tiistai 21. lokakuuta 2014

#430: Jännitys tiivistyy!

Apua, huomenna se alkaa - nimittäin koko loppuviikon kestävä rupeama Helsinki International UB Horse Show'n parissa. Tohina Jäähallilla on nyt varmasti huipussaan valmisteluiden suhteen, mutta itse olen vielä ollut ihan normaalissa arjessa töiden ja opiskeluiden parissa tämän alkuviikon aikana.
 
Alkuviikko onkin ollut nyt todella kiireinen! Koska olen Jäähallilla torstaista sunnuntaihin, joudun tekemään kolmen päivän aikana työviikkoni kaikki tunnit kasaan. Sen lisäksi mulla alkoi tänään tiistaina uudet luennot opintojaksolla ja Champ pitää tietysti hoitaa ihan normaalisti. Huomenna olen töissä viiteen asti, minkä jälkeen kiirehdin äkkiä kodin kautta Helsinkiin ja Scandic Parkiin, jossa majoitumme kavereideni Sarinan ja Steffin kanssa sunnuntaihin saakka. Hotelliin haluamme mennä siksi, että niiden aamupalat ovat parasta koskaan! Toisaalta hotellilta on lyhyt matka Jäähallille ja näin ollen säästämme aikaa ja saamme lisää tunteja yöunille.
 
Tämä kuva on muistaakseni vuoden 2012 HIHSistä, aamuratsastuksessa Martin Fuchs.
Nämä alla olevat kuvat sitten viime vuoden HIHSistä!
Meillä on aina hirveän hauska porukka kansliassa! Samalla porukalla mennään myös tänä vuonna, jes :) Tässä Erja ja Steffi poseeraavat kameralle..
Horse Show on niin odotettu tapahtuma meidän keskuudessamme, että olemme laskeneet päiviä jo varmaan kahden kuukauden ajan. Syitä on monia: näemme tällä kaverikokoonpanolla harvoin, sillä Steffi asuu Turussa ja Sarina tällä hetkellä Saksassa, sitä ennen Australiassa (sinne ei ihan heti lennetä..). Joku varmaan  muistaa, kuinka kävin vielä vuosi sitten melko usein Turussa moikkaamassa kavereitani, mutta nyt käynnit ovat harventuneet juurikin Sarinan muuton vuoksi. Toinen syy innostukseemme on tietysti itse tapahtuma kaikkine ihmisineen, expoineen, luokkineen ja tunnelmineen.
 
Champ on tulevalla viikolla kavereideni liikutettavana. Vielä tänään kiiruhdan luennon jälkeen ratsastamaan sen kunnolla maneesissa (tai vaihtoehtoisesti teen pitkän maastolenkin) ja valmistelen muutenkin kaiken loppuviikkoa varten. Mulle on aina yhtä vaikeaa jättää hevonen muiden huolehdittavaksi, sillä tykkään tehdä asiat juuri eikä melkein omalla tavallani ja vahtia, että kaikki on koko ajan järjestyksessä. Olenkin taiteillut apukäsilleni kolme A4-kokoista paperiarkkia ohjeita liittyen kaikkeen Champin hoitamisessa, varusteissa ja ruoissa.. Tiedän kyllä, että hevonen on todella hyvissä käsissä kavereideni huolehtiessa siitä, mutta silti.. Tämä hysteria on ihan hirveää :D
 
Irtiotto arjesta Horse Show'n ansiosta tulee ihan tarpeeseen. En ratsasta viiteen päivään ollenkaan, en ajattele koulu- tai työjuttuja ainakaan yhtä aktiivisesti kuin normaalina arkipäivänä ja tapaan ihan eri ihmisiä kuin muussa elämässäni. Tiedän jo valmiiksi, että tulen olemaan todella väsynyt ensi viikon alussa (koskaan Horse Show'n aikana ei tule nukuttua kunnolla), mutta samalla täynnä tarmoa hevosjuttujen suhteen. Hienojen kisahevosten näkeminen on aina inspiroivaa.
 
Nämä kuvat ovat vuoden 2011 Gucci  Mastersista, jolloin olin paikalla edellisen kerran.


Tässä kuvaa Salon du Cheval de Paris -messuista. Yksi koju sadoista, tuolla on oikeasti niin paljon hevostavaraa! Huh..
Yritän postailla teille ainakin torstaina ja lauantaina jotain kivaa areenalta kuvien kera. Postausehdotuksia saa esittää! Eihän sitä tiedä, vaikka innostuisin tekemään jonakin päivänä vaikka videopostausta..
 
Loppuun haluan vielä infota, että Helsingin Horse Show ei ole tänä vuonna ainoa isompi kansainvälinen ratsastuskilpailu, jota pääsen seuraamaan paikan päältä. Lähden joulukuussa kolmeksi päiväksi Ranskan Pariisiin katsomaan Gucci Mastersia, joka on uskomattoman upeissa puitteissa järjestettävä viiden tähden estekilpailu. Koska pääsponsorina on Gucci, ei glamouria puutu! Olen ollut Pariisissa kahdesti aiemmin ja kerran päässyt katsomaan myös kyseistä kilpailua, joten ennakko-odotukset ovat korkealla. Tänä vuonna emme lähde varsinaisesti katsomaan nähtävyyksiä (kaikki tärkeimmät kerkesimme kiertää edellisinä kertoina), vaan ideana on shoppailla ja viettää kahtena päivänä aikaa Gucci Mastersissa. Samalla järjestetään Salon du Cheval de Paris, valtavan kokoinen hevosmessu, jossa on satoja hevosliikkeitä kojuineen myymässä valtavia määriä hevostavaroita todella halvalla. Varsinainen hevosenomistajan taivas! Kauhulla jo odotan, mitä kaikkea on pakko saada (joo, ne vaaleanpunaiset kiiltonahkabootsithan ovat pakolliset estehevoselle, näin esimerkkinä..).
 
Nyt saa ehdottaa postausideoita Horse Show'sta! Mitä haluaisitte lukea?

17 kommenttia

  1. Mä tiedän tällä hetkellä niin täysin ton tunteen, kun pitää jättää heppa muitten hoidettavaksi. Nimimerkillä: lähden huomenna kolmeksi päiväksi toiselle puolelle Suomea :'D Maalaan seinille kauhukuvia, että heppa vähintään rikkoo jalkasa, kun nyt kenttäkin ihan jäässä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, parastahan tässä on se, että yhtä hyvin se jalka voi katketa vaikka menis itse :D ollaan vaan liian hysteerisiä..!

      Poista
  2. Olen itsekkin tulossa töihin horse showhun, sillä tykästyin siihen hommaan viimevuonna kyseiseen hommaan :) Olisi kiva nähdä sun kulmasta hihsin työntekoa ja sun omaa panostasi hommaan, kun itse teen taas ihan eri hommia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä siis nähdään! Missä sä olet siellä töissä? :)

      Poista
    2. Okei, varmaan tosi mielenkiintoista hommaa :)!

      Poista
  3. Kuulostaa kivalta toi reissu! Itse en ole koskaan käynyt noissa isommissa kisoissa halleissa ulkomailla.. Pitäisi varmaan ensi vuodelle suunnitella sellainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kannattaa todellakin, ihan älyttömän kivaa - varsinkin kun mä rakastan kaikkia isoja kaupunkeja, nähtävyyksiä ja shoppailua <3 :D

      Poista
  4. Apua aada lopeta :D nyt harmittaa vielä enemmän etten tänä vuonna pääse hihsiin kun sait koko tapahtuman kuulostamaan niin ihanalta niinkuin se onkin kyllä :D

    VastaaPoista
  5. Joko arvoit ne liput HIHSiin kun ei missään ollut mainintaa voittajasta?

    VastaaPoista
  6. Tää on tosi tyhmä kysymys, tiedän, mutta tuleehan edes isoimmat luokat tv:stä? Haluaisin niin kovasti päästä tuonne, mutta kun se ei ole välimatkojen, koulun, töiden ja 15 eläimen takia mahdollista, toivoisin että edes isoimmat luokat näkisi telkkarista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ainakin viimevuonna näki ylen kanavilta, seuraile niitä. Ylen kanavien ohjelmatiedot löytää helposti esim. pienen googlettelun jälkeen. Muista luokista en tiedä, mutta kyllä sunnuntain pääluokka varmasti näytetään livenä iltapäivällä.

      Poista
    2. Kuinka vanha pitää olla että pääsee tonne töihin? :)

      Poista
  7. Harmittaa kun ei itse pääse :( Ehkä ensi vuonna uusi yritys..!

    VastaaPoista
  8. Onko sinulla tietoa tuosta ulkoalueen Exposta, onko lämmiteltty halli/teltta? :)

    VastaaPoista
  9. Oletko muuten arponut tuon Show lippujen voittajan? :)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat