torstai 23. lokakuuta 2014

#432: Terveisia Horse Showsta!

Nyt se on menossa, nimittäin Helsinki International Horse Show. Olen parhaillaan täällä Jäähallilla Helsingissä ja yritän kovasti kuunnella verkkoluentoa koneellani - siksi mulla on samalla mahdollisuus tehdä teille postaus.
 
Saavuin eilen keskiviikkona Scandic Parkkiin (eli hotelliin, jossa majoitumme) kuuden jälkeen illalla. Heitimme nopeasti tavarani hotellihuoneeseen ja jatkoimme sitten Sarinan ja Steffin kanssa Jäähallille näyttämään Sarinalle paikkoja. Kiertelimme hallilla edestakaisin, jonka jälkeen aloimme auttamaan kansliassa. Ensimmäiset päivät ovat aina vähän hakemista, kun tavarat ja laitteet laitellaan paikoilleen ja saadaan homma pyörimään kunnolla. Joskus kymmenen jälkeen pääsimme lähtemään hallilta kohti hotellia: tarkoituksena oli käydä ravintolassa syömässä, mutta myöhäisen ajankohdan vuoksi päädyimme McDonaldsiin. Kilometrin mittainen kävely keskustaa kohden tuntui yöllä todella pitkältä, sillä pakkasta oli jonkun verran ja tuuli sitäkin kovempi. Hyrr!
 





 
Keskiviikkona paikalla olevat ratsastajat saivat tutustua areenaan ratsain, mutta suurin osa kansainvälisistä ratsastajista saapui paikalle vasta torstaina tai myöhemmin keskiviikkona. Torstaina siis päästiin vihdoin tositoimiin! Olemme olleet täällä hallilla aamukahdeksasta asti, tehden hommia kansliassa, seuraten vähän kisoja, kierrellen expoa ja vaihdellen kuulumisia ratsastajien sekä muiden hevosihmisten kanssa.
 
Meidän tehtävämme kansliassa ovat todella vaihtelevia. Pääosin vastailemme ratsastajien kysymyksiin, jaamme palkintoja sijoittuneille, huolehdimme kaikista maksuista, tarkastamme rokotuksia, ohjaamme ihmisiä oikeisiin paikkoihin, vastaamme lähtölistojen, ratapiirustuksien, tulosten ja kaikkien aikataulujen jakamisesta.. Lista on todella pitkä ja kun meidän toiminnasta vastaava Erja hoitaa kanslian lisäksi vielä akreditoinnin, on töitä todella paljon hänen vastuullaan!
 
Juuri tällä hetkellä menossa on nuorten hevosten luokka, jossa ratsukko suorittaa radan ja Herve arvioi hevosta suorituksen jälkeen sanallisesti. Kun kaikki ikäluokat ovat menneet, nousee Nina Fagerström parhaiden hevosten selkään ja koeratsastaa ne, minkä jälkeen hevoset laitetaan parhausjärjestykseen. Todella mielenkiintoista! Harmi, että joudun olemaan itse kiinni täällä luennolla, jolloin en pääse seuraamaan kilpailua metrien etäisyydeltä. Onneksemme meillä on kansliassa oma liveaikainen televisio, josta näämme suorana areenan tapahtumat jatkuvalla syötöllä. Ja täällä pääsee bongailemaan sekä juttelemaan huippuratsastajien kanssa, joten joku lohdutus opiskelujen keskelle!
 
Keskiviikkona hevoset pääsivät verryttelemään areenalle.
Verryttelyareena toimi keskiviikkona vet checkinä.
Keskiviikon ratsastusta.
Torstain Amateur Tourin aikaan otettu kuva tuomaritornista.
Tänään aamulla ulkona oli lunta!
Kansliassa ratsastajat käyvät päättämässä hyppäämänsä luokat, kysymässä infoa ja muuta. Kuvassa mukana mm. Martin Fuchs sekä Hollannin maajoukkueessa ratsastava, joukkue MM-kultamitalisti ja Nations Cup joukkuekisan voittaja Maikel Van Der Vleuten.
Tässä postauksessa on muutama kuva areenalta, sekä kännykällä että kameralla otettuina. Kuvausolosuhteet ovat täällä ehkä hieman entistä kilpailupaikkaa haastavammat, mutta toivon, että saan tulevina päivinä joitakin kivoja kuvia julkaistavaksi tänne blogiin. Tämän päivän vietämme hallilla aivan loppuun asti ja lähdemme hotellille vasta puolen yön jälkeen, huomenna saamme aamuvapaan. Tämä tarkoittanee sitä, että heräilemme vasta aamupäivällä ja syömme rauhassa aamupalaa, minkä jälkeen siirrymme vähitellen hallille joskus yhden maissa ja kiertelemme paikkoja kolmeen asti, jolloin meidän työvuoromme alkaa. Lauantaina ja sunnuntaina olemmekin sitten aamusta yöhön töissä ja voin kuvitella, miten sunnuntai-iltana saattaa väsyttää!
 
Täältä olisi niin paljon kerrottavaa, mutta kaikki informaatio on niin vaikeaa tiivistää pieneen pakettiin, etten oikein tiedä mitä kirjoittaa. Laittakaa siis kysymyksiä tai toiveita siitä, mitä haluatte tietää Horse Show'sta, täällä työskentelemisestä tai ihan mistä tahansa, mitä tähän aiheeseen liittyen tulee mieleen :)
 
Oletteko te Horse Show'ssa missä näytöksissä?

