#512: Kevättä rinnassa

Tämä asia se osaa yllättää jokainen vuosi - kevät ihan oikeasti tulee talven jälkeen. Välillä sitä on vain kamalan vaikea sisäistää, varsinkaan silloin, kun maa on harmaana ja aurinko ei ole näyttäytynyt moneen viikkoon. Mutta toivoa ei pidä koskaan menettää! Viime päivinä olemmekin päässeet nauttimaan auringon hellivistä säteistä ja fiilis on, ainakin minun osaltani, ollut erityisen keväinen ellei jopa kesäinen.

 

Olemme Champin kanssa nauttineet maastoilemisesta täysillä. Talvella tiet olivat sen verran jäässä ja kovina, ettei maastossa uskaltanut mennä käyntiä kovempaa lukuun ottamatta niitä peltoreissuja, joita teimme aina säiden salliessa. Maanantaina kaikki tiet olivat sulaneet ja hiekka oli ihanan pehmeää, joten hyödynsin tämän mahdollisuuden painelemalla tunnin maastolenkin ennen sileätyöskentelyä maneesissa. Champ oli niin innoissaan! Se meni korvat tötteröllä ravia, vinkui, pomppi, hyppi, loikki ja otti muutamat arvaamattomat äkkilähdöt kiitolaukkaan jostain pienistä kimmokkeista. Ei sille voinut olla vihainen..

 

 

Meillä oli maastoseurana tuttuun tapaan naapuritallin islanninhevosneiti, joka on erityisen varma maastoratsu. Champkaan ei pelkää mitään, mutta tuolla reissulla se kyllä keräsi kaiken mahdollisen pöllöenergian itseensä ja hyödynsi ihan jokaisen mahdollisuuden esittää sirkustemppujaan. Jos kaveri meni tölttiä, oli se esimerkiksi syy vaihdella laukkoja joka askeleella metrin ilmaloikan kera. Jos ohitimme koiranulkoiluttajan, oli sen jälkeen vähintäänkin tarpeellista syöksähtää kiitolaukkaan ja jarruttaessa suostua vain laukkaamaan paikallaan. Ja sitten, kun hevosen sai lopulta pysähtymään, piti häntä olla tötteröllä ja pää ylväänä taivaissa sekä päästellä tietenkin sellaisia "prööt"-ääniä sieraimista. On nuo hevoset kyllä varsinaisia tapauksia.

 

Yhdessä kohdin meillä on sellainen paikka, jossa annamme hevosten laukata niin kovaa kuin niistä lähtee. Champ muisti paikan oikein hyvin: se odotti hyvin paikallaan merkkiäni siitä, että se saa lähteä laukkaamaan. Ja kun merkki tuli (sanoin vain "laukka"), ampaisi ruuna sellaiseen vauhtiin, että vedet valuivat silmistä. Loppumatkasta jarruttelin hevosta hyvissä ajoin ennen varsinaista hidastamiskohtaa ja Champ yritti esittää pukkiloikkia mielenilmaisuna siitä, ettei se olisi halunnut vielä hidastaa. Irrottelun jälkeen mulla oli oikein itseensä tyytyväinen hevonen.

 

 

Keskiviikkona päätin avata ulkokauden ja suuntasin kentälle auringon laskiessa taivaanrantaan. Talvella meillä harjoitellaan hankitreeniä, mutta näin keväisin teema vaihtuu vesilammikkotreeniin.. Kenttä oli nimittäin yksi iso lammikko! Se ei menoa haitannut, sillä en todellakaan halunnut mennä maneesiin neljän seinän sisälle niin kauniilla ilmalla.

 

Tallimme ulkokenttää ei huolleta ollenkaan talvisin, joten olemme aikalailla säiden armoilla sen suhteen, miten aikaisin sinne pääsee ratsastamaan. Olin itse tänä vuonna ilmeisesti ensimmäinen ulkokentän käyttäjä - toki jotkut olivat ratsastaneet siellä talvella, mutta virallinen ulkokausi on nyt korkattu. Aluksi Champ oli eri mieltä lätäköihin menemisestä: "hyi, mun jaloille ja vatsaan roiskuu vettä ja kuraa!". Kauaa ei asiasta tarvinnut neuvotella ja olinkin todella, todella ihmeissäni asiasta. Jotkut teistä saattavat muistaa, kuinka vielä viime syksynä kentällä olevat vesilammikot olivat.. noh, hyvin ylitsepääsemätön asia.

 

Koska kenttä ei ollut vielä mitenkään erityisen hyvä ratsastusta ajatellen, menin oikeastaan vain isolla pääty-ympyrällä ja suorilla urilla. Tein vähän siirtymisiä, mutta pääosin yritin vain ratsastaa hevosta rennoksi ja asettumaan molempiin suuntiin. Istuin itse ihan vinossa ja ryhdittömästi, jalat liian edessä ja vaikka miten muuten vinksallaan. No, turha sitä on näin jälkikäteen itkeä - ensi kerralla sitten kiinnitän huomiota myös siihen, miten itse siellä selässä keikun!

 

Champ otti turhan vakavasti tuon vesilammikossa tarpomisen ja nosteli jalkojaan tavallista tarmokkaammin ylös. Tämä oli yksi syy siihen, miksen pystynyt istumaan kyydissä kovinkaan nätisti. Ehkä pitäisi opetella ratsastamaan ne hevosen jalat mukaan myös ilman noita vesilammikoita, jotta istuminen helpottaisi ihan maneesissakin ;)

Torstaina klippasin Champin ja pääsimme jälleen nauttimaan maastoilusta, mutta siitä on tulossa postausta myöhemmin. Huomenna ja sunnuntaina on vuorossa Niclas Aromaan estevalmennus, jota odotan innolla! En ole hypännyt tällä viikolla olleenkaan, joten meillä on yli viikon hyppytauko tähän väliin. Saa nähdä, onko Champissa eroa edelliseen Niken valmennukseen verraten. Itse toivon todella, että näin olisi.

 

Onko teidän hevosillanne kevättä rinnassa?

Oletteko päässeet ratsastamaan kentälle?