#579: Salo Riders Trophy

Edellisen postauksen aiheeseen palaten: nyt on vuoden ensimmäiset viikonloppukisat takana. Kivaa oli, kaiken kaikkiaan! Ajattelin kertoa Salon kisoista vähän laajemmin, minkä vuoksi teen aiheesta kaksi erillistä postausta. Tässä ensimmäisessä pohdin hieman ratojen kulkua ja seuraavassa pääsette lukemaan tarkemmin viikonlopun aikatauluista ja muusta yleisestä fiiliksestä. Näihin kisaviikonloppuihin kun sisältyy niin paljon enemmän kuin pelkät startit!

 

Saavuin Saloon hevosen kera jo perjantaina, mutta starttasin ensimmäisen kerran vasta lauantaina. Valitsimme valmentajani kanssa lauantain luokiksi metrin ja 110cm -luokat, sillä 120cm tasolla ratsastettava luokka oli illan viimeinen ja arvostelultaan jokeri. En koe olevani taidoiltani millään tavalla valmis kisaamaan niin "korkeassa" jokeriluokassa, sillä tuon arvostelutyypin radat eroavat pitkälti tavallisista 120cm-radoista. Salossa jokeriluokassa oli esimerkiksi jokeriesteenä okseri, jossa oli alla pitkähkö vesimatto ja vain yhdet puomit 120cm korkeudella.

 

Palasimme siis hetkeksi meille tuttuun ja turvalliseen metriin, joka oli oikeastaan hyvä valinta tähän kohden kautta niin hevosen kuin munkin itseluottamusta ajatellen. Luokka oli päivän ensimmäinen, arvostelultaan A.0.0 eli kaikki puhtaan radan saaneet palkittiin ruusukkeella ja rahasummalla. Radankävelyssä esteet näyttivät todella pieniltä, vaikka ne ensimmäistä estettä lukuunottamatta olivatkin luokkakorkeudessa.

Kuvat, joissa mulla ei ole kisatakkia, ovat metrin radalta.

 

Verryttelyssä kaikki meni ihan hyvin. Yritin ratsastaa hevosta pohkeen eteen, kuitenkaan paineistamatta sitä yhtään. Yritykseksihän tuo taisi jäädä, mutta ainakin mulla oli jokin selkeä tavoite siitä, mitä yritin tehdä. Koska valmentajani oli kisoissa päästewardin tehtävissä, ei hän voinut varsinaisesti auttaa mua verryttelyssä. Sain onneksi apuja muilta tutuilta kisaajilta ja valmentajilta, jotka kiltisti huutelivat mulle, milloin piti tulla mitäkin estettä. On kyllä ihanaa, miten kisoista löytyy aina tuttuja, jotka jaksavat auttaa ja tsempata tällaista hermoheikkoa harrastelijaakin!

 

Itse radalta mulla ei enää tässä vaiheessa ole mitään selkeää muistikuvaa - johtuneeko väsymyksestä, kisojen aikaisesta jännityksestä vai yksinkertaisesti huonosta muistista, ken tietää. Videolta katsottuna meno oli aika epätasaista, mitä se oli muutenkin kautta viikonlopun omalta osaltani. Tärkeimpänä ajatuksena mulla oli, että pääsisin ensimmäisen esteen yli, se kun osoittautui elämää suuremmaksi ongelmaksi Tuomarinkylässä. Onneksi ensimmäinen este oli verryttelyä kohden hypättävä matala okseri, eikä se tuottanut meille ongelmaa. Toiselle esteelle olisin saanut suoristaa hevosen aiemmin, sillä nyt se jäi ihan vinoksi ja sen vuoksi hyppy oli mitä oli. Esteen jälkeen jäin ajelehtimaan miten sattuu, mikä kostautui kolmannelle: hevonen hyppäsi kyllä nätisti yli, vaikka roikuin suussa. Kauheasti kehuja kiltille hevoselle! Loppurata olikin jo parempi, kun uskalsin ehkä hieman hengittää. Tuloksena nolla ja sijoitus jaettu 1., joita loppujen lopuksi tuli tuossa luokassa yhteensä vain seitsemän reilun 30 lähtijän joukosta. Yllättävän vähän, sillä radassa ei ollut mitään ihmeellistä.

 

Tästä eteenpäin muutamat kuvat 110cm-luokasta lauantailta.

Champ oli hieman innoissaan lähdössä radalle ;)

... ja sitten se näytti ihan kapiselta kantturalta :D En jaksanut letittää hevosen harjaa kumpanakaan päivänä, höh.

Eihän tuo rata mitään siistiä ratsastusta ollut, mutta olin silti onneni kukkuloilla. Sitä jännittämisen määrää on nimittäin vaikea kuvata sanoiksi - ennen kisoja tekisi mieli perua koko lähtö, sillä tilannetta jännittää niin kovin paljon etukäteen. Tällaiset pienet onnistumiset, vaikkakin virheillä höystettyinä, antavat kuitenkin edes hieman tsemppiä jatkoon. Hyvillä mielin lähdin siis kohti päivän toista luokkaa, joka hypättiin korkeudella 110cm. Arvostelu tässä oli vaikeutuva ratsastus (A2) eli lyhyesti niin, että jokaisesta hypättävästä esteestä saa pisteitä esteen numeron verran (esimerkiksi esteeltä kaksi saa kaksi pistettä, esteestä yhdeksän saa yhdeksän pistettä jne..), kun sen ylittää puhtaasti. Tiputuksesta ei tule pisteitä, mutta niitä ei myöskään vähennetä. Kiellosta vähennetään neljä pistettä. Toisesta kiellosta hylätään, ihan kuten normaalistikin. Radan pitäisi myös vaikeutua loppua kohden.

 

Verryttely oli taas ihan tavallinen, ei mitään ihmeellistä kerrottavaa. Hevonen hyppäsi hyvin ja otimme vähän vähemmän hyppyjä, sillä kyseessä oli kuitenkin jo toinen luokka, eikä hevonen ollut ns. kylmillä lihaksilla liikenteessä. Itse rata meni vähän samoilla fiiliksillä kuin metrin luokka. Kaksi ensimmäistä estettä ilman ongelmia, mutta kolmannelle jäin yksinkertaisesti vetämään kaarteesta ulos ilman mitään ajatusta esteen yli menemisestä. Kisojen ratamestari oli rakentanut radat niin, että jokaisessa välissä sai ajatella enemmänkin sallien eteen kuin vetää taaksepäin (tosin Champin kaltaisella isolaukkaisella hevosella sai hieman pitää, muttei missään nimessä jarruttaa). Oli siis oikea ajatuskatkos lähteä ratsastamaan hevosta takaperin okserille, sillä mulla olisi tullut kiire päästäkseni perille seuraavalle pystylle. Uudella yrityksellä hevonen kiipesi nätisti yli, vaikka edelleen olin hieman käsijarru päällä. Viidennelle tein jälleen saman virheen - en edennyt kaarteen läpi kunnolla. Tällä kertaa kuitenkin pidin jalat kiinni, joten hevonen hyppäsi kiltisti. Loppuradalle rytmi löytyi jälleen paremmin, jolloin paikat osuivat kohdalleen helpommin. Lopullinen tulos siis 50 pistettä 55:stä.

Ja tästä eteenpäin 120cm-luokasta. Tässä tämä "kauhea vesimatto"..

Taputus hevoselle hypyn jälkeen.

 

Sunnuntaina hyppäsin vain yhden luokan, joka oli arvostelultaan 367.3 eli ensimmäinen vaihe oli tasolla 120cm ja toisessa vaiheessa osa esteistä sai olla 110cm korkeudella. Tuo arvostelu on nyt otettu ahkerammin käyttöön, mikä on mielestäni tosi hieno asia. Samalla radalla pystyy harjoittelemaan isompaa tasoa ensimmäisessä vaiheessa ja ratsastaa sitten toisessa vaiheessa aikaa niin halutessaan, sillä esteet voivat olla vähän helpompia.

 

Radankävelyssä olin ihan hermona.. Esteet eivät näyttäneet isoilta, mutta mukaan mahtui yhtä jos toista kompastuskiveä itselleni: esimerkiksi se pirullinen vesimatto, joka on tuottanut mulle henkisiä vaikeuksia kohta reilun vuoden verran. Kuten valmentajani sanoi, lähes jokainen pilaa ensimmäisen oman hevosensa ja niin mullekin on käynyt. No, itku ei auta tässä kohden, vaan omat virheet on tiedostettava ja niistä otettava opikseen.

Onnellinen kuski, kun maaliin asti päästiin sunnuntainakin :)

Meidän kisatiimi Jennan kanssa, vain Milla puuttuu! Ja hoitajaseurana Salla sekä Riikka. Tästä lisää seuraavassa postauksessa :)

Muista verryttelyistä poiketen sunnuntaina tuntui siltä, että maneesissa oli hirveä härdelli päällä. Hevosia tuli joka suunnasta ja kaikilla oli kauhea kiire. Hevonen tosin tuntui hyvältä, tosin vähän väsyneeltä. Se hyppäsi ihan kivasti ja oli mukava ratsastaa. Tiedättehän, vähän liiankin mukava. Hyppäsin hevosen lähes valmiiksi ja kävelin pitkin ohjin kolmen tai neljän ratsukon verran, jonka jälkeen otin vielä muutaman hypyn okserille ennen radalle menoa. Ensimmäisellä kerralla lähdin täysin soitellen sotaan hevosen ollessa ihan pohkeen takana, jolloin esteelle tuli kielto. Toisella kerralla Champ seisoi vähän estettä vasten, mutta hyppäsi kuitenkin hyvin. Radalle lähdin siis hieman aiempia luokkia huonommalla fiiliksellä.

 

120cm-rata oli kuitenkin ehdottomasti paras koko viikonlopun radoistani. Ensimmäinen este sujuvasti, toiselle hevonen Champ epäröi puolikkaan askeleen verran. Reagoin kuitenkin viime hetkellä jalan kanssa, joten yli mentiin ongelmitta ja kiitin vielä hevosta hypyn jälkeen taputtamalla. Tuollaisessa tilanteessa mun pitäisi olla aiemmin hereillä ja tukea hevosta jalalla paremmin, mutta onneksi tällä kertaa selvittiin ilman puomia tai kieltoa. Sarjalle tulin sisään vähän isosti, jonka vuoksi ajauduin valtavaan laukkaan kohti neljättä ja sille hieman pohjaan. Olisin voinut jatkaa sarjan b-osan jälkeen samaa rytmiä eteen viidellä laukka-askeleella, mutta nypin taidokkaasti sen kuudennen sinne väliin. Toki viisi olisi ollut aikamoista lennättämistä.. En tiedä, kumpi vaihtoehto olisi tässä kohden ollut parempi.

 

 

Linkki videoon (kaikki radat).

 

Viides este oli se "kauhea vesimatto", mutta hevonen ei edes vilkaissut sitä. Siitä riemastuneena selvisimme loppuradasta varsin kohtuullisesti, jolloin asiat olivat liiankin hyvin viimeiselle esteelle, josta mukaan tuli puomi. Paikka oli ihan hyvä, mutta päästin hevosen kaksi askelta ennen ponnistusta vähän pitkäksi ja hyppy jäi sen vuoksi matalaksi. Näin jälkikäteen tietysti harmittaa. Olisihan se ollut hienoa päästä ratsastamaan ruusukkeista: nälkä kasvaa syödessä. Pitää kuitenkin muistaa, että kolme hyväksyttyä suoritusta on kuitenkin suuri edistysaskel viime kisoihin nähden.

 

Kaiken kaikkiaan omasta ratsastuksestani jäi vähän kaksijakoinen fiilis. Olin iloinen tsemppauksestani ja siitä, että selvisin radat maaliin saakka. Toisaalta tein kuitenkin paljon virheitä, ihan turhiakin, joista suurimman osan Champ pelasti hienosti. Kaikista parhain asia oli kuitenkin se, ettei Champ ollut koko viikonlopun aikana ollenkaan vastahakoisen oloinen tai seisonut esteitä vasten (jos sitä yhtä mokaani verryttelyssä ei lasketa mukaan), vaan se halusi hypätä ja oli kanssani radoilla pelastamassa mun virheitä, ei "taistelemassa" mua vastaan. Se jos jokin lämmittää mieltä. Tästä on hyvä jatkaa Kemiöön, jossa hyppään 110cm ja 120cm-tasolla koko viikonlopun :)