Hevosystävä on ainutlaatuinen lahja, jota pitäisi osata arvostaa jokaisena hetkenä. Käsittelin tätä aihetta hieman toisesta näkökulmasta jokin aika sitten tässä postauksessa, mutta haluaisin nyt pohtia asiaa eri suunnasta katsottuna. Miksi hevonen - oli se sitten oma, vuokrattu tai hoidettava - voi merkitä ihmiselle niin paljon?
Helpoin tapa lähteä purkamaan tätä sokkeloista vyyhtiä on tietysti kiintymys eläimeen, jonka kanssa saa viettää lähes jokaisena viikonpäivänä aikaa niin paljon kuin itselle sopii. Oman hevosen kohdalla kiintymys ja side muodostuu paljon voimakkaammaksi kuin minkään ratsastuskouluhevosen kanssa. Toki poikkeuksiakin on, nehän vahvistavat säännön, mutta pääosin oman hevosen kanssa toimivat harrastajat kokevat saavansa harrastuksestaan irti henkiselläkin tasolla vielä ratsastuskouluoppilaita enemmän. Hevosettomat miettivät tässä kohden syyksi seuraavaa: hevosen kanssa saa viettää paljon enemmän aikaa, jolloin tunneside muodostuu vahvaksi. Se on täysin totta, muttei mielestäni se ensimmäinen ja ilmeisin syy.
Nykymaailma pyörii rahan ympärillä, se on fakta - niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Syvällisemmin ajateltuna syy omistajan ja hevosen väliseen tunnesiteeseen ihmisen puolelta voi olla myös järkiperäinen. Omasta hevosesta vastataan täysin itse: sen tallivuokrat hoidetaan ajallaan, kengitykset huolehditaan tasaisin väliajoin ja mahdolliset sairaudet hoidatetaan eläinlääkärillä mieluumin ennemmin kuin liian myöhään. Nämä kaikki toimenpiteet vaativat rahaa. Hevosen ylläpitäminen vaatii rahaa. Hevosen omistaminen ei ole jokamiehenoikeus, niin valitettavaa kuin se onkin, kuten Ruuhkavuosiratsastaja blogissaan aiemmin kirjoitti.
Miten raha liittyy hevosesta välittämiseen? Kun ihminen maksaa jokaisen hevoseen laitettavan pennin omasta pussistaan, kasvaa välittäminen hevosta kohtaan samalla diagonaalisesti. Näin väitän itse, mutta toki asiasta voi olla montaa mieltä. Toki hevosista täytyy tykätä valtavasti jo ennen sen oman hankkimista, sillä eihän kukaan muuten sijoittaisi valtavia rahasummia harrastukseensa. Ja koska hevosesta välitetään, siihen halutaan panostaa. Vähän niin kuin omaan lapseen, jolle ostetaan uusia vaatteita ja leluja sen sijaan, että niitä hankittaisi itselle.
Mitä enemmän yhteen hevoseen on laitettu rahaa, sitä paremmin siitä halutaan huolehtia jatkossa. Enkä tarkoita hevosen ostohintaa, vaan ylipäänsä kaikkia valmennuksia, hoitokuluja ja muita juoksevia kustannuksia. Eikä rahasummalla ole väliä - se on jokaisen omaan taloustilanteeseen nähden suhteellinen. Tämä ei ole välttämättä tietoista ajattelua, eikä varmasti päällimmäisenä mielessä monellakaan harrastajalla. Väitän silti, että suurella osalla hevosenomistajia kuvio menee pitkälti kyseisen kaavan mukaan. Ja kuten mainittu, toki poikkeuksiakin on, sillä suhtautuminen rahaan vaihtelee ihmisen mukaan.
Hevonen on kuitenkin ennen kaikkea hyvä ystävä. "Sen oikean" hevosen kanssa arki on miellyttävää. Sen kanssa puuhaillessa tulee hyvälle tuulelle ja murheet unohtuvat. Kaikki ei aina ole helppoa, mutta mikään vastoinkäyminen ei loppujen lopuksi tunnu ylitsepääsemättömän vaikealta. Syy tähän on se, että välitämme hevosistamme. Vastoinkäymiset saattavat romahduttaa hetkeksi, sillä kiintymys ja huoli hevosesta on suuri. Samalla pienetkin onnistumiset saavat aikaan euforisen tunnetilan, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen.
Sanoin joskus, että kun Champista aika jättää, haluaisin tuhkata hevosen ja teetää sen tuhkasta timantin. Kliseinen ajatus, mutta jollain tapaa mielestäni äärettömän kaunis. Totuus on kuitenkin, ettei edes kallein timantti korvaa arvokasta ystävää. Arvostetaan siis hevosystäviämme joka päivä, niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä.
Onko teillä mietteitä aiheeseen liittyen? :)
Tuli jotenkin vahva tarve kommentoida tähän :D mutta olen samaa mieltä, vaikka hevoseton olenkin, mutta mielestäni moni asia näistä pätee oikeastaan minkä tahansa lemmikin omistamiseen. Esimerkiksi meidän perheessä on aina ollut koira ja etenkin yhden kulut eläinlääkärihoitojen myötä nousivat varsin tähtitieteellisiksi... Mutta eipä sitä oikeastaan ajatellut sen enempää vaan sille hankittiin tietenkin aina asianmukaiset hoidot. Niistä huolehditaan kuin kenestä tahansa perheenjäsenestä, oli se sitten koira kotona tai heppa tallissa. Joskus olen tuntenut ihan hölmöksi itseni siitä, miten eläimiin onkin niin kiintynyt ja varsinkin kun tätä asiaa yrittää selittää ei-eläimenomistajille se tuntuu aivan järjettömältä. Mutta jos vuositolkulla jaat talouden saman karvapallon kanssa tai vietät päivät tallilla sen saman eläimen kanssa mikä ihme se on? Ei näitä asioita voi oikein käsittääkään ennen kuin ne todella kokee itse.
VastaaPoistaNäinpä juuri, olen kanssasi aivan samaa mieltä :)
PoistaVau Aada, ihana teksti! Ja musta kyllä myöskin kuitenkin aika kaunis ajatus, tehdä hevosen tuhkista timantti, kun sen aika jättää. :)
VastaaPoistaPitää muuten vielä lisätä, että itsellänikin on oma hevonen, ja tunneside on kyllä katkaisematon! Ikävä tulee jos viikonkin on ilman sitä rakasta hevosystävää.. Onneksi kuitenkin heppaani nään tarpeeksi usein.
PoistaKiitos paljon! Joo, timantti olisi kyllä ihan mahtava ajatus :)
PoistaEi liity aiheesen, mutta mitä mieltä olet ravureista ja ravihevos/-poniblogeista?:)
VastaaPoistaMitähän niistä nyt sanomaan - blogeja siinä missä muutkin! Ravihevosissa ei ole mitään vikaa, ne ovat yleensä tosi fiksuja tyyppejä :)
PoistaHyvin kirjoitettu! Itsellä on tällä hetkellä se "elämäni hevonen", 28-vuotias nf-ruuna. Olen tuntenut sen siitä asti kun aloitin ratsastuksen. Poni on minulle kultaakin arvokkaampi, enkä tiedä miten selviän sitten kun siitä aika jättää... Sydäntä särkee aina kun näen sen laukkaavan portille korvat hörössä vastaan, kun se painaa päänsä syliini ja hörisee, sillä tiedän että parin vuoden päästä se ei enää ole siinä.
VastaaPoistaMyös yksi suokeistamme on minulle valtavan tärkeä, mutta sillä on jännevamma jonka takia se todennäköisesti lopetetaan ensikuussa. Se hevonen opetti mut tällaiseksi ratsastajaksi kuin olen.
Onneksi minulla on sitten kaksi tervettä, hyväkuntoista hevosta vielä joiden kanssa ehdin siirtyä vielä 90-100cm sekä 2-tasolle.
Blogini osoite on pikkuprinssijaprinsessat.blogspot.fi
Voi että, tuo poni on varmasti todella tärkeä! :)
PoistaIhana teksti! Mun poninen lähti viimeiselle matkalle viime lokakuussa, enkä saanut jättää sille hyvästejä, koska se asui kummeillani vähän tli sadan kilometrin päässä. Multa kyllä kysyttiin, haluanko vielä sanoa heipat, mutta siihen en pystynyt. Jälkeenpäin ajattelin, että olisin halunnut hännästä tai harjasta pienen tupos seinää koristamaan, mutta synttärilahjaksi sainkin tammikuussa ponini jouhista tehdyn rannekorun. Tippahan siinäkin linssiin tuli, mutta on ihanaa laittaa koru käteen, kun voi ajatella, että se oma rakas on edelleen siinä. Mulla tuli poniin kanssa tosi kiinteä suhde, vaikka ns. "Etäsuhde" olikin. Mutta toi timantti ajatus on kyllä kanssa tosi hieno.
VastaaPoistaVoi miten kiva, että sulle annettiin tuollainen lahja. Varmasti tärkeä ele! :)
PoistaHyvä teksti ja mielenkiintoista pohdintaa. Täältä tosin löytyy yksi, jolle raha ei ole tärkeysjärjestyksessä kovin korkealla. En ainakaan koe, että raha vaikuttaisi mulla millään tavalla siihen, kuinka kiintynyt olen hevoseeni. Olin Futuraan jo ihan totaalisen kiintynyt jo ennen kuin olin laittanut ensimmäistäkään euroa ylimääräisiin ell-kuluihin tai kalliimpiin varusteisiin :) Pari ekaa vuotta menikin meillä ilman sairasteluja ja varusteet ostin halvalla ja suurimman osan käytettynä. Mulla kiiintymys omaan hevoseen on täysin kiinni hevosen sopivasta persoonasta omaani nähden ja tietysti siitä yhdessä vietetystä ajasta :)
VastaaPoistaTotta tämäkin :)
PoistaNäinhän se mene! Meillä vaikuttaa ehkä eniten se, miten paljon töitä sen hevosen kanssa on tehty. Sitä enemmän pelottaa, että sille sattuu jotakin. Mutta toki tuo raha-asiakin ihan totta. Hienoa, että joku uskalsaa sanoa nämä asiat ääneen :)
VastaaPoistaHyvä Tinttu kun sanoit tuon, itse en älynnyt pukea sanoiksi. Mutta mullakin rahaa enemmän vaikuttaa se, miten paljon työtä olen hevosen eteen tehnyt. Esim. Futuran kanssa huomattavan paljon vaikuttaa se, että olen itse kouluttanut sen ratsuksi.
PoistaTuo yhdessä tekeminen on kyllä myös ensiarvoisen tärkeässä asemassa tunnesiteen muodostumisessa! :)
PoistaMinulla on "vain" hoitoponi joka on kyllätullut erittäin rakkaaksi vuoden aikana, mutta kyllä se ikioma koira on silti ehkäpä se läheisempi. Hoitoponin kanssa tulee vietettyä aikaa 2x viikossa-oman lemmikin saat yleensä nähdä joka päivä <3. Vaikkei aina tekisi mieli mennä lenkittämään koiraa, niin teen sen kyllä, sillä tiedän että tulen olemaan joskus erittäin onnellinen siitä ja jokaisesta hetkestä tuon otuksen kanssa-ja sama asia pätee 100% varmasti myös omassa hevosessa
VastaaPoistaViimeinen lause on ihan totta joka sana :)
PoistaIhan mahtava teksti taas kerran! Neljäs kuva oli hauskan näköinen! xD
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaTämä teksti on niin totta kuin olla ja voi! Tosi hyvä postaus.:)
VastaaPoistaKiitti! :)
PoistaMielenkiintoinen kirjoitus! Itselläni ei-isotuloisena yksi suurimmista esteistä oman hevosen hankintaan on mahdollisten sairastumisien tuoma stressi. Mahdollisuus ratsastuskoulu/vuokrahevosia vahvempaan tunnesiteeseen houkuttaa paljon, mutta kun jo kissan sairastelu vie yöunet ja mielenterveyden, en usko hevosen hankkimisen olevan järkevää näin herkästi stressaantuvalle ihmiselle. Olen kuitenkin siinä mielessä itsekäs, että haluan hevosen olevan ystävän lisäksi harrastuskaveri - ratsu. Näin ollen olisi aivan kamalaa, jos hevonen loukkaantuisi siten, ettei sillä voisi enää harrastaa, mutta oloneuvoselämä olisi vielä mahdollista. Mitä tekisin? Maksaisinko hevosen ylläpidon ja luopuisin tavoitteellisemmasta harrastuksesta (ja opettelisin samalla nauttimaan hevostelusta ilman mitään ratsastuksellisia tavoitteita) vai päätyisinkö lopettamaan hevosen ellei luotettavaa loppuelämän oloneuvoskotia löytyisi? Nämä ovat niitä skenaarioita, jotka hevosen hankinnassa pelottavat. Mitä sinä olet miettinyt: jos Champ loukkaantuisi siten, ettei siitä olisi enää esteratsuksi, mitä tekisit? Meni vähän ohi aiheen, mutta hevosenomistajuuteen liittyvää silti.
VastaaPoistaNämä ajatukset ovat todellakin ajankohtaisia ihan jokaisen hevosenomistajan kohdalla. Jos Champista ei enää olisi aktiiviseen harrastuskäyttöön, mutta se kestäisi kuitenkin kevyttä ratsastusta, olisin oikeastaan aika vaikeassa tilanteessa. Varmasti kokeilisin, miten hevonen sopeutuisi ns oloneuvoselämään, mutta epäilen ettei se onnistuisi tämän hevosen kohdalla. En myöskään halua myydä Champia eteenpäin ilman 100% varmuutta siitä että se saa tarvittavan hoidon (mahahaavalääkitys, kavioiden hyvinvoinnista huolehtiminen jne jne) ja yleensä harrastajat eivät ole valmiita maksamaan ns ylimääräistä puskahevosen käytöstä.
PoistaMinulla ei ole omaa hevosta, mutta törsään kyllä vuokrahevoseeni sen verran, että sitä voisi luulla omakseni :D joka päivä ratsastan kyseistä hevosta ja muutoinkin puuhailen/leikin sen kanssa mahdollisimman paljon.Koska minulla ei ole lemmikkejä, eikä lapsia, tämä hevonen on minulle kaikki kaikessa ja rakastan sitä, kuin omaa lasta <3 hoidan hevosen mahd. lääkitykset, varusteiden huollon/siistimisen ja ostelen uusia satulahuopia, suojia jne. aina tarvittaessa. Minua silti helpottaa tieto, että minulla on mahdollisuus kääntyä hevosen (nimellisen) omistajan puoleen, mikäli jokin asia arveluttaa jne. :D Tästä on muodostunut minulle aivan ihana arki/stressinpoisto-tapa, joka alkoi vuonna 2007, kun ruuna saapui Suomeen Latviasta. Se oli 5-vuotias ja minä 17v. eli molemmat vielä kovin nuoria :D
VastaaPoistaToi on kyllä kiva, että oot saanut tuollaisen diilin :)
PoistaIhana teksti!! Tuo Siljan kommentti oli koskettava. Tuli kylmät väreet ympäri kehoo. Haluaisin oman hevosen mutta olen kyllä liian kokematon. Siskolla tosin on hevonen ja sitä käyn aina välilla hoitelemassa(siis siskon kanssa tietty). Ja jos oman hevosen saan niin tuntuisi aivan kauhealta menettää se :'I
VastaaPoistaHienoa kuitenkin, että tiedostat kokemattomuutesi! Etköhän säkin joskus saa oman, sitten kun taidot karttuvat :)
Poistaihana postaus! Milloin vaihdat ulkoasun? //tuli vain mieleen:D ja voisitko vastailla enemmän näihin kommentteihin?:/
VastaaPoistaMä vastaan aina kun kerkeän ja uusimpiin kommentteihin, vanhoihin postauksiin en kerkeä valitettavasti vaikka ne kyllä luen! Ulkoasun vaihdan kun saan tehtyä uuden :)
PoistaHyvii kuvii. Ja sun hevonen on mahtava. Ja tää blogi on mahtava!!:)
VastaaPoistaIso kiitos :)
PoistaOstin nykyisen hevoseni pilkkahintaan tallilta jossa hevosista ei välitetty paljoakaan ne olivat kuin pihakoristeita olen tuntenut hevoseni varsasta asti ja kouluttanut sen myös itse sain hoidettua kaikki asiat mitä tarvitsen ja nyt minulla on OMA rakas hevonen jota rakastetaan ja pidetään hyvänä vaikka halpa olikin. Olisin voinut ostaa hienon kisahevosen mutta ei päädyin rakkaimpaan puskapolleen joka on mulle maailman tärkein vaikka niitä päiviä onkin kun miettii että miksi en jättänyt hevosta vanhaan taliin ja nyt olisin kavereiden kanssa hengaamassa. Tarkoitan siis tällä "romaanillani" sitä että ei se hinta aina määrää laatua voi se halpakin olla kaikkein paras ja arvokkain mitä olla voi ❤
VastaaPoistaEi tietenkään tarkoita - jokaiselle löytyy se oma kultakimpale, hinnasta viis! :)
PoistaTää oli hyvä kirjoitus ja mulle ajanohtainen! Jouduin hiljan luopumaan liikutushepastani(joka ei kyllä onneksi kuollut) ja vasta silloin sain huomata, kuinka rakas hevonen siitä olikaan mulle muodostunut..
VastaaPoistaVoi ei, tsemppiä! :/
Poista