39 kommenttia

  1. Oon lauantaina koko päivän Horse Showssa. Saako sua tulla moikkaan?:)

    VastaaPoista
  2. Byääh, mäki haluan! Mut pitää oottaa viel ainaki ens vuoteen... D:

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus!:) Munkin tekee mieli jo Horse show:n<3 Mä oon tulossa lauantaina,voisin tulla ehkä moikkaan jos nään sut.:D

    VastaaPoista
  4. Onks siellä hallilla ollut kovin kylmä? :D mietin vaan mitä laitan päälle huomiseks :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkona on tosi kylmä, mutta hallissa pärjää ihan hyvin normivaatetuksella. Itselläni on ohut nahkatakki ja farkut, ei oo kylmä. Tosin en oo istuskellut katsomossa tai seissyt expossa paikallaan, joten en tiedä, miten siellä pitkään aikaansa viettäneet pärjäävät :)

      Poista
  5. näkisikö lauantain tarkempaa aikataulua jostain? Koska kouluratsastus ei aamulla hirveästi kiinnosta, enkä tiedä yhtään mihin aikaan esteet alkaa :/

    Onko expo-alue kattava ja hyvä ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. helsinkihorseshow.fi, sieltä pitäisi löytyä :)

      Poista
  6. mä oon niin kade kun tänä vuonna en pääse hihsiin :(( oikeesti riipasee mahanpohjasta aina ku jossain on siitä juttua tai kuvia! HIHS reissut on vaan ollee niitä parhaimpia aina :--)

    VastaaPoista
  7. Tästä postauksesta välittyy hyvin se tunnelma mikä varmasti tuolla paikan päällä on!:) Itse en oo ollut tuolla koskaan, enkä pääse tänäkään vuonna, mikä harmittaa ihan tosi paljon :(
    Jos ens vuonna vaikka pääsis...

    VastaaPoista
  8. Kävelit ihan mun ohi kamera kädessä expossa mutten viittinyt sanoa mitään kun näytit niin kiireiseltä :D

    Ihan vaan kiinnostuksesta kysyn että kysyitkö lupaa julkaisemiseen tosta kuvasta missä on toi Fuchs ja muut ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, ei mulla ollut mikään kiire, näytän varmaan muuten vaan kiireiseltä :D

      Poista
  9. Olin katsomassa tänään äitini kanssa Horse Showta ja yritin bongata sua sieltä kentältä. Näin siellä yhden joka saattoi olla sä,oliko sulla semmonen tumman sininen pipo ja oletko semmoinen aika pitkä jolla on pitkät tummat hiukset? Jos olit se niin sitten näin sut!;):) Ja haluaisin tietää millaista on päiväsi HIHS:sissä,parasta olisi My Day videona tai kuvina!;):):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulla ollut pipoa päässä, enkä ollut kentällä missään välissä :)

      Poista
    2. Eikös se ollu Puoliverinen Prinssi blogin kirjoittaja, niin mä ainakin ajattelin :D

      Poista
  10. Tuun huomenna 9-18 lipulla onko hyvä aika? Sain lipun ilmatteeks :) ja ois kiva jos saisin tulla sinne sea horse weekkiin koko sunnuntainnkin nikn näkisi 160 esteet... Voisiksä filnata pari 160 hyppyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ja ois kiva jos saisin tulla sinne sea horse weekkiin koko sunnuntainnkin nikn näkisi 160 esteet..." Mitä ihmettä oikein meinaat? :D

      Poista
    2. Huomenna 9-18 on paljon erilaista ohjelmaa, varmasti löytyy seurattavaa :)!

      Poista
  11. Näin sut expos mut en kehannu moikata :D oot ihan hirveen kaunis ♥

    VastaaPoista
  12. Ärsyttää niin sanoinkuvaamattomasti ku en päässy tänä vuonna hihsiin... Ens vuonna Sitte :) miten Sä oot päässy tonne töihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuonna uusi vuosi! Ja mä olen ollut täällä nyt kolme vuotta töissä, ensimmäisenä vuonna suhteilla ja kaksi muuta ollaan oltu ns. automaattisesti :)

      Poista
  13. Ihan pakko kysya mutta onko tossa vııdennessa kuvassa Okko? Tunnetko kyseısta ratsastajaa :D?

    VastaaPoista
  14. mulla on all event lippu eli kaikil päivil kaikkii näytöksiin, oonki nähny sua pari kertaa tääl hallil! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, onpa kiva että on koko ajalle liput :)!

      Poista
  15. Kuinka paljon ois hyvä varata aikaa expon kiertelyyn?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu onko sulla ostettavaa, itse oon kiertänyt sen läpi 15minuutissa, kun en osta mitään :)

      Poista
  16. Tosi kiva postaus, ja kivoja kuvia! Oon tulossa sunnuntaina :-)

    VastaaPoista
  17. Olin torstaina illan ja huomenna (lauantaina) koko päiväks sitte!:)

    VastaaPoista
  18. Saanko kysyä paljonko noin suunnilleen Helsingissä maksaa yöpyä hotellissa? Ensi vuonna oon menossa hihs:iin ja pitäis nyt jo alkaa vähän miettimään paljonko rahaa sinne menee matkoineen ja majoituksineen että osaan säästää tarpeeksi rahaa. Kiitos jos vastaat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä maksoi kahden hengen huone lisäsängyllä alennuksien jälkeen reilu 170€ per naama eli 510€ :)

      Poista
  19. Osaatko neuvoa miten hihsiin pääsisi töihin ensi vuodeksi?

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat