perjantai 10. lokakuuta 2014

#425: Terveellinen herkkusmoothie


Tällaisia "ruokapostauksia" on kaikki lifestyle- ja ruokablogit pullollaan, mutta halusin jakaa teille siitä huolimatta yhden kivan vinkin herkulliseen smoothieen. Varmasti moni teistäkin tekee pirtelöitä tai smoothieita kotonaan esimerkiksi välipalaksi, mutta harvempi välttämättä tajuaa sekoittaa mukaan ainesosia, joita voidaan käyttää hevostenkin ruokinnassa!

Vierastan itse kaikkea uutta ja erikoisempaa ruokaa, enkä esimerkiksi tykkää kiinalaisesta, keitoista tai ylipäänsä mistään lämmitetyistä vihanneksista. Oikeastaan olen aika nirso, vaikka toki syön ruokaa kuin ruokaa silloin, kun olen vierailulla tai muuten sellaisessa paikassa, jossa ei voi valita annoksiaan. Niinpä olen todella hämmästynyt siitä, että voin suositella teille tällaista versiota smoothiesta.

Champ syö päivittäin iltapuurossaan turvotettua pellavarouhetta ja aikaisemmin söi myös chiaa ennen sen loppumista. Molemmat toimivat meillä hyvin ja nyt uskalsin itsekin lisätä noita luonnontuotteita omaan ruokaani! Toki ihan ihmisille tarkoitettua pellavansiemenrouhetta, mutta ulkonäöltään hyvin samanlaista kuin hevosen pellavainen.

OHJE SMOOTHIEEN
(n. 3 annosta)
Ainesosat
2 banaania
1-2dl pakastemansikoita
½dl pakastevadelmia
200g maitorahkaa
1tl pellavansiemenrouhetta
1tl chia-siemeniä
1tl auringonkukansiemeniä
cashewpähkinöitä
maitoa

Valmistus
Lisää kaikki ainesosat tehosekoittimeen ja sekoita. Helppoa ja nopeaa! Kannattaa tosin laittaa siemenet ja muut rouheet vasta ihan päällimmäiseksi, sillä jos ne laittaa ihan pohjalle, voivat ne sekoittua huonosti. Kun olet kaatanut smoothien laseihin, voit koristella ne halutessasi lisäämällä pinnalle vähän siemeniä tai kevyitä marjoja.

Erilaisia ohjeita
Voit muuttaa mieltymyksiesi mukaan marjojen ja hedelmien suhdetta tai laatuja, lisää mukaan välillä vaikka vihanneksia. Mukana voi olla päärynää, avokadoa, ananasta, mustikkaa, persikkaa tai ihan mitä tahansa! Maidon määrää muuttamalla saat smoothiesta joko paksumpaa tai juoksevampaa, yleensä se jätetään melko paksuksi. Ja jos vierastat siemeniä, ei kannata pelätä niiden makua - ne sekoittuvat muun smoothien sekaan niin pieniksi paloiksi, ettet syödessäsi edes huomaa.

Ja smoothien saa muutettua helposti pirtelöksi vaihtamalla maitorahkan tilalle jäätelön ja muuttamalla pähkinät jne. esimerkiksi daim-karkeiksi. Superhyvää, mutta ei valitettavasti sovi mulle nyt, kun olen jouluaattoon asti herkkulakossa :D

Vaihe 1: Pilko banaanit blenderiin ja lisää mukaan pakastemansikat ja -vadelmat. Jäiset vadelmat on muuten maailman vaikein saada rasiasta ehjinä pois..
Vaihe 2: Lisää mukaan maitorahka ja siemenet/rouheet.
Vaihe 3: Lisää maito joukkoon vasta viimeisenä, koska silloin osaat arvioida parhaiten, miten paljon sitä tarvitsee (suhteessa muihin ainesosiin).
Vaihe 4: Sekoita! Ja tulos pitäisi olla suunnilleen tällainen.
Vaihe 5: Kaada smoothie laseihin ja nauti kylmänä! Voit halutessasi koristella juomat lisäämällä niiden päälle esim. siemeniä tai marjoja.
Ps. Saatatte kaipailla jo ratsastuspostauksia, mutta niitä luvassa lisää viikonloppuna! Lauantaina menen Nina Fagerströmin valmennukseen ja sunnuntaina olisi tarkoitus ottaa vähän erikoisempia kuvia, kun tuunataan Champista kouluhevonen - se saa yllensä valkoiset pintelit, bootsit, koulusatulan, kouluratsun letit ja tietysti kiiltonahkaiset suitset.. En malta odottaa! :D Muistakaa myös osallistua kilpailuun, jossa voi voittaa 2kpl Horse Show -lippuja perjantaille (arvo yli 140€).

10 kommenttia

  1. Kiva postaus, kiitos ohjeesta! :)

    VastaaPoista
  2. Oi, näyttääpä hyvältä! :)

    VastaaPoista
  3. Oi oi, näyttääpäs hyvältä! :) Ihana uusi ulkoasu!!

    VastaaPoista
  4. Hei ootko kuullut että chia siemenistä on levinnyt suomeen hevosten kakan mukana pelloille uusi rikkakasvi !!! ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon mä siitä lukenut, mutten oikeen ota kantaa puoleen tai toiseen, kun siitä ei sen kummemmin tuloksia vielä ole :)

      Poista
  5. Eks noi pakasteet pitäis sulattaa vähän? Ite laitan ne aina mikroon :o

    VastaaPoista
  6. Onpas hyvän näköstä :) !
    Millä ohjelmalla muuten sun banneri on tehty?

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat