli herkäksi ja sain tehtyä ihan superkivoja siirtymisiä käynnistä raviin/toisinpäin ja laukasta raviin/toisinpäin. Vaikka tällä hetkellä ratsastuksen aloittaminen on vähän tuskaista, en aio laittaa kannuksia jalkaan ainakaan kuukauteen sileällä ja toivon, että kuukauden päästä hevonen on tosiaan herkistynyt pohkeelle niin hyvin, että se toimii ilman kannuksia moitteettomasti heti alusta alkaen. Se vaatii itseltäni kurinalaisuutta, mutta yritän parhaani. Ideaalisin tilanne olisi, että pystyisin ratsastamaan aina sileällä ilman kannuksia ja hypätessä pitämään tylppäkärkiset kannukset mukana. Olin muuten ihan loppu tuon kouluvalmennuksen jälkeen, kun jouduin itsekin ratsastamaan matkustelun sijasta. Heh, nyt vaan tyttö töihin!

Tää kuva oli pakko julkaista, kun todistetusti siirtyminen laukasta raviin kerrankin niin, että hevonen pysyi jaloillaan! :D

Lopuksi eteenalas ravailua.

Joku lukijani oli muuten kommentoinut aiempaan postaukseen siitä, että tällainen ratsastus ei ole hevosystävällistä ja että mun tulisi ratsastaa herkemmillä avuilla. Olen 100% samaa mieltä siitä, ettei kaikki ratsastus ole aina kaunista katsottavaa (esimerkiksi silloin, jos hevosen potkaisee eteenpäin). Toisaalta toinen vaihtoehto olisi se, että kannattelisin hevosta maailman tappiin asti niillä kannuksilla ja saisin menon näyttämään ulkoisesti kivalta. Välillä tarvitsee muistuttaa kerran tai pari kunnolla, jotta hevosen saa herkäksi. Mieluumin muutaman kerran reippaampi pohje kuin koko ajan piikit maksassa asti, eikö vain